Katsaus vuoteen 2014

Blogi on ollut päivittäin mielessäni ja kova halu on ollut kirjoittelemaan teille tänne. Tällä hetkellä vain on aikaa niin kovin rajallisesti sekä jaksaminen ei meinaa riittää enää blogin kirjoitteluun. Meillä on taas tapahtumassa vaikka mitä jännää, joista kertoilen teillekin heti kunhan asiat varmistuvat!  Nyt kuitenkin vielä palataan hetkeksi vuoteen 2014. Kulunut vuosi oli meille varmastikin meidän elämämme tapahtumarikkain. Siihen liittyi odotusta, jännitystä, väsymystä, huolta, onnea ja etenkin rakkautta!

Vuosi 2014 meillä alkoi ultralla, jossa tarkistettiin vastaako sikiö viikkojaan. Silloin meille paljastui vauvan sukupuolikin. Meille oltiin lupailtu alkuun tyttöä, mutta ihan selvältä pojalta hän näytti tässä ultrassa, sekä meidän että lääkärin mielestä.:) Massua kasvateltiin onnellisena, hyvinvoivana ja tunnusteltiin ihania potkuja. Innostuin taas hirveästi meikeistä ja kokeilinkin monia uusia juttuja. Meikkailin päivällä aikani kuluksi, välillä jos minkälaista meikkiä. Loppukuusta meille saapuivat odotetut vauvanvaunut. Vauvan tulo alkoi koko ajan konkretisoitumaan!

Tehtävänimike masun kasvattaja. Koko kuukausi meni raskaushuuruissa ja innostuin pesemään, viikkaamaan ja järjestelemään vauvan vaatteita. Loppukuusta alkoivat tulla mukaan voimakas väsymys ja jatkuvat supistukset, joista osa oli melko kivuliaitakin. Helmikuun lopulla jouduin sairaalaan pariksi päiväksi lepäämään ja minulle annettiin tuolloin supistuksia estävää sekä vauvalle annettiin keuhkoja vahvistavaa lääkettä. 

Maaliskuun alusta meni pari viikkoa ihan vain sängyn pohjalla. Joka ikinen liike supisteli ja vatsa tuntui koko ajan niin tiukalta ja kovalta, tuntui että räjähdän! Parin viikon lepäilyn jälkeen sain luvan nousta sängystä ylös ja alkaa elämään taas niin kuin normaalisti. Oli ihanaa tehdä ihan perus kotihommia, päästä taas ulos lenkille ja nähdä vähän muutakin kuin makuuhuoneen seiniä. Supistukset vähenivät huomattavasti ja olo oli oikein hyvinvoiva. Tuolloin aloin yhtäkkiä laittamaan hirveästi kotiamme ja leipomaan sekä temään ruokaa pakkaseen.

Äitini tuli puolen kuun maissa meille kyläilemään ja toi vauvalle ison kasan ihania villavaatteita. Kävimme äitini ja H:n kanssa Ikeassa ja ulkona syömässä. Ikeasta ostimmekin vauvalle kaikkia ihania juttuja. Äitini kanssa kasaillessani pinnasänkyä, alkoi supistamaan voimakkaasti ja tuli voimakkaita sukkapuikkovihlaisuja. Ne menivät kuitenkin pian ohitse. Viikon päästä vatsa tipahtikin selvästi alas ja neuvolassa todettiin vauvan olevan kiinnittynyt. Maaliskuun viimeinen päivä, aivan yllättäen, alkoi synnytys. Illalla syntyi täydellinen pieni poikavauvamme, helpon ja nopean synnytyksen jälkeen.

Sairaalassa vietimme vauvan kanssa viisi päivää. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa kotosalla olivat täynnä ihmetystä. Pientä hippusta tuli ihailtua ja ihmeteltyä pitkin päivää. Minun piti aloittaa maidon pumppaaminen, kun vauva aina nukahti rinnalle eikä jaksanut imeä niin että olisi saanut vatsansa täyteen. Imetyksen oheella vauva siis sai maitoa pullosta. Loppukuusta jätimme pumppaamista vähemmälle, kun vauva voimistui ja jaksoi imeä pitempään.

Huhtikuussa vietimme myös ihanan aurinkoisen pääsiäisen meillä kotona Kemissä. Vieraaksemme saapuivat äitini sekä veljeni. Siitä viikon päästä lähdimme Ranualle H:n vanhempien luo, maatilalle jossa mekin aikoinaan asuimme. Siellä Aada sai juosta vapaana ja me saimme nauttia ihanasta maaseudun rauhasta.

Ensimmäinen äitienpäiväni vietettin kotosalla syöden kakkua ja nautiskellen olostamme pienen perheemme kesken. H osti minulle äitienpäivälahjaksi Tove 100v- muumimukin. 

Toukokuu oli väsynyt kuukausi, siksi kuviakin löytyy siltä ajalta melko vähän. Vauva alkoi kärsiä voimakkaasta refluksista, mutta onneksi saimme siihen loppukuusta jo kovasti apua! Pian vauva alkoikin nukkua hiukan paremmin. Kuitenkin päiväunet olivat todella lyhyet ja niitä suostuttiin nukkumaan vain heijaavassa sylissä, sitterissä tai vaunuissa. Vähän vajaa kahden kuukauden ikäisenä vauva väläytti meille ihanan pienen hymynsä ensi kertaa!

Kesäkuu olikin meille juhlakuukausi. Pääosin kesäkuu meni ulkoillessa pitkiä vaunulenkkejä ja illalla katsellessa jalkapallon mm-kisoja. Tuolloin vauvakin kiinnostui kovasti telkkarista ja poikaa saikin olla koko ajan kääntämässä pois television ääreltä. Kesäkuussa vaaleat hiukseni muuttuivat nopealla päätöksellä punaiseksi ja tunsin heti oloni paljon virkeämmäksi. 

18.6 menimme H:n kanssa naimisiin maistraatissa ja perheemme sai käyttöönsä uuden sukunimen. Loppukuusta vietimme poikamme ristiäisiä kotonamme kymmenen hengen porukalla ja vauva sai nimekseen Hugo Julius! Ristiäispäivä oli todella aurinkoinen, ehkä jopa liiankin kuuma. Kolme kuukautta täytettyään Hugo sai ensimmäiset pistettävät rokotteet.

Hellettä hellettä hellettä! Sen ainakin muistan heinäkuusta, että se oli niiiiin hikistä aikaa! Sisällä ei voinut oikein olla, ulkonakaan ei ollut hyvä olla. Hugo itki kuumuutta, halusi syliin, halusi pois sylistä kun oli liian kuuma. Hyh, ei ole yhtään ikävä niitä helteitä. Oli kuitenkin Heinäkuussa paljon kivaakin. Kävimme koko perhe iltasella ilman viilentyessä kävelylenkeillä satamassa. Heinäkuussa tehtiin myös kaikenlaisia herkkuruokia kotosalla, jotka olisivat paljon rasvaisempia jos ne ostaisi kaupasta valmiina. Teimme reissun Rovaniemelle vanhempieni luokse, jossa Hugo pääsi uimaan ja saunomaan ensimmäistä kertaa! Minä taas kruisailin isäni kanssa hänen moottoripyörällään. Samaisella reissulla kävimme myös Kemijärvellä maakuntamatkailemassa päivän mutkin. 

Elokuussa meillä alkoi unihommat Hugon kanssa pikkuhiljaa helpottamaan. Hugo nukkui noin pari viikkoa täysiä yöunia ja me vanhemmat olimmekin virtaa täynnä. Elokuussa teimme viikon mittaisen reissun Ranualle minun mummoni luokse. Siellä vain oleskelimme ja nautimme olostamme. Saunoimme paljon rantasaunassa, kävimme uimassa, lenkkeilimme hiekkateitä pitkin ja hyysäsimme mummolan ihania lehmiä. Mummolasta siirryimmekin H:n vanhempien luo ja siellä olimme vielä pari yötä. Tutuista metsistä poimimme syksyn ensimmäiset mustikat, joita saimmekin nelisenkymmentä litraa. Olisihan tuota enemmänkin saatu. mutta tarvetta ei ollut.

Syyskussa alkoivat taas yöheräämiset parin tunnin välein sekä päiväunet menivät rikkonaisiksi. Syykuun alku meni aivan sumussa ja olin hiukan masentunutkin. Mikään ei tuntunut onnistuvan, olin itkuinen, väsynyt ja hermostuin helposti. Väsymystä piti sitten helpottaa herkkuruuilla. Loppukuusta aloimme kokeilla lääkärin suosituksesta soijamaitoa, joka helpottikin ihan heti! Poika muuttui ihan toiseksi vauvaksi, oli iloinen ja nukkui paljon paremmin. Kuitenkin hän heräsi 1-2 kertaa yössä, mutta se ei haitannut minua yhtään. Pääsin todella nauttimaan vauva-arjesta. Syyskuussa alkoi myös jäniksen metsästys ja me lähdimme koko porukka metsästysreissulle viikoksi Ranualle. Siellä teimme myös herkullista pihlajanmarjahyytelöä.

Kuun vaihteessa muutimme viikonlopun aikana Kemistä Ouluun. Aloin pikkuhiljaa laittaa uutta kotiamme ja olin niin onnellinen maiseman vaihdosta. Hugo siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen, kun heräsi jokaiseen kääntymiseemme yöllä. Siirtyminen omaan huoneeseen sujui hyvin. Hugo nukkui 7-10h yössä heräämättä ja me olimme virtaa täynnä. Päivät olivat niin helppoja, kun Hugo oli iloinen ja hyvinvoiva. 

Lokakuun lopulla sairastuimme koko perhe sitkeään flunssaan, joka oli Hugolle ensimmäinen. Se olikin raskas viikko, kun kaikki olimme todella kipeitä ja väsyneitä. Flunssan myötä yöunet menivät taas rikkonaisiksi. Lokakuussa satoi maahan ensilumi.

Marraskuussa vietimme H:n ensimmäistä isänpäivää, joka oli oikein ihana ja onnistunut päivä. 7 kk ikäinen Hugo oppi istumaan horjahtamatta mihinkään suuntaan ja siitä lähtien lattialla köllöttely onkin ollut tylsää puuhaa. Pari viikkoa oli kulunut edellisestä flunssasta, joten olihan se aikakin saada uusi flunssa meidän kotiimme. Olimme taas koko perhe petipotilaina viikon verran. Loppukuusta H lähti koulutukseen Kokkolaan ja äitini tuli meille minun ja Hugon seuraksi viikoksi. Viikon aikana sisustimme äitini kanssa kotiamme, maalasimme pinnatuoleja, shoppailimme ja herkuttelimme. Viikon koulutuksen jälkeen H aloitti työt ja minä jäin Hugon kanssa kahdestaan kotiin. Marraskuussa innostuin kokeilemaan kaikkea uutta, mm. itsetehtyä maapähkinävoita sekä kotitekoista mysliä.

H oli päivät töissä ja me ulkoilimme Hugon ja Aadan kanssa paljon. Kävimme keinumassa ja leikkimässä ulkosalla, josta poika nautti kovasti. Päivät menivät nopeasti ja meillä meni hyvin kotosalla. Hugo teki jos mitä pikkupiruutta ja minä juoksin pää kolmantena jalkana pikku termiitin perässä. Aadan pedistä löysinkin pojan harva se päivä! Minä loihdin H:lle kaikenlaisia herkkuruokia, joten hänellä oli mukava tulla pitkän työpäivän jälkeen suoraan ruokapöytään. 

Joulukuussa pieni mies sai myös ikioman syöttötuolinsa ja siinä viihdyttiinkin alusta asti hyvin. Kahdeksan kuukauden iässä pojalle putkahtelikin ensimmäisiä hampaita ja niitä alettiinkin heti alusta alkaen pesemään aamuin illoin. 

Sitten tulikin se kauan odotettu Jouluaatto, Hugon ensimmäinen Joulu! Vietimme Joulun Rovaniemellä minun vanhempieni luona. Joulu oli ihana, tunnelmallinen ja me saimme rentoutua oikein kunnolla. Hugo oli ollut kilttinä lahjamäärän perusteella ja me H:n kanssa ei niin kilttejä. Uutta vuotta vietimme kotosalla perheen kesken syöden hyvin, katsellen raketteja sekä valoimme tinoja. Hugo katseli ikkunasta raketteja suu ammollaan ja höpisi jotakin omiaan. Hugon tinasta tuli ihan linnun näköinen. Lintu on suuren onnen merkki ja se tarkoittaa myös matkustamista.

Sellainen oli meidän vuotemme 2014! Saa nähdä mitä vuosi 2015 tuo tullessaan!

Raskaus, vauva-arki ja parisuhde

Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että voisin kirjoitella jotakin vähän syvällisempää ja pohdiskelevampaa tekstiä. Sitten tuli mieleen tällainen aihe, joka jollain tapaa varmastikin jokaista yhdessä odottavaa ja vauva-arjen jakavaa pariskuntaa koskettaa. Raskaudesta ei ole vielä pitkää aikaa kulunut ja tällä hetkellä elämme varmaankin vauva-arjen raskainta ajanjaksoa (ehkä kenties olemme jo sen loppupuolella?), niin tuntui että nyt on hyvä aika kirjoitella aiheesta; raskauden ja vauva-arjen vaikutus parisuhteeseen.  Kertoilen aiheesta vain omien kokemuksieni kautta, miten nämä ovat soviteltavissa yhteen?

Raskausaika on monesti naiselle jonkin sorttista myllerryksen aikaa. On tietysti ihan yksilöllistä miten tämän kaiken kokee, toiset pääsevät helpommalla ja toiset voivat kokea sen hyvinkin rankkana aikana. Onhan raskaus ihanaa ja ainutlaatuista aikaa, mutta eihän se aina niin helppoa ole. 

Minulla ei alkuraskaudessa juurikaan ollut pahoinvointeja, mutta sen sijaan olin todella väsynyt ja ehkä jopa masentunut. En jaksanut tehdä oikein mitään muuta kuin makoilla sängyssä ja olla pimeässä huoneessa. Kaikki ihmiset ja heidän sanomiset tuntuivat ärsyttävän ja hermoni olivat kireällä. Silloin myös puolisoni naama ärsytti ja koko ajan sainkin olla pyytelemässä anteeksi omaa kiukkuisuuttani ja inhottavia sanoja. Tässä vaiheessa tämä oli vielä masentavampaa, kun en tiennyt ololleni syytä. 

Sitten henkinen puoli alkoi helpottaa, mutta kuvioihin tuli päänsärkyä ja alavatsakipuja. Tuolloin jo tiesin raskaudesta, joten oireita pystyi ajattelemaan ikään kuin positiivisesti. Tämä aika ei kyllä ollut parisuhteellemme ollenkaan rankkaa, koska mieheni hyvinkin ymmärsi kipuiluni ja helpotti oloani hieronnoilla, lämmittämällä kaurapussia ja tekemällä hyvää ruokaa. 

Keskiraskaus oli helppoa aikaa. Tuntui, että kaikki on todella hyvin pitkästä aikaa. Tietysti olin hiukan kömpelömpi ja hitaampi kuin ennen, mutta mitään ei kolottanut juurikaan. Ainoastaan iänikuinen selkäkipuni vaivasi. Olin luonteeltani iloinen ja lauhkea lammas. Olin täynnä energiaa ja minun kanssa ei tarvinnut tehdä edes kompromissejä. Olin ihan joojoo- nainen. Minulle passasi kaikki. Mies varmasti otti tästä ajasta kaiken ilon irti ;)

Loppuraskauden puolella jouduin raskausviikolla 32 pariksi päiväksi sairaalaan lepohoitoon. Kotiin palatessa H hoiti minua todella huolella ja rakkaudella. Kuitenkin tästä huomiosta huolimatta olin aika kiukkuinen. Pinnani oli todella kireällä, kun koko ajan oli supistuksia ja vaikea olla. Olin jotenkin sekaisin ja peloissani, että mitä vielä tulee tapahtumaan raskauden loppupuolella. Niin kovasti olin säikähtänyt sitä, että Hugo voisi syntyä paljonkin ennen aikaisena. Tuolloin sitten useat mieheni tavat ärsyttivät ja tympäsivät. Jouduin katselemaan sohvalta tai sängyltä, kun hän jätti likapyykit lattialle lojumaan ja minä en saanut edes nousta nostamaan niitä. Näistä tämän tyyppisistä asioista tuli motkotettua turhankin usein. Suurimmaksi osaksi H onneksi ymmärsi, mutta kyllähän hänelläkin joskus pinna paloi tai harmitti kovasti kun minulla oli niin huono päivä. Taas sain olla pyytelemässä anteeksi. Jälkikäteen nuo asiat tuntuvat ihan tyhmiltä ja mitättömiltä edes suuttua toiselle. No, laitetaan hormonien piikkiin ;)

Loppuraskaudessa tunsin myös kaikenlaisia pelkoja jatkuvasti ja H saikin olla koko ajan kuuntelemassa minun pelkojani. Synnytys alkoi vähän pelottaa, tuleva vauva-arki pelotti ja minulla oli koko ajan sellainen tunne ja pelko, että menetän kaikki läheiset ympäriltäni. H jaksoi kuunnella minun tuntemuksia ja auttaakin parhaimmalla tapaa. Olihan tuo aika kuitenkin varmasti hänellekin raskasta. 

Lisäksi ajoittain koin ihmeellisiä riittämättömyyden ja itsetunnon puutteen kausia. H sai olla jatkuvasti tsemppaamassa minua ja kumoamassa minun tyhmät ajatukset. Joskus tuli hormonihuuruissa ja väsyneenä syyllistettyä häntä jostakin minuun liittyvästä asiasta. Olin siis esim. ajatellut olevani lihava, mutta käänsin asian niin että H:kin näkee minut lihavana. Aivan typerää.

Aivan loppupuolella raskaus taas alkoi sujua mukavasti. Sain itsetuntoni kohoamaan, pelot väistyivät ja huokuin varmuutta kaikesta. Sitten kuvioihin astui sotanorsu, joka tarvitsi koko ajan apua. Eihän minun masuni mikään iso ollut, mutta se yhdistettynä kovaan iskiaskipuun, niin olin notkea kuin hylje. H joutui auttamaan minua koko ajan; nostaisitko laukkuni, voisitko laittaa kengännauhani kiinni, antaisitko tuon shampoopullon, voisitko nostaa minun housut jalkaani. Ihme, kun hän ei joutunut kuitenkaan sheivaamaan säärikarvojani. Tsemppasin aina pari kertaa viikossa ja ähisten ja puhisten sain ne sheivattua. No joo, mutta joutui H auttamaan minua vähän epämiellyttävissäkin asioissa, mutta niistä en viitsi tänne avautua :) Huumorilla pystyimme ottamaan kaikki onneksi.

Meidän ihana pieni perhe

Raskauteni oli siis hyvinkin henkinen. Fyysisesti voin koko raskauden aika hyvin, mutta henkinen puoli oli välillä romahtaa aivan täysin. Oli stressiä, riittämättömyyden tunnetta, ahdistuneisuutta ja ihan vain selittämätöntä kiukkua. H kyllä jaksoi aina auttaa minua, jos tarvitsin fyysisen kömpelyyteni tai kipujen takia apua, mutta välillä hänelle otti todella koville minun romahteluni. Hän oli tuolloin itsekin hiukan vielä masentunut kuluneen vuoden ikävistä tapahtumista (linkki postaukseen), joten aina ei hänenkään hermot oikein kestäneet. Jonkin verran tuli minun motkottamisesta tai jankuttamisesta kränää, mutta aika vähällä kuitenkin selvittiin. Kiitos meidän hyvien keskustelutaitojen ja kyvyn ymmärtää toista. Voin vain kuvitella kuinka hankalaa tämä olisi voinut olla, jos suhteessamme ei olisi ollut peruspilarit kunnossa. 

Tottakai raskaus oli myös ihanaa aikaa, varmastikin elämäni ihaninta mutta en silti halua kieltää, etteikö se olisi myös tietyllä tapaa rankkaa ja haastavaakin aikaa. Itseään on tuolloin hyvä tsempata eteen päin, koota ajatuksia, rentoutua ja rauhoittua, lohduttautua sillä että tämä ei kestä ikuisuuksia. 

Raskauden jälkeen sitten kuvioihin tuli ihana, hektinen, ihmeellinen ja raskas vauva-arki. Vauva-arki on siis aivan ihanaa ja antoisaa, emme haluaisi vaihtaa tästä pois hetkeäkään mutta onhan tämäkin tietyllä tapaa melko rankkaa ja todellakin vaatii ihmiseltä kasvamista vanhemmaksi. 

Meillä ensimmäiset pari viikkoa kotosalla olivat oikeinkin helppoja. Minä tietysti olin vielä vähän höpsähtänyt synnytyksestä ja välillä tuli pieniä itkukohtauksia, lähinnä onnesta. Vauva nukkui hyvin ja arki rullasi mukavasti omalla painollaan. Sitten tapahtuikin täyskäännös; vauva itki todella paljon vuorokaudessa, päivällä nukkui max. vartin pätkiä, kun häntä vain koko ajan jaksoi hyssyttää. Yöt hän nukkui parin tunnin pätkissä ja heräsi todella aikaisin. Olimme todella väsyneitä ja minä myös itkuinen. 

Onneksi tuolloin yhdistimme H:n kanssa voimamme ja hoidimme vauvan, Aadan ja kodin yhdessä. Vuorottelimme nukkumisen kanssa ja H meni yöksi aina nukkumaan toiseen huoneeseen, jotta jaksaisi olla Hugon kanssa aamulla minun nukkuessani. Yllättävän hyvin saimme kaikki asiat aina hoidettua, vaikka olimmekin väsyneitä ja ehkä vähän turhautuneitakin. Emme syöneet kertaakaan edes valmisruokaa, vaan aina tehtiin ruoka itse! 

Pikku hiljaa Hugo alkoi tulla koko ajan tyytyväisemmäksi ja parin kuukauden ikäisenä hänelle alkoi päiväunetkin maittaa. Hän ei enää itkenyt masukipuja, vaan oli nauravainen ja onnellinen pieni poika. Tuolloin kuitenkin minä olin jo niin väsynyt, että itkeskelin paljon ja olin turhautunut kaikkeen. Kotihommat ärsytti, asuinseutu ärsytti, ihmiset ja heidän sanomiset ärsytti... Kaikki ärsytti. Taas sai olla H minua tsemppaamassa ja kuuntelemassa. Kyllä minä varmastikin onnistuin useamman hänen päivänsä pilaamaan omalla kiukuttelullani. Onneksi hän aina pakotti minut levähtämään ja hoiti Hugoa sillä aikaa. Minun levättyäni sitten juttelimme asian läpi ja taas mentiin leppoisissa tunnelmissa. 

Ristiäisten jälkeen koin taas uuden romahduksen. Edelleen siis Hugo on iloinen ja nukkuu melko hyvin, mutta olin jo kauan stressannut ja suunnitellut ristiäisiä. Olin jotenkin niin väsynyt, että juhlien jälkeen vain nukuin ja nukuin. Sitten tuli taas pieniä itkuisuuskohtauksia ja tunsin itseni huonoksi, kun en jaksanut hoitaa ja siivota kotia. Hugon tietysti hoidin H:n kanssa yhdessä ja siitä ilopilleristä sainkin valtavasti voimaa. Tilitin H:lle kuinka huono puoliso olen, kun en jaksa tehdä mitään meidän hyvinvointimme eteen. H jaksoi kuunnella, tukea ja piristää minua. Hän hoiti kotihommat, jotta minä jaksoin kunnolla keskittyä Hugon hoitamiseen. Muutaman yön nukuin pitemmät unet ja nyt taas elämä voittaa. Uskoisin kuitenkin, että osasyyllisenä näihin selittämättömiin mielialamuutoksiini on kuitenkin minipillerit, joita syön. Niiden aloittamisen jälkeen on välillä tullut aivan ihmeellisiä kiukuttelukohtauksia tai itkuisuuskohtauksia. Pitääkin soitella lääkärille, että josko jo laitettaisiin minulle se hormonikierukka. 

Juhlista on jo hyvän aikaa, joten olen niistä ja niiden jälkipuheista elpynyt. Koti on siisti ja minäkin jaksan jo hoitaa kaikki arkiaskareet yhdessä H:n kanssa. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki on oikeasti aika hyvin; minä voin hyvin, H voi hyvin, Hugo on iloinen, nukkuu ja syö todella hyvin. Jaksamme huolehtia joka päiväisistä asioista ja etenkin huolehtia toisistamme ja ajatella myös toisenkin hyvinvointia. 

Vauva-arki poikkeaa myös aika paljon siitä entisestä arjesta, jota me elettiin. Tietysti teemme edelleen paljon asioita, mutta kyllä vauva hieman...ei voi sanoa, että rajoittaa, mutta vanhemmilta vaaditaan kyllä suunnittelun kykyä. Ehkä emme ole nykyään enää niin vapaita lähtemään jokaiseen paikkaa, vaan meidän pitää suunnitella reissumme aika lailla Hugon ehtojen mukaisesti. Vauva kyllä hyvin vielä sulautuu mukaamme, mutta pitäähän hänelle olla todella paljon kaikenlaista tavaraa ja vaatetta mukaan, kun lähdemme pidemmälle reissulle. 

Lisäksi arki ottaa välillä koville, jos itse on nukkunut huonosti ja vauva itkeskelee. Siinä vaaditaan oikeasti jo asennetta, että jaksaa elää sitä hankalaakin aikaa arjessa romahtelematta. Päivät kuluvat pienissä sykleissä; vauvaa syötetään, vaihdetaan vaippaa, hänen kanssaan seurustellaan ja leikitään. Sitten pikku hiljaa rauhoitutaan päiväunille ja vauvan nukkuessa voi sitten tehdä omia asioita. En halua sanoa, että joudun uhrautumaan Hugon takia, koska sitä se ei missään nimessä ole. Arki vain täytyy saada toimimaan siten, että jokaisella perheenjäsenellä on hyvä olla. Vauva oikeasti tulee todella hyvin jokaisessa asiassa mukana, kun vain itse käyttää hyödyksi omaa suunnitelmallisuutta ja joustaa tietyissä asioissa. Mielestäni ennen kaikkea täytyy olla avoin, eikä stressata jos jokin ei mennytkään tai onnistukaan niin kuin suunnitteli. 

Kaiken tämän jälkeen en voi, kun kiittää H:ta kaikesta siitä tuesta, ymmärryksestä, avusta ja rakkaudesta, joita hän on minulle antanut. Hän on aina jaksanut olla tsemppaamassa ja piristämässä minua. Hän aina tarjoaa apuaan juuri oikealla hetkellä, kun tuntuu että itse en jaksa. Jos suhteessa ei ole kaikki hyvin, niin raskaus ja vauva-arki voivat käydä todella rasitteeksi parisuhteelle. Meidän kohdallamme raskaus, Hugon syntymä ja vauva-arki ovat todella lähentäneet meitä vielä entisestään ja parisuhteemme voi todella hyvin. 

Joudun kuitenkin tästä huolimatta toteamaan, että jos parisuhteessa ei ole asiat hyvin, ei ole tarpeeksi ymmärrystä, toinen elää liikaa vain itselleen tai ei ole valmis joustamaan omista menoistaan tai tarpeistaan, ei vauva todellakaan ole ratkaisu suhteen ongelmille. Jotkut ihmiset ajattelevat, että yhteinen lapsi jotenkin pelastaisi parisuhteen, mutta minun mielipiteeni on se että muuttuva arki voi ajaa parisuhteen osapuolet vain kauemmaksi toisistaan, kärjistää tilannetta entisestään ja aiheuttaa uusia riitoja. Itselläni on lapsen silmin omakohtaisia kokemuksia tällaisesta tilanteesta. Vanhempani kituuttivat vuosi tolkulla huonossa parisuhteessa ja olivat todella riitaisia. Kyllähän me lapset sidoimme heidät yhteen, mutta negatiivisella tavalla; he eivät uskaltaneet erota meidän takiamme. He halusivat, että lapset saisivat olla molempien vanhempiensa lähellä. Itse kuitenkin koin hyväksi sen, että vanhempani sitten lopulta erosivat. 

Vauva-arki siis tuo mukanaan onnellisten asioiden lisäksi myös paljon haasteita; joillekin pariskunnille voi tapahtua seksielämän tyrehtyminen tai mies ei jaksa odottaa, että puoliso on palautunut synnytyksestä. Tästä olenkin kuullut monilta tutuilta, että lopulta mies on lähtenyt pettämään. Tietysti näissäkin asioissa on se toinenkin puoli, mutta voihan se hetkellinen selibaatti saada kaikenlaista aikaan. Vauva-arki uuvuttaa, toinen saattaa joutua nukkumaan toisessa huoneessa, aina ei pääse tekemään omia juttuja, reissut pitää suunnitella tarkemmin tai jotkut jopa unohtaa kokonaan ja kaiken tämän lisäksi saattaa tulla riitoja kaikesta näistä osa-aluista ja vielä joistakin mitättömistäkin asioista, kun väsyneenä tulee koettua asiat paljon suurempina ja raskaimpina kuin ne oikeasti ovat.

Meidän parisuhdettamme ei siis ole raskaus ja vauva-arki vienyt lainkaan huonompaan suuntaan, vaikka se on pienesti hetkauttanut hetkellisesti tunnelmaa huonommaksi. Ei meidänkään liitto ole täydellinen, mutta asiat on kuitenkin aina saatu puhuttua ja käsiteltyä, etenkin kun meidän hankalat tilanteemme ovat olleet todella pieniä ja mitättömiä. Emme koskaan ole riidelleet mistään oikeasti painavista asioista. Raskaus ja vauva-arki on todella lähentänyt meitä ennestään ja luonut suhteestamme todella syvää. On ihanaa katsella illalla pinnasängyssä onnellisena nukkuvaa Hugoa, sitä kuinka kaunista olemme yhdessä rakkaudella luoneet.

Onko raskaus tai vauva-arki vaikuttanut jotenkin teidän parisuhteeseenne? Mitkä ovat teidän parisuhteenne voimavarat?

Synnytyskertomus

Synnytyksestä tulee ensi maanantaina kuluneeksi kolme viikkoa. Todella nopeasti menee aika! Ajattelin kirjoitella tähän väliin jonkinlaista synnytyskertomusta, vielä kun kaikki ovat niin tuoreena mielessä. Tämä postaus on ollut tarkoitus tehdä jo monta päivää sitten, mutta vauva-arki tuntuu välillä niin väsyttävältä ja hektiseltä, etten ole ehtinyt tänne blogin puolelle juurikaan. Kiitokset vielä kaikille onnitteluista, ne ovat lämmittäneet kovasti mieltäni ja piristäneet väsymyksen keskellä <3

Sunnuntai-iltana 30.3 vauva oli todella levoton. Se potki hurjasti joka puolella vatsaani ja tuntui ettei se nukkunut missään vaiheessa. Juteltiin H:n kanssa, että ei taida Hippu vielä vähään aikaan olla tulossa maailmaan, kun vielä noin kovasti potkiskelee. Olin lueskellut, että usein vauvat rauhoittuvat vähän ennen syntymää. Laitoimme kameramme lataukseen, jotta voisimme seuraavana päivänä ottaa videota Hipun mellakoinnista. Yö jatkui myös levottomana ja minulla oli jotenkin todella tukala olo. Henkeä ahdisti, päätä särki ja sain koko ajan hypätä vessassa sekä pienellä että isommalla asialla. Pääsin kuitenkin kahden aikaan yöllä uneen.

Maanantaina 31.3 heräsin seitsemän aikoihin aamulla vessaan. Olo oli jotenkin erilainen kuin ennen, mutta ei mitenkään sellainen että "joo tänään minä synnytän". Minulla ei ollut tulevasta mitään aavistusta. Menin vielä nukkumaan pariksi tunniksi. Tasan yhdeksältä heräsin, kun lakana kastui. Säikähdin hirveästi ja hyppäsin sängystä ylös. Lapsivettä tipotteli lattialle. Sanoin H:lle, että "Hei nyt se alkoi..Tästä ei taida olla enää paluuta." H katsoi minua innostuneena ja hämillään. Hänestä näki, ettei malttanut enää odottaa hetkeäkään että pikkuinen olisi maailmassa. H siivosi jälkeni ja mentiin suihkuun. Suihkussa vietinkin hyvän ajan, ottaen kaiken ilon irti, kun en tiennyt että milloin pääsen seuraavan kerran suihkuun. Lapsivettä tipotteli koko ajan ja vähän tuli rusehtavaa vertakin. Alavatsaa jomotti hiukan, kuten menkkojen aikaan, mutta kipeää se ei käynyt. Supistuksiakaan ei kuulunut.

Klo. 11:30 Soittelin synnytysosastolle, että mitä tehdään... En ole kipeä, mutta lapsivettä tipottelee koko ajan ja viikkoja on 36+6. Kätilö ohjeisti minua syömään aamupalaa, keräilemään rauhassa sairaalakassin ja tulla pikkuhiljaa sairaalalle. H keitti meille aamupuurot ja sain syötyä oikein hyvän annoksen. H:lle ei meinannut ruoka maistua, kun kuulemma jännitti kovasti. Keräsin sairaalakassimme ja pikkuhiljaa lähdimme kohti sairaalaa. Kotiovella tuli haikea olo, kun en tiennyt milloin palaan takaisin. Aadaa oli jo nyt kauhea ikävä ja sairaala ei muutenkaan oikein houkutellut. Samalla olin rauhallinen, mutta innosta soikeana, kun tiesin että kohta pieni Hippumme on maailmassa.

Autossa sain laittaa alleni pyyhkeen, koska lapsivettä tuli jo isoja määriä ja housunikin olivat jo kastuneet. Autokyyti aiheutti muutaman pienen supistuksen, mutta niitäkään ei ehtinyt montaa tulla vartin ajon aikana. Naureskelimme H:n kanssa, emme olleet kuvitelleet että autokyyti synnärille olisi näin helppo ja mukava. Olimme kuvitelleet, että huudan kivusta ja ollaan paniikissa, H:n ajaessa kaasu pohjassa kohti synnytyssairaalaa. 

Klo. 12:30 Saavuimme sairaalalle ja menimme synnytysosastolle. Siellä minut laitettiin suoriltaan käyrille, jossa seurailtiin supistuksia ja vauvan sydänääniä puolisen tuntia. Kätilö oli aivan ihana iloinen, keski-ikäinen nainen, jonka kanssa heitimme läppää iltaan saakka kunnes hänen vuoronsa loppui. Käyrään ei piirtynyt kuin pari pientä supistusta ja vauvan käyrä oli todella hyvä. Minut siirrettiin osastolle ja alettiin puhumaan, että jos synnytys ei ala itsekseen etenemään, se täytyy käynnistää seuraavana aamuna. Minua alkoi tämä hiukan jännittämään.

Vauvan sydänäänet ja supistuskäyrää

Klo. 14:00 Äitini ja isoveljeni saapuivat osastolle minun ja H:n seuraksi. Juttelimme kepeitä juttuja ja naureskelimme. Minulla oli oikein rento ja hyvä olla. Jotenkin en edes tajunnut, että missä olin ja mitä oli tapahtumassa. Osasto tuntui kodikkaalta ja tutulta, kun olin siellä muutama viikko takaperin jo ollut pari yötä. Kätilö tuli laittamaan minulle kanyylin käteen, jonka kautta minulle annettiin streptokokkiin antibioottia. Olossa ei ollut tapahtunut mitään muutoksia; pientä pakotusta oli alavatsassa, mutta muuta ei tuntunut. Kävellessä ehkä pienoisia supistuksia tunsin.

Klo. 16:00 Söin päiväruuan ja H, äitini ja veljeni lähtivät käymään meillä syömässä ja jättämässä isoveljeni Aadan seuraksi kotiimme. Vanhempi isoveljeni puolisonsa kanssa tulivat käymään sairaalassa luonani ja toivat minulle karkkia. Oli mukavaa nähdä itselleen tärkeitä ihmisiä ja jutella niitä näitä. Aika kului nopeasti ja mieli oli edelleen rento ja kevyt.

Klo. 17:00 Lääkäri tuli tutkimaan minut ja sanoi minun olevan 2,5cm auki. Hän ohjeisti kätilöä menemään laittamaan synnytyssali minulle, H:lle ja vauvallemme valmiiksi. Kävin sanomassa isoveljelleni ja hänen puolisolleen, että minun täytyy siirtyä synnytyssaliin. Soitin H:lle, että tulisivat äitini kanssa pikkuhiljaa takaisin sairaalalle. 

Klo. 17:30 Kävelimme kätilön ja sairaanhoitajaopiskelijan kanssa synnytyssaliin. Tuntui todella hassulle, olin täysissä voimissa, virkeä, iloinen ja rento... Mutta menossa synnyttämään. Minulla oli tosi epätodellinen olo. Synnytyssali oli myöskin ihan viihtyisä ja siellä tuli mukava ja turvallinen olo. Juteltiin kätilön kanssa niitä näitä ja naureskelimme meidän höpötyksille. 

Muutaman minuutin kuluttua H ja äitini saapuivat synnytyssaliin ja olimme siellä kolmistaan tunnin ajan. Kätilö meni kirjoittelemaan tietokoneelle jotakin ja me jäimme äidin ja H:n kanssa naureskelemaan ja heittämään vitsiä jos mistä asiasta. H otti fiilistelykuvia synnytyssalista ja videoitakin tuli otettua muutama pätkä muistoksi.

Minä ja äitini synnytyssalissa

Kätilö kävi jossakin vaiheessa luonamme ja sanoi, että harvoin synnyttäjät vain vitsiä heittävät ja naureskelevat synnytyssalissa. Hän ihmetteli, kun käyrään alkoi piirtyä jo voimakkaita supistuksia eikä minuun sattunut sen enempää. 

Klo. 19:00 Minua alkoi pakottaa aika kovasti ja soittelin kätilön paikalle. Hän teki sisätutkimuksen ja sanoi minun olevan neljä senttiä auki. Hän kyseli, että mitä kivunlievityksiä haluaisin. Minulla ei ollut hajuakaan, että mitä haluaisin joten annoin hänelle ihan vapaat kädet. Hän antoi minulle suun kautta jonkin särkylääkkeen ja laittoi pakaraankin jonkun piikin. Sitten kokeilimme Aqua-rakkulaakin. Nämä kivunlievitykset eivät helpottaneet oloani yhtään ja yhtäkkiä supistuksia tulikin ihan jatkuvasti ja ne tuntuivat todella kipeiltä. Tai no, kipu on ehkä väärä sana, ne tuntuivat inhottavilta. Alapäässäni oli todella voimakas paineen tunne ja sanoin koko ajan äidilleni ja H:lle, että minun on pakko päästä kakalle. Olo oli aika tuskallinen tämän paineen tunteen kanssa ja kätilö haki paikalle lääkärin. 

Minulle laitettiin epiduraali, jonka laitto ei sattunut yhtään. Asento, jossa epiduraalin laiton aikana piti olla, oli ihan hirveä. Olin kyljelläni, polvet melkein leuassani kiinni ja samaan aikaan supisti. Oli aivan kauheaa yrittää olla paikallaan, kun paineen tunne oli valtava, supistusten voima kova ja samaan aikaan lääkäri laittoi piikkiä selkääni. Hengittelin sisään ja ulos voimakkaasti, mutta rauhallisesti ja puristin samalla sairaanhoitajaopiskelin kättä. 

Klo. 20:00 Epiduraali saatiin laitettua ja lääkäri kokeili kylmällä vedellä kostutetulla paperilla, että onko puudutus onnitunut. Lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen ja se oli auki jo kahdeksan senttiä! Tunnissa oli siis auennut neljä senttiä. Ei ihmekään, että vähän sattui. Sitten lääkäri ja kätilö poistuivat hetkeksi. Äitini tarjoili minulle koko ajan vettä ja H hieroi alaselkääni kevyesti. Kulunut tunti meni minun osalla melko sekavassa olossa, kun paineen tunne oli niin voimakas että teki oloni aivan mahdottomaksi. Yritin vain pysyä rauhallisena, vaikka supistuksia oli tullut koko ajan mutta mieleni oli aivan sekaisin ja olin todella pihalla koko hommasta. Olin vain pitänyt silmiäni kiinni, enkä oikein edes tajunnut mitä minulle oli sanottu. Onneksi se tilanne oli takana päin ja epiduraali alkoi todella nopeasti vaikuttamaan.

Klo. 21:00 oli epiduraalin laitosta kulunut tunti. Tunti oli mennyt mukavasti; olin ehtinyt levähtää ja juttu taas lensi. Naureskelimme äitini ja H:n kanssa ja mieli oli hyvä. Minua alkoi ponnistuttaa, joten soittelin kätilön paikalle. Hän oli juuri lähdössä kotiin ja kertoi, että kohta minulle tulee toinen kätilö. Tämä hiukan harmitti minua, kun olin niin tykästynyt tähän kätilöön joka oli hoitanut minua koko päivän. Hän tarkisti vielä kohdunsuun tilanteen ja sanoi sen olevan auki täydet kymmenen senttiä. Hän sanoi, että ihan kohta tulee toinen kätilö ja päästään sitten ponnistamaan. 

Odoteltiin melkein kymmenen minuuttia ja ponnistamisen tarve oli suuri. Kipua en tuntenut ollenkaan, ainoastaan oli sellainen tunne että vauva syntyy juuri nyt! Supistusten aikana oli täysi työ olla ponnistamatta. Onneksi uusi kätilö tuli juuri, kun olin taas aikeissani soittaa kelloa. Hän oli myös oikein mukava, kolmikymppinen nainen. Hän laittoi instrumentit valmiiksi ja kiinnitti vielä Scalp- anturin vauvan päähän, jotta voimme seurata vauvan sydänääniä synnytyksen aikana. Sairaanhoitajaopiskelijakin tuli paikalle ja pyysi lupaa olla mukana synnytyksessä. Minusta olikin mukavaa, että joku tuttu henkilökunnan jäsen oli paikalla. 

Seuraavaksi kätilö ohjeistikin minua ponnistamaan. Ponnistin ensin varovaisesti ja kuulostelin, että miltä se mahtaa tuntua. Ei tuntunut miltään, joten seuraavan supistuksen aikana ponnistin kovempaa. Ponnistin jokaisen supistuksen aikana kaksi kertaa. H ja äitini tsemppasivat yhteen ääneen ja minua tilanne vain huvitti. Homma tuntui helpolta, enkä tuntenut ollenkaan kipua. Olihan se täyttä työtä jokainen ponnistus ja hikihän siinä tuli. Kätilö joutui pikkuisen leikkaamaan välilihaani, joka ei kyllä sattunut ollenkaan mutta siitä tuleva ääni oli aika hurja. Sitten kätilö sanoikin, että nyt näkyy jo hiukset hyvin ja kun ponnistan kovasti, niin vauva on ulkona. Tein työtä käskettyä ja kohta kuuluikin parkaisu ja pieni poika laskettiin rinnalleni. Saman tien minulta pääsi itku, H ja äitini olivat myös todella liikuttuneita ja onnellisen näköisia. Siinä se nyt oli, meidän ihana pieni poikamme jota olemme jo niin kovasti odottaneet ja jonka potkuja olemme tunnustelleet useamman kuukauden ajan. 

Ensitapaaminen vauvan kanssa

H leikkasi vauvan napanuoran ja sitten alettiinkin synnyttämään istukkaa. Istukka syntyi 7 minuutin jälkeen Hipun syntymästä. Istukka oli 580g ja hyväkuntoinen. Se oli kyllä hassun näköinen, H:n piti käydä sitä tarkemmin tutkimassa :D Sitten kätilö alkoikin laittamaan muutaman tikin minulle, muualle ei tullutkaan nirhaumia kuin ainoastaan se välilihan leikkaus. Tikkaaminen tuntui hieman inhottavalle, mutta ei sattunut juuri ollenkaan. Neulan mennessä ihosta läpi, tuntui vähän tympeä nipistys ja tunsin muutenkin koko ajan että jotakin siellä tehdään. 

Meidän ihana pieni vastasyntynyt poikavauvamme

Vauva kylvyn jälkeen

Sitten H nosti vauvan pois rinnaltani ja meni kylvettämään häntä äitini kanssa, toisen kätilön ohjeistaessa heitä. Minua kätilö ja hoitaja vähän tutkiskelivat, mutta en oikein tiennyt että mitä tekivät kun seurailin niin tiiviisti vauvan kylvetystä. Tuore mummo ja isi siellä olivat täydessä työn touhussa. H oli niin suloinen, kun se oli niin innoissaan pienestä. Sairaanhoitajaopiskelija otti kuvia vauvan ensikylvystä.

Kylvyn jälkeen vauva meni mummon syliin ja minä vähän levähtelin. H otti kuvia ja videoita pienokaisesta ja oli melkoisen hyperaktiivisessa tilassa. Sitten vauvalla alkoikin jo suu napsaamaan ja hänen piti päästä kokeilemaan imemistä. Vauva nappasikin tissin suuhun kuin vanha tekijä, mutta eihän minulta tullut maitoa kuin pieni tippa. Melkein tunnin verran vauva kuitenkin jaksoi imeä, kunnes nukahti. 

Meille oltiin tuotu iltapala sillä välin, kun minä imetin. En meinannut malttaa edes syödä, kun halusin vain ihastella meidän pientä poikaa. Kuitenkin annoin H:n nostaa vauvan sänkyyn ja rauhoittua itse syömään iltapalaa. Kyllä vain maistuikin hyvälle; oli vaniljateetä, sämpylää tuhdeilla täytteillä, jugurttia ja jälkkäriksi vielä kääretorttua. 

Iltapalaa

Klo. 00:00 Siirryimme osastolle ja oloni oli sinne kävellessä aivan normaali. Tuntui, kun en olisi synnyttänytkään. H ja äitini lähtivät kotiin puolen tunnin kuluttua ja minä jäin ihmettelmään pikkuista tuhisijaa. Kolmen aikoihin yöllä huoneeseen tuli sama huonekaveri, joka minulla oli ollut päivällä osastolla. Hän oli synnyttänyt tunnin minun jälkeeni pienen tytön. Hänen kanssaan juttelimme oikeastaan koko yön ja katselimme pienokaisiamme ihmeissään. 

Vauva oli osastolla koko ajan vierihoidossa

Vietin osastolla synnytyksen jälkeen neljä yötä. Aika meni nopeasti, kun H oli meidän kanssamme aamusta iltaan hoitaen vauvaa kanssani. Vauvalla nousi bilirubiiniarvo jonkin verran, joten vietimme siellä yhden ylimääräisen päivän jotta kätilöt saivat seurata bilirubiinia. Vauva ei tarvinnut siihen kuitenkaan sinivalohoitoa. 

Kolmantena päivänä maito alkoi nousta kohisten ja oloni oli aika tukala. Rintani painoivat hirveästi, niitä kuumotti ja nipisteli. Minulla oli myös koko ajan kauhean kuuma. Vauvalle maistui maito hyvin ja imetys sujui hyvin. Olo oli kyllä huojentunut, kun meillä ei ollut mitään ongelmaa. Pystyin myös istumaan hyvin, eikä väliliha tuntunut kipeältä. 

Osastolla oli hyvät ruuat ja siellä oli mukavaa henkilökuntaa. Viihdyin siellä ihan hyvin, mutta öisin en saanut nukuttua kuin ehkä tunnin. Koko aikana sairaalassa nukuin noin seitsemän tuntia yhteensä. Viimeisenä iltana mieli oli jo vähän maassa ja itkeskelin H:lle puhelimessa, että haluaisin jo kotiin. Osastolla meille ehdittiin myös näyttää vauvan kylvetys, jonka H suoritti. H onkin meillä hoitanut vauvan kylvetyksen.

Perjantaina 4.4 minulle tehtiin kotiinlähtötarkastus ja vauva kävi myös lastenlääkärin tarkastuksessa. Meillä molemmilla oli kaikki oikein hyvin, mutta seuraavana aamuna meidän piti tulla käymään sairaalalla, jotta voivat ottaa vielä bilirubiiniarvon ja punnita vauvan. Vaihdoimme vauvalle hänen omat vaatteet ja minä vielä imetin hänet ja söin itsekin lounaan. 

Olin niin onnellinen, kun pääsimme lähtemään kotiin. Koti näytti niin värikkäältä ja nätiltä, kun oli muutaman päivän ensin katsellut sairaalan valkoisia seiniä. Aada oli myös onnellinen, kun äiti oli taas palannut kotiin. Se hyppäsi suoraan syliini ja nuoli kasvoni aivan märäksi. Sitten se huomasikin pienen vauvan ja alkoi häntä heiluten tutkimaan varovaisesti.

Pikkuinen Hippu juuri kotiin tulleena

Aada tutustuu uuteen perheenjäseneen

Synnytys oli todella nopea ja helppo. Sen kesto alettiin laskemaan siitä, kun ensimmäiset synnytyssupistukset tulivat. Synnytyksestä minulle jäi oikein hyvä ja postiviinen kuva. Kipua en ehtinyt tuntea synnytyksen aikana kuin sen tunnin verran ja sekin oli enimmäkseen sitä epämiellyttävää paineen tunnetta. Oli ihanaa, kun H ja äitini olivat minun tukena koko synnytyksen ajan ja olin todella ylpeä H:sta, kun hän sairaalakammostaan huolimatta oli koko synnytyksen kanssani, eikä hänelle kertaakaan tullut huono tai heikko olo. Hän sanoikin, että koko synnytyksen aikana ei ollut sairaalakammosta tietoakaan. Osastolla oli ihan mukava olla vaikka koti-ikävä olikin. Meillä oli tarkoitus ottaa perhehuone, mutta emme sitten tarvinneetkaan sitä. Päivisin, kun H oli meidän kanssa niin paljon että öisin hänen oli ihan hyvä päästä kotiin lepäilemään. Emmepä ainakaan olleet kumpikin aivan väsyneitä kotiutuessamme, kun H oli saanut nukkua yöt rauhassa omassa sängyssään.  Kaiken kaikkiaan minulla on synnytyksestä todella hyvät muistot ja voisin kyllä tehdä saman homman joskus toiste uudelleen, mutta en nyt kuitenkaan ihan heti ;)

Lopuksi vielä muutamia tietoja:

Poika

Syntynyt 31.3.2014 Klo. 21:49

Paino 2740g

Pituus 47,2cm

Päänympärys 33.8

Pisteet 9-9

Synnytyksen kesto 4h

Ponnistusvaiheen kesto 15min

Raskausviikko 36+1: Paineita ja paniikkia

Vauvamasu, Rv 36+1

Ihanaa, kun viikot vierii eikä ole tullut tunnetta että aika olisi pysähtynyt. Oikeastaan tuntuu siltä, että aika vain katoaa käsistä. Jatkuvasti saan olla kirjoittamassa uutta raskausviikkopostausta. Varsinkin, kun postaustahtini on ollut viime aikoina melko hitaanlainen. Anteeksi siitä, olen vain ollut kovin väsynyt. 

Raskausviikolla 37 sikiön paino on noin 2700g ja pituus noin 44cm. Vooi, minulla olisi Hipulle tuolla se pienoinen body koossa 44! ;) Vauva alkaa olla kohtapuolin jo aika valmis maailmaan, mutta minun puolesta saa pysytellä massusani vaikka sinne laskettuun aikaan saakka kunhan nyt ei hirveän paljon yli mennä. :)

Vauva potkii edelleen TODELLA kovasti. Välillä se käy oikeasti kipeää. Hippu tykkää työntää peppuaan kylkeäni vasten ja välillä täräyttelee mojovia iskuja kantapäällään.  Kolmisen päivää sitten illalla istuskelin tietokoneella ja tunsin voimakasta kipua kohdunsuulla. Yhtäkkiä tuntui omituinen "rysähdys" ja massu oli paljon alempana kuin ennen. Kämmen mahtui oikein hyvin rintojen ja massun väliin. Nousin ylös ja käveleminen tuntui oudolle. Ihan kuin jokin pallo olisi keinunut jalkojeni välissä. Lisäksi tuli aika voimakasta paineen tunnetta alapäähän. Nykyään kävelenkin oikeasti kuin ankka, joka meinaa kaatua selälleen. Ilmeisesti vauva on nyt kiinnittynyt. 

Oma olotila on oikein hyvä muuten, mutta hillitön väsymys on viimeisen viikon painanut päälle. Tuntuu, että olen koko ajan nukkumassa, joko yöunia tai päiväunia...Tai muuten vain levähtämässä. Olen koko päivän taas hirveässä horroksessa, vaikka olisinkin levännyt hyvin. Mieli on kuitenkin hyvä ja ajoittain käy todella voimakkaita innostuksen tunteita tehdä jotakin kotona. Olenkin touhuillut kaikenlaista; leiponut, järjestellyt paikkoja, pikkuisen sisustanut, laittanut vauvalle juttuja valmiiksi... Ihan selvästi jokin pesänrakennusvietti on iskenyt. Olen tehnyt ruokaakin pakkaseen valmiiksi, jotta on sitten lämmityksiä myöhemmin jos ei jakseta ruokaa tehdä joka päivä. 

Voimakkaita sähköiskumaisia vihlaisuja tulee edelleen pitkin päivää, mutta iltaisin ne ovat jo aika kovia. Eilen illalla nukkumaan mennessäni, tunsin monta vihlaisua peräkkäi ja tuntui jo että järki menee niiden kanssa. Ne alkaa olla aika kivuliaita. Jos ne olisivat pitkäkestoisempia, niin en varmaan kestäisi sitä kipua. Onneksi ne ovat ihan normaaleja, tarkistin asian kun alkoi vaivata mieltä :) Rintani ovat kasvaneet, niitä kuumottaa ja ne ovat hieman arat. Kävin ostamassa kaarituettomat pehmeät liivit vähän isomassa koossa, niin pärjään taas.

Unenlaatu on taas vähän parempaan suuntaan menossa; pystyn nukahtamaan aika nopeasti ja nukunkin sikeästi. Yöllä kuitenkin joudun käymään 3 - 5 kertaa vessassa. Joskus H joutuu nostamaan minut sängystä ylös, kun rakko on niin täynnä etten pysty itse ponnistamaan. Outoja unia näen edelleen joka yö ja jatkuvasti olen höpöttänytkin taas unissani. H raukka säikähtelee pitkin yötä, että minulla on jokin hätänä kun saatan alkaa huutamaan unissani. 

Viikonloppuna H:n sisko kävi tyttönsä ja lapsenlapsensa kanssa meillä kyläilemässä. Pikkuinen on 1,5 vuotias ja kyllähän siinä melkoisia hellyyden tunteita tuli, kun pienen neidin touhuja katseli. Toinen oli vain hirveän väsynyt, että itkeskeli jatkuvasti. Minulle tuli hassu tunne, kun tytöllä oli vähän vaippa falskannut ja lainasin hänelle Hipun 80cm housuja että minulla on antaa pienelle vaatetta. En osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta se tuntui todella jännälle. Nämä on näitä tilanteita, kun yhtäkkiä aina havahdun siihen että minusta on tulossa ihan pian äiti. 

Oli myös ihanaa nähdä, kuinka hienosti Aada leikki pienen tytön kanssa. Aada nuuski nätisti ja nuolaisi vain pikkuisen leuasta. Sitten se kulki tytön perässä sievästi ja varoi hänen liikkeitään. Ei ollenkaan riehunut ja hyppinyt lasta vasten, vaikka tyttö välillä innostuikin kovasti. Pieni tyttönen silitteli Aadan poskia ja isoja korvia ja Aada vain silmät kiinni onnessaan nautti huomiosta. Tytön alkaessa itkemään, yritti Aada kovasti lohduttaa pikkuista mutta kun ei onnistunut siinä, meni H:n jalkojen väliin nököttämään. 

H:n sisko oli taas käynyt kirpparikierroksella ja toi Hipulle vaatteita. Vaatteet ovat hyväkuntoisia ja mieluisia, joskin jotkut värit ovat hieman oman värimieltymyksien ulkopuolella. Ehkä johtuu siitä, että en haluaisi vaatteiden perusteella kategorioida vauvaa vielä kumpaankaan sukupuoleen. Tytölläkin voi käyttää sinistä ja pojalla punaista. Tykkään vaaleansinisistä, vaaleanpunaisista, punaisista, keltaisista ja beigeistä vaatteista... Yleensä tykkään kyllä kirkkaistakin väreistä, mutta ihan kaikki sävyt eivät kuitenkaan miellytä silmääni. Mutta olen todella kiitollinen, että meillä on auttavia ihmisiä ympärillä jotka välittää ja ovat odotuksessamme mukana. 

Potkuhousuja Hipulle

Potkuhousuja meillä alkaakin olla jo melkoinen satsi. Kohta minua alkaa ahdistamaan tämä vaatemäärä... Pitää varmaan sanoa kohta, että mitä tarvitsemme ja mitä emme. Haluaisin kuitenkin ehtiä käyttämään kaikkia mahdollisimman paljon, enkä tykkää siitä että vaatteet vain lojuvat tyhjän panttina kaapissa. Leijonapotkari on Veikka & Venla- merkiltä ja on kokoa 60. Rinnassa kuvana suloinen leijona. Tämä on ihanan keväinen ja pirtsakka vaate! Turkoosit potkuhousut ovat Pikkuset- merkiltä  ja myöskin koossa 60. Sitten on potkuhousut, joissa on valkoisia, keltaisia, vihreitä ja vaaleansinisiä raitoja. Ne ovat myös merkiltä Pikkuset ja kokoa 60. Lopuksi vielä 80 kokoa olevat ruskea-valko- raidalliset potkuhousut Marlon- merkiltä. Näistä potkareista tulee ihan mieleen vaatteet, joita äitini piti meillä kun olimme pieniä. 

Bodeja ja yöpuku vauvalle

Bodejakin alkaa olla jo aika isot pinot meidän Hippusellemme. Tosin ne ovatkin todella käytännöllisiä ja hyödyllisiä vaatteita vauvoille. Vihreä lyhythihainen sammakkobody on Tutan, koossa 62. Vaaleansininen lyhythihainen body nallekuviolla on koossa 62 / 68, mutta merkkiä en löytänyt tästä vaatteesta. Pitkähihainen koiranpentubody on Name it- merkiltä, kokoa 56. Sitten vielä suloinen sammakkoyöpuku KappAhl: lta, koossa 74 / 80.

Maanantaina meillä oli taas neuvola. Nyt kyllä tuntuu, että neuvolakäyntejä on todella tiheään mutta oikeastaan ihan hyvä vain, onpahan aina tilanteen tasalla ja voi kysellä mieltä askarruttavista asioista. Neuvolakäynti oli taas aivan normaali. Ensin käytiin vähän vointiani läpi ja sitten mitattiin verenpaine. Verenpaineeni huitelivat taas ihan omissa lukemissaan: 123 / 90. Neuvolan täti katsoi taas minua huolestunein silmin ja kyseli moneen otteeseen, olenko tuntenut mitään erikoista. Aina kerron vain hänelle, että kotona mittaillessa H:n vanhempien mittarilla, lukemat ovat normaalit mutta jostakin syystä ne nousevat neuvolassa mitattaessa korkeaksi. Pulssikin oli melkoisen korkea. Tästä huolimatta neuvolan täti alkoi puhua, että hänen pitäisi varmaan soittaa keskussairaalalle, että ottavat minut sinne viikonlopuksi makoilemaan ja mittailemaan paineita. Lisäksi hän alkoi puhua verenpainelääkityksestä ja minä ahdistuin ihan kauheasti tästä. Onko todella niin, että verenpaineeni on noussut nyt yhtäkkiä korkeaksi vai onko tämä edelleen sitä valkotakkipelkoa? Sitten neuvolan täti ehdotti, että ostaisimme oman verenpainemittarin kotiin ja mittailisin kotosalla kaikessa rauhassa lukemia ja toisin ne hänelle ensi viikolla niin katsottaisiin niitä. Tämä minulle kyllä sopiikin, haluan itsekin päästä selvyyteen verenpaineeni kanssa.

Pissanäyte oli taas puhdas ja painoa oli tullut viime viikosta 100 grammaa lisää.  Sitten paineltiinkin massua ja tunnusteltiin vauvan asentoa. Neuvolan täti meinasi itsekin, että vauva saattaa olla hyvinkin kiinnittynyt kun ei enää oikein tuntenut Hipun päätä. Sanoi taas, että on minulla vain tilava lantio... Aina hän muistaa siitä mainita :D Sitten kuunneltiin sydänäänet ja Hippu ei meinannut millään pysyä paikoillaan ja potki anturia. Sydänäänet olivat taas hyvät ja selvät, 130 - 140. Kohdunpohjankorkeus oli 32cm.

Tästä neuvolakäynnistä minulle jäi paniikki päälle. Jotenkin ahdistuin hirveästi, kun neuvolan täti tavallaan tietää että joillakin verenpaine nousee voimakkaasti lääkärissä mutta ei kuitenkaan oikein uskonut, että kotosalla paineet ovat normaalit. Onhan se todella hyvä, että asioihin tartutaan mutta minusta nyt lietsottiin ihan turhaan paniikkia. En haluaisi sairaalaan makoilemaan turhaan, varsinkin kun viimeksikin siellä jo minulle sanottiin että verenpaineet ovat normaalit, välillä jopa alhaiset eikä minun tarvitse niistä huolehtia eikä mistään muustakaan. Enkä varsinkaan haluaisi alkaa turhaan syömään verenpainelääkitystä. Lisäksi neuvolan täti sanoo aina, että minun ei saisi tehdä enää YHTÄÄN mitään, vaikka lääkäri sanoi minulle että kannattaa kokeilla tehdä perus kevyitä kotitöitä niin pysyy mieli, vireys ja kunto hyvänä. Ja muutenkin olenhan tietoisempi omasta voinnistani, kun teen jotakin kun että vain pötköttelisin sängyssä puolikuolleena. 

Kävimme heti neuvolan jälkeen ostamassa kotiin verenpainemittarin ja aloinkin heti mittailemaan. Olen nyt ottanut joka päivä verenpaineeni ja se on ollut korkeimmillaan luokkaa 127 / 81 ja alhaisimmillaan 109 / 62. Pulssi on myös ollut ihan normaali. Soittelin tänään aamulla neuvolaan ja neuvolan täti oli itsekin huojentunut kuullessaan, että verenpaineeni on todellakin normaali. Hän ohjeisti minua mittaamaan seuraavan kerran vasta perjantaina, lauantaina ja sitten vielä maanantaina. Vien hänelle lukemat ensi viikon keskiviikkona neuvolakäynnilläni, toivottavasti hän uskoisi etten huijaa lukemia. Miksi haluaisin tiedostaen vaarantaa vauvan ja oman terveyden? Minusta ainakin tuntuu hurjalle, jos aikuista ihmistä ja hänen puolisoaan ei uskota. No, se nähdään sitten ensi viikolla. Pääasia kuitenkin, että meillä on kaikki kaikinpuolin hyvin ja tiedän itse, että verenpaineeni on normaali ja Hippu voi hyvin. Ensi viikon tiistaina meillä onkin tutustuminen synnytyssairaalaan ja synnytysvalmennus!

Beurer- verenpainemittari

Rv. 35+6 (35+1)

Paino: 63,9kg (63,8kg)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Verenpaine: 123 / 90 (122 / 76)

Hemoglobiini: - (126)

Kohdunpohjan korkeus: 32cm (31cm)

Vauvan liikkeet: ++

Vauvan syke: 130 - 140