Raskausviikko 36+1: Paineita ja paniikkia

Vauvamasu, Rv 36+1

Ihanaa, kun viikot vierii eikä ole tullut tunnetta että aika olisi pysähtynyt. Oikeastaan tuntuu siltä, että aika vain katoaa käsistä. Jatkuvasti saan olla kirjoittamassa uutta raskausviikkopostausta. Varsinkin, kun postaustahtini on ollut viime aikoina melko hitaanlainen. Anteeksi siitä, olen vain ollut kovin väsynyt. 

Raskausviikolla 37 sikiön paino on noin 2700g ja pituus noin 44cm. Vooi, minulla olisi Hipulle tuolla se pienoinen body koossa 44! ;) Vauva alkaa olla kohtapuolin jo aika valmis maailmaan, mutta minun puolesta saa pysytellä massusani vaikka sinne laskettuun aikaan saakka kunhan nyt ei hirveän paljon yli mennä. :)

Vauva potkii edelleen TODELLA kovasti. Välillä se käy oikeasti kipeää. Hippu tykkää työntää peppuaan kylkeäni vasten ja välillä täräyttelee mojovia iskuja kantapäällään.  Kolmisen päivää sitten illalla istuskelin tietokoneella ja tunsin voimakasta kipua kohdunsuulla. Yhtäkkiä tuntui omituinen "rysähdys" ja massu oli paljon alempana kuin ennen. Kämmen mahtui oikein hyvin rintojen ja massun väliin. Nousin ylös ja käveleminen tuntui oudolle. Ihan kuin jokin pallo olisi keinunut jalkojeni välissä. Lisäksi tuli aika voimakasta paineen tunnetta alapäähän. Nykyään kävelenkin oikeasti kuin ankka, joka meinaa kaatua selälleen. Ilmeisesti vauva on nyt kiinnittynyt. 

Oma olotila on oikein hyvä muuten, mutta hillitön väsymys on viimeisen viikon painanut päälle. Tuntuu, että olen koko ajan nukkumassa, joko yöunia tai päiväunia...Tai muuten vain levähtämässä. Olen koko päivän taas hirveässä horroksessa, vaikka olisinkin levännyt hyvin. Mieli on kuitenkin hyvä ja ajoittain käy todella voimakkaita innostuksen tunteita tehdä jotakin kotona. Olenkin touhuillut kaikenlaista; leiponut, järjestellyt paikkoja, pikkuisen sisustanut, laittanut vauvalle juttuja valmiiksi... Ihan selvästi jokin pesänrakennusvietti on iskenyt. Olen tehnyt ruokaakin pakkaseen valmiiksi, jotta on sitten lämmityksiä myöhemmin jos ei jakseta ruokaa tehdä joka päivä. 

Voimakkaita sähköiskumaisia vihlaisuja tulee edelleen pitkin päivää, mutta iltaisin ne ovat jo aika kovia. Eilen illalla nukkumaan mennessäni, tunsin monta vihlaisua peräkkäi ja tuntui jo että järki menee niiden kanssa. Ne alkaa olla aika kivuliaita. Jos ne olisivat pitkäkestoisempia, niin en varmaan kestäisi sitä kipua. Onneksi ne ovat ihan normaaleja, tarkistin asian kun alkoi vaivata mieltä :) Rintani ovat kasvaneet, niitä kuumottaa ja ne ovat hieman arat. Kävin ostamassa kaarituettomat pehmeät liivit vähän isomassa koossa, niin pärjään taas.

Unenlaatu on taas vähän parempaan suuntaan menossa; pystyn nukahtamaan aika nopeasti ja nukunkin sikeästi. Yöllä kuitenkin joudun käymään 3 - 5 kertaa vessassa. Joskus H joutuu nostamaan minut sängystä ylös, kun rakko on niin täynnä etten pysty itse ponnistamaan. Outoja unia näen edelleen joka yö ja jatkuvasti olen höpöttänytkin taas unissani. H raukka säikähtelee pitkin yötä, että minulla on jokin hätänä kun saatan alkaa huutamaan unissani. 

Viikonloppuna H:n sisko kävi tyttönsä ja lapsenlapsensa kanssa meillä kyläilemässä. Pikkuinen on 1,5 vuotias ja kyllähän siinä melkoisia hellyyden tunteita tuli, kun pienen neidin touhuja katseli. Toinen oli vain hirveän väsynyt, että itkeskeli jatkuvasti. Minulle tuli hassu tunne, kun tytöllä oli vähän vaippa falskannut ja lainasin hänelle Hipun 80cm housuja että minulla on antaa pienelle vaatetta. En osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta se tuntui todella jännälle. Nämä on näitä tilanteita, kun yhtäkkiä aina havahdun siihen että minusta on tulossa ihan pian äiti. 

Oli myös ihanaa nähdä, kuinka hienosti Aada leikki pienen tytön kanssa. Aada nuuski nätisti ja nuolaisi vain pikkuisen leuasta. Sitten se kulki tytön perässä sievästi ja varoi hänen liikkeitään. Ei ollenkaan riehunut ja hyppinyt lasta vasten, vaikka tyttö välillä innostuikin kovasti. Pieni tyttönen silitteli Aadan poskia ja isoja korvia ja Aada vain silmät kiinni onnessaan nautti huomiosta. Tytön alkaessa itkemään, yritti Aada kovasti lohduttaa pikkuista mutta kun ei onnistunut siinä, meni H:n jalkojen väliin nököttämään. 

H:n sisko oli taas käynyt kirpparikierroksella ja toi Hipulle vaatteita. Vaatteet ovat hyväkuntoisia ja mieluisia, joskin jotkut värit ovat hieman oman värimieltymyksien ulkopuolella. Ehkä johtuu siitä, että en haluaisi vaatteiden perusteella kategorioida vauvaa vielä kumpaankaan sukupuoleen. Tytölläkin voi käyttää sinistä ja pojalla punaista. Tykkään vaaleansinisistä, vaaleanpunaisista, punaisista, keltaisista ja beigeistä vaatteista... Yleensä tykkään kyllä kirkkaistakin väreistä, mutta ihan kaikki sävyt eivät kuitenkaan miellytä silmääni. Mutta olen todella kiitollinen, että meillä on auttavia ihmisiä ympärillä jotka välittää ja ovat odotuksessamme mukana. 

Potkuhousuja Hipulle

Potkuhousuja meillä alkaakin olla jo melkoinen satsi. Kohta minua alkaa ahdistamaan tämä vaatemäärä... Pitää varmaan sanoa kohta, että mitä tarvitsemme ja mitä emme. Haluaisin kuitenkin ehtiä käyttämään kaikkia mahdollisimman paljon, enkä tykkää siitä että vaatteet vain lojuvat tyhjän panttina kaapissa. Leijonapotkari on Veikka & Venla- merkiltä ja on kokoa 60. Rinnassa kuvana suloinen leijona. Tämä on ihanan keväinen ja pirtsakka vaate! Turkoosit potkuhousut ovat Pikkuset- merkiltä  ja myöskin koossa 60. Sitten on potkuhousut, joissa on valkoisia, keltaisia, vihreitä ja vaaleansinisiä raitoja. Ne ovat myös merkiltä Pikkuset ja kokoa 60. Lopuksi vielä 80 kokoa olevat ruskea-valko- raidalliset potkuhousut Marlon- merkiltä. Näistä potkareista tulee ihan mieleen vaatteet, joita äitini piti meillä kun olimme pieniä. 

Bodeja ja yöpuku vauvalle

Bodejakin alkaa olla jo aika isot pinot meidän Hippusellemme. Tosin ne ovatkin todella käytännöllisiä ja hyödyllisiä vaatteita vauvoille. Vihreä lyhythihainen sammakkobody on Tutan, koossa 62. Vaaleansininen lyhythihainen body nallekuviolla on koossa 62 / 68, mutta merkkiä en löytänyt tästä vaatteesta. Pitkähihainen koiranpentubody on Name it- merkiltä, kokoa 56. Sitten vielä suloinen sammakkoyöpuku KappAhl: lta, koossa 74 / 80.

Maanantaina meillä oli taas neuvola. Nyt kyllä tuntuu, että neuvolakäyntejä on todella tiheään mutta oikeastaan ihan hyvä vain, onpahan aina tilanteen tasalla ja voi kysellä mieltä askarruttavista asioista. Neuvolakäynti oli taas aivan normaali. Ensin käytiin vähän vointiani läpi ja sitten mitattiin verenpaine. Verenpaineeni huitelivat taas ihan omissa lukemissaan: 123 / 90. Neuvolan täti katsoi taas minua huolestunein silmin ja kyseli moneen otteeseen, olenko tuntenut mitään erikoista. Aina kerron vain hänelle, että kotona mittaillessa H:n vanhempien mittarilla, lukemat ovat normaalit mutta jostakin syystä ne nousevat neuvolassa mitattaessa korkeaksi. Pulssikin oli melkoisen korkea. Tästä huolimatta neuvolan täti alkoi puhua, että hänen pitäisi varmaan soittaa keskussairaalalle, että ottavat minut sinne viikonlopuksi makoilemaan ja mittailemaan paineita. Lisäksi hän alkoi puhua verenpainelääkityksestä ja minä ahdistuin ihan kauheasti tästä. Onko todella niin, että verenpaineeni on noussut nyt yhtäkkiä korkeaksi vai onko tämä edelleen sitä valkotakkipelkoa? Sitten neuvolan täti ehdotti, että ostaisimme oman verenpainemittarin kotiin ja mittailisin kotosalla kaikessa rauhassa lukemia ja toisin ne hänelle ensi viikolla niin katsottaisiin niitä. Tämä minulle kyllä sopiikin, haluan itsekin päästä selvyyteen verenpaineeni kanssa.

Pissanäyte oli taas puhdas ja painoa oli tullut viime viikosta 100 grammaa lisää.  Sitten paineltiinkin massua ja tunnusteltiin vauvan asentoa. Neuvolan täti meinasi itsekin, että vauva saattaa olla hyvinkin kiinnittynyt kun ei enää oikein tuntenut Hipun päätä. Sanoi taas, että on minulla vain tilava lantio... Aina hän muistaa siitä mainita :D Sitten kuunneltiin sydänäänet ja Hippu ei meinannut millään pysyä paikoillaan ja potki anturia. Sydänäänet olivat taas hyvät ja selvät, 130 - 140. Kohdunpohjankorkeus oli 32cm.

Tästä neuvolakäynnistä minulle jäi paniikki päälle. Jotenkin ahdistuin hirveästi, kun neuvolan täti tavallaan tietää että joillakin verenpaine nousee voimakkaasti lääkärissä mutta ei kuitenkaan oikein uskonut, että kotosalla paineet ovat normaalit. Onhan se todella hyvä, että asioihin tartutaan mutta minusta nyt lietsottiin ihan turhaan paniikkia. En haluaisi sairaalaan makoilemaan turhaan, varsinkin kun viimeksikin siellä jo minulle sanottiin että verenpaineet ovat normaalit, välillä jopa alhaiset eikä minun tarvitse niistä huolehtia eikä mistään muustakaan. Enkä varsinkaan haluaisi alkaa turhaan syömään verenpainelääkitystä. Lisäksi neuvolan täti sanoo aina, että minun ei saisi tehdä enää YHTÄÄN mitään, vaikka lääkäri sanoi minulle että kannattaa kokeilla tehdä perus kevyitä kotitöitä niin pysyy mieli, vireys ja kunto hyvänä. Ja muutenkin olenhan tietoisempi omasta voinnistani, kun teen jotakin kun että vain pötköttelisin sängyssä puolikuolleena. 

Kävimme heti neuvolan jälkeen ostamassa kotiin verenpainemittarin ja aloinkin heti mittailemaan. Olen nyt ottanut joka päivä verenpaineeni ja se on ollut korkeimmillaan luokkaa 127 / 81 ja alhaisimmillaan 109 / 62. Pulssi on myös ollut ihan normaali. Soittelin tänään aamulla neuvolaan ja neuvolan täti oli itsekin huojentunut kuullessaan, että verenpaineeni on todellakin normaali. Hän ohjeisti minua mittaamaan seuraavan kerran vasta perjantaina, lauantaina ja sitten vielä maanantaina. Vien hänelle lukemat ensi viikon keskiviikkona neuvolakäynnilläni, toivottavasti hän uskoisi etten huijaa lukemia. Miksi haluaisin tiedostaen vaarantaa vauvan ja oman terveyden? Minusta ainakin tuntuu hurjalle, jos aikuista ihmistä ja hänen puolisoaan ei uskota. No, se nähdään sitten ensi viikolla. Pääasia kuitenkin, että meillä on kaikki kaikinpuolin hyvin ja tiedän itse, että verenpaineeni on normaali ja Hippu voi hyvin. Ensi viikon tiistaina meillä onkin tutustuminen synnytyssairaalaan ja synnytysvalmennus!

Beurer- verenpainemittari

Rv. 35+6 (35+1)

Paino: 63,9kg (63,8kg)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Verenpaine: 123 / 90 (122 / 76)

Hemoglobiini: - (126)

Kohdunpohjan korkeus: 32cm (31cm)

Vauvan liikkeet: ++

Vauvan syke: 130 - 140