Suurin niistä on äidinrakkaus

Äidinrakkaus, tuo valtavan voimakas ja ihmeellinen tunne on saanut minussa täysin vallan! Hugon ollessa vielä massussani, koin jo suurta rakkautta häntä kohtaan. Silittelin massua, juttelin sille, hoivasin, paijasin ja suojelin. Odotin hirveän paljon hetkeä, jolloin Hugo syntyy. Minulla oli oikeasti kauhean kova ikävä lastani, jota en ollut vielä koskaan nähnytkään! Olin niin suuressa rakkauden huumassa, että pillahtelin tunteiden keskellä onnelliseen itkuun.

Hugon syntyessä, kun kätilö näytti minulle että poika tuli, pillahdin aivan täysin itkuun! Itku ei ottanut loppuakseen, olin niin tavattoman onnellinen. Hugo näytti niin pieneltä, surkealta ja avuttomalta. Pikkuinen oli tullut suureen ja kylmään maailmaan, pois turvallisesta, pienestä ja lämpimästä massusta. Minulle tuli heti valtavan suuri tarve suojella vauvaani, lämmittää sitä ja antaa hänelle pian maitoa. 

Ensitapaaminen

Sairaalassa oikeastaan vain tuijottelin vauvaa, hoidin häntä, syötin ja nukutin hänet paitani alle. Hugo alkoi heti itkemään, kun laskin hänet sänkyyn. Otin pojan takaisin viereeni ja siinä me köllöttelimme vauvan kanssa vierekkäin sairaalan sängyllä. En uskaltanut nukkua ollenkaan, etten vain kierähtäisi pienen päälle. Katselin vain poikaani kyynel silmässä, ihmetellen kuinka ihanaa ja täydellistä olimme saaneet aikaan. 

Imetyksen harjoittelua molemmilla

Kotiin päästessämme sama meno jatkui. Hoidin koko ajan Hugoa ja olin hänen hoidostaan hyvin tarkka. Halusin, että poikamme ei jäisi mistään paitsi ja että hänellä olisi kaikki hyvin. Huolehdin vähän liiankin hyvin, sillä muutaman kerran H ihan suuttui minulle kun kyttäsin vieressä että osaahan hän varmasti vaihtaa vaipan ja syöttää pojan. Myöhemmin kyllä opin luottamaan ja jätin hössötyksen pois. Tai luotin minä silloinkin, kyllä minä tiesin että H osaa ja pärjää, onhan hän Hugon isä ja tietää aivan yhtä hyvin kuin minäkin, mikä on lapsellemme parasta. En vain mahtanut itselleni ja hössötykselleni mitään. 

Viikon ikäinen vauva ja äiti

Luulin jo silloista kiintymystä ja rakkautta poikaani kohtaan suurimmaksi mahdolliseksi, mutta olin väärässä. Tunne vain päivä päivältä voimistuu, kun lapsen kanssa on, häntä hoitaa, hoivaa ja huolehtii. Lasta oppii tuntemaan ja se alkaa koko ajan tuntua enemmän omalta ja no, tutulta! 

Annan mitä vain Hugon vuoksi. Jaksan valvoa, jätän kotityöt tai omat hommani kesken pienemmästäkin äännähdyksestä tai mieluummin vain leikin Hugon seurana. Syötän Hugon rauhallisesti ja aikaa käyttäen, jotta poika saisi syödä mukavassa, kiireettömässä tunnelmassa. Vaikka päivällä Hugo suurimmaksi osaksi syökin maitonsa pullosta, niin olen halunnut tehdä hetket hyvinkin läheisiksi aivan kuin rintaruokintahetketkin. Pidän vauvaa paljon sylissä, leikin hänen kanssaan, pelleilen ja nauratan häntä. Vaihdan vaipan säännöllisesti ja pesen pienen pyllyn ja kädet useamman kerran päivässä, jotta hänellä olisi varmasti mukava olla. Minun on aivan pakko joka päivä harjata Hugon hiukset, koska muuten minulle tulee tunne etten ole tarpeeksi hyvin hoitanut vauvaani. Lisäksi minun on pakko vaihtaa hänen vaippa illalla, jos siihen tulee heti pissa, kun olen uuden vaihtanut. Haluan, että Hugo menee nukkumaan ihan kuivalla vaipalla. Nämä eivät siis ole mitään stressin aiheuttajia minulle, vaan haluan oikeasti tehdä näin ja ne tulevat niin luonnostaan! Haluan, että Hugolla on ihanaa olla kanssamme.

Ennen raskautta luulin, että on ällöttävää jos vauva puklaa, pissaa tai kakkaa päälleni. Eihän se ole yhtään ällöttävää, se on vain hassua! Se kuuluu asiaan, eikä sitä yhtään ajattele. Hugo on kuolannut litratolkulla päälleni, ihan kasvoillenikin. Se on puklannut syliini, käsilleni, kaulalleni ja kasvoilleni. Se on jopa pissannut naamalleni. Tästä vain saimme vitsin aihetta; Hugo vähän kusi äippää linssiin. Kakatkin on moneen otteeseen saanut syliini, mutta eipä tuo ole koskaan haitannut. Joskus haju on kyllä vähän yllättänyt äidin nenän, mutta ei muuten ole häirinnyt. Minulle on ihan normaalia pyyhkiä Hugon puklut tai kuolat hihaani tai paidan helmaan, jos käsissäni ei juuri silloin ollut paperia, harsoa tai muuta millä olisin ne saanut pyyhittyä. 

Ylpeä äiti ja ihana Hugo

Tunnen niin suurta rakkautta tuota pientä miestä kohtaan, että sitä ei vain voi sanoin kuvailla. Se tunne saa iloiseksi, onnelliseksi, ylpeäksi... Mutta joskus myös huolestuneeksi tai surulliseksi. Surua ja murhetta aivan varmasti lasten kanssa on, koska vähä väliä pitää olla jostakin asiasta huolissaan. Saatan yömyöhään löytää itseni googlettelemasta, että onhan Hugolla olevat näpyt rinnassa varmasti hikinäppyjä tai miksi vauvallamme on joskus nenä tukossa öisin. Välillä havahtuu, että huolestuu ihan hölmöistäkin asioista, jotka ovat oikeasti aivan pieniä ja kuuluvat normaaliin elämään. 

Katsoessani nukkuvaa Hugoa, tulen niin onnelliseksi että herkistyn. Poika on niin ihana, pieni ja avuton. Tulen todella hyvälle tuulelle heti aamulla, kun Hugo minut nähdessään läväyttää leveän hymyn ja kiljaisee. Väsy kaikkoaa heti, kun pieni näyttää kuinka onnellinen on kun äiti on vieressä. On ihanaa, kun Hugo painaa päänsä rintakehääni vasten ja ähisee siinä vauvan äänellä. Kaikista ihaninta on kuitenkin nähdä Hugo rinnallani imemässä maitoa. Sitä suloisempaa näkyä ei olekaan, kun poika niin nauttii läheisyydestä ja lämmöstä. On aivan upeaa, kun voi tuottaa omalle lapselle niin paljon hyvää oloa ja tietysti massun täytettä. 

Lapsen saatuani, olen tullut todella herkäksi. Pyörittelen paljon menneisyyttäni ja omaa lapsuuttani mielessä. En ikinä haluaisi Hugon kokevan mitään samanlaista ikävää ja haluan pitää siitä todella huolen! Lisäksi en pysty enää katsomaan mitään surullisia tai kauheita juttuja, jotka liittyvät lapsiin. En pysty lukemaan blogeja sairautta vastaan kamppailevista lapsista, enkä varsinkaan lukemaan juttuja tai katsomaan ohjelmia joissa lapsia kohdellaan huonosti, pahoinpidellään tai hyväksikäytetään. Monesti mietinkin, kuinka avuttomia nuo pienet ovatkin. Niille pystyy tekemään ihan mitä vain, jos ihminen on päästään sekaisin eikä pieni lapsi pysty itseään puolustamaan, kärsii vain aikuisten julmuudesta. En pysty ajattelemaan tällaista hetkeäkään. Peilaan kaikki aina Hugoon ja minulle tulee aivan valtavan surullinen mieli. Pakko nytkin lopettaa näistä asioista kirjoittaminen, kun tuntuu niin pahalta.

Äidinrakkaus on saanut minut valtavan ylpeäksi omasta pojastani. Jokainen pienikin juttu, minkä hän oppii, on minulle todella suurta. Ylpeänä kerron kaikille, kun meidän poika osaa tarttua lelusta tai vaikka kääntyä massulleen. Olen niin ylpeä Hugosta, kun hän leikkii tyytyväisenä ja onnellisena pitkiäkin aikoja itsekseen ja on niin rohkea. Äidinrakkaus on saanut minut häpeilemättömäksi. Juttelen Hugolle kaikenlaista joutavaa julkisilla paikoilla ja laulan hänelle laulua kassajonossa, jotta hän rauhottuisi. Julki-imetys on minulle aivan luonnollinen asia ja minun ei tulisi mieleenkään häpeillä sitä. 

Äidinrakkaus on myös ikävää ja kaipuuta. Ensiksi tosiaan kaipasin Hugoa, kun hän oli vielä massussani. Sairaalassa hoitaja hoiti Hugoa pari tuntia yksi yö, jotta saisin nukkua. No, tunnin sain nukuttua ja sitten aloinkin jo odottelemaan, että milloin pieni mieheni tuotaisiin rinnalleni. Hugon nukkuessa päiväunia, alan jo tunnin kuluttua ikävöimään hänen seuraansa ja odottelen että vauva heräisi. Hugoa on myös joku muu (muu kuin H) hoitanut korkeintaan puoli tuntia ja sinä aikana minulle tuli aivan hirveä ikävä poikaani. Olenkin miettinyt, että milloinkohan raaskin antaa Hugon hoitoon vaikka mummolleen muutamaksi tunniksi. Yöhoitoon on varmasti vielä pitkä matka! Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö uskaltaisi tai luottaisi. En vain vielä ole kokenut tarpeelliseksi viedä poikaa hoitoon ja tulisihan minulle aivan hirveä ikävä häntä! Onneksi kuitenkin osaan kaikesta huolehtimisesta ja hössöttämisestä huolimatta antaa muidenkin kuin H:n hoitaa ihan itsenäisesti Hugoa. Luotan ihan täysillä, että esimerkiksi  pojan isovanhemmat haluavat Hugolle vain parasta ja hoitavat häntä huolella. 

Äidinrakkaus on joistakin asioista luopumista ja joidenkin asioiden menettämistä. Sen vain tekee erittäin mielellään, kun toisella puolella on oma ihana rakas lapsi. Mikään ei tunnu uhrautumiselta tai luonnottomalta, vaan kaikki käy kuin itsestään. Lapsen saadessa ei osaa olla enää itsekäs, sillä tilalle tulee tunne että olet jollekin korvaamaton ja rakkain.

Äidinrakkaus on valtava määrä sylitystä, haleja, läheisyyttä, suukottelua, naurua, iloa, hoivaa, huolenpitoa, lohduttamista ja onnea. Se on suuren suurta rakkautta pientä ihmistä kohtaan. En voisi kuvitellakaan osaavani enää elää ilman tätä tunnetta!

Onnellinen pieni perhe

Olipa kerran kylpyhetki

Hugo rakastaa valtavasti kylpyä. Kyllä hän tykkää suihkussakin olla ja hän usein nauraakin suihkulle jo ennen kuin olemme menneet edes sen alle pesulle. Mutta kylpeminen on kuitenkin se meidän pojan juttu. Kylpeä hän voisi koko ajan ja vaikka kuinka pitkän aikaa tahansa. Vaikka kylvyssä oltaisiinkin kauan, tulee aina itku kun sieltä pois joutuu. Suihkun jälkeen ei tulekaan itkua. Hugo selvästi nauttii kylvystä suuresti ja hänen iho kestää sen hyvin, joten meillä kylvetäänkin nykyään usein.

Kylpyvermeet valmiina odottamassa pikkukylpijää

Kylpypuuhat meillä eivät ole todellakaan mitään ihanan rentouttavia, rauhallisia hetkiä. Meillä riehutaan, kiljutaan, nauretaan, polskitaan ja räiskitään. Hugo on aivan mahdoton ollessaan kylvyssä. Hän hinkuu ja huokailee, potkii vettä villinä ja pyörii vaikka miten päin. Tässä touhussa vaaditaan kylvettäjältä oikeasti voimaa. Hugon mummo oli aivan ihmeissään, kun hän kylvetti poikaa. Ei kuulemma ollut koskaan nähnyt noin villiä pientä kylpijää. Olihan se mummollakin väsyneet kädet touhun jälkeen. 

Hugo innokkaana kylpemässä

Kylvyssä nähdään tätä innostunutta, jännittynyttä ja terävää katsetta. Isi meillä on maailman paras kylvettäjä, koska hän ei ole ylivarovainen vaan hössöttää ja sählää pojan kanssa minkä kerkeää. Äiti on aivan liian lälly, äiti ei osaa.

Kylvyssä hassutellaan, naureskellaan ja polskitaan hurjasti

Vaikka H meillä yleensä kylvettää Hugon, en malta olla pois vierestä katsomasta kun poika niin onnellinen siellä on. Tätä naurua ja iloa on niin ihana seurata. 

Kyllä meillä kuitenkin kylvyssä myös peseydytään, vaikka tuntuuhan se olevan enemmänkin leikkipaikka. H on todella huolellinen Hugon pesusta ja käykin joka paikan perusteellisesti läpi. Kylvyn loppupuolella lorautetaan pikkuisen kylpyöljyä veteen, jotta pojan iho saa hiukan kosteutusta. Muuten en kyllä hoidakaan Hugon ihoa öljyn lisäksi kuin talkilla. Ei ole koskaan tarvinnut, koska iho on aina ollut hyvä.

Kylvyn jälkeen tosiaan tuleekin se suruhetki. Heti, kun pojan nostaa pois kylvystä, alkaa surullinen itku. Itku loppuu, kun saamme kaikki vaatteet päälle. Joskus itkua ei tule, kun isi jaksaa kovasti pelleillä pojalle, äidin pukiessa häntä. 

Onnellinen vauva iltaunilla

Sitten meillä syödään ja jonkun aikaa leikitään leluilla. Vaikka meidän kylpyhetket ovat tällaista resuamista, ei Hugo siltikään siitä koko loppuillaksi piristy. Yleensä leikkihetken jälkeen juotu maito nukuttaa vauvan uneen. Puhdas iho, puhtaat vaatteet, täysi masu ja ylimääräinen energia purettuna polskutteluun nukuttaa pojan hetkessä uneen.

Hugo selvästikin nauttii vedestä. Ihan pienenä vauvana hän köllötteli onnellisena kylvyssä, piti silmiä kiinni ja maiskutteli suullaan. Nykyään kylpeminen on villiä ilottelua ja leikkimistä. Tämän vuoksi olenkin ajatellut alkaa käymään jossakin vaiheessa Hugon kanssa vauvauinnissa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on vauvauinnista, jotka olette käyneet?

Olen ottanut useasti videoita, kun Hugo on kylpenyt. Niitä olisi mahtava näyttää teillekin, koska niistä näkee hyvin tämän kylpemisen riemun. Kylpyvideot vain paljastavat aivan liikaa pojan kroppaa, joten niitä en kyllä halua nettiin laittaa. Pitää joskus laittaa Hugolle uimapöksyt kylpyyn päälle, jotta saisi julkaisuunkin sopivaa videota ;)

Asuuko jonkun muunkin kotona tällainen vesipeto, vai onko teidän kylpyhetket rentoutumista ja köllöttelyä lämpimässä vedessä?

Kolmen kuukauden neuvola

Näistä kuukauden neuvoloista ajan kulun vasta huomaakin! Minusta tuntuu, että olimme ihan juuri kahden kuukauden neuvolassa. Minulla onkin tullut iltaisin väsyneenä melkeinpä itkulla höystettyjä haikeuskohtauksia, kun pieni vauvani kasvaa niin pian. Yhtä aikaa olen innoissani ja odotan jännityksellä Hugon kehittymistä, mutta samalla on ikävä pienen pientä nyyttiä. Vauvakuumetta minulla sentään ei vielä ole! On niin tuoreessa muistissa valvominen (joka oikeastaan jonkin asteisena jatkuu edelleen) ja kaikki se alun härdelli, vaikka olihan sekin aivan ainutlaatuista aikaa.

Torstaina meillä oli siis kolmen kuukauden neuvola, jota olin jännityksellä odottanut. Hugolle oli määrä laittaa ensimmäiset pistettävät rokotukset: yhdistelmärokote sekä pneumokokki. Lisäksi Hugo saisi myös kolmannen rota-rokotteen suun kautta. 

Kolmen kuukauden ikäinen Hugo valmiina lähtemään neuvolaan

Emme vieläkään päässeet omaan pikkuiseen neuvolaan, vaan menimme toisen kaupunginosan neuvolaan jossa olimme viimeksikin. Ensi kerralla sitten pääsemmekin takaisin omaan neuvolaan, kun neuvolan tätimme palaa kesälomalta.

Hugo valvoi koko automatkan neuvolaan ja räpelsi turvavyötä. Ennen Hugo nukkui aina autossa, mutta nykyään on reissuja kun hän valvoo koko ajan. Poika tykkää kovasti olla autossa ja harvemmin saa mitään kiukkuja siellä muutenkaan. On jännittävää tutkia kaikkea ja kuunnella auton hyrinää. Silmät suurina Hugo aina istuskelee turvaistuimessaan.

Hugo matkustaa tyytyväisenä autossa

Neuvolan täti oli eri kuin edelliskerralla. Hän oli oikein mukava nuori nainen. Hugo läväytti hänelle heti oikein leveän hymyn ja täti olikin täysin myyty meidän hurmurista. Heti hän kehui poikaa jänteväksi, kun Hugo halusi koko ajan seisoskella ja kiipeillä sylissäni. 

Ensin käytiin läpi peruskuulumiset, meidän sekä vauvan. Kerroimme, että meillä menee edelleen vauva-arjen kanssa mukavasti ja nykyään saamme jopa nukkuakin. Kerroimme, että Hugo on hyvällä ruokahalulla syönyt soseita, olemme saaneet ruokailuvälin kolmeen tuntiin, massu toimii paremmin ja poika on nykyään todella iloinen ja vähäitkuinen. Kerroin neuvolan tätille, että teen soseet itse. Hän oli siitä hyvin vakuuttunut, tuntui että hän kovasti arvosti että jaksan tehdä pojalle itse ruuat. Miksipä en tekisi, onhan ne paljon maukkaampia ja ravintoarvoltaan rikkaampia kuin kaupan ruuat. Vaikka on kaupan ruuissakin hyvät puolet; ne säilyvät hyvin ja niitä on helppo ottaa reissuun. 

Sitten Hugo riisuttiin ja mitattiin pituus, joka oli 60,4cm. Viime kerrasta pituutta oli tullut 3,1cm vajaassa kuukaudessa. Seuraavaksi punnittiin ja vaaka näytti 6195g, eli viime kerrasta oli tullut 785 grammaa lisäystä. Sitten vielä mitattiin päänympärys, joka oli 40,8cm ja sitä oli tullut viime kerrasta 1,4cm. Neuvolan täti näytti koneelta Hugon käyriä ja kehui niitä kauniiksi. Hän kasvaa aivan keskosten keskikäyrällä ja kaikki käyrät nousevat nätisti hyvässä suhteessa.

Mittailujen jälkeen neuvolan täti halusi pyöritellä Hugoa. Hän jutteli pojalle ja poika jutteli ja nauroi hänelle. Hugo potki hurjana innosta neuvolan tätiä. Hän tunnusteli Hugon aukileen, tarkasti suun, ihon ja refleksit. Kaikki olivat kunnossa. Neuvolan täti kehui Hugon ihoa todella hyväksi. Hugolla onkin ollut aina erittäin hyvä iho, ei sitä tarvitsekaan hoitaa kuin vedellä. Peppukin on aina pysynyt niin hyvänä :)

Sitten Hugo käännettiin selälleen ja neuvolan täti tarkisti kuinka poika kannattelee itseään. Hugo oli oikein hienosti käsivarsiensa varassa ja kohotti itsensä aivan hurjan koholle! Täti kehuikin, kuinka hienosti Hugo jo osaa itseään kannatella. Kovasti poika myös potki jaloilla ja viuhtoi käsillä. Täti meinasi, ettei mene kauaa kun poika lähtee ryömimään. Kovasti Hugo myös yritti kääntyä massulleen. Neuvolan täti sanoi, että Hugo on hyvin voimakas lapsi ikäisekseen.

Vielä neuvolan täti tarkisti, kuinka hyvin Hugo seuraa kohdetta. Hyvin poika seurasi ja tarkkaili kaikkea, mitä hänen eteensä ja sivuille laittoi. Neuvolan täti kehui niin kovasti poikaa, että oli melkeinpä vaikea ottaa kaikkia kehuja vastaan. Tarkoitan tällä siis sitä, että melkein herkistyin, kun olin niin ylpeä meidän pienestä pojastamme.

Sitten tulikin se neuvolan ikävin osuus. No, ensin annettiin Rota-rokote, joka menikin suuhun oikein hienosti. Hugo rennosti köllötteli sylissäni ja naureskeli, kun täti antoi makeaa liuosta hänen suuhunsa. Sitten tulikin kuvioihin ne kammottavat piikit. Minä pidin poikaa pistämisen ajan sylissä, kun H:lla on piikkikammo. Piikkien laitot menivät hyvin, kun Hugo ei yhtään rimpuillut vastaan. Itkuthan niiden kohdalla pääsi ja olihan se kipuitku aika lohdutonta kuultavaa. Tuli niin suuri hellimisen tarve poikaa kohtaan, kun toinen itkeskeli kyyneleet silmissä alahuuli väristen. Onneksi pieni sitten aika pian rauhottui ja vielä naureskeli neuvolan tätille. Lopuksi vielä kirjattiin neuvolakorttiin tiedot ja neuvolan täti käski jatkamaan samaan malliin, kun näin hienosti kaikki kuulemma on. 

Pienellä pipit reisissä

H laittoi Hugon turvakaukaloon ja poika nukahtikin saman tien. Reppana oli varmaan ihan väsynyt jännittävästä käynnistä. Hän nukkuikin vielä jonkin aikaa, kun tulimme kotiin. Syötin pojan heti, kun hän heräsi ja yhtäkkiä huomasin, että housuni olivat ihan märät. Hugolla oli tullut aivan vetinen ripuli. Ei muuta kuin poika pesulle (ja äiti myös) ja vaipanvaihtoon. Hugo nukahti syöttämisen jälkeen heti.

Tunnin päästä poika heräsi taas ja itki aivan erillailla kuin ennen. Hugolla oli selvästi kipeät jalat ja huono olla. Mittasin lämmön ja sitä oli 37,9'c. Ruoka kuitenkin maistui ja hän söi ison annoksen. Sitten tuli taas kakka, mutta tällä kertaa ihan kiinteä. Pesin pojan pepun ja laitoin hänelle peräpuikon. Annoimme hänelle vielä pienen määrän maitoa ja otimme laastarit irti hänen reisistään. Jännitin hirveästi niiden ottamista, pelkäsin että Hugoon sattuu. Ei ilmeisesti sattunut, kun pojalla ei ilmekään värähtänyt. Tämän jälkeen Hugo nukahti aika pian ja nukkui pari tuntia. 

Kahdeksalta poika heräsi taas kovasti itkien ja selvästi hänellä oli huono olla ja oli muutenkin kipeän oloinen. Syötimme pojan, pidin häntä rinnalla ja hellin. Hugo söi taas oikein hyvin, mutta oli normaalia itkuisempi. Aika pian hän kuitenkin taas nukahti, kun H hyssytteli ja kantoi häntä muutaman kerran kodin huoneet läpi. 

Hugo nukkui kolmisen tuntia ja heräsi paljon tyytyväisempänä kahdentoista aikoihin yöllä syömään vielä maitoa. Vaipan vaihdon yhteydessä annoimme hänelle vielä peräpuikon. Yö meni oikein hyvin, hieman jopa paremmin kuin ennen. Kuumekin sitten laski pikkuhiljaa seuraavana päivänä.

Lopuksi vielä neuvolakortista tietoja:

Vauvan ikä: 3,5kk (2,5kk)

Paino: 6195g (5410g)

Pituus: 60,4cm (57,3cm)

Päänympärys 40,8cm (39,4cm)

"Ihana hymypoika! Kasvaa hienosti. Kovasti seurailee ympäristöä, on kiinnostunut. Katsekontaktia ottaa hienosti, jokeltelee ja nauraa vastavuoroisesti. Vahvasti kannattelee itseään vatsallaan. Sosetta jo syö."

Päiväni kuvina

Puoli kahdeksalta aamulla Hugo heräili tyytyväisenä. Vähän aikaa juttelimme sängyssä toisillemme, kunnes pienellä miehellä nälkä yllätti ja tultiin alas hakemaan maitoa.

Tulimme takaisin yläkertaan ja köllähdimme vielä sängylle juomaan maitoa. Aadakin heräili, kömpi pois pesäkolostaan ja tuli seurailemaan meidän aamupuuhia.

Aamumaidon jälkeen aloin vaihtamaan Hugon vaippaa sekä tein hänelle pienen aamupesun ja harjasin Hugon hiukset. Keltainen yöbody vaihdettiin päiväbodyyn. Näin lämpimillä keleillä ei ole pystynyt housuja ollenkaan pitämään sisällä. Välillä ollaan menty ihan vaippasillaan.

Masu täynnä maitoa ja poika täynnä energiaa! Hugon jokaiseen aamuun kuuluu leikkimatolla riehuminen. 

Hugon leikkiessä leikkimatolla, syömme H:n kanssa joka aamu kaurapuuro mustikoilla. Ilman tätä ei meidän päivä lähde ollenkaan käyntiin.

Hugon mennessä päiväunille alan sävyttämään hiuksiani Biozellin hoitavalla sävytteellä, sävyssä Chili Pepper.

Annan värin vaikuttaa hiuksissani 15 minuuttia. Itse sävyn intensiivisyyteen vaikuttava aika on noin 5 minuuttia, mutta sen jälkeen tuotteen hoitavat ainesosat vielä vaikuttavat.

Sävytteen vaikutusajan jälkeen käväsen suihkussa ja föönaan hiukseni kuiviksi. Käytän TRESemmén lämpösuojasuihketta sekä Pantenen Argan Oil- hiusöljyä.

Taas ihanan kirkas punainen sävy hiuksissa. Hiukseni olivatkin jo päässeet aivan haalistumaan.

Seuraavaksi meikkailen. Lähdetään käymään kaupungilla asioilla sekä ruokakaupassa. Tällä välin H syöttää Hugon ja seurustelee hänen kanssaan.

Hugokin alkaa olla valmis kaupunkireissulle. Ulkona oli alkanut tuulemaan melko kylmästi, joten kevyt kesäpipo täytyi laittaa päähän!

Äippäkin on valmis kaupungille! Minulla on muuten näiden punaisten hiusten takia tullut punaisten vaatteidenkin kausi. Tämä paita tai eräs punainen toppi tulee valittua aina, jos lähdemme kaupungille.

Keskustaan meiltä on matkaa noin kymmenen kilometriä. Matka taittuu mukavasti autolla :)

Kotiin palatessamme valmistan Hugolle peruna-porkkanasosetta. Syötän pojan, vaihdan vaipan ja seurustelen hänen kanssaan. Hugo väsähtääkin pian ja alkaa nukkumaan varhaisia iltaunia.

Käyn ulkosalla pikaisesti Aadan kanssa ja huomaan, että liljan kukat ovat auenneet nupuista. Poimin niitä ruukkuun kotiinkin somisteeksi.

Sitten kirjoittelen vähän Hugon vauvakirjaan...

...Sekä järjestän olohuoneen vitriiniin Hugon ristiäislahjat ja muut niihin liittyvät. Kastekimppu on kuivumassa, senkin laitan myöhemmin sitten vitriiniin.

Hugo heräilee... Annan hänelle maitoa ja lähdemme koko perhe iltakävelylle! 

Kävelyltä kotiin palatessamme Hugo vielä nukkuu. Keitän hänelle iltapalaksi maissipuuroa, joka onkin pikkumiehen suurinta herkkua!

Iltapuuron jälkeen poika pääsee lämpimään kylpyyn. Hugo naureskeli, läpsytteli vettä käsillään ja polskutteli. Kylvyssä oli taas niin ihanaa, että itku tuli kun pois sieltä joutui.

Kylvyn jälkeen katsellaan ja hypistellään näitä Vaukirjalta saatuja ihania pehmoisia kirjoja.

Sitten menikin liesituuletin oikosulkuun ja poltti sulakkeen. Uusikin sulake paloi, joten keittiössä ei sähköt pelanneet. Mikrokin piti siirtää eteiseen ja siinä lämmitettiin Hugolle maito.

Syötin pojalle iltamaidon, jonka jälkeen hän nukahtikin heti.

Hugon nukkuessa aloimme syödä juuri valmistunutta lasagnea. Tehtiin ruoka tarkoituksella myöhään, jotta saamme syödä sitä jalkapallopelin aikana.

Ilta kuluikin yömyöhälle jalkapalloa katsellen...

...Sekä herkutellen muunmuassa näillä kermatoffeilla.

Pelin jälkeen menimme yläkertaan iltatoimille. Hugolle vielä lämmitin maitoa ja syötin hänet sängyllä. Poika ei juurikaan herännyt syöttämiseen, vaan puoliunessa söi maitoa pullosta. Yöllä kahden aikoihin kävimme koko perhe nukkumaan. Onneksi loppuu nuo jalkapallot, niin pääsee (toivottavasti) taas ajoissa nukkumaan ;)

Sellainen oli yksi lukuisista minun päivistäni. Ennen Hugoa, päiväni täyttyivät todella erilaisista jutuista kuin nykyään, mutta kyllä nämä nykyiset päivän askareet ovat paljon kivempia ja antoisampia kuin silloiset! :)

Juhlahumua: Ristiäiset ja yllätyshäät

Meillä vietettiin 29.6 kaunista kesäpäivän perhejuhlaa kotonamme. Olimme kutsuneet minun puoleltani äitini, kaksi veljeäni ja vanhemman veljeni puolison. Isäni kävi illemmalla rääppiäisissä. H:n puolelta tulivat hänen vanhempansa ja isosisko tyttärensä kanssa. Toinen H:n siskontytöistä olisi ollut sylikummina, mutta hän ei saanut työvuoroaan vaihdettua eikä päässyt paikalle. Äitini sitten halusi pitää Hippua sylissä kastetilaisuuden ajan. Hipun kummeina H:n siskontytön lisäksi olivat myös toinen veljeni ja hänen puolisonsa.

Olin huseerannut juhlia jo useamman viikon; järjestellyt kotia, suunnitellut kaikenlaista ja leiponut. Pientenkin juhlien järjestelyyn kuluu yllättävän paljon aikaa, varsinkin kun kotona asuu ihana pikkupomo joka vähä väliä tarvitsee ruokaa, huomiota ja hellyyttä. Kävin monta viikkoa ristiäisten takia ylikierroksilla ja vähän jopa stressasin niitä. Olen aina halunnut järjestää hyvät ristiäiset lapselleni ja halusin, että kaikki olisi mahdollisimman hyvin tuona päivänä. Joskus olen liiankin ankara itselleni, enkä tahdo hyväksyä että kaikki ei voi olla täydellistä. 

Tällä kertaa kuitenkin annoin omalle kovalle luonteelleni periksi ja järjestin juhlista sen tyyliset ja suuruiset kuin tilanteelta vain jaksoin. Kutsuimme siis suvuistamme läheisimmät ihmiset ja tarjottavien teon jaoimme äitini kanssa puoliksi. Äitini myös huolehti juhliin pöytäliinat ja kahviastiaston. Olen todella kiitollinen, kun minulla on niin auttavainen äiti. Kuitenkin jätin juhlista erittäin paljon pois sellaista mitä olin suunnitellut. Lopputuloksena ei varmastikaan yhtään huonommat juhlat, mutta todellakin edullisemmat sellaiset.

Meillä oli juhliin luvassa pari yllätysmomenttia; menimme H:n kanssa 18.6 naimisiin maistraatissa ja meidän koko porukalla vaihtui sukunimi aivan uuteen. Viime tammikuussa haimme nimilautakunnalta hyväksyntää uuteen sukunimeen ja saimme sen käyttöön kesäkuun alussa. Kyseisellä sukunimellä ei siis ole muita henkilöitä kuin me. Suurin osa suvuistamme ei tiennyt aikeitamme vaihtaa sukunimemme ja naimisiinmenostakaan ei ollut kaikilla tietoa. Tästä tiesivät vain äitini ja isäni. Tämä yllätys vähän kutkutteli mahan pohjassani, jännitin todella että miten vieraat ottavat asian vastaan. Ristiäisissä oli siis tarkoitus papin siunata myös avioliittomme.

Äitini ja veljeni tulivat meille lauantaina 28.6 laittamaan paikkoja valmiiksi, silittämään liinoja ja viimeistelemään tarjottavat. Meillä venähtikin valmistelut yöhön saakka ja kyllähän tuo meinasi jo vähän väsyttää. Minulla taisi muutama kyynelkin tipahtaa poskelle, kun olin jo niin tuhottoman väsynyt. Yökin meni aika heikosti, kun Hippu itkeskeli puhkeavia hampaitaan. 

29.6 Sunnuntai käynnistyi sillä, että H hoiteli Hippua, äiti huseerasi keittiön puolella ja minä väänsin hiuksiini kampausta. Muutaman kerran sitä väkerrellessäni kirosin, kun en mennytkään kampaajalle laittamaan hiuksiani. Itselle on melko vaikea tehdä kampausta, vaikka olisikin kampaaja koulutukseltaan. No, lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen. 

Sitten syötiin, rentouduttiin hetken ja me naiset aloimme meikkaamaan. Miehet (H ja veljeni) hoitivat Hippua ja säätivät kameran kanssa. H tulosteli ristiäisiin virsien sanoja. Juhlameikkiin minulla oli tarkoitus laittaa tekoripset, mutta postilakon takia ne eivät ehtineet tulla. Luomiini laitoin valkoista, laventelia ja tummaa lilaa. Huulilla oli punainen mansikan sävyinen huulikiilto. 

Meikkailun jälkeen lähdimme koko konkkaronkka hakemaan keskustan kukkakaupasta pojalle ristiäiskimppua, jonka olin jo hyvän aikaa sitten tilannut. Kimpussa oli valkoista ja sinistä krysanteemia, harsokukkaa ja vihreää reunoilla. Kimppu oli todella edullinen (12e) ja aivan ihana! 

Kastekimppu pojalle

Sitten menimme keskustan puistoon kuvaamaan minusta, H:sta ja Hipusta yhteiskuvia. Sää oli mitä mainioin; ei juurikaan tuullut ja aurinko paistoi kauniisti. Alunperin olimme suunnitelleet, että käymme ammattilaisella kuvauttamassa itsemme, mutta mielestäni veljeni ottamat kuvat onnistuivat erittäin hyvin. Kuvista on tarkoitus teettää muutama isompikin valokuva, jotta saamme laittaa niitä sellaiseen kollaasikehykseen.  Seuraavassa kuvassa näkyykin blogissani ensimmäistä kertaa se ihana mies, joka asuu meillä!

Perhepotretti

Kuvien napsimisen jälkeen palasimme takaisin kotiimme. Pihalla olivatkin jo H:n vanhemmat odottelemassa. Söimme, hoidimme Hippua ja laitoimme äitini kanssa vielä tarjoilupöytiä kuntoon. Makeita tarjottavia olivat kermakakku, suklaakääretorttu, korvapuustit, omena-vaniljaviinerit ja keksiä. 

Kakussa koristeena oli reunalla pystypursotukset, päällä muutama ruusuke, sileä pääliosa oli värjätty vaaleansinisellä helmiäisspraylla ja siinä oli päällä vielä tossut ja valkoisia kakunkoristehelmiä. Tossut ovat sekoitemassaa ja niiden pohjaan voi kirjoittaa käytön jälkeen vauvan nimen, syntymäajan, painon ja pituuden. 

Tossut- kakunkoriste

Suolaisia tarjottavia olivat jauhelihapasteijat, savulohipiirakka, karjalanpiirakat ja munavoi ja kinkkumakaronisalaatti. Juotavina olivat kahvi, tee, mehu ja limsa. Harmittaa, kun en tarjottavista huomannut ottaa erikseen kuvaa.

Pikku hiljaa alkoivat olla vieraat paikalla ja kello läheni 15:00, jolloin meillä oli tarkoitus aloittaa kastetilaisuus. Pappia ei kuulunut ja minä meinasin jo vähän herpaantua. No, muutaman minuutin kuluttua se pappikin sieltä kirjaimellisesti pölähti paikalle. Hän vain ilmesteyi sanomatta sanaakaan olohuoneeseemme, kun ulko-ovi oli auki. Pappi vielä itse valmistautui tilaisuuteen ja me äitini kanssa puettiin Hipulle kastemekko päälle. Kastemekko on muuten ollut minulla ja isoveljilläni aikoinaan päällä.

Tilaisuus aloitettiin laulamalla Herra kädelläsi- virsi. Sitten pappi kertoi, että hän on ollut kuukauden kesälomalla ja hänellä meinaa olla vähän hommat sekaisin ja paperit huonosti järjestyksessä. Sanoi, että jos hän sanoo jotakin väärin niin voi sitten kyllä korjata. Tämä oli siis pohjustusta sille, että vieraat luulevat papin olevan väärässä kaavassa kun hän aloittaa tilaisuuden sanomalla "Hyvä hääpari". Pappi pyysi kummeja hieman siirtymään ja me siirryimme papin eteen. Kaikki vieraat olivat ihan hämmentyneinä, kun pappi alkoi siunata avioliittoamme ja puhumaan perheestä. Jälkikäteen kuulinkin useammalta vieraalta, että luulivat ihan todella että pappi on nyt väärässä kaavassa. 

Sitten, kun pappi kysyi meiltä, että tahdommeko avioliitossamme jonka olemme solmineet... Ja me vastasimme tahdon, niin vieraat olivat entistä hämmentyneempiä. He olivat juuri kuulleet meidän uuden sukunimen. Jotkut luulivat, että pappi oli vääntänyt H:n sukunimen jotenkin aivan vääräksi ja loput eivät olleet oikein vieläkään päässeet kärryille koko hommassa. Avioliittoon siunaaminen oli hyvinkin samanlainen kuin avioliittoon vihkiminen. Ainoastaan tuo tahdon- homma oli pikkuisen muutettu. 

Avioliiton siunaamisen jälkeen siirryimme itse kastetilaisuuteen. Tilaisuus meni ihan hyvin, mitä nyt vauva oli vähän itkuinen. Kastetilaisuudessa lauloimme Ystävä sä lapsien, sekä Jumala loi auringon kuun. Veljeni puoliso, joka on Hipun kummi, luki pari kohtaa raamatusta. Itse pidin kovastikin kastekaavasta, minusta oli kiva kuunnella mitä pappi puheli vaikken olekaan itse mitenkään uskonnollinen. Pappi oli osannut hienosti molemmissa kaavoissa tuoda meidän perhettämme jopa koiraa myöten esiin, eikä kaikki ollut pelkästään Raamatusta.

Tilaisuuden jälkeen osa vieraista tuli meitä onnittelemaan. Vieraiden silmissä näkyi onnea, kyyneleitä, hämmennystä ja joidenkin ehkä jopa pettymystä. Uskoisin, että nämä pettyneetkin henkilöt olivat itse avioliitosta onnellisia, mutta eivät olleet tyytyväisiä kun vaihdoimme sukunimemme. No, sen vaihtamista emme sen koommin ala kenellekään selittelemään. Toivoisimme vain, että jokainen hyväksyisi meidän tapamme elää elämäämme onnellisina. Seuraavana päivänä tulikin sitte muutaman sukulaisen osalta haukut fiksusti Facebookin keskustelun kautta, joista sitten hiukan kyllä meni mieli matalaksi. Eräskin päättyi siten, että H:n sukulainen toivotti hauskaa loppuelämää. Hipun takiahan tämä harmittaakin valtavasti, kun toivoisimme hänellä olevan suvussa aidosti välittäviä ihmisiä jotka eivät olisi niin pikkumaisia ja ymmärtäisivät antaa jokaisen olla ja elää niin kuin haluaa. Etenkin, kun meidän osalta mikään ei ole ketään kohtaan henkilökohtaista, vaan nämä ovat vain valintojamme.

Kastekuva

No, mutta takaisin juhliin...Sitten olikin vuorossa syöntiä ja herkuttelua. Ihan aluksi me leikattiin H:n kanssa kakku ja H ehti polkaisemaan ennen minua! Minä söin nopeasti oman kakkupalasen ja siirryin sitten hoitamaan Hippua. Syötin Hipun ja kävin vaihtamassa hänelle mukavammat vaatteet. Hippukin seurusteli iloisena ja reippaana kaikkien kanssa. Vieraista tuntui olevan mukavaa, kun Hippu jutteli heille kovasti ja nauroi iloisena. Ristiäisissä Hippu ensimmäisen kerran tarttui esineeseen, joka oli H:n siskon värikäs huivi. Sitä huivia poika näpersikin sitten koko illan.

Tärähtänyt pariskunta leikkaamassa kakkua

Päivä jatkui oikeastaan vain herkuttelulla ja seurustelulla. Isoveljeni ja hänen puolisonsa kummien roolissa kävivät heittämässä kasteveden ja sen jälkeen alkoikin pikku hiljaa vieraita lähtemään kotia kohti. Viimeiset lähtivät kahdeksan aikoihin illalla ja sitten tulikin isäni kylään. Vietimme sitten H:n ja isäni kanssa rääppiäisiä. Oli mukava nähdä isääni välillä sillälailla, että hän on meillä kylässä yksin. Saatiin rauhassa jutella muutamista mieltä askarruttavista asioista.

Pikkujuhlija komeassa juhlapuvussaan

Yhdentoista aikoihin illalla olimme jo koko porukka niin väsyneitä, että kävimme yöunille. Isäni jäi meille yöksi. Hippu nukkui yöllä kuuden tunnin yöunet, se olikin ennätys! Taisi poika olla helpottunut, kun vihdoin sai nimen. Nimenanto viivästyikin näin pitkälle sukunimen hyväksymisen takia. 

Sitten vielä lahjoista mitä Hippu ja me saimme; Vaalean sinisen ja aivan haaleanvaaleansinisen mariskoolin, kaksi settiä Savonia- aterimia (hieman erilaiset sisällöltään keskenään), body, housut, kaksi pipoa, kello, muumi ateriasetti, ihana kummikehys ja meille vielä suklaata, kaulakoru ja H:lle snapsilasi. Äidiltäni lahjaksi tuli se suuri apu, kun hän järjesti kanssani juhlia. Tykkään hirveästi tuosta papin antamasta lasten raamatusta. Se on aivan mahtavan värikäs ja siinä on paksut sivut, jotta pienenkin on helppo sitä selata. Mekin saimme vihkiraamatun, mikä oli kiva asia!

Lahjapöytä

Sitten vielä se päivän tärkein asia, joka teitäkin varmasti kiinnostaa. Poikamme sai nimekseen Hugo Julius! Etunimi lausutaan siis "Huuko". Nimi ei kulje kummankaan suvussa, se vain kuulosti kivalle ja meidän Hugolle sopivalta! Poikamme on iloinen vekkuli ja todella vilkas, aivan kuin se ysärin pelihahmo Hugo-peikko :) Hugolla on myös samat nimikirjaimet kuin H:lla

Sellaiset ristiäiset meillä oli. Minun ja H:n mielestämme oikein onnistuneet ja mukavat juhlat. Ilmeisesti vieraatkin viihtyivät hyvin ja tykkäsivät tarjottavista. Mukavat tällaiset pienet juhlat, niin ehtii vähän juttelemaan kaikkien vieraiden kanssa. Kaksi suurta perhejuhlaa yhteen nivottuna sopi oikein hyvin meille, kun emme kumpikaan oikein välitä isoista juhlista :)

Toivottavasti muistin kertoa kaiken oleellisen juhlista, mutta kysyä saa jos jokin jäi mietityttämään! :)