Intohimona sisustus

Olen kertonut teille joskus yhdestä rakkaasta harrastuksestani, metsästämisestä, josta löytyykin postaus TÄÄLTÄ. Nyt olisi tarkoitus mennä sitten ihan toiseen ääripäähän, toiseen rakkaaseen harrastukseeni: Sisustamiseen.

Sisustamisesta olen ollut aina innostunut, mutta siihen olen löytänyt jonkinlaisen taidon vasta muutama vuosi sitten ja tietysti koko ajan kehityn siinä. Meillä oli aikoinaan ensimmäinen koti täynnä vähän kaikenlaista, enkä osannut oikein yhdistellä mitään järkevästi. Koti oli värien kirjo, esillä monia tärkeitä ja mielestämme kauniita asioita, mutta ne eivät oikein sopineet yhteen. Aina tuli vain ostettua kaikkea kaunista, eikä ajateltua sitä, että sopisiko ne mahdollisesti meille.

Muuttaessamme seuraavaan kotiimme minulla oli päässä jo minkälaista sisustusta alamme sinne laittamaan. Ensimmäinen tärkeä asia oli miettiä tyyli, jolla haluaisimme sisustaa. Olin saanut päähäni, että haluan sisustaa maalaisromanttiseen tyyliin sillä olenhan itsekin aika maalaistyttö. H:lle tämä sopi hyvin, koska hänkin tykästyi tällaiseen tyyliin. Kuitenkin päätimme lisätä mukaan modernia sisutamista, jotta sisustuksesta ei tulisi liian vanhanaikainen ja romanttinen.

Halusimme ehdottomasti myös helposti puhdistettavia tekstiilejä ja käytännöllisiä huonekaluja. Lapsiperheessä käytännöllisyys korostuu ja etenkin jos omistaa lemmikkejä, on tärkeää että tekstiilit ja mahdollisesti myös huonekalut ovat helppo puhdistaa.

Nyt oli sitten mietitty millaista tyyliä lähdemme hakemaan ja seuraavaksi piti päättää yhteensopivat sävyt. Koko kodissamme pääväreinä ovat aina olleet valkoinen, harmaa ja musta. Tehosteväreinä ovat sitten olleet olohuoneessa ja keittiössä vaaleanpunainen, makuuhuoneessa violetti ja Hugon huoneessa turkoosi / sininen.

Violetin sävyinen makuuhuoneemme

Seuraava ratkaiseva tekijä kodin sisustuksen onnistumiseen oli se, että en ostanut ihan kaikkea mikä näytti minusta kauniille. Kaupat ovat täynnä kauniita esineitä ja huonekaluja, jotka näyttävät houkuttelevalle. Kuitenkin kannattaa miettiä sopiiko se minun kotiini? Helposti tulee sekava tunnelma kotiin, jos ostaa kaikenlaista mistä pitää. Itse ainakin tykkään monenlaisista asioista, joten minulle kävi helposti näin jos annoin vain mennä.

Mietiskelin sitten, että millaisia esineitä ja millaista tyyliä mihinkin huoneeseen haluan ja sitä kautta sitten hankin toisiinsa sopivia somisteita. On meilläkin monenlaisia esineitä, mutta ne kuitenkin jollakin tapaa sopivat yhteen. Joko värinsä, aikakautensa tai muuten tyylinsä puolesta.

Huonekaluja meiltä löytyi myös monen sävyisiä, joten niitä täytyi vain sitten alkaa tuunaamaan. Onnistuneen sisustuksen sydän on yhteensopivat huonekalut. Huonekaluja ei tarvitse aina hankkia uusia, saadakseen ne sointumaan toisiinsa. Me esimerkiksi maalasimme, puuvahasimme ja käytimme dc fix sisustuskalvoa.

Pojan huone on pienoinen haaste ollut sisustuksessa, sillä on välillä aika vaikea löytää yhteensopivia juttuja. Lisäksi lapsen huoneessa haluan pitää lelujakin esillä mutta en haluaisi kuitenkaan liian kirjavaa ja sekavaa lopputulosta. Niinpä ostimme hyvän lipaston koreineen pojan huoneeseen, jonne pystyi laittaa leluja, jotka poika saa sitten myös helposti leikkeihinsä. Hyvät säilytysratkaisut luovat järjestelmällisyyttä ja siisteyttä kotiin. Esille pääsivät enemmän toisiinsa sopivat lelut ja sellaiset joita meiltä löytyy useampi. Esimerkiksi kaikista Hugon Brio- leluista tuli ihana kokonaisuus lipaston päälle. Lisäksi pojalla pitää olla muumia aina esillä ;)

Viimeinen ripaus viihtyisään sisustukseen meillä teki se, että laitoimme esille meille tärkeitä esineitä. Vanhoja, joilla on jokin tarina. Niitä katsellessa tulee niin hyvä mieli ja muistot ovat aina tärkeitä. Lisäksi haluan pitää valokuvia perheestämme esillä. Toiset tykkäävät enemmän pitää tauluja seinillä. Jotkut saattavat ajatella meitä itsekkääksi, kun haluamme pitää perheestämme kuvia mutta perhe on meille elämämme tärkein asia, joten perheenjäsenten kuvia on tärkeä olla esillä. Ne tekevät kodistamme kodikkaan.

Minulla pyörii jatkuvasti uusia sisustusvisioita ja hiukan pihinä ja tarkkana rahankäyttäjänä minun täytyy monesti vain tyytyä visioimaan. Ja tietysti myös siksi en voi koko ajan toteuttaa visioitani, että saan pidettyä kodin tarpeeksi väljänä lasta ajatellen sekä ettei kokonaisuudesta tule sekavaa. Niinpä olen tunkenut näppini esimerkiksi äitini kodin sisustamiseen. Viime viikolla vietimme aikaa äitini luona ja siellä tuli hiukan silmäiltyä sisustusta. Sitten vain otin ohjat omiin käsiini ja siirtelin juttuja huoneesta toiseen, yhdistelin eri tekstiilejä ja esineitä, jotta sain hiukan yhteneväisempää linjaa äitini olohuoneeseen. Tulikin hyvä mieli, kun äitini tykkäsi lopputuloksesta ja sain purkaa omaa intoani johonkin.

Kuvia äitini roosan sävyisestä olohuoneesta

Sisustaminen on minulle henkireikä. Rakastan visioida uutta, miettiä kokonaisuuksia, selata nettikauppoja ja tietysti myös toteuttaa. On vain niin ihana huomata, että jokin vanha esine tai tekstiili voisikin sopia hyvin toiseen huoneeseen ja saada jo olemassa olevista esineistä mukavia uusia kokonaisuuksia. Minulle on tärkeää tehdä kodistamme paikka, jossa jokaisella on hyvä olla, jossa olosta voi nauttia ja jossa voi rentoutua. Muutama vuosi sitten päätetty tyylilinja on edelleen säilynyt ja kodissamme käytetään paljon samoja tekstiilejä ja esineitä. Sisustaminen on intohimoni, rakas harrastus.

Tykkäätkö sinä sisustaa ja millaista tyyliä kodistasi löytyy?

Uudet rattaat: Emmaljunga Scooter

Siitä asti, kun myimme Hugon Kunertin yhdistelmävaunut viime maaliskuussa pois, on meillä ollut jonkin sortin kriisi rattaiden suhteen. Yhdistelmävaunut alkoivat tuntua liian raskasrakenteisilta, kun poika ei enää koskaan nukkunut vaunuissa ja me vaunuteltiinkin joka päivä parin tunnin ajan.  Muuttokin oli tulossa, joten koimme järkeväksi myydä yhdistelmävaunut pois ennen muuttoa.

Kunertin yhdistelmävaunuihin oltiin muutoin oltu todella tyytyväisiä, joten niistä luopuminen harmitti. En halunnut kuitenkaan ihan hirveästi laittaa rahaa tuleviin rattaisiin, joten päätimme katsella käytettyjä rattaita. Löysimme netistä ilmoituksen Pikku Piia- kolmipyöräisistä rattaista. Rattaat näyttivät hyviltä, eikä hintakaan ollut paha. Kävimme katsomassa vaunuja ja myyjä kehui ne maasta taivaisiin, joten ostimme ne.

Eihän me koeajettu rattaita kuin pikkuisen myyjän pihalla ja menimme luottamaan siihen. Jo ensimmäinen vaunulenkki oli melko hankalaa. Vaunut puolsivat aina sinne päin, mihin tie kallistui. Vaikka tie kallistui johonkin suuntaan vain aavistuksen verran, joutui silti koko ajan ranteilla vääntämään aisaa jotta rattaat pysyisivät edes suurinpiirtein suorassa. Muutenkin koko ajan jouduimme "keulimaan" rattailla ja parantamaan kulkulinjaa.

Rattaat olivat siis ihan mahdottomat lyhyilläkin lenkillä, saati sitten pitkillä. Minulla meni kylki ja selkä ihan jumiin niiden kanssa vääntämisestä. Lisäksi selkänojan säätö meni heti rikki, joten sitä ei saatu kuin puoli-istuvaan asentoon sekä ihan makuulle. Hugolle huono, koska hän tykkää töröttää ihan selkä suorassa.

Sitten menikin oikean puolen jousi löysäksi, kun menimmet laittamaan ostoskassin tavarakoriin. Siinä me sitten paineltiin lenkillä menemään rattaat kallellaan. Seuraavana päivänä huomasinkin, että etupyörän kumi oli mennyt ihan risaiseksi ja sisuskumi pullisteli.

Laitoin kuitenkin rattaat vielä myyntiin ja eräs ihminen osti ne, koska halusi korjata nämä asiat kuntoon ja he tarvitsivat rattaita ihan vain silloin tällöin kun käyvät ulkomailla. Kaupoissa näitä ongelmia ei kyllä huomannut, koska siellä oli ihan tasainen alusta millä kulkea.

Emmaljunga Scooter

Viime viikonloppuna selailin sitten Tori.fi- sivua ja sieltä sattumalta löysin todella hyväkuntoiset Emmaljungan Scooter rattaat. Rattaat olivat Rovaniemellä, joten meillä onnistuisi hakukin hyvin, kun Hugon mummu sekä pappa asuvat siellä. Otin myyjään yhteyttä ja harmikseni sain kuulla, että rattaat ovat jo varattu.

Toivoin niin kovin, että rattaat sattuisivat silti vielä päätymään meille vaikka usko olikin kovalla koetuksella. Ne olivat nimittäin koko Tori.fi:n edullisimmat Scooterit. Seuraavat yhtä hyväkuntoiset rattaat olisivat maksaneet 170e, kun nämä maksoivat vain 65e.

Parin päivän päästä sainkin sähköpostiini viestin. Siinä lukikin yllättäen, että edellinen varaaja olikin ostanut aivan uudet rattaat joten meitä odottelisi Rovaniemellä ihanat Emmaljungan Scooterit. Mehän sovittiin sitten heti päivä, kun tulisimme ne hakemaan. Oltiin H:n kanssa innoissamme.

Vaunut vaikuttivat päälle päin todella hyväkuntoisilta ja nyt tutkimmekin ne läpi kotaisin. Mitään negatiivista sanottavaa ei löytynyt ja myyjä esittelikin ne erittäin tarkasti meille. Kaupat syntyivät ja minä ainakin myhäilin ääneen tyytyväisenä :)

Perjantaina kävimme ensimmäisen lenkin heittämässä uusilla rattailla ja olin heti aivan rakastunut. Hugokin hihkui innosta uusissa rattaissa istumisesta. Niissä alkoi jopa nukuttaa, mikä on ihme. Meidän poika kun ei koskaan nukahda rattaisiin.

Kävimme siis lenkillä täällä minun lapsuuden kotikylässäni, jossa tie viittää vähän joka suuntaan eikä ole muutoinkaan mitenkään erityisen hyvässä kunnossa. Emmaljungan Scooterit vain painelivat ihan suoraan eteen päin. Ne eivät tosiaan puoltaneet mihinkään ja mikä ihana juttu; pystyin työntämään  yhdellä kädellä rattaita. Huonokuntoinen asfalttikaan ei tärrännyt ollenkaan käsiin. 

Rattaat liikkuivat muutenkin oikein ketterästi. Kun työntöaisaa painaa alas ja kääntää rattaita jyrkästi niin ne todella kääntyvät kevyesti ja helposti. Edellisiä rattaita piti tosissaan painaa alas, että keula edes vähän nousi ja ilmakumirenkaat jarrasivat kääntymistä. Emmaljungan Scooterit ovat kyllä ihanan kevyet työntää. Täyskumirenkaista myös plussaa, koska ne eivät ainakaan voi puhjeta. Renkaat ovat myös leveät, joten näillä varmasti päästään metsälenkilläkin menemään.

Muutaman kerran ollaan laitettu rattaita kasaan ja koottu uudelleen käyttöön. Täytyy jo nyt sanoa, että näppärästi käy tämä homma. Lisäksi rattaat menevät aivan uskomattoman pieneksi, joten ne mahtuvat varmasti ihan porrasperäisenkin auton takakonttiin.

Plussaa vielä täytyy sanoa näteistä kankaista ja muutenkin koko rattaiden ulkomuodosta. Tykkään todella! Säätöjäkin tuntuu olevan mukavasti, joten Hugo pystyy olla niissä juuri sellaisessa istuma-asennossa jossa tykkääkin olla. Lisäksi poikaa ei edes tarvinnut laittaa vöillä rattaisiin kiinni, sillä jalkoväliin tuli leveä kaistale kangasta joka piti hyvin pojan paikallaan.

Ensivaikutelma on siis: rakkautta ensisilmäyksellä. Tykkään todella, toivottavasti tämä suhde kestäisi kauan. Vihdoinkin meillä on juuri meille oikeanlaiset rattaat! Kertoilen vielä myöhemminkin varmasti näistä rattaista tarkemmin, kunhan päästään niitä oikein kunnolla käyttämään.

Onko teillä käytössä Emmaljungan Scooter- rattaat? Minkälaisia kokemuksia sinulla on niistä? Miltä merkiltä ylipäänsä teillä on vaunuja / rattaita?

Viikko mökillä

Nyt on lomareissu mökille tehty ja siellähän vierähtikin mukavasti tasan viikko. Ollaan me nyt ainakin oltu ja rentouduttu, niin jaksaa taas arkea ;) Seuraavaksi tuleekin kuvapläjäys viikostamme. Osa kuvista on otettu kännykän kameralla, joten pahoittelut laadusta.

Mökillä me...

...Heräsimme aamulla varhain auringonpaisteeseen

...Ihmettelimme yläkerran rappusilla maailman menoa

...Kuuntelimme musiikkia asianmukaisista vermeistä

...Löysimme läntin hiekkaa ja leikimme hiekkaleikkejä

...Herkuttelimme lätyillä

...Jännäsimme ukkosta

  ...Leikimme isin vanhoilla leluilla omien lelujen lisäksi

...Ihastelimme mummun kukkasia

...Kalastelimme

...Ammuttiin pilkkaa ilmakiväärillä

...Saunoimme pitkään pehmeissä löylyissä

 ...ja kurkimme ja huutelimme saunan ikkunasta

Mökillä on kyllä mukava viettää aikaa, etenkin kun myös Hugo tykkää olla maaseudun rauhassa, luonnon helmassa. Hugosta oli niin jännittävää istua veneessä ja miettiä, tuleeko sitä kalaa. Kalasta puhuttiinkin sitten joka päivä.  Tietysti pojasta oli mukava nähdä taas mummia ja ukkia. Seuraavan kerran mökille mennään jo parin viikon päästä, kun marjakausi alkaa. Sitten syksyllä taas päästään metsälle ja silloin vietetään varmasti paljon aikaa Ranualla mökillä.


Miten / missä sinä tykkäät viettää lomasi?

Takaisin blogin pariin

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Blogista tuli pidettyä kolmisen kuukautta taukoa, mutta koko ajan oli suuri kaipuu tänne takaisin kirjoittelemaan. Etenkin, kun kävijöitä oli joka päivä reilut 200, vaikutti suuresti siihen että päätin vain etsiä sopivia hetkiä päivästäni jolloin voisin taas kirjoitella blogiin. Koko ajan halusin tänne kirjoittelemaan, mutta kuluneet kuukaudet olivat vain niin kiireisiä että asiat olivat vain pakko laittaa tärkeysjärjestykseen. Uskon, että tauko teki ihan hyvää, sillä nyt olen aivan uudella innolla palaamassa blogin pariin ja paljon uusia ideoita on ehtinyt tulla tässä tauon aikana mieleen. 

Mitäs meille on sitten tapahtunut tässä kolmen kuukauden aikana. Hugon kehityksessä on tapahtunut todella suuria harppauksia eteen päin, mutta pojasta ajattelin kirjoittaa ihan oman postauksen. Pojalle on tapahtunut niin paljon juttuja, että ne ovat parempi kirjoittaa ihan erikseen.

Heti Hugon 1 vuotissynttäreiden jälkeen aloimme pakkailla kamppeita kasaan ja tekemään muuttoa. Pitkään oli mielessä kytenyt, että haluaisimme vaihtaa maisemaa. Oulu ei tuntunut omalta kaupungilta ja halusimme jonnekin lähemmäs luontoa. Paikkakunnanvaihdos vahvistui, kun H sai tiedon töistä, että voi siirtyä toiselle paikkakunnalle tekemään työtään. Kemijärvi tuntui meille sopivalta paikalta ja aloimme selvitellä siellä vapaana olevia asuntoja.

Kemijärven kunnalta saimme sitten aika pian tiedon, että meille olisi varattu sieltä rivitaloasunto. Kunnan virkailija kertoi, että asunto on vasta remontoitu, hyvässä kunnossa kauttaaltaan ja mukavassa taloyhtiössä. Olimme innolla lähdössä kohti uutta kotia.

Huhtikuun puolessa välissä muuttoauto starttasi kohti Kemijärveä ja meillä oli kyydissä oikeastaan kaikki meidän kotoamme. Muutama pikku juttu jätettiin vielä Ouluun, jotka H hakisi myöhemmin erikseen. Pysähdyimme yhdeksi yöksi isäni luokse Rovaniemelle ja seuraavana päivänä ajelimme Kemijärvelle. 

Järkytys oli suuri, kun menimme katsomaan meille varattua kotia. Asunto oli aivan kauheassa kunnossa, aivan kuin jokin huumeluola. Paniikki iski, että mitä nyt teemme. Kerroimme kiinteistönhoitajalle, joka asuntoa meille näytti, että meille kerrottiin asunnon olevan hyväkuntoinen ja vasta remontoitu. Hän vain naureskeli "ei näitä kyllä ole koskaan remontoitu". Kävimme hänen kanssaan katsomassa vielä muutamaa muuta rivitaloasuntoa ja koko ajan niiden kunto meni vain kauheammaksi. 

Itkeskelin autossamme, mietin että joudummeko tosissaan muuttamaan johonkin näistä läävistä. Olin vihainen itselleni, kun olin mennyt luottamaan toisen sanaan, että asunto olisi oikeasti hyväkuntoinen ja remontoitu. Soitimme vihaisen puhelun Kemijärven kuntaan, että olemme nyt heidän takia ihan tyhjän päällä. Sieltä tuli vain vastaukseksi "No, nyt on joku virkailija antanut väärää tietoa. Ei meillä ole varaa pitää näitä asuntoja kunnossa."

Katsoin Hugoa ja oloni meni vain pahemmaksi. Eikö meillä ole tarjota tuolle pienelle pojalle asuinkelpoista ja turvallista kotia. Mihin ihmeeseen me nyt menemme? Päätimme käydä syömässä, vaihtamassa Hugon vaipan ja vähän hengähtämässä. Vatsa täynnä oli paljon helpompi ajatella. Soitin isälleni ja kysyin, että voisimmeko asua heidän luonaan sen ajan että löydämme uuden kodin. Se sopi isälleni oikein hyvin ja hänen autotalliinsa mahtuivat kaikki meidän tavaramme.

H lähti seuraavalla viikolla viikoksi työreissulle Kajaaniin. Me olimme Hugon kanssa sen viikon äitini luona, koska hän asuu ihan lähellä isääni. Viikko meni etsiskellessä uutta kotia ja sellainen löytyikin pian. Kemijärvelle ei ollut enää mitään mieltä mennä, joten katselin sitten asuntoja kauttaaltaan Lapista ja Pohjoispohjanmaalta. Kuusamosta sitten vihdoinkin löytyi ihana luhtitalon alakerran huoneisto meille.

H palasi työreissultaan ja lähdimme katsomaan vielä paikan päälle mahdollisesti tulevaa kotiamme. Enää en uskaltanut luottaa kuviin ja toisen sanomaan. Jännitin ihan hirveästi asuntonäyttöä, olin aivan hermona. Oli suuri helpotus, kun asunto osoittautui todella hyväkuntoiseksi, juuri meille sopivaksi. Kaksikerroksisen luhtitalon päätyasunto omalla saunalla ja Aadallekin oli sopiva paikka takapihalla. Pihapiiri vaikutti mukavalle ja rauhalliselle sekä asuinsijainti muutenkin ihanteellinen. Luontoa ja rauhaa ympärillä, mutta kuitenkin ruokakaupat ja muut tarvittavat liikkeet ihan kävelymatkan päässä. Olin niin onnellinen, että lysähdin vain istumaan uuden kotimme olohuoneen lattialle itkemään!

Uuden kodin pihalla hiekkaleikeissä

Muuttoa aloimme tehdä samantien ja kotiuduimmekin heti niin hyvin. Vihdoinkin meillä oli ihana koti hyvällä paikalla. Niin ne asiat vain järjestyivät, vaikka ehtikin jo tuntua että kaikki suunnitelmat menivät ihan pilalle. Asunto tuntui kyllä heti kodilta ja viihdyimme kaikki hyvin. Kotia ollaankin sisustettu kovasti, uutta hankittu ja vanhaa tuunattu. Kodin laittoon on mennyt paljon aikaa, mutta se on ollut kyllä tosi kivaa puuhaa. Näistä tuunaushommista teen erikseen myös postauksia ja kotipostauksiakin on varmasti tulossa myöhemmin!

Isin kanssa kasaamassa pöytää

H:lla oli kiireistä töissä ja hän lähti taas viikon työreissulle, tällä kertaa Kuopioon. Äitini tuli ensiksi laittamaan meille minun kanssani kotiamme ja sitten lähdimme Hugon kanssa hänen mukaansa Rovaniemelle. H tuli viikon jälkeen hakemaan meidät Rovaniemeltä takaisin Kuusamoon. 

                                   

Kesäkuun alussa kävimme ylioppilasjuhlissa ja vietimme aikaa Rovaniemellä. Nautimme muutamasta kesäisestä päivästä siellä. Kävimme pari viikkoa olemassa kotosalla ja sitten suuntasimmekin Juhannuksen viettoon Ranualle mökille. Siellä olivat myös Hugon mummo ja ukki. Siellä olimme viikon. Ja vain olimme. Hengähdimme, kun viime viikot olivat olleet niin hektisiä.

Hugo mökillä

Hugo nautti valtavasti mummolassa olemisesta. Vietimme pitkiä aikoja ulkona touhuskellen, ihmettelimme oravan ja kärpän poikasia, saunoimme, söimme grilliruokaa ja nukuimme pitkiä päiväunia. H kävi Ranuallakin päivisin töissä. 

Juhannuksen jälkeen olimme koko perhe viikon kotosalla. Juhlimme 1 vuotishääpäiväämme ja vietimme aikaa perheen kesken. Kunnes taas H:lla tuli työviikko eteen ja hän lähti viikoksi taas Kuopioon. Hugo oli tuon viikon vähän hämillään ja itkuisempi, häneen selvästi vaikutti se että isi on poissa kotoa. Tietysti se vaikutti myös minuun ja olin kovin väsynyt. Juttelimme H:n kanssa puhelimessa, että sopiiko tällainen työ meidän perheellemme. Hänelläkään ei ollut hyvä olla vähä väliä meistä erossa ja reissata ympäri Suomea.

Pieni onnellinen poika järven rannalla

Pienen sumplimisen jälkeen tilanne on nyt se, että H on meidän kanssamme enemmän kotosalla eikä enää tee reissutyötä. Ollaan kaikki nyt niin paljon onnellisempia, etenkin Hugo on aivan yhtä hymyä. Nyt on taas aikaa olla perheen kesken ja tehdä kaikkea kivaa. Ollaankin reissailtu vähän kodin lähellä ja käyneet katselemassa kauniita paikkoja. Ollaan vain istuskeltu puiston penkillä ja syöty pehmistä. Ollaan leikitty koko perhe yhdessä ja nautittu yhdessä olosta. Tällä hetkellä ollaan Ranualla mökillä ja täällä ovat myös Hugon mummo ja ukki. Tällä hetkellä me ollaan kaikki niin onnellisia, nyt on kaikki hyvin!

1v Muumisynttärit!

Hugon synttärijuhlista on kulunut jo viikko ja pikkuhiljaa ollaan niistä toivuttu ;) Tosin vielä on joitakin koristeita paikallaan ja herkkujakin löytyy vielä muutama pakkasesta. Nyt olisi kuitenkin aika kirjoitella niistä vähän teillekin ja näyttää vähän millainen päivä meillä oli. Kuvasin kyllä pitkin päivää videotakin, mutta sitä en tänne laita koska siinä näkyy muutakin juhlaväkeä.

Äitini tuli meille edellisenä päivänä ja aloimme laittaa yhdessä kotia juhlakuntoon. Laittelimme koristeita, joitakin vielä askartelimme ja teimme täytekakun sekä juustokakun yhdessä. Juhla-aamuna vielä siivoskelimme vähän, kun Hugo oli ehtinyt jo levittää kamppeita sikin sokin :) Lisäksi katoimme pöydät ja silitimme pöytäliinan sekä juhlavaatteita. Perheen miehet ottivat sillä aikaa rennosti ja nukkuivat päiväunet.

Meille sattui oikein ihana synttäripäivä sään kannalta. Aurinko paisteli sopivasti, ei ollut liian kuuma. Meillä, kun on asunnossa niin suuret ikkunat, eikä sälekaihtimia ollekaan niin tämä koti kuumuu todella paljon jos paistaa aurinko koko päivän.

Vieraita alkoi tulla klo 13.00 aikoihin ja 14.00 aikaan olikin kaikki paikalla. Vieraita meillä oli 10 + meidän porukka. Hugo ei vierastanut ketään! Ensin katseli hiukan kauempaa, mutta pian halusi jo syliin ja naureskeli vieraiden jutuille. Lahjoja alettiin heti availemaan innolla, niin että paperit ja nauhat lensivät ympäri olohuonetta. Poika oli todella innoissaan lahjoistaan :)

Sitten siirryttiinkin herkutteluhommiin. Lauloimme ensin Hugolle ja sitten äidin avustuksella Hugo puhalsi ihan ekan synttärikynttilänsä. Lisäksi poltimme hetken kastekynttilääkin. Hugo tietysti pääsi myös maistamaan kakkua hiukan ja söi hän pari keksiäkin :)

Tarjottavina meillä oli makeita: täytekakku, porkkanapiirakkaa, vadelmahillo-tomusokerikuorrute-kierrepullia sekä carneval- keksiä. Suolaisia: lohipiirakkaa, savuhärkäjuustokakkua sekä jauheliha-muna-riisi-pasteijoita. Vieraat kehuivat kovasti tarjottavia ja kyllä ne minustakin onnistuivat todella hyvin!

Loppupäivä leikittiinkin Hugon uusilla leluilla ja pojan tietysti piti näyttää vieraille kaikki uudet osaamansa jutut. Kyllä meillä oltiinkin tosi väsyneitä sitten illalla! Sänkyyn nukahdettiin heti, mutta yöllä Hugo heräsi monta kertaa huhuilemaan äitiä. Ilmeisesti oli päivän tapahtumat mielessä :)

Seuraavana päivänä tulivat vielä Hugon pappa sekä hänen puolisonsa käymään rääppiäisissä. Hyvin vielä riitti tarjottavia heillekin. Juhlien jälkeen Hugo oli hiukan tylsistynyt, kun enää ei käynyt ketään kylässä eikä ollut niin kovaa menoa ja meininkiä :)

Juhlat olivat mielestäni oikein onnistuneet; koristeet olivat sellaiset kuin ajattelinkin, tarjottavat hyviä ja etenkin, Hugo nautti ihan silmin nähden päivästään! :) Hugo sai ihania, mieleisiä lahjoja, jotka esittelen teille myöhemmin. Jossakin vaiheessa otetaan myös "viralliset" 1v- kuvat ja nekin ilmestyvät sitten aikanaan tänne blogiin!

Synnytyskertomus vuoden takaa

Tänään on tullut kuluneeksi vuosi elämämme ihanimmasta ja ihmeellisimmästä päivästä. Miten tästä kaikesta voi olla jo vuosi aikaa! :') On aika palata vuoden takaiseen synnytyskertomukseen! 

Synnytyskertomus

Sunnuntai-iltana 30.3 vauva oli todella levoton. Se potki hurjasti joka puolella vatsaani ja tuntui ettei se nukkunut missään vaiheessa. Juteltiin H:n kanssa, että ei taida Hippu vielä vähään aikaan olla tulossa maailmaan, kun vielä noin kovasti potkiskelee. Olin lueskellut, että usein vauvat rauhoittuvat vähän ennen syntymää. Laitoimme kameramme lataukseen, jotta voisimme seuraavana päivänä ottaa videota Hipun mellakoinnista. Yö jatkui myös levottomana ja minulla oli jotenkin todella tukala olo. Henkeä ahdisti, päätä särki ja sain koko ajan hypätä vessassa sekä pienellä että isommalla asialla. Pääsin kuitenkin kahden aikaan yöllä uneen.

Maanantaina 31.3 heräsin seitsemän aikoihin aamulla vessaan. Olo oli jotenkin erilainen kuin ennen, mutta ei mitenkään sellainen että "joo tänään minä synnytän". Minulla ei ollut tulevasta mitään aavistusta. Menin vielä nukkumaan pariksi tunniksi. Tasan yhdeksältä heräsin, kun lakana kastui. Säikähdin hirveästi ja hyppäsin sängystä ylös. Lapsivettä tipotteli lattialle. Sanoin H:lle, että "Hei nyt se alkoi..Tästä ei taida olla enää paluuta." H katsoi minua innostuneena ja hämillään. Hänestä näki, ettei malttanut enää odottaa hetkeäkään että pikkuinen olisi maailmassa. H siivosi jälkeni ja mentiin suihkuun. Suihkussa vietinkin hyvän ajan, ottaen kaiken ilon irti, kun en tiennyt että milloin pääsen seuraavan kerran suihkuun. Lapsivettä tipotteli koko ajan ja vähän tuli rusehtavaa vertakin. Alavatsaa jomotti hiukan, kuten menkkojen aikaan, mutta kipeää se ei käynyt. Supistuksiakaan ei kuulunut.

Klo. 11:30 Soittelin synnytysosastolle, että mitä tehdään... En ole kipeä, mutta lapsivettä tipottelee koko ajan ja viikkoja on 36+6. Kätilö ohjeisti minua syömään aamupalaa, keräilemään rauhassa sairaalakassin ja tulla pikkuhiljaa sairaalalle. H keitti meille aamupuurot ja sain syötyä oikein hyvän annoksen. H:lle ei meinannut ruoka maistua, kun kuulemma jännitti kovasti. Keräsin sairaalakassimme ja pikkuhiljaa lähdimme kohti sairaalaa. Kotiovella tuli haikea olo, kun en tiennyt milloin palaan takaisin. Aadaa oli jo nyt kauhea ikävä ja sairaala ei muutenkaan oikein houkutellut. Samalla olin rauhallinen, mutta innosta soikeana, kun tiesin että kohta pieni Hippumme on maailmassa.

Autossa sain laittaa alleni pyyhkeen, koska lapsivettä tuli jo isoja määriä ja housunikin olivat jo kastuneet. Autokyyti aiheutti muutaman pienen supistuksen, mutta niitäkään ei ehtinyt montaa tulla vartin ajon aikana. Naureskelimme H:n kanssa, emme olleet kuvitelleet että autokyyti synnärille olisi näin helppo ja mukava. Olimme kuvitelleet, että huudan kivusta ja ollaan paniikissa, H:n ajaessa kaasu pohjassa kohti synnytyssairaalaa. 

Klo. 12:30 Saavuimme sairaalalle ja menimme synnytysosastolle. Siellä minut laitettiin suoriltaan käyrille, jossa seurailtiin supistuksia ja vauvan sydänääniä puolisen tuntia. Kätilö oli aivan ihana iloinen, keski-ikäinen nainen, jonka kanssa heitimme läppää iltaan saakka kunnes hänen vuoronsa loppui. Käyrään ei piirtynyt kuin pari pientä supistusta ja vauvan käyrä oli todella hyvä. Minut siirrettiin osastolle ja alettiin puhumaan, että jos synnytys ei ala itsekseen etenemään, se täytyy käynnistää seuraavana aamuna. Minua alkoi tämä hiukan jännittämään.

Vauvan sydänäänet ja supistuskäyrää

Klo. 14:00 Äitini ja isoveljeni saapuivat osastolle minun ja H:n seuraksi. Juttelimme kepeitä juttuja ja naureskelimme. Minulla oli oikein rento ja hyvä olla. Jotenkin en edes tajunnut, että missä olin ja mitä oli tapahtumassa. Osasto tuntui kodikkaalta ja tutulta, kun olin siellä muutama viikko takaperin jo ollut pari yötä. Kätilö tuli laittamaan minulle kanyylin käteen, jonka kautta minulle annettiin streptokokkiin antibioottia. Olossa ei ollut tapahtunut mitään muutoksia; pientä pakotusta oli alavatsassa, mutta muuta ei tuntunut. Kävellessä ehkä pienoisia supistuksia tunsin.

Klo. 16:00 Söin päiväruuan ja H, äitini ja veljeni lähtivät käymään meillä syömässä ja jättämässä isoveljeni Aadan seuraksi kotiimme. Vanhempi isoveljeni puolisonsa kanssa tulivat käymään sairaalassa luonani ja toivat minulle karkkia. Oli mukavaa nähdä itselleen tärkeitä ihmisiä ja jutella niitä näitä. Aika kului nopeasti ja mieli oli edelleen rento ja kevyt.

Klo. 17:00 Lääkäri tuli tutkimaan minut ja sanoi minun olevan 2,5cm auki. Hän ohjeisti kätilöä menemään laittamaan synnytyssali minulle, H:lle ja vauvallemme valmiiksi. Kävin sanomassa isoveljelleni ja hänen puolisolleen, että minun täytyy siirtyä synnytyssaliin. Soitin H:lle, että tulisivat äitini kanssa pikkuhiljaa takaisin sairaalalle. 

Klo. 17:30 Kävelimme kätilön ja sairaanhoitajaopiskelijan kanssa synnytyssaliin. Tuntui todella hassulle, olin täysissä voimissa, virkeä, iloinen ja rento... Mutta menossa synnyttämään. Minulla oli tosi epätodellinen olo. Synnytyssali oli myöskin ihan viihtyisä ja siellä tuli mukava ja turvallinen olo. Juteltiin kätilön kanssa niitä näitä ja naureskelimme meidän höpötyksille. 

Muutaman minuutin kuluttua H ja äitini saapuivat synnytyssaliin ja olimme siellä kolmistaan tunnin ajan. Kätilö meni kirjoittelemaan tietokoneelle jotakin ja me jäimme äidin ja H:n kanssa naureskelemaan ja heittämään vitsiä jos mistä asiasta. H otti fiilistelykuvia synnytyssalista ja videoitakin tuli otettua muutama pätkä muistoksi.

Minä ja äitini synnytyssalissa

Kätilö kävi jossakin vaiheessa luonamme ja sanoi, että harvoin synnyttäjät vain vitsiä heittävät ja naureskelevat synnytyssalissa. Hän ihmetteli, kun käyrään alkoi piirtyä jo voimakkaita supistuksia eikä minuun sattunut sen enempää. 

Klo. 19:00 Minua alkoi pakottaa aika kovasti ja soittelin kätilön paikalle. Hän teki sisätutkimuksen ja sanoi minun olevan neljä senttiä auki. Hän kyseli, että mitä kivunlievityksiä haluaisin. Minulla ei ollut hajuakaan, että mitä haluaisin joten annoin hänelle ihan vapaat kädet. Hän antoi minulle suun kautta jonkin särkylääkkeen ja laittoi pakaraankin jonkun piikin. Sitten kokeilimme Aqua-rakkulaakin. Nämä kivunlievitykset eivät helpottaneet oloani yhtään ja yhtäkkiä supistuksia tulikin ihan jatkuvasti ja ne tuntuivat todella kipeiltä. Tai no, kipu on ehkä väärä sana, ne tuntuivat inhottavilta. Alapäässäni oli todella voimakas paineen tunne ja sanoin koko ajan äidilleni ja H:lle, että minun on pakko päästä kakalle. Olo oli aika tuskallinen tämän paineen tunteen kanssa ja kätilö haki paikalle lääkärin. 

Minulle laitettiin epiduraali, jonka laitto ei sattunut yhtään. Asento, jossa epiduraalin laiton aikana piti olla, oli ihan hirveä. Olin kyljelläni, polvet melkein leuassani kiinni ja samaan aikaan supisti. Oli aivan kauheaa yrittää olla paikallaan, kun paineen tunne oli valtava, supistusten voima kova ja samaan aikaan lääkäri laittoi piikkiä selkääni. Hengittelin sisään ja ulos voimakkaasti, mutta rauhallisesti ja puristin samalla sairaanhoitajaopiskelin kättä. 

Klo. 20:00 Epiduraali saatiin laitettua ja lääkäri kokeili kylmällä vedellä kostutetulla paperilla, että onko puudutus onnitunut. Lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen ja se oli auki jo kahdeksan senttiä! Tunnissa oli siis auennut neljä senttiä. Ei ihmekään, että vähän sattui. Sitten lääkäri ja kätilö poistuivat hetkeksi. Äitini tarjoili minulle koko ajan vettä ja H hieroi alaselkääni kevyesti. Kulunut tunti meni minun osalla melko sekavassa olossa, kun paineen tunne oli niin voimakas että teki oloni aivan mahdottomaksi. Yritin vain pysyä rauhallisena, vaikka supistuksia oli tullut koko ajan mutta mieleni oli aivan sekaisin ja olin todella pihalla koko hommasta. Olin vain pitänyt silmiäni kiinni, enkä oikein edes tajunnut mitä minulle oli sanottu. Onneksi se tilanne oli takana päin ja epiduraali alkoi todella nopeasti vaikuttamaan.

Klo. 21:00 oli epiduraalin laitosta kulunut tunti. Tunti oli mennyt mukavasti; olin ehtinyt levähtää ja juttu taas lensi. Naureskelimme äitini ja H:n kanssa ja mieli oli hyvä. Minua alkoi ponnistuttaa, joten soittelin kätilön paikalle. Hän oli juuri lähdössä kotiin ja kertoi, että kohta minulle tulee toinen kätilö. Tämä hiukan harmitti minua, kun olin niin tykästynyt tähän kätilöön joka oli hoitanut minua koko päivän. Hän tarkisti vielä kohdunsuun tilanteen ja sanoi sen olevan auki täydet kymmenen senttiä. Hän sanoi, että ihan kohta tulee toinen kätilö ja päästään sitten ponnistamaan. 

Odoteltiin melkein kymmenen minuuttia ja ponnistamisen tarve oli suuri. Kipua en tuntenut ollenkaan, ainoastaan oli sellainen tunne että vauva syntyy juuri nyt! Supistusten aikana oli täysi työ olla ponnistamatta. Onneksi uusi kätilö tuli juuri, kun olin taas aikeissani soittaa kelloa. Hän oli myös oikein mukava, kolmikymppinen nainen. Hän laittoi instrumentit valmiiksi ja kiinnitti vielä Scalp- anturin vauvan päähän, jotta voimme seurata vauvan sydänääniä synnytyksen aikana. Sairaanhoitajaopiskelijakin tuli paikalle ja pyysi lupaa olla mukana synnytyksessä. Minusta olikin mukavaa, että joku tuttu henkilökunnan jäsen oli paikalla. 

Seuraavaksi kätilö ohjeistikin minua ponnistamaan. Ponnistin ensin varovaisesti ja kuulostelin, että miltä se mahtaa tuntua. Ei tuntunut miltään, joten seuraavan supistuksen aikana ponnistin kovempaa. Ponnistin jokaisen supistuksen aikana kaksi kertaa. H ja äitini tsemppasivat yhteen ääneen ja minua tilanne vain huvitti. Homma tuntui helpolta, enkä tuntenut ollenkaan kipua. Olihan se täyttä työtä jokainen ponnistus ja hikihän siinä tuli. Kätilö joutui pikkuisen leikkaamaan välilihaani, joka ei kyllä sattunut ollenkaan mutta siitä tuleva ääni oli aika hurja. Sitten kätilö sanoikin, että nyt näkyy jo hiukset hyvin ja kun ponnistan kovasti, niin vauva on ulkona. Tein työtä käskettyä ja kohta kuuluikin parkaisu ja pieni poika laskettiin rinnalleni. Saman tien minulta pääsi itku, H ja äitini olivat myös todella liikuttuneita ja onnellisen näköisia. Siinä se nyt oli, meidän ihana pieni poikamme jota olemme jo niin kovasti odottaneet ja jonka potkuja olemme tunnustelleet useamman kuukauden ajan. 

Ensitapaaminen vauvan kanssa

H leikkasi vauvan napanuoran ja sitten alettiinkin synnyttämään istukkaa. Istukka syntyi 7 minuutin jälkeen Hipun syntymästä. Istukka oli 580g ja hyväkuntoinen. Se oli kyllä hassun näköinen, H:n piti käydä sitä tarkemmin tutkimassa :D Sitten kätilö alkoikin laittamaan muutaman tikin minulle, muualle ei tullutkaan nirhaumia kuin ainoastaan se välilihan leikkaus. Tikkaaminen tuntui hieman inhottavalle, mutta ei sattunut juuri ollenkaan. Neulan mennessä ihosta läpi, tuntui vähän tympeä nipistys ja tunsin muutenkin koko ajan että jotakin siellä tehdään. 

Meidän ihana pieni vastasyntynyt poikavauvamme

Vauva kylvyn jälkeen

Sitten H nosti vauvan pois rinnaltani ja meni kylvettämään häntä äitini kanssa, toisen kätilön ohjeistaessa heitä. Minua kätilö ja hoitaja vähän tutkiskelivat, mutta en oikein tiennyt että mitä tekivät kun seurailin niin tiiviisti vauvan kylvetystä. Tuore mummo ja isi siellä olivat täydessä työn touhussa. H oli niin suloinen, kun se oli niin innoissaan pienestä. Sairaanhoitajaopiskelija otti kuvia vauvan ensikylvystä.

Kylvyn jälkeen vauva meni mummon syliin ja minä vähän levähtelin. H otti kuvia ja videoita pienokaisesta ja oli melkoisen hyperaktiivisessa tilassa. Sitten vauvalla alkoikin jo suu napsaamaan ja hänen piti päästä kokeilemaan imemistä. Vauva nappasikin tissin suuhun kuin vanha tekijä, mutta eihän minulta tullut maitoa kuin pieni tippa. Melkein tunnin verran vauva kuitenkin jaksoi imeä, kunnes nukahti. 

Meille oltiin tuotu iltapala sillä välin, kun minä imetin. En meinannut malttaa edes syödä, kun halusin vain ihastella meidän pientä poikaa. Kuitenkin annoin H:n nostaa vauvan sänkyyn ja rauhoittua itse syömään iltapalaa. Kyllä vain maistuikin hyvälle; oli vaniljateetä, sämpylää tuhdeilla täytteillä, jugurttia ja jälkkäriksi vielä kääretorttua. 

Iltapalaa

Klo. 00:00 Siirryimme osastolle ja oloni oli sinne kävellessä aivan normaali. Tuntui, kun en olisi synnyttänytkään. H ja äitini lähtivät kotiin puolen tunnin kuluttua ja minä jäin ihmettelmään pikkuista tuhisijaa. Kolmen aikoihin yöllä huoneeseen tuli sama huonekaveri, joka minulla oli ollut päivällä osastolla. Hän oli synnyttänyt tunnin minun jälkeeni pienen tytön. Hänen kanssaan juttelimme oikeastaan koko yön ja katselimme pienokaisiamme ihmeissään. 

Vauva oli osastolla koko ajan vierihoidossa

Vietin osastolla synnytyksen jälkeen neljä yötä. Aika meni nopeasti, kun H oli meidän kanssamme aamusta iltaan hoitaen vauvaa kanssani. Vauvalla nousi bilirubiiniarvo jonkin verran, joten vietimme siellä yhden ylimääräisen päivän jotta kätilöt saivat seurata bilirubiinia. Vauva ei tarvinnut siihen kuitenkaan sinivalohoitoa. 

Kolmantena päivänä maito alkoi nousta kohisten ja oloni oli aika tukala. Rintani painoivat hirveästi, niitä kuumotti ja nipisteli. Minulla oli myös koko ajan kauhean kuuma. Vauvalle maistui maito hyvin ja imetys sujui hyvin. Olo oli kyllä huojentunut, kun meillä ei ollut mitään ongelmaa. Pystyin myös istumaan hyvin, eikä väliliha tuntunut kipeältä. 

Osastolla oli hyvät ruuat ja siellä oli mukavaa henkilökuntaa. Viihdyin siellä ihan hyvin, mutta öisin en saanut nukuttua kuin ehkä tunnin. Koko aikana sairaalassa nukuin noin seitsemän tuntia yhteensä. Viimeisenä iltana mieli oli jo vähän maassa ja itkeskelin H:lle puhelimessa, että haluaisin jo kotiin. Osastolla meille ehdittiin myös näyttää vauvan kylvetys, jonka H suoritti. H onkin meillä hoitanut vauvan kylvetyksen.

Perjantaina 4.4 minulle tehtiin kotiinlähtötarkastus ja vauva kävi myös lastenlääkärin tarkastuksessa. Meillä molemmilla oli kaikki oikein hyvin, mutta seuraavana aamuna meidän piti tulla käymään sairaalalla, jotta voivat ottaa vielä bilirubiiniarvon ja punnita vauvan. Vaihdoimme vauvalle hänen omat vaatteet ja minä vielä imetin hänet ja söin itsekin lounaan. 

Olin niin onnellinen, kun pääsimme lähtemään kotiin. Koti näytti niin värikkäältä ja nätiltä, kun oli muutaman päivän ensin katsellut sairaalan valkoisia seiniä. Aada oli myös onnellinen, kun äiti oli taas palannut kotiin. Se hyppäsi suoraan syliini ja nuoli kasvoni aivan märäksi. Sitten se huomasikin pienen vauvan ja alkoi häntä heiluten tutkimaan varovaisesti.

Pikkuinen Hippu juuri kotiin tulleena

Aada tutustuu uuteen perheenjäseneen

Synnytys oli todella nopea ja helppo. Sen kesto alettiin laskemaan siitä, kun ensimmäiset synnytyssupistukset tulivat. Synnytyksestä minulle jäi oikein hyvä ja postiviinen kuva. Kipua en ehtinyt tuntea synnytyksen aikana kuin sen tunnin verran ja sekin oli enimmäkseen sitä epämiellyttävää paineen tunnetta. Oli ihanaa, kun H ja äitini olivat minun tukena koko synnytyksen ajan ja olin todella ylpeä H:sta, kun hän sairaalakammostaan huolimatta oli koko synnytyksen kanssani, eikä hänelle kertaakaan tullut huono tai heikko olo. Hän sanoikin, että koko synnytyksen aikana ei ollut sairaalakammosta tietoakaan. Osastolla oli ihan mukava olla vaikka koti-ikävä olikin. Meillä oli tarkoitus ottaa perhehuone, mutta emme sitten tarvinneetkaan sitä. Päivisin, kun H oli meidän kanssa niin paljon että öisin hänen oli ihan hyvä päästä kotiin lepäilemään. Emmepä ainakaan olleet kumpikin aivan väsyneitä kotiutuessamme, kun H oli saanut nukkua yöt rauhassa omassa sängyssään.  Kaiken kaikkiaan minulla on synnytyksestä todella hyvät muistot ja voisin kyllä tehdä saman homman joskus toiste uudelleen, mutta en nyt kuitenkaan ihan heti ;)

Lopuksi vielä muutamia tietoja:

Poika

Syntynyt 31.3.2014 Klo. 21:49

Paino 2740g

Pituus 47,2cm

Päänympärys 33.8

Pisteet 9-9

Synnytyksen kesto 4h

Ponnistusvaiheen kesto 15min