perjantai 29. marraskuuta 2013

Ensimmäinen neuvola

neuvolakortti neuvola äitiys
Neuvolakortti

Ensimmäisessä postauksessa kävin läpi uudelleen tunteet, jotka koin saadessani tietää raskaudesta. Tuosta hetkestä alkaa olla jo jonkin aikaa, joten olisi varmaan hyvä kertoa tämän hetken tuntemuksia.

Uutisen aiheuttamasta tunnemyllärryksestä ollaan päästy jo selvempiin ajatuksiin. Raskaus ja tuleva vauva on päivittäin puheissamme ja ajatuksissamme. Olemme mieheni kanssa vaihtaneet paljon ajatuksiamme, joita tämä raskaus meissä herättää. Tietysti tulee paljonkin kysymyksiä mieleen laidasta laitaan ja välillä käy mielessä, että miten pärjäämme? Aina kuitenkin päästään samaan lopputulokseen; kyllä me pärjätään.


Etenkin ensimmäisen odotuksen kohdalla varmasti jokaisella tulee käytyä läpi raskautta useammalta näkökannalta ja välillä ei uskota omiin kykyihin, välillä taas ollaan voittamattomia. Sehän on ihan luonnollista, emmehän me vielä tiedä mitä tuleva tuo tullessaan. Siitä ainakin olen ihan varma, että jotakin aivan uutta ja ihmeellistä! Itse haluan aina uskoa siihen, että kyllä elämä hoitaa ja asiat järjestyy aina parhain päin, vaikka olisi hankalampiakin jaksoja. Pitää vain pitää oma mieli avoimena ja positiivisena. 

neuvolakortti neuvola äitiys sikiö
Neuvolakorttiin tulee tietoja äidistä sekä sikiöstä läpi raskauden 
Vauvamasua ei vielä kunnolla näy, raskausoireeni ovat erittäin vähäiset, eikä vauvasta ole vielä edes ultrakuvaa. Ainoa asia oikeastaan, mikä päivittäin muistuttaa minua sisällä kasvavasta hippusesta, on outo painon tunne vatsalla. Selällään maatessa tuntuu kuin olisi kirja vatsan päällä, mahallaan maatessa taas tuntuu voimakasta painetta vatsassa. Vatsallaan makaamiset ovatkin jääneet ihan kokonaan tuon tunteen takia. 

Onkohan muilla tällaisia tuntemuksia ollut jo alkuraskaudessa?

Ensimmäinen neuvolakäynti varmastikin tuo monelle raskauden todellisemmaksi. Näin meille ainakin kävi. Oli jännittävää aamulla etsiä neuvolamme puhelinnumeroa ja soittaa varatakseni ajan ensimmäiseen neuvolakäyntiin. Puhelimeen vastasi reippaan ja iloisen kuuloinen, ystävällinen neuvolantäti. Kerroin hänelle tilanteemme ja sainkin ensimmäisen neuvola-ajan muutaman päivän päähän.

Odotin neuvolakäyntiä malttamattomana, vaikka tiesinkin, ettei ensimmäisessä neuvolassa paljon mitään tapahdu. Jotenkin se vain tuntui niin kutkuttavalta ajatukselta, olihan kyseessä elämäni ensimmäinen kerta. Menimme kävellen neuvolaan, koska se on noin kilometrin päässä meidän kodista. Minä menin neuvolaan ja mieheni lähti käyttämään beagletyttöstämme lenkillä neuvolan lähistöllä. Mieheni olisi halunnut tulla jo mukaan, mutta neuvolasta sanottiin minulle, että ensimmäisellä kerralla kirjataan tietoni nopeasti koneelle, jotta pääsen ensimmäiseen ultraan mahdollisimman pian ja saamme tiedon lasketusta ajasta. Joten miehelleni olisi jäänyt vain kuuntelijan rooli tällä kertaa.

Neuvolamme on pieni ja yksityisyyttä huokuva, ehkä jonnekkin kahdenkymmenen vuoden taakse jäänyt sisustukseltaan. Siellä minua odotti vastassa kokenut, lähellä eläkeikää oleva neuvolantäti, joka iloisesti hymyillen otti minut vastaan. Kävimme läpi vielä uudestaan tilanteeni ja kirjasimme tietojani koneelle. Neuvolantäti oli todella kova puhumaan ja hänellä olikin jo vaikka minkälaisia kokemuksia erilaisista raskauksista. Ehkäisypillerin läpi tulleet raskautumiset olivat hänelle ihan arkipäivää. Nykyään kuulemma pillereiden ehkäisyteho on niin alhainen, ettei se kaikille riitä. Hän ehtikin jo suunnitella, että synnytyksen jälkeen minulle laitettaisiin kierukka ja minun kannattaa unohtaa kaikenmaailman "höpönhöpö-pillerit" :) Lisäksi hän innostui pyörittelemään pitkään minun mahdollista laskettua aikaa. Niitä vaihtoehtoja kun on monia, koska emme tarkalleen tiedä, milloin hedelmöittyminen on tapahtunut. Hän laittoikin minulle lähetteen saman tien ultraan, joka tehdään naisten poliklinikalla 5.12. Ultrasta kerronkin sitten enemmän, kun olemme käyneet siellä!  Sitten täytimme tietoni vielä neuvolakorttiini ja neuvolantäti ohjeisti minua heti ottamaan yhteyttä häneen, kun olemme käyneet ultrassa. Ultran jälkeen menemme mieheni kanssa yhdessä neuvolaan ja silloin käymme läpi tarkemmin meidän tietomme, sairautemme, suvun sairaudet jne. Neuvolasta ja neuvolantädistä jäi kaiken kaikkiaan todella positiivinen ja lämmin fiilis. Oli mahtavaa jutella ihmisen kanssa, jota oikeasti nämä asiat kiinnostavat. Olen kuullutkin monilta ikäviä kokemuksia leipääntyneistä neuvolantädeistä, jotka hoitavat vain pakolliset asiat alta pois, meidän neuvolantätimme ei ainakaan ollut sellainen :)


Minkälaisia kokemuksia sinulla on/ oli neuvolasta ja neuvolantädeistä?

Raskaus alkaa siis tuntua päivä päivältä todellisemmalta ja nyt odotammekin innolla ensimmäistä ultraamme, että pääsemme katsomaan pikkuista Hippuamme. Toivottavasti pienellä olisi kaikki hyvin ja saisimme sieltä ihanat onnistuneet kuvat muistoksi! :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Rakkausoireita

Otsikoinnissa ei ole tullut virhettä, eikös ne raskausoireet ole rakkausoireita? Vaikka tuntemukset tulevatkin sisällä kasvavasta pienestä rakkaudesta, niin ei ne oireet aina niin kivoilta tunnu. Raskausoireistahan nykyään ei saa puhua ollenkaan negatiivissävytteisesti, ettei joku ole heti kommentoimassa, kuinka valitetaan turhaan, kun jotku eivät lasta saa välttämättä koskaan ja ottaisivat nämä oireet mielellään vastaan. Minä en ajatellut valittaa, koska mieluummin oirehdin raskaudesta kuin jostain muusta syystä.

Ensimmäiset raskausoireeni tulivat jo joskus loppu kesästä - alku syksystä. Päälimmäisin oire oli jatkuva voimakas väsymys. En jaksanut tehdä yhtään mitään, hyvä että jaksoin ajatella asioita, joita pitäisi olla jo tekemässä. Olisin vain halunnut nukkua ja olla omissa oloissani. Päänsärky oli myös jossakin vaiheessa kovaa. Minulla on taustalla aijoittain oirehtiva migreeni, jonka olen viime vuosina pystynyt pitämään hyvin kurissa. Päänsärky myös aiheutti väsymystä ja uupumusta. 


Kuuluisaa aamupahoinvointia minulla ei ole ollut. Pahoinvointi oli ajoittaista, joskus oli huono olo koko päivän, toisinaan olin oikein hyvinvoiva. Oksetusta aiheutti lähinnä vaikeammin nieltävät ruuat ja joidenkin ruokien tuoksu. Lähinnä rasvaisen ruuan tuoksu sai minut voimaan pahoin. Kuitenkin minun kohdallani pahoinvointi on ollut erittäin pientä ja oksennusreissutkin jäivät ihan muutamaan kertaan.
Jossakin vaiheessa heräsin muutamana yönä viiltävään alavatsakipuun, joka tuntui siltä kuin miekkoja olisi isketty alavatsan läpi. Kivut saivat minut kiemurtelemaan sängyssä ja miehen pitikin hieroa selkääni, että oloni helpottuisi. "Kohtaukset" menivät vajaassa minuutissa ohi. Näitä kipuja ei olekaan sen koommin enää tullutkaan.

Muita raskausoireita en tunnista tai en muista minulla olleeni. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, niin viime kesä oli aika tapahtumarikas, joka aiheutti meille kovasti stressiä. Kovan stressin alla olen aina voinut huonosti, oksennellut ja ollut kipuherkkä. Luulin näiden kaikkien johtuvan stressistä. Alavatsakipuilut kuvittelin olevan joko ovulaatiokipuja tai kuukautisten alkamisesta aiheutuvia, minulla kun on aina ollut voimakkaat kuukautiset. Pari viime kertaa kuukautiseni olivat kuitenkin erittäin niukat, mutta kuvittelin senkin johtuvan vain stressistä, joka olisi saanut hormoonitoimintani sekaisin. Lopulta kuukautiset jäivät kokonaan pois ja siitähän se raskausepäilys saikin vasta alkunsa.

Miten sitten en aikaisemmin ajatellutkaan olevani raskaana, vaikka oireeni olivat näin selvät? Ilman tuota stressin syyttelyä olisin jo tiennyt raskaudestani pari kuukautta sitten. Kuitenkaan en osannut epäillä raskautta, koska olin syönyt koko ajan ehkäisypillereitä ja kuukautisetkin tulivat ihan säännöllisesti. Olen aina ollut ehkäisypillereiden otossa aivan neuroottisen tarkka. Aina olen ottanut samaan aikaan pillerin, olen ajoittanut päivärytmin niin. No, eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun pillerit pettää, eihän ne ole satavarmat. Sitä vain aina luottaa sokeasti lääketieteeseen. Ehkäisypillereistä minulla olisikin paljon sanottavaa, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan.

Kerron myöhemmin jossakin postauksessa meidän vaihderikkaasta vuodesta ja yleensäkin itsestäni ja historiastani. Teitä varmaankin voisi kiinnostaa kuka täällä oikein tällaisia juttuja kirjoittelee? Pysykäähän kuulolla, niin pääsette hyppäämään meidän matkaamme kohti laskettua aikaa! :)

Loppuelämän ensimmäinen päivä

raskaustesti positiivinen vauva raskaus


Kaksi viivaa raskaustestissä. Istuin itkun sekaisin tuntein sohvalle miettien, miten tässä näin kävi?

Elämää mullistavia tapahtumia koko viime kesä täynnä ja minulla kroppa aivan sekaisin tapahtumista ja stressistä. Oireita oli laaja kirjo, joiden ajattelin olevan stressistä johtuvia. Kuitenkin myöhemmin elämäntilanteemme normalisoiduttua taas entisiin uomiinsa, oireilut jatkuivat. Välillä oksettikin ja oli huono olla, mutta nekin on tällaiselle stressivatsan omaavalle ihmiselle hyvin tyypillisiä oireita. Maalasin kauhukuvia seinille monista eri sairauksista, joita minulla voisi olla oireiden perusteella. Lääkäriin en kuitenkaan mennyt, kun aina järkeillessäni uskoin niiden johtuvan stressistä. 

Muutama viikko sitten aamuisin alkoi näkyä vatsassani pieni kova kumpu, joka hävisi päivän mittaan. Kuvittelin jo kaiken laista sappikivistä kasvaimeen. Kuukautiset olivat tulleet ihan normaalisti, joskin melko niukkoina. Sitten ne kuukautisetkin jäivät pois. Kaupassa ollessamme mieheni kanssa, ryhdistäydyin ja päätin, että jostakin se on aloitettava. Jokin on nyt pois suljettava ja kaikista helpoin tie oli kävellä kaupan yhteydessä olevaan apteekkiin. 

Apteekissa haahuilin, enkä löytänyt testiä mistään, olin ihan ajatuksissani. Tiesin mitä olin hakemassa, mutta jotenkin en vain osannut toimia. Ystävällisesti hymyilevä myyjä kysyi tiskin takaa, tarvisinko apua? Raskaustesti olikin ihan nenäni edessä, joten otin sen ja kävelin tiskille. Myyjä kevyesti naureskeli, että "taisi olla liian lähellä, kun et löytänyt".

Palasimme mieheni kanssa kotiin. Söimme, katselimme telkkaria ja teimme ihan normaaleja arkihommia. Vessahädän tullessa kysyin varovaisesti mieheltäni; "pitäiskö nyt tehdä testi?". Sydämeni hakkasi hullunlailla jännityksestä, kuitenkin mielessäni oli ajatus "tuskin minä raskaana olen". Jätin testin vessaan ja palasin mieheni luokse telkkarin ääreen.

Oli kulunut jo varmastikin yli viisi minuuttia. Olin vain halunnut olla ajattelematta koko testiä, kunnes mieheni kyseli, että eikö sen testin pitäisi olla jo valmis. Taas alkoi sydän hakkaamaan, kun kävelin vessaan hakemaan testiä. Palasin testin kanssa takaisin olohuoneeseen, katsoin testiä jossa punaisena helotti kaksi viivaa, testiviiva oli kontrolliviivaa paljon tummempi. Näytin testiä miehelleni ja olin ihan hiljaa. Lysähdin sohvalle ja kaikki viime kesästä tähän päivään tapahtuneiden asioiden aiheuttamat tunteet purkautuivat voimalla ulos sisältäni. Itkin hysteerisesti ja päässäni vain vilisi ajatuksia, joista en kuitenkaan saanut mitään selvää. Mieheni tuli vierelleni ja otti minut tiukkaan halaukseen ja lohdutti; "älähän nyt itke, ei meillä ole mitään hätää".

Jonkin ajan kuluttua ajatukseni alkoivat selkeytyä ja aloin tajuta, mitä tämä tarkoittaa. Mieheni oli myös mietteliäänä, mutta kuitenkin rauhallinen. Huokasin voimakkaasti ja melkein yhteen ääneen sanoimme mieheni kanssa toisillemme "kyllä me pärjätään".





Postauksen kuva täältä