Raskausviikko 32+5: Sairaalakeikka ja lepohoitoa

Vauvamasu, Rv. 32+5

Kolkytkolme raskausviikko on jo hyvässä vauhdissa käynnissä! Tällä viikolla pieni Hippumme on pitkä noin 38cm ja painoa vauvalta löytyy ultran mukaan 2000g!  Vauva on kääntynyt jo hyvän aikaa sitten pää alaspäin ja onkin painunut jo todella alas lantiooni.

Meillä oli viime tiistaina normaali neuvolakäynti. Siellä punnittiin painoani, joka nousee 220g viikkovauhdilla. Neuvolantäti vähän huolestui, kun painoni on noussut niin heikosti koko raskauden aikana. Hänen mitattuaan kohdunpohjan korkeuden, hänen huolensa hälveni kun huomasi että Sf-mitta oli 29cm. Yläpaine oli normaali, mutta alapaine oli ensimmäistä kertaa hieman koholla. Siitä hän sitten alkoikin kovasti vouhkaamaan, vaikka sanoin että kotona mitatessa se on aina normaali tai jopa hieman alhainen. Jos joku toinen mittaa minulta paineita, niin minua jännittää niin kovasti ja sen vuoksi ne saattavat nousta.

Kertoilin neuvolan tädille, että minulla on ollu viime päivinä aika paljon kivuttomia supistuksia ja muutama sellainenkin, joka on jo tuntunut menkkamaisena kipuna. Hän halusi varmuuden vuoksi varata minulle ajan seuraavaksi päiväksi neuvolalääkärille, jotta kohdunsuu tarkistettaisiin. 

Illalla tiistaina meillä oli ensimmäinen perhevalmennus, jossa käsiteltiin synnytystä. Powerpoint esityksenä käytiin läpi hetket, jolloin täytyy lähteä sairaalaan, synnytyksen vaiheet ja kivunlievityksestä. Sitten katsottiin hyvin neutraalin oloinen synnytysvideo. Oikeastaan valmennuksesta ei jäänyt mitään uutta tietoa käteen, mutta valmennuksen vetäjä oli oikein mukava ja puhelias nainen!

Keskiviikkona suuntasimme sitten mieheni kanssa taas neuvolaan lääkärin vastaanotolle. Verenpaine taas oli hieman koholla, mutta hän sitten jätti meidät hetkeksi rauhaan ja mittailin paineet H:n kanssa ja otimme ne ylös. Kappas vain, paineet olivat palautuneet takaisin normaaliksi: 112/68. Neuvolan täti sanoikin, että antaa minun tästä lähtien mitata ihan itse verenpaineeni. Sitten lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen, hän sanoi että se on pehmennyt ja kohdunkaulaa ei olisi kuin 1cm jäljellä! Minä säikähdin tästä hirveästi ja minulle kirjoitettiin heti samalle päivälle lähete äitipolille sairaalaan.

Sairaalassa pääsimme hyvin äkkiä ultrattavaksi. Vauvalla oli kaikki erinomaisen hyvin, siellä hän kovasti liikkui ja potkiskeli. Painoarvioksi saatiin 2kg. Sukupuolikin on nyt aivan täysin selvä, mutta en ala sitä täällä enää paljastelemaan jos se vaikka vielä sattuisi muuttumaan. Jännäillään nyt loppuun saakka sitten ;) Lääkäri tarkasti kohdunsuun, joka oli hänen mukaansa kiinni ja kohdunkaulaa on jäljellä 3cm. Istukka oli normaali ja hyvissä voimissa. He päättivät kuitenkin ottaa minut sairaalaan yöksi seurattavaksi, jotta saisivat supistuskäyrää ja vauvan sydänkäyrää otettua.

Minusta otettiin paljon kaikenlaisia näytteitä ja selvisikin, että minulla on alapäässä streptokokkibakteeri joka mahdollisesti aiheutti supistuksia. Sain tähän bakteeriin emätinpuikkoja, joita laitoin jo sairaalassa ja kotona hoitoa jatketaan kymmenen päivää. Olo hieman helpottui, kun tajusin ettei mistään hirveän vakavasta ole kyse ja vauvalla on kaikki hyvin. 

Illan mittaan sairaalassa minusta otettiin supistus- ja vauvan sydänkäyrää. Supistuksia piirtyi aina muutama käyrään, mutta ne eivät olleet kipeitä. Vauvan sydänkäyrä näytti kuulema erittäin hyvälle. Joka kerta hoitajat muistivat mainita kuinka hieno käyrä vauvallamme on ;) Sairaalassa en saanut kuin levätä ja käydä vessassa, suihkukieltokin minulla oli. Minun kanssa oli onneksi samassa huoneessa puheliais nainen, joka oli viikoilla 31 ja hän oli jo melkein täysin auki. Juteltiin paljon raskaudesta ja vauvoista, oli mukava kuunnella hänen kokemuksiaan asiasta. 

H oli aika pitkään kanssani sairaalassa ja lähti illalla kotiin, kun minulle tuotiin iltapalaa. Itkuhan minulta pääsi, kun tuntui niin surkealle jäädä vain sairaalaan makoilemaan ja kotiin oli jo ikävä. Minun luona kuitenkin ravasi koko ajan hoitaja laittamassa kanyylin kautta antibioottia suoneen ja nestettä tuli tipan kautta nautittua kaksi kertaa 1,5 litraa. Lisäksi sain kortisonipiikin reiteeni, joka vahvistaa vauvan keuhkoja, mikäli hän päättäisi nyt alkaa syntyä. 

Yhdeksän aikoihin otettiin vielä käyrää ja edelleen tuli muutama supistus, itse en vain hirveästi niitä tuntenut. Yö meni älyttömän huonosti sairaalassa, koska sänky oli hirveän kova ja huone todella kuuma kun sieltä sammutettiin ilmastointi yöksi. Nukuimme tuuletusikkuna auki ja silti oli hirveän kuuma. Itse en saanut koko yönä ollenkaan unta. Rinnoistani valui jatkuvasti todella paljon maitoa, kun kuulin osastolla vauvojen itkevän. Tuntui aivan hassulle, minäkin olen kohta äiti!

Aamulla puoli kahdeksan aikoihin minulla alkoi tulla supistuksia melko tiheään ja tasaiseen tahtiin. Oli todella ahdistavaa olla ja lantiota pakotti. Minut laitettiin aamupalan jälkeen heti käyrille ja siihen piirtyikin tasaisesti useampi iso supistus. Minua alkoi hirveästi pelottaa ja kauhistuttaa, kun hoitajat alkoivat puhua minun siirtämisestä Ouluun koska täällä ei hoideta alle 34 viikkosia vauvoja. Soitin äkkiä H:lle, että lähtee viemään Aadaa "mummolaan" hoitoon koska meillä saattaa olla Ouluun lähtö edessä. Minulle iski tässä vaiheessa hirveä paniikki ja itkeskelin jatkuvasti. Hoitajat rauhoittelivat, että jos vauva nyt päättää syntyä, ei sillä ole mitään hätään kun on niin hyvinvoiva ja elinvoimainen. Rauhoittelu ei oikein auttanut, kun päässäni myllersi kaikenlaista, enkä ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. 

Lounaan jälkeen joskus kahdentoista aikoihin lääkäri tuli luokseni ja kertoi, ettei minua tarvitse siirtää Ouluun eikä synnytys ole käynnistynyt vielä mihinkään. Hän oli tarkastellut supistuskäyrää ja tullut siihen tulokseen etteivät supistukset ole niin kovia ja ovat vaarattomia. Hänen mukaansa olen niin hoikka, että kaikki pienimmätkin supistukset näkyvät ja tuntuvat selvästi. Hän vielä ohjeisti minua streptokokkibakteerin hoidossa ja kertoi tarkemmin mitä se tarkoittaa. Oloni helpottui ja soitin H:lle.

H olikin oikeastaan koko päivän kanssani sairaalassa. Minua ei vielä torstaina päästetty kotiin, vaikka alunperin puhuttiinkin vain yhdestä yöstä. He halusivat katsoa, että auttaisiko minuun supistuksia lieventävä lääke ja halusivat vielä antaa minulle reiteen toisen kortisonipiikin. Minulla olisi hirveästi haluttanut lähteä kotiin ja olin ihan tunnemyllerryksessä, kun en ollut saanut nukuttua yhtään. Mietin koko ajan, kuinka ihanaa onkaan saada olla kotona, syödä mitä haluaa, nukkua hyvin, käydä ulkona ja suihkussa. Sairaalassa sain vain maata ja käydä nopeasti vessassa. 

Torstai päivän aikana minulta otettiin pari kertaa supistuskäyrää ja supistuksia ei kumpaankaan tullut enää yhtään. Rauhotuin itse lääkärin käynnistä niin paljon, että supistuksetkin loppuivat ja olo helpottui. Enää ei ollut mitään hätää. Tietysti edelleen päässäni pyöri hirveästi asioita ja olin aika sekaisin tilanteesta. Niin ne vain tilanteet voivat yhtäkkiä kääntyä ihan päälaelleen. 

H lähti illalla kotiin ja minä jäin vielä sairaalaan "nauttimaan" yhdeksi yöksi. Huonekaverin kanssa jutustelimme kaikennäköistä ja katselimme telkkaria. Meidän luona kävi useasti hoitajia, joille oli helpottavaa purkaa tuntojaan. Juttelimme yhden hoitajan kanssa siitä, kuinka jotkut naiset aloittavat hyvissä ajoin raskauttaan tekemään omia toimenpiteitään jotta lapsi ei vain menisi yliajalle. Minut tällainen sai aivan raivon valtaan. Minä itse jalat ristissä sydän syrjällään toivon sairaalassa, että pieni vauvamme pysyisi vielä hetken sisälläni ja sillä välin joku yrittää tehdä kaikkensa, että vauva olisi mielellään jo 36 viikolla syntynyt. Hoitaja sanoikin, että harvoin siihen voi itse vaikuttaa, milloin vauva päättää maailmaan saapua mutta eihän se ole aivan tervettä ajatusmaailmaa. Miksi ei anneta vauvan rauhassa kasvaa äidin kohdussa loppuun saakka, mikäli siitä ei ole mitään VAARAA äidille tai sikiölle. Kyllähän ne lääkärit sen raskauden käynnistävät, mikäli siihen on tarve. Ainoastaan sen takia ei kannattaisi itse näitä vippaskonsteja käyttää, että jos vauva sitten päättääkin syntyä etuajassa ja vauvalle tapahtuukin tästä syystä jotakin ja vauvalle koituu siitä jotakin pysyvää haittaa, saattaa äiti syyllistää itseään asiasta. Minä ainakin ajattelin antaa Hipun kasvaa masussani rauhassa niin kauan kuin hän siellä vain viihtyy ja se on turvallista meille molemmille. Tuskin se sinne loppuelämäksi jää ;)

Pyysin illalla hoitajalta nukahtamislääkettä, kun pää meinasi levitä. Väsytti, mutta unta ei tullut ja ajatukset vain kiersivät ympyrää. Otin lääkkeen joskus kahdentoista aikoihin yöllä ja nukahdin varmaan tunnissa. Neljän aikoihin heräsin, kun ulkoa kuului epämääräistä mölinää. Siellä joku kaveriporukka oli kotiutumassa baarista. Enää ei väsyttänyt ja aloinkin odottelemaan aamupalaa, supistuskäyrän ottoa ja lääkärin päätöstä josko pääsisin kotiin. Huonekaverikin heräsi aika pian ja aloimme taas jutustelemaan kaikennäköistä. 

Aamupalan jälkeen minut laitettiin käyrille, eikä supistuksia taaskaan tullut. Lääkäri tuli melko pian tarkistamaan tilanteeni ja teki sisätutkimuksen. Kohdunsuun tilanne ei ollut muuttunut ja kaikki oli hänen mielestään oikein hyvin. Hän kehui vauvaamme reippaaksi ja jänteväksi vauvaksi jolla on kaikki oikein hienosti. Hän ohjeisti vielä kerran streptokokkibakteerin kotihoidossa ja sanoi, että 10 päivää vuodelepoa kotosalla ja sitten saan alkaa elämään taas aivan niin kuin ennenkin. Jos vauva päättää 34 viikolla syntyä, saamme synnyttää täällä Kemissä eikä meidän tarvitse lähteä Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. 

Soitin äkkiä äidilleni, että hänkin voi huokaista helpotuksesta. H:lle soitin myös ja sanoin, että minut saa tulla hakemaan kotiin. Voi että sen sanominen tuntui hyvältä. Olin niin odottanut, että pääsisin kotiin. Olo oli hirveän surkea, kun ei ollut päässyt suihkuun, eikä saanut nukuttua. Tilanne oli säikäyttänyt minua hirveästi ja mieli oli hyvin herkillä. Oli ihanaa ajatella, että kohta pääsen kotiin vaikka sielläkään en saa tehdä juuri mitään. 

Odottelin vielä, että sain syödä lounaan sairaalassa, koska minulta perittiin perjantailtakin hoitomaksu. Ruuan jälkeen hoitaja tuli ottamaan minulta kanyylin pois kädestäni ja pääsin vaihtamaan omat vaatteet päälle. Toivottelin huonekaverilleni hyviä vointeja ja lähdettin H:n kanssa kotia kohti. 

H kertoi myös, että oli säikähtänyt kovasti tilannetta eikä ollut oikein saanut nukuttua eikä ollut pystynyt keskittymään mihinkään. Hän lupasi hoitaa meitä hyvin kotosalla, ettei minun tarvitse rasittaa itseäni. Kotimatkalla autokyyti aiheutti muutaman kivuttoman supistuksen, mutta muuten olo oli oikein hyvä. Kotiin päästessäni Aada meni aivan sekaisin, kun näki minut. Se vinkui, hyppi, halusi syliin ja nuoli kasvojani kovasti. Se oli niin onnellinen, kun äiti oli tullut takaisin kotiin. Olihan se etsinytki minua kovasti, eikä ollut kuulema oikein rauhoittunut nukkumaankaan. Nyt sekin on sitten vetänyt sikeitä kellon ympäri ja ollut oma ihana itsensä. 

Nyt ollaan kotosalla levähdetty kovasti, lähinnä makoilen, istun jonkin verran, syön, käyn vessassa ja suihkussa. Tätä siis jatketaan sinne saakka, että Hippu on 34 viikkoinen ja sen jälkeenkin otan oikein rauhallisesti. En halua, että vauva vielä tulisi vaikka olo meinaa olla aika tukala tämän kivikovan vatsan kanssa. Sairaalasta jäi ainakin ihan hyvä kuva, vaikka siellä ei unta tullutkaan. Osasto oli oikein viihtyisän oloinen, ruoka oli hyvää ja sitä olikin vähäväliä tarjolla, välillä en jaksanut edes syödä kaikkea mitä tarjottiin. Ei minua ainakaan enää tuleva synnytys pelota ollenkaan! Minulla vain meni sairaalassa ollessa ääni aivan käheäksi ja se ei vieläkään meinaa oikein pysyä. Iltaisin kuuluu vain pientä pihinää, kun yritän puhua...

Tästä nyt vain jatketaan sitten kotosalla lepohoidossa ja jos vuotoja tai kipeitä supistuksia ilmaantuu, niin minun pitää ottaa heti sairaalaan yhteys. Neuvolassa käyn niin kuin ennenkin, ei tarvitse käyntejä erityisemmin tihentää. Kohdunsuuta ei saa neuvolassa enää tutkia ja turhaa ärsyttää, ettei sen takia aukea. Olen ottanut kaiken ilon irti, kun saan olla kotona H:n ja Aadan kanssa, käydä suihkussa, hengitellä raikasta ulkoilmaa ja syödä miehen tekemiä herkkuruokia. Kyllähän tämä kaikki säikäytti ja tämän kaiken jälkeen todella moni asia tuntuu aivan turhalta ja mitättömältä. Onneksi vauvalla ja minulla on kaikki hyvin ja selvisimme säikähdyksellä!

Lopuksi vielä muutamia lukemia: 

Rv. 32+1 (27+1)

Paino: 63kg (62kg)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Verenpaine: 112 / 68 (112/76)

Hemoglobiini: 115 (121)

Kohdunpohjan korkeus: 29cm (27cm)

Vauvan liikkeet: ++

Vauvan syke: 140