Synnytyskertomus

Synnytyksestä tulee ensi maanantaina kuluneeksi kolme viikkoa. Todella nopeasti menee aika! Ajattelin kirjoitella tähän väliin jonkinlaista synnytyskertomusta, vielä kun kaikki ovat niin tuoreena mielessä. Tämä postaus on ollut tarkoitus tehdä jo monta päivää sitten, mutta vauva-arki tuntuu välillä niin väsyttävältä ja hektiseltä, etten ole ehtinyt tänne blogin puolelle juurikaan. Kiitokset vielä kaikille onnitteluista, ne ovat lämmittäneet kovasti mieltäni ja piristäneet väsymyksen keskellä <3

Sunnuntai-iltana 30.3 vauva oli todella levoton. Se potki hurjasti joka puolella vatsaani ja tuntui ettei se nukkunut missään vaiheessa. Juteltiin H:n kanssa, että ei taida Hippu vielä vähään aikaan olla tulossa maailmaan, kun vielä noin kovasti potkiskelee. Olin lueskellut, että usein vauvat rauhoittuvat vähän ennen syntymää. Laitoimme kameramme lataukseen, jotta voisimme seuraavana päivänä ottaa videota Hipun mellakoinnista. Yö jatkui myös levottomana ja minulla oli jotenkin todella tukala olo. Henkeä ahdisti, päätä särki ja sain koko ajan hypätä vessassa sekä pienellä että isommalla asialla. Pääsin kuitenkin kahden aikaan yöllä uneen.

Maanantaina 31.3 heräsin seitsemän aikoihin aamulla vessaan. Olo oli jotenkin erilainen kuin ennen, mutta ei mitenkään sellainen että "joo tänään minä synnytän". Minulla ei ollut tulevasta mitään aavistusta. Menin vielä nukkumaan pariksi tunniksi. Tasan yhdeksältä heräsin, kun lakana kastui. Säikähdin hirveästi ja hyppäsin sängystä ylös. Lapsivettä tipotteli lattialle. Sanoin H:lle, että "Hei nyt se alkoi..Tästä ei taida olla enää paluuta." H katsoi minua innostuneena ja hämillään. Hänestä näki, ettei malttanut enää odottaa hetkeäkään että pikkuinen olisi maailmassa. H siivosi jälkeni ja mentiin suihkuun. Suihkussa vietinkin hyvän ajan, ottaen kaiken ilon irti, kun en tiennyt että milloin pääsen seuraavan kerran suihkuun. Lapsivettä tipotteli koko ajan ja vähän tuli rusehtavaa vertakin. Alavatsaa jomotti hiukan, kuten menkkojen aikaan, mutta kipeää se ei käynyt. Supistuksiakaan ei kuulunut.

Klo. 11:30 Soittelin synnytysosastolle, että mitä tehdään... En ole kipeä, mutta lapsivettä tipottelee koko ajan ja viikkoja on 36+6. Kätilö ohjeisti minua syömään aamupalaa, keräilemään rauhassa sairaalakassin ja tulla pikkuhiljaa sairaalalle. H keitti meille aamupuurot ja sain syötyä oikein hyvän annoksen. H:lle ei meinannut ruoka maistua, kun kuulemma jännitti kovasti. Keräsin sairaalakassimme ja pikkuhiljaa lähdimme kohti sairaalaa. Kotiovella tuli haikea olo, kun en tiennyt milloin palaan takaisin. Aadaa oli jo nyt kauhea ikävä ja sairaala ei muutenkaan oikein houkutellut. Samalla olin rauhallinen, mutta innosta soikeana, kun tiesin että kohta pieni Hippumme on maailmassa.

Autossa sain laittaa alleni pyyhkeen, koska lapsivettä tuli jo isoja määriä ja housunikin olivat jo kastuneet. Autokyyti aiheutti muutaman pienen supistuksen, mutta niitäkään ei ehtinyt montaa tulla vartin ajon aikana. Naureskelimme H:n kanssa, emme olleet kuvitelleet että autokyyti synnärille olisi näin helppo ja mukava. Olimme kuvitelleet, että huudan kivusta ja ollaan paniikissa, H:n ajaessa kaasu pohjassa kohti synnytyssairaalaa. 

Klo. 12:30 Saavuimme sairaalalle ja menimme synnytysosastolle. Siellä minut laitettiin suoriltaan käyrille, jossa seurailtiin supistuksia ja vauvan sydänääniä puolisen tuntia. Kätilö oli aivan ihana iloinen, keski-ikäinen nainen, jonka kanssa heitimme läppää iltaan saakka kunnes hänen vuoronsa loppui. Käyrään ei piirtynyt kuin pari pientä supistusta ja vauvan käyrä oli todella hyvä. Minut siirrettiin osastolle ja alettiin puhumaan, että jos synnytys ei ala itsekseen etenemään, se täytyy käynnistää seuraavana aamuna. Minua alkoi tämä hiukan jännittämään.

Vauvan sydänäänet ja supistuskäyrää

Klo. 14:00 Äitini ja isoveljeni saapuivat osastolle minun ja H:n seuraksi. Juttelimme kepeitä juttuja ja naureskelimme. Minulla oli oikein rento ja hyvä olla. Jotenkin en edes tajunnut, että missä olin ja mitä oli tapahtumassa. Osasto tuntui kodikkaalta ja tutulta, kun olin siellä muutama viikko takaperin jo ollut pari yötä. Kätilö tuli laittamaan minulle kanyylin käteen, jonka kautta minulle annettiin streptokokkiin antibioottia. Olossa ei ollut tapahtunut mitään muutoksia; pientä pakotusta oli alavatsassa, mutta muuta ei tuntunut. Kävellessä ehkä pienoisia supistuksia tunsin.

Klo. 16:00 Söin päiväruuan ja H, äitini ja veljeni lähtivät käymään meillä syömässä ja jättämässä isoveljeni Aadan seuraksi kotiimme. Vanhempi isoveljeni puolisonsa kanssa tulivat käymään sairaalassa luonani ja toivat minulle karkkia. Oli mukavaa nähdä itselleen tärkeitä ihmisiä ja jutella niitä näitä. Aika kului nopeasti ja mieli oli edelleen rento ja kevyt.

Klo. 17:00 Lääkäri tuli tutkimaan minut ja sanoi minun olevan 2,5cm auki. Hän ohjeisti kätilöä menemään laittamaan synnytyssali minulle, H:lle ja vauvallemme valmiiksi. Kävin sanomassa isoveljelleni ja hänen puolisolleen, että minun täytyy siirtyä synnytyssaliin. Soitin H:lle, että tulisivat äitini kanssa pikkuhiljaa takaisin sairaalalle. 

Klo. 17:30 Kävelimme kätilön ja sairaanhoitajaopiskelijan kanssa synnytyssaliin. Tuntui todella hassulle, olin täysissä voimissa, virkeä, iloinen ja rento... Mutta menossa synnyttämään. Minulla oli tosi epätodellinen olo. Synnytyssali oli myöskin ihan viihtyisä ja siellä tuli mukava ja turvallinen olo. Juteltiin kätilön kanssa niitä näitä ja naureskelimme meidän höpötyksille. 

Muutaman minuutin kuluttua H ja äitini saapuivat synnytyssaliin ja olimme siellä kolmistaan tunnin ajan. Kätilö meni kirjoittelemaan tietokoneelle jotakin ja me jäimme äidin ja H:n kanssa naureskelemaan ja heittämään vitsiä jos mistä asiasta. H otti fiilistelykuvia synnytyssalista ja videoitakin tuli otettua muutama pätkä muistoksi.

Minä ja äitini synnytyssalissa

Kätilö kävi jossakin vaiheessa luonamme ja sanoi, että harvoin synnyttäjät vain vitsiä heittävät ja naureskelevat synnytyssalissa. Hän ihmetteli, kun käyrään alkoi piirtyä jo voimakkaita supistuksia eikä minuun sattunut sen enempää. 

Klo. 19:00 Minua alkoi pakottaa aika kovasti ja soittelin kätilön paikalle. Hän teki sisätutkimuksen ja sanoi minun olevan neljä senttiä auki. Hän kyseli, että mitä kivunlievityksiä haluaisin. Minulla ei ollut hajuakaan, että mitä haluaisin joten annoin hänelle ihan vapaat kädet. Hän antoi minulle suun kautta jonkin särkylääkkeen ja laittoi pakaraankin jonkun piikin. Sitten kokeilimme Aqua-rakkulaakin. Nämä kivunlievitykset eivät helpottaneet oloani yhtään ja yhtäkkiä supistuksia tulikin ihan jatkuvasti ja ne tuntuivat todella kipeiltä. Tai no, kipu on ehkä väärä sana, ne tuntuivat inhottavilta. Alapäässäni oli todella voimakas paineen tunne ja sanoin koko ajan äidilleni ja H:lle, että minun on pakko päästä kakalle. Olo oli aika tuskallinen tämän paineen tunteen kanssa ja kätilö haki paikalle lääkärin. 

Minulle laitettiin epiduraali, jonka laitto ei sattunut yhtään. Asento, jossa epiduraalin laiton aikana piti olla, oli ihan hirveä. Olin kyljelläni, polvet melkein leuassani kiinni ja samaan aikaan supisti. Oli aivan kauheaa yrittää olla paikallaan, kun paineen tunne oli valtava, supistusten voima kova ja samaan aikaan lääkäri laittoi piikkiä selkääni. Hengittelin sisään ja ulos voimakkaasti, mutta rauhallisesti ja puristin samalla sairaanhoitajaopiskelin kättä. 

Klo. 20:00 Epiduraali saatiin laitettua ja lääkäri kokeili kylmällä vedellä kostutetulla paperilla, että onko puudutus onnitunut. Lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen ja se oli auki jo kahdeksan senttiä! Tunnissa oli siis auennut neljä senttiä. Ei ihmekään, että vähän sattui. Sitten lääkäri ja kätilö poistuivat hetkeksi. Äitini tarjoili minulle koko ajan vettä ja H hieroi alaselkääni kevyesti. Kulunut tunti meni minun osalla melko sekavassa olossa, kun paineen tunne oli niin voimakas että teki oloni aivan mahdottomaksi. Yritin vain pysyä rauhallisena, vaikka supistuksia oli tullut koko ajan mutta mieleni oli aivan sekaisin ja olin todella pihalla koko hommasta. Olin vain pitänyt silmiäni kiinni, enkä oikein edes tajunnut mitä minulle oli sanottu. Onneksi se tilanne oli takana päin ja epiduraali alkoi todella nopeasti vaikuttamaan.

Klo. 21:00 oli epiduraalin laitosta kulunut tunti. Tunti oli mennyt mukavasti; olin ehtinyt levähtää ja juttu taas lensi. Naureskelimme äitini ja H:n kanssa ja mieli oli hyvä. Minua alkoi ponnistuttaa, joten soittelin kätilön paikalle. Hän oli juuri lähdössä kotiin ja kertoi, että kohta minulle tulee toinen kätilö. Tämä hiukan harmitti minua, kun olin niin tykästynyt tähän kätilöön joka oli hoitanut minua koko päivän. Hän tarkisti vielä kohdunsuun tilanteen ja sanoi sen olevan auki täydet kymmenen senttiä. Hän sanoi, että ihan kohta tulee toinen kätilö ja päästään sitten ponnistamaan. 

Odoteltiin melkein kymmenen minuuttia ja ponnistamisen tarve oli suuri. Kipua en tuntenut ollenkaan, ainoastaan oli sellainen tunne että vauva syntyy juuri nyt! Supistusten aikana oli täysi työ olla ponnistamatta. Onneksi uusi kätilö tuli juuri, kun olin taas aikeissani soittaa kelloa. Hän oli myös oikein mukava, kolmikymppinen nainen. Hän laittoi instrumentit valmiiksi ja kiinnitti vielä Scalp- anturin vauvan päähän, jotta voimme seurata vauvan sydänääniä synnytyksen aikana. Sairaanhoitajaopiskelijakin tuli paikalle ja pyysi lupaa olla mukana synnytyksessä. Minusta olikin mukavaa, että joku tuttu henkilökunnan jäsen oli paikalla. 

Seuraavaksi kätilö ohjeistikin minua ponnistamaan. Ponnistin ensin varovaisesti ja kuulostelin, että miltä se mahtaa tuntua. Ei tuntunut miltään, joten seuraavan supistuksen aikana ponnistin kovempaa. Ponnistin jokaisen supistuksen aikana kaksi kertaa. H ja äitini tsemppasivat yhteen ääneen ja minua tilanne vain huvitti. Homma tuntui helpolta, enkä tuntenut ollenkaan kipua. Olihan se täyttä työtä jokainen ponnistus ja hikihän siinä tuli. Kätilö joutui pikkuisen leikkaamaan välilihaani, joka ei kyllä sattunut ollenkaan mutta siitä tuleva ääni oli aika hurja. Sitten kätilö sanoikin, että nyt näkyy jo hiukset hyvin ja kun ponnistan kovasti, niin vauva on ulkona. Tein työtä käskettyä ja kohta kuuluikin parkaisu ja pieni poika laskettiin rinnalleni. Saman tien minulta pääsi itku, H ja äitini olivat myös todella liikuttuneita ja onnellisen näköisia. Siinä se nyt oli, meidän ihana pieni poikamme jota olemme jo niin kovasti odottaneet ja jonka potkuja olemme tunnustelleet useamman kuukauden ajan. 

Ensitapaaminen vauvan kanssa

H leikkasi vauvan napanuoran ja sitten alettiinkin synnyttämään istukkaa. Istukka syntyi 7 minuutin jälkeen Hipun syntymästä. Istukka oli 580g ja hyväkuntoinen. Se oli kyllä hassun näköinen, H:n piti käydä sitä tarkemmin tutkimassa :D Sitten kätilö alkoikin laittamaan muutaman tikin minulle, muualle ei tullutkaan nirhaumia kuin ainoastaan se välilihan leikkaus. Tikkaaminen tuntui hieman inhottavalle, mutta ei sattunut juuri ollenkaan. Neulan mennessä ihosta läpi, tuntui vähän tympeä nipistys ja tunsin muutenkin koko ajan että jotakin siellä tehdään. 

Meidän ihana pieni vastasyntynyt poikavauvamme

Vauva kylvyn jälkeen

Sitten H nosti vauvan pois rinnaltani ja meni kylvettämään häntä äitini kanssa, toisen kätilön ohjeistaessa heitä. Minua kätilö ja hoitaja vähän tutkiskelivat, mutta en oikein tiennyt että mitä tekivät kun seurailin niin tiiviisti vauvan kylvetystä. Tuore mummo ja isi siellä olivat täydessä työn touhussa. H oli niin suloinen, kun se oli niin innoissaan pienestä. Sairaanhoitajaopiskelija otti kuvia vauvan ensikylvystä.

Kylvyn jälkeen vauva meni mummon syliin ja minä vähän levähtelin. H otti kuvia ja videoita pienokaisesta ja oli melkoisen hyperaktiivisessa tilassa. Sitten vauvalla alkoikin jo suu napsaamaan ja hänen piti päästä kokeilemaan imemistä. Vauva nappasikin tissin suuhun kuin vanha tekijä, mutta eihän minulta tullut maitoa kuin pieni tippa. Melkein tunnin verran vauva kuitenkin jaksoi imeä, kunnes nukahti. 

Meille oltiin tuotu iltapala sillä välin, kun minä imetin. En meinannut malttaa edes syödä, kun halusin vain ihastella meidän pientä poikaa. Kuitenkin annoin H:n nostaa vauvan sänkyyn ja rauhoittua itse syömään iltapalaa. Kyllä vain maistuikin hyvälle; oli vaniljateetä, sämpylää tuhdeilla täytteillä, jugurttia ja jälkkäriksi vielä kääretorttua. 

Iltapalaa

Klo. 00:00 Siirryimme osastolle ja oloni oli sinne kävellessä aivan normaali. Tuntui, kun en olisi synnyttänytkään. H ja äitini lähtivät kotiin puolen tunnin kuluttua ja minä jäin ihmettelmään pikkuista tuhisijaa. Kolmen aikoihin yöllä huoneeseen tuli sama huonekaveri, joka minulla oli ollut päivällä osastolla. Hän oli synnyttänyt tunnin minun jälkeeni pienen tytön. Hänen kanssaan juttelimme oikeastaan koko yön ja katselimme pienokaisiamme ihmeissään. 

Vauva oli osastolla koko ajan vierihoidossa

Vietin osastolla synnytyksen jälkeen neljä yötä. Aika meni nopeasti, kun H oli meidän kanssamme aamusta iltaan hoitaen vauvaa kanssani. Vauvalla nousi bilirubiiniarvo jonkin verran, joten vietimme siellä yhden ylimääräisen päivän jotta kätilöt saivat seurata bilirubiinia. Vauva ei tarvinnut siihen kuitenkaan sinivalohoitoa. 

Kolmantena päivänä maito alkoi nousta kohisten ja oloni oli aika tukala. Rintani painoivat hirveästi, niitä kuumotti ja nipisteli. Minulla oli myös koko ajan kauhean kuuma. Vauvalle maistui maito hyvin ja imetys sujui hyvin. Olo oli kyllä huojentunut, kun meillä ei ollut mitään ongelmaa. Pystyin myös istumaan hyvin, eikä väliliha tuntunut kipeältä. 

Osastolla oli hyvät ruuat ja siellä oli mukavaa henkilökuntaa. Viihdyin siellä ihan hyvin, mutta öisin en saanut nukuttua kuin ehkä tunnin. Koko aikana sairaalassa nukuin noin seitsemän tuntia yhteensä. Viimeisenä iltana mieli oli jo vähän maassa ja itkeskelin H:lle puhelimessa, että haluaisin jo kotiin. Osastolla meille ehdittiin myös näyttää vauvan kylvetys, jonka H suoritti. H onkin meillä hoitanut vauvan kylvetyksen.

Perjantaina 4.4 minulle tehtiin kotiinlähtötarkastus ja vauva kävi myös lastenlääkärin tarkastuksessa. Meillä molemmilla oli kaikki oikein hyvin, mutta seuraavana aamuna meidän piti tulla käymään sairaalalla, jotta voivat ottaa vielä bilirubiiniarvon ja punnita vauvan. Vaihdoimme vauvalle hänen omat vaatteet ja minä vielä imetin hänet ja söin itsekin lounaan. 

Olin niin onnellinen, kun pääsimme lähtemään kotiin. Koti näytti niin värikkäältä ja nätiltä, kun oli muutaman päivän ensin katsellut sairaalan valkoisia seiniä. Aada oli myös onnellinen, kun äiti oli taas palannut kotiin. Se hyppäsi suoraan syliini ja nuoli kasvoni aivan märäksi. Sitten se huomasikin pienen vauvan ja alkoi häntä heiluten tutkimaan varovaisesti.

Pikkuinen Hippu juuri kotiin tulleena

Aada tutustuu uuteen perheenjäseneen

Synnytys oli todella nopea ja helppo. Sen kesto alettiin laskemaan siitä, kun ensimmäiset synnytyssupistukset tulivat. Synnytyksestä minulle jäi oikein hyvä ja postiviinen kuva. Kipua en ehtinyt tuntea synnytyksen aikana kuin sen tunnin verran ja sekin oli enimmäkseen sitä epämiellyttävää paineen tunnetta. Oli ihanaa, kun H ja äitini olivat minun tukena koko synnytyksen ajan ja olin todella ylpeä H:sta, kun hän sairaalakammostaan huolimatta oli koko synnytyksen kanssani, eikä hänelle kertaakaan tullut huono tai heikko olo. Hän sanoikin, että koko synnytyksen aikana ei ollut sairaalakammosta tietoakaan. Osastolla oli ihan mukava olla vaikka koti-ikävä olikin. Meillä oli tarkoitus ottaa perhehuone, mutta emme sitten tarvinneetkaan sitä. Päivisin, kun H oli meidän kanssa niin paljon että öisin hänen oli ihan hyvä päästä kotiin lepäilemään. Emmepä ainakaan olleet kumpikin aivan väsyneitä kotiutuessamme, kun H oli saanut nukkua yöt rauhassa omassa sängyssään.  Kaiken kaikkiaan minulla on synnytyksestä todella hyvät muistot ja voisin kyllä tehdä saman homman joskus toiste uudelleen, mutta en nyt kuitenkaan ihan heti ;)

Lopuksi vielä muutamia tietoja:

Poika

Syntynyt 31.3.2014 Klo. 21:49

Paino 2740g

Pituus 47,2cm

Päänympärys 33.8

Pisteet 9-9

Synnytyksen kesto 4h

Ponnistusvaiheen kesto 15min