tiistai 20. toukokuuta 2014

1,5kk lääkärineuvola ja kuulumisia

Huono omatunto vaivaa... Nimittäin tämän blogin suhteen. Aivan harmittaa, kun näkee kuinka paljon täällä käy päivittäin ihmisiä enkä ole kirjoittanut pitkään aikaan. Olen vain ollut aivan älyttömän väsynyt. Vauvaa on tullut hoidettua koko päivän, välillä ihan niinkin etten ole koko päivänä laskenut Hippua sylistäni pois. Kotikin pitää koittaa pitää kunnossa ja välillä täytyy yrittää itsekin syödä ja nukahtaa. Kauhea kaipuu on kylläkin ollut blogin pariin ja postausideoita vain tulvii päähäni.


Meillä menee nyt hyvin. Kolmisen viikkoa sitten alkoi kauheat itkut. Vauva nukkui todella huonosti päivisin, pari-kolme kertaa enintään puoli tuntia. Nämäkin unet tulivat vain sylissä. Öisin hän nukkui kaksi parin tunnin pätkää. Tämä tuntui minusta kovin vähältä pienelle vauvalle ja olinhan itsekin todella väsynyt. Lisäksi lähes kaiken valveillaoloajan Hippu itki, mitä nyt syömään rauhottui. Se itku ei ollutkaan mitään pientä kitinää vaan välillä ihan pää punaisena huutamista. Tämä raastoi hirveästi sydäntäni. Itsekin itkua tihrustaen koitin vauvaani hoivata. H käveli pitkin päivää ympäri kotia Hippu sylissään. Välillä ei kelvannut yhtään mikään. Vaippa oli vaihdettu, maitoa annettu, röyhtäytetty ja sylitelty. Vauva vain itki. Vauva itki vielä enemmän, kun väsy painoi pientä niin kovasti. 


vauva 1,5kk
Äitin sylissä on ihanaa nukkua


Hippu on alusta asti pulautellut kovasti ja tämä alkoi käydä hänelle jo todellakin vaivaksi. Vauva itki pulautellessaan, nieleskeli ja happamia röyhtäisyjä tuli koko ajan. Hänen suustaan tuli sylkeä, jossa todennäköisesti oli mahanestettä mukana. Onneksi netti on olemassa ja sen avulla oma oloni huojentui hieman. Netistä luin Nutrilon Nutriton- maidonsakeuttajajauheesta, joka sakeuttaa maidon ja se ei nouse niin helposti takaisin vauvan ruokatorveen. Tätä jauhetta saa apteekista ja hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Hinta paketille on noin 5e ja meilllä yksi paketti kestää suunnilleen kuukauden.



Maidonsakeuttaja helpotti hiukan vauvan oloa. Hän nukkui jo pidempiä aikoja, tosin nekin unet vain sylissämme kohoasennossa rinnan päällä masullaan. Itkutkin väheni hieman.  Kuitenkin vielä itkua aiheuttavia pukluja ja röyhtäisyjä tuli, niin otin asian puheeksi neuvolassa. Neuvolan lääkäri ohjeisti minua ostamaan Gaviscon- närästykseen tarkoitetun nestemäisen lääkkeen. Nyt olemme antaneet sitä pari päivää 1ml syötön jälkeen ja vauvan olo on huomattavasti helpottunut. Hän ei enää itke entiseen verrattuna juuri mitään, on hyväntuulisempi ja rennompi, nukkuu pitempiä pätkiä ja ihan omassa sängyssään. Olen niin helpottunut, kun vauvamme voi paremmin. Muutama viikko sitte vaihdoimme myös korviketta. NAN aiheutti meillä pulautteluja todella paljon. Baby semp on meille huomattavasti parempi vaihtoehto. Kaipaan kylläkin NAN:in isoja, käytännöllisiä purkkeja. Pääasiallisena ravintona vauva kuitenkin saa edelleen äidinmaitoa pumpattuna. Maitoa hän syö parin tunnin välein 100-130ml. Iltaisin hän kylläkin tankkaa jatkuvasti huimia määriä, jotta jaksaa nukkua yöllä 3-4h putkeen.


Nutrilon Nutriton- maidonsakeuttaja, Gaviscon- närästyslääke, Baby Semp- korvike ja koliikkituttipullo
Nutrilon Nutriton- maidonsakeuttaja, Gaviscon- närästyslääke, Baby Semp- korvike ja koliikkituttipullo

Tyytyväisenä omassa sängyssä

Vime torstaina meillä oli lääkärineuvola. Ensin neuvolan terveydenhoitaja punnitsi, mittasi pituuden ja päänympäryksen. Paino oli 4340g , pituus oli 54cm ja päänympärys 37,5cm. Erittäin hyvin vauva kasvaa.

Sitten mentiin lääkärille. Ihan ensiksi lääkäri ihasteli vauvaa vaikka kuinka kauan, kuinka hänellä on kauniit silmät ja isot huulet. Hippu istua nökötti tyytyväisenä sylissäni. Sitten lääkäri kuunteli vauvan sydämen, keuhkot ja tarkisti lonkat ja refleksit. Kaikki oli pojalla kunnossa. Hippu vaan meinasi karata tutkimuspöydältä. Hän oli siinä massullaan ja veti käsillään ja potkaisi jaloillaan itsensä vauhdikkaasti eteen päin. Lääkäri meinasi, että tämä poika lähtee nopeasti liikkeelle. Lopuksi lääkäri vielä katsoi, että seuraako Hippu mustavalkoista taulua. Seurasihan hän ja vielä väläytti leveän hymyn ja jokelteli.

Lopuksi vielä neuvolan täti antoi vauvalle ensimmäisen rokotteen suun kautta. Se oli rotavirusrokote, jonka Hippu nieli muitta mukinoitta. Illalla rokote veti masun vähän kipeäksi ja löysäksi, mutta oli seuraavana päivänä jo kunnossa.

Lopuksi vielä neuvolakortista tietoja:

Vauvan ikä: 1,5kk (3 viikkoa 2 päivää)
Paino: 4340g (3370g)
Pituus: 54cm (50,5cm)
Päänympärys 37,5 (35,8cm)


"Suloinen vauva. Ottaa katsekontaktia, hymyilee, jokeltelee. Liikuttelee raajojaan symmetrisesti, availee nyrkkejään. Kasvaa hienosti rintamaidolla ja korvikkeella. Ei poikkeavaa."


4 kommenttia:

  1. Heips!Ajattelin kun teilläkin kärsitään jonkun asteisista masuvaivoista niin oletteko ajatelleet kokeilla vauvan koliikki hierontaa?Meillä pojalle joka on täysimetetty eikä koliikkia, mutta todella pahoja masuvaivoja aina sillon tällöin niin auttoi suunnattomasti tuo koliikki hieronta ja olen jatkanut sitä edelleen vaikka masu ei enää samalla tavalla vaivaa ja poika nyt reilu 3kk.Meillä hieronnan avulla vatsa rupesi helpottamaan n. 2viikossa kun hierottiin 2x päivässä.Toinen mikä saattaa auttaa masuun on vyöhyketerapia.
    Liikkeet on seuraavat 1. siipiratas x6 (sivele kämmenillä rintakehästä nivusiin asti siipiratasta muistuttavaa liikettä) 2. jalkojen pumppaus mahalle 6sek.(jalat koukkuun ja mahalle pumpaten) 3.siipiratas x6 4.jalkojen pumppaus 6sek. 5.siipiratas x6 6.jalkojen pumppaus 7. aurinko ja kuu (myötäpäivään pyörivin liikkein vasemmalla kädellä vasenpuoli ja oikealla kädellä oikeapuoli) 8.jalkojen pumppaus.Hieroessa kannattaa käyttää vaikka vauvaöljyä pienimäärä.
    ja nämä liikkeet 2xkrt päivässä ja 2krt koko hela hoito tarkemmat ohjeet löytyy netistä varmaan liberonkin sivuilta.Suosittelen kokeilemaan tämä on yhteistä aikaa vauvan kanssa ja vauva rakastaa kosketusta jne..Ja ennen nukkumaan menoa ihanan rauhoittavaa ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun vinkkisi innoittamana kokeilin tuota vauvahierontaa ja kyllähän se meilläkin auttoi! Kiitoksia :)

      Poista
  2. Me kans vaihdettiin Nanista tuohon Semperiin. Poikien pierut ja kakka haisi aivan _järkyttävän_ pahalle ja nyt tuolla semperillä on kaikki hajut hävinneet. Myös vatsavaivat ovat helpottaneet huomattavasti! Ärsyttävää kyllä kun tuota saisi lahdata rekalla kaupasta kotiin, meillä siis menee vuorokaudessa yhteensä 12 valmispurkkia...että näin! Mutta onhan tuo toisaalta niin paljon helpompaa kuin ne jauheet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Nan aiheutti hirveät määrät puklua ja sitten niitä kovia vatsavaivoja.. Hippukin syö hirveitä määriä maitoa vuorokaudes, välillä tulee mietittyä että mihin massuun se niitä vetelee. Meillä menee päivässä 5-8 purkkia tällä hetkellä.. vähän riippuu miten itselläni maitoa tulee :)

      Poista