Vaatteita vauvalle: Vaaleat

Vauvanvaatepostausta ei olekaan vähään aikaan tullut tehtyä. Vielä olisi esittelemättä vauvan sisävaatteista valkoiset ja vaaleat. Vaaleita vaatteita meiltä löytyikin melko paljon, joitakin paitoja ja bodyja oli useampi samanlainen eri koossa. Löysin näiden vaaleiden vaatteiden joukosta niinkin pienen kietaisubodyn kuin 44 kokoisen! Muutaman vaatteen jätin kokonaan kuvaamatta, koska olivat ihan vain perusvalkoisia paitoja tai sukkahousuja. 

Kietaisupaitoja -ja bodyja vauvalle

Kietaisumallin vaatteita löytyikin ihan mukava määrä. Nämä ovat kaikki äitini hankkimia ja hän on tykästynyt kovastikin tähän kietaisumalliin ja kokenut sen aikoinaan hyväksi. Minua hieman epäillyttää ja mietityttää, kun olen niin kömpelö rusetintekijä että mitenhän noiden väkertäminen pienen heiluvan vauvan päälle onnistuu. No, saa äiti olla näyttämässä ;) Kietaisupaitoja oli neljä kappaletta ja kaikki ovat Tutta- merkiltä. Kokohaitari oli 50-68. Kietaisubodyja oli pari kappaletta, Tutta ja Ciraf- merkeiltä ja ovat kokoa 44 ja 62. Tutan bodyssa on vanha tuttu nallepuhalluskukka- kuvio, joka esiintyy meillä useassa vaatteessa. 

Perusvalkoisia sukkahousuja ja pikkuhousuja Tutalta ja Cirafilta

Sukkahousuja meiltä löytyy kolmet valkoisena. Ne ovat Cirafilta ja Tutalta ja kokoa 50, 58 ja 62. Pikkuhousuja myös on kolmet kappaleet ja ne ovat kaikki Tutta- merkiltä ja koossa 50, 62 ja 68.

Pienelle vauvalle vaaleita paitoja

Valkoisia peruspaitoja löytyi useampi kappale ja jätin ne ihan suosiolla kuvaamatta. Tässä kuitenkin pari erilaista mallia; Cirafilta peruspaita, jossa nepparit olkapäällä, kokoa 62 ja Tutta- merkiltä 60 kokoinen paita, jossa on rinnassa nappeja. Lisäksi löytyy söpö hempeissä vauvaväreissä oleva nallepaita Hipo- merkiltä, koossa 60.

Kuviolliset pitkä -ja lyhythihaiset bodyt

Suloisia kuviollisia bodyja. Lyhythihaisissa bodyissa on pupuja ja kukkia ja ne ovat Baby basics- merkiltä ja menevät 0-3kk ikäiselle vauvalle. Kaksi pitkähihaista bodya Tutta- merkiltä, joissa on nalleja ja tipuja. Nämä ovat koossa 56 ja 62. Bodyt iskevät minuun aina, ovat niin näppäräkäyttöisiä ja niitä löytyy vaikka minkälaisissa näteissä kuoseissa :) 

Potkupukuja ja potkuhousut vaaleissa väreissä Hipulle

Lopuksi vielä sekalainen sakki vaaleita vaatteita. Vasemmalla ihana pikkuprinsessan potkupuku, jossa on kauluksessa kukkasia ja rinnuksessa rusetteja. Potkupuvussa on selässä ja haaroissa nepparit. Se on Pompom- merkkinen ja kokoa 56. Vauvanalle- kuvioinen vetoketjullinen yöpuku on Tutan ja kokoa 56. Kukkakuvioinen, napillinen potkupuku on Kesko oyj:n valmistama, koko 62. Sitten on vielä peruspotkuhousut, joissa on rinnuksessa vauvakirahvin kuva. Potkarit ovat Marlon- merkkiset ja löytyvät meiltä koossa 50.

Vielä olisi esittelemättä Hipun vaatteista erilaiset haalarit. Kunertin vaunuista on tulossa myös ihan lähiaikoina postausta, kunhan nyt ehtisin niitä kokeilla vielä tuolla loskan keskellä. Haluaisin saada tehtyä teille mahdollisimman laajan ja monipuolisen arvostelu-esittely- postauksen niistä. Postaustahti on ollut nyt melko hitaanlainen, mutta koitan saada teidän toiveita toteutettua pian. Itsellänikin on monta ideaa, mutta niin kuin olen sanonutkin niin oma jaksaminen on aika rajallista ollut viime päivinä ja blogi on jäänyt vähän toiselle sijalle. Koitan vain nyt pitää huolen, että lepään tarpeeksi ettei tulisi enää niitä kipeitä supistuksia ja Hippu viihtyisi vielä masussani muutaman viikon :)

Raskaus henkisesti ja fyysisesti

Ajattelin kirjoitella tässä välissä teille vähän mietteitäni raskaudestani, siitä miten olen kokenut sen henkisesti ja fyysisesti. Tänään laskettuun aikaan on tasan kaksi kuukautta, ehkä olisin voinut kirjoittaa tämän tekstin vasta raskauden loppupuolella tai raskauden jälkeen. Kuitenkin raskausviikko- postauksissa käsittelen aina jonkin verran näitä aihealueita, joten ei teillä varmastikaan jää viimeisten viikkojen tuntemukset kuulematta. Nyt vain tuli jotenkin sellainen olo, että haluan kertoa näistä koska niin moni asia on tällä hetkellä pinnalla.

Raskauteni on ehdottomasti ollut enemmänkin henkinen raskaus kuin fyysinen. Tällä siis tarkoitan sitä, että olen henkisellä puolella kokenut melko suuriakin muutoksia itsessäni. Alkuraskaus minulta meni aikalailla ohitse, koska sain tietää vasta raskausviikolla 18 olevani raskaana. Olihan minulla ollut pieniä oireita, mutta kuukautiset eivät olleet jääneet pois ja pillereitä olin syönyt koko ajan neuroottisen tarkkaan. 

Muistan kuitenkin raskauden alkuajoilta tällaisia tuntemuksia; voimakasta väsymystä, päänsärkyä, turhautumista ja masennusta. Elin tuolloin monta viikkoa aivan horroksessa, olin todella väsynyt kaikkeen. En jaksanut oikein ajatella enkä tehdä mitään. Yläkertaan kävellessäni kaaduin portaissa, kun jalkani olivat niin väsyneet etten jaksanut nostaa niitä. Tästä seurasi hirveää turhautumista eri asioihin; olin pettynyt itseeni kun en jaksanut tehdä yhtään mitään. Turhauduin välillä ihmisiinkin, monissa ärsytti heidän luonne. Jatkuva päänsärky aiheutti myös väsymystä. Jouduin pötköttelemään pitkiäkin päiväunia aivan pimeässä huoneessa, jotta olisin tuntenut itseni terveemmäksi edes pari tuntia vuorokaudessa. 

Näistä kaikista seurasi masentunut olo. Luulin, että oireiluni johtui tuolloin ikävästä elämäntilanteesta. Olen kirjoittanut erillisen postauksenkin, jossa kerroin viime kesän tapahtumista. Meiltä oli mennyt tuleva elinkeino ja koti joka meidän piti ostaa olikin sukulaisten riitelyn tyyssija. Halusimme äkkiä pois maatilalta, koska kaikki muistutti siellä meitä siitä mitä meillä piti siellä olla. Päivittäin näin keskeneräisen tallin, hevosten tyhjät karsinat, koiranpennut olivat lähteneet uusiin koteihin, myös se pentu jonka piti jäädä meille. Amor- koira oli lähtenyt myös uuteen kotiin. Halusin niin kovasti pois maatilalta, mutta emme vain osanneet heti lähteä sieltä pois. Rakastimme sitä paikkaa niin kovasti ja luopuminen otti koville. Se aika oli yhtä helvettiä, onneksi saimme kuitenkin tehtyä päätöksen suht' pian ja muutimme tänne nykyiseen kotiimme.

Edelleenkään ei ollut tullut mitään uusia oireita, jotka olisivat suoranaisesti viitanneet raskauteen. H:lla oli samankaltaisia oireita kuin minulla, joten kuvittelin vain olevani masentunut kesän tapahtumista. Aloin kuitenkin ihmetellä, että miksi yksikään näistä oireista ei ota täysin poistuakseen vaikka meillä oli hyvä olla uudessa kodissamme ja menneisyyskin oli käyty hyvin läpi ja päästy siitä melko hyvin yli.

Ensimmäinen raskausoire, joka herätti epäilymme oli se, että vatsallani tuntui voimakas painon tunne. Kun makoilin sängyllä selälläni, tuntui kuin raskas kirja olisi laitettu vatsalleni. Sitten kuukautiset jäivät pois, mutta kuvittelimme vielä että se johtuisi stressistä. Teimme kuitenkin raskaustestin varmuuden vuoksi, koska aloin panikoimaan että minulla olisi jokin vakava sairaus. Ihana asia onneksi vain aiheutti nämä oireet. 

Testin teon jälkeen nämä oireet hävisivät aivan täysin. Ehkä rentouduin, joten sen vuoksi oloni helpottui. Sitten elinkin aika mukavaa keskiraskautta. Ei ollut henkisen puolen muutoksiakaan juuri haivaittavissa. Oloni oli onnellinen ja kevyt. Joskus tietysti tuli ihan hassuja oloja, mutta pääasiassa sellaisia vähän höpsähtäneen tytön fiiliksiä, ei mitenkään raskaita.

Loppuraskaudessa onkin sitten ollut tätä henkistä puolta enemmän mukana. Suurin osa ajasta olen todella onnellinen, reipas, iloinen, avoin ja varma. Nykyään tulee kuitenkin ajoittain sellaisia negatiivisia hetkiä. Oma olo tuntuu oudolta; aivan kuin olisin joku ihan vieras ihminen. Ihan kuin minun mieli olisi törkätty sivuun ja tilalle on tullut joku, jolla on minun sieluni, mutta erilainen mieli ja erilainen vartalo. Varsinaisesti muuttuva vartalo ei ole aiheuttanut minulle minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia, päin vastoin. Ihastelen pyöreää pientä masuani ja olen ylpeä omasta kehostani. H:n kauniit sanat vartalostani lämmittävät todella mieltä.

Kuitenkin olo itseni kanssa on välillä vähän omituinen. En osaa selittää sitä oikein paremmin, mutta olo on siis jollain tapaa tyhjä. En vain aina jotenkin tunne itseäni. Välillä ihmettelen, että miten oikein olen tässä tilanteessa nyt, miten minulle on käynyt näin? Tietysti tähän vaikuttaa se, että olen tiennyt varsinaisesti raskaudestani niin vähän aikaa ja kohta tämä on ohitse. Kaikki on vain tapahtunut niin hurjan nopeasti ja meille on tullut suuria muutoksia elämään lyhyen ajan sisällä. Ei minulle ole kuitenkaan koskaan tullut oloa, että katuisin jotenkin tätä tai haluaisin pois tästä tilanteesta. Oloni on välillä vain niin outo ja vieras. 

Loppuraskaudesta olen vasta tuntenut niitä herkistymisen hetkiä. Edelleenkään en itke söpöille mainoksille, mutta esimerkiksi H:n puhuessa minulle nätisti, saatan herkistyä ja pillahtaa onnelliseen itkuun. Myös toisten ihmisten sanat vaikuttavat minuun eri tavalla kuin ennen. Nykyään, jos joku sanoo minulle jotenkin ilkeästi, napautan hyvin pikaisesti samalla mitalla takaisin. Sitä saa mitä tilaa. Olen päättänyt, etten ole kenellekään enää itsestäänselvyys enkä anna mitään ilmaiseksi. Jos minun ystävä haluaa olla, se pitää ansaita. En enää suostu olemaan kynnysmatto, enkä sellainen jota voi mennen tullen kohdella niin kuin haluaa. Minua ärsyttää suunnattomasti monet sukulaiseni tällä hetkellä tai oikeastaan olen lähinnä surullinen heidän ikävästä käyttäytymisestään. Suru muuttuu kuitenkin pian ärsytykseksi ja joskus jopa vihaksi näitä ihmisiä kohtaan. Eikö ne jo ota pikku hiljaa järkeä käteensä ja ajattelisi edes Hippua. He eivät ehkä minusta niinkään välitä tai ainakin he haluavat olla minulle ilkeitä. Mutta miksi vetää jo kaikkiin ilkeilyihin meidän syntymätön pieni vauva? 

Tilanne todella huolestuttaa minua ja olenkin ollut tämän asian kanssa hyvin herkillä. Vaikka osaan sanoa asiallisesti vastaan näille ilkeileville ihmisille, mietin kyynel silmässä iltaisin tilannetta. Miksi minulle puhutaan noin, miksi minua satutetaan ilkeillä sanoilla? Miksi minua arvostellaan joka asiassa? Tiedän, että heidän puheet ovat aivan perättömiä ja heillä on tarkoituksena vain olla ilkeitä, mutta miksi ihmeessä? Mikä ihmisiä oikeasti vaivaa, mitä esimerkiksi isäni oikein sai siitä, kun hän ilmoitti minulle päin naamaa ettei olisi oikein tyytyväinen jos Hippu onkin poika, niin kuin edellisessä ultrassa katsoimme lääkärin kanssa. Paremmin hyväksyisin tilanteen, että he sanoisivat ihan aiheesta. Silloin minä voisin mennä itseeni. Nyt he vain puhuvat niin perättömiä asioita, että minäkin huomaan että ympärilläni on todella ilkeitä ja kaksinaamaisia ihmisiä. Olen päättänytkin ryhdistäytyä ja lopettaa mahdollisuuksien antamisen. En enää jaksa tällaista. Haluan meidän ja vauvamme elämään vain aitoja ja tervejärkisiä ihmisiä, vaikka sitten sillä uhalla että matkassamme ei pysyisi kuin pari ihmistä. Parempi se, että vain muutama kiltti ihminen kuin kasa ilkeitä. 

Raskaus on myös lyhentänyt aina ennen tooodella pitkää pinnaani. Saatan turhautua äkkiä omiin tekemisiini, koska olo alkaa ahdistaa enkä jaksaisi enää yhtään hinkata likatarhaa lattiasta irti. Joskus turhaudun mieheeni, mutta onneksi hän ymmärtää tilanteeni ja minä menenkin aina heti pyytelemään häneltä anteeksi. Turhautumiseni onneksi kuitenkin kohdistautuu enemmänkin itseeni kuin muihin. Joustamaton pallomasu ja raskaushormonit lyhentävät pinnaa kyllä huomattavasti. 

Karmiva väsymys on iskenyt minuun pari viikkoa sitten, eikä ota lähteäkseen. Aamulla herään aika väsyneenä, hoidan päivän asiat puoliteholla ja otan pitkiä päiväunia.  Aamu ja päivä menevät aina aivan horroksessa. Illasta virkistyn ja jaksan tehdä kaikenlaista. Iltayöstä saatan olla hyperaktiivinen, mutta en kehtaa alkaa tehdä mitään kotiaskareita enää tuohon aikaan etteivät naapurit hermostu. Öisin en meinaa saada unta, vaikka olen väsynyt. Toivottavasti tämä väsymys hellittäisi pian.

Viimeinen henkinen asia; pelko. Keskiraskaudessa en osannut pelätä mitään; en pelännyt miten loppuraskaus menee, en pelännyt synnytystä, en pärjäämistämme enkä tulevaisuutta. Nyt nämä kaikki ovat vähän alkaneet pelottamaan. En pelkää mitenkään kauhusta kankeana, mutta asiat lähinnä mietityttävät. Iltaisin väsyneenä sängyssä nämä mietteet muuttuvat peloiksi. Etenkin tuleva synnytys on alkanut pelottamaan. En pelkää kipua, pelkään vain että Hipulle tapahtuu jotakin. Tai pelkään, että H ei pysty olla mukanamme ja jää jostain syystä pois. Minulla on lapsuudestani jäänyt hirveän voimakas menettämisen pelko, joten tällaisia pelkoja tulee ihan ilman aihettakin. Tulevaisuudesta pelkään sitä, että mitä jos olen väsynyt enkä jaksa hoitaa vauvaa, kotia ja parisuhdetta. Uskon, että meidän parisuhteemme kestää oikein hyvin muuttuvan arjen ja uuden elämäntilanteen. Lähinnä vain pelkään omaa jaksamistani ja osaamistani. Enhän minä ole edes hirveästi ollut vauvojen kanssa tekemisissä. Tiedostan kuitenkin sen, että pelko ei vie asiaa yhtään eteen päin vaan pahentaa vain oloani. Jos jotakin tapahtuu, niin se tapahtuu ilman sitä hirveää pelkoakin ja ennakkoon stressaamista. Olen yrittänyt pitää tämän mielessäni enkä ole antanut pelolle valtaa.

Onneksi nämä kaikki henkiset jutut käyvät vain hetken mielessäni ja suurimman osan ajasta olen todella huoleton ja onnellinen. Ehkä nämä hormonit ja muuttunut tilanne saa pään välillä sekaisin, mutta kun olen levännyt ja virkeä niin ei näitä ikäviä ajatuksia käy edes mielessäni.

Fyysisiä juttuja onkin sitten vähemmän. Pahoinvointia minulla ei ole koskaan ollut, mutta viime aikoina vatsaani on pakottanut ja kiristänyt. Kasvava kohtu tuntuu välillä aika kipeältä ja Hipun voimakkaat potkut tuntuvat välillä aika rajuilta. Hippu tykkää oleskella melko ylhäällä vatsassani, joten se painaa myös tympeästi välillä alimpia kylkiluitani, joten välillä istuminen on todella vaikeaa.

Löystynyt lantio aiheuttaa välillä ikävää tunnetta, ikään kuin lantioni olisi aivan irti. Varon välillä liikkeitäni ettei lantio lonksuisi, koska tämä käy välillä oikeasti ihan kipeää. Alaselkä minulla on vihotellut työtapaturman takia viimeiset kaksi vuotta, joten se on hiukan kipeytynyt raskaudenkin vuoksi. Onneksi tämän kivun kanssa olen oppinut elämään, enkä jaksa siitä hirveästi välittää. 

Rinnat ovat vasta nyt alkaneet kasvaa ja ovat välillä hieman kipeätkin. Nännit ovat kasvaneet ja nännipihat tummentuneet ja laajentuneet. Rinnoista tihkuu välillä maidon kaltaista nestettä ja niitä kuumottaa. Nännit halkeilevat välillä ja niitä pitää jo nyt rasvailla. Muutama päivä sitten kaupassa sattui hassu tilanne; pieni vauva alkoi itkeä hysteerisesti vieressäni ja katsoin pientä vauvaa. Minut valtasi hirveän voimakas hoivavietti ja halu ottaa vauva syliin. Rintojani alkoi kihelmöidä ja kuumottaa. Tästä tuli ihan hassu olo itselleni; onko minulle jo jokin äidinvaisto kehittynyt?

Viime aikoina on myös tullut säännöllisesti kivuttomia supistuksia. Niitä tulee pitkin päivää jonkinasteisina; kenkiä pukiessa, kyykkiessä, nauraessa, jonkun kovan äänen kuuluessa... Niitä tulee nykyään todella helposti, mutta neuvolassa niistä ei oltu ollenkaan huolissaan. Eilen rankan päivän jälkeen kuitenkin säikähdin. Meillä oli päivällä ollut auton kanssa ongelmia, enkä päässyt sovittuun tapaamiseen. Iski hirveä paniikki, kun jäimme autolla välille enkä tiennyt miten pääsisimme sieltä pois. En löytänyt numeroa, että olisin voinut soittaa etten pääse tapaamiseen. Onneksi apua järjestyi ja pääsin kotiin soittamaan ja pahoittelemaan etten tullut tapaamiseen. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä ja sain uuden ajan kuukauden päähän. Lisäksi tämän panikoinnin jälkeen meidän piti kävellä melko pitkästi eilen.

Makoilin sitten rankan päivän jälkeen yöllä sängyssä ja koitin saada unta. Yhtäkkiä alavatsassani tuntui voimakasta menkkamaisia kipuja aaltoilevasti. Ne tulivat säännöllisesti ja kävivät melko kipeää. Kohdunsuun seutua vihloi ja nipisteli. Minulle tuli yhtäkkiä vessahätä ja yritin vessassakin miettiä, että tuleeko minulla virtsaa vaiko lapsivettä. Minulle iski paniikki ja ihmettelin ja odottelin vain, että nytkö se alkaa? H heräsi panikointiini ja lohdutti. Sain onneksi pian unta ja aamulla herätessäni oloni oli aivan normaali. Soitin äidilleni ja kyselin häneltä, mitä tällainen voisi olla. Hän meinasi, että rankka päivä olisi aiheuttanut tällaisia tuntemuksia tai sitten Hippu hengaili niin alhaalla, että lantion seutu olisi kovilla. Onneksi meillä on tiistaina neuvola ja asia tutkitaan silloin. Oloni on kuitenkin palautunut takaisin normaaliksi ja kaikki on hyvin kaikin puolin... Autokin on taas kunnossa :)

Päänsärkyä minulla on ollut edelleenkin aika ajoin. Onneksi nämä tulevat nykyään vain siten, että jos aamulla särkee päätä, on päänsärky läsnä koko päivän mutta seuraavana päivänä poissa. Sitten menee useampi päivä ennen kuin uusi päänsärky tulee. Enää en siis ole kärsinyt päiväkausia kestävistä migreenikohtauksista, eivätkä päänsäryt ole edes voimakkaita.

Raskauteni on siis melkolailla painottunut tuonne henkisten oireilujen puolelle. Onhan minulla kaikenlaisia fyysisiäkin tuntemuksia, mutta en minä niistä jaksa niin välittää. Kaikki kipu on kuitenkin positiivista ja olen niin ainutlaatuisessa tilanteessa, etten koe niitä ongelmaksi. Ainoa mikä päätäni vaivaa, on nuo muutamat henkisen puolen asiat jotka todella rasittavat mieltäni ja saavat välillä oloni aika surulliseksi. Toivottavasti nekin jäisivät pian pois, kun päätin ettei minua enää voi kohdella miten tahansa. 

Kaikin puolin raskauteni on kuitenkin ollut hyvinkin helppo ja olen mielestäni päässyt todella helpolla. Voin edelleen olla ja tehdä asioita niin kuin ennen. Onhan minun vauhtini lenkillä hidastunut huomattavasti, enkä ole enää niin notkea kuin ennen. Ne kuitenkin kuuluvat tähän hetkeen ja elän niiden kanssa ihan sovussa. Olen ollut jopa yllättynyt, kuinka helppo raskauteni on ollutkin. Kuvittelin sen aina olevan ensiksi hirveän voimakasta pahoinvointia ja että itsetuntoni murenisi muuttuvan kehon myötä. Onhan muuttunut keho erilainen ja välillä tuntuu hyvinkin vieraalta. Minun itsetuntoani se on vain lähinnä nostattanut. Kuvittelin myös, että seksielämä muuttuisi raskauden aikana. Onhan se muuttunutkin, positiivisesti vain. H on hienosti tukenani, enkä ole riehuva hermoraunio vaan suurimman osan ajasta olen aivan sama Iina kuin aina ennenkin. Minulle tulee suunnattoman onnellinen olo, kun ajattelen että kohta minusta tulee äiti. H muistuttaa asiasta myös joka päivä ja ylpeänä puhelee, kuinka hänestä tulee ihan kohta meidän pienen vauvamme isä.  Ikävistä asioista huolimatta, olen loppujen lopuksi onnellisessa tilassa tällä hetkellä ja nautin olostani ja odottavasta tunnelmasta. 

Raskausviikko 31+0: Väsynyt mamma

Vauvamasu, Rv 31+0

No nyt ei oikein ajatus kulje. Ensimmäistä kertaa piti alkaa ihan miettimällä miettimään, että millä raskausviikolla sitä painellaan menemään. Meillä siis siirryttiin 32. raskausviikolle! Tällä viikolla sikiö painaa n. 1750g ja pituutta on kertynyt 37cm. Hippu alkaa olla jo pikkuisen vauvelin kokoinen! 

Lueskelin Vau.fi:n raskauslaskurista, että tällä viikolla sikiö harjoittelee nielemistä ja pissaa PUOLISEN LITRAA päivässä. Hurja määrä. Hippu on hikannut tällä viikolla tosi paljon, ilmeisesti nielemis- ja hengitysharjoituksia on tullut tehtyä ;) Jännältä kuulosti myös se, että voimakkaan valon osuessa vatsaan, voi sikiö seurata sitä ja kurkottautua valoa kohti. 

Kulunut viikko on ollut helppo kaikin puolin kipujen osalta. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia kipuja. Ainoastaan selkä vihotteli välillä, mutta sitä en nyt sanoisi raskausoireeksi koska se on vihotellut viimeiset kaksi vuotta. Sen sijaan minulle on iskenyt hirveä väsymys ja voimattomuus. Nukun aika huonosti öisin, kun Hippu potkii aivan hurjana kaikki yöt. Mikään asento ei tunnu oikein hyvältä ja kylkeä tai selkää pakottaa jos on pitkään samassa asennossa. Vaikka nukkuisin pitkän yön, olen silti päivällä todella väsynyt koska yö on ollut katkonainen. Nykyään joudun vähäväliä mennä levähtämään, kun tuntuu etten enää jaksa. Saatan tollottaa pitkän aikaa yhteen paikkaan, enkä edes tajua mitä teen. Koneella lueskellessani juttuja joudun välillä lukemaan saman asian monta monituista kertaa, ennen kuin tajuan mitä siinä edes lukee. 

Aamupäivät ja päivät ovat tällaista totaalihorrosta ja välillä meinaa kiukuttaa, kun ei ole saanut nukutuksi. Iltaisin sitten piristyn ja silloin välillä löytyykin virtaa tehdä erilaisia juttuja. Olen väkerrellyt nyt useampana iltana ihanaa yllätystä H:lle, jonka varmaankin esittelen sitten joskus täällä bloginkin parissa. Siitä ei nyt sen enempää. H aavistaa, että jotakin on tulossa kun menen välillä tekemään omia juttujani ja väkerrän yllätyksen parissa. Kuitenkaan hänellä ei ole mitään tietoa, että mikä se voisi olla niin en paljasta sitä täällä bloginkaan puolella vielä :)

Meillä on mennyt ruokailurytmikin ihan hassuksi. Aamulla herätään ihan hyvissä ajoin, syödään vähän jotakin ja ollaan tietokoneella. Sitten minua alkaakin väsyttämään ja on pakko käydä levähtämässä. Aamupuuro on pakko syödä joka päivä, ilman sitä emme lähde millään käyntiin. Puuro syödään nykyään vasta yhden aikoihin. Päivä menee taas horrostaessa ja illalla vasta joskus seitsemän aikaan jaksan alkaa tekemään meille ruokaa. En vain millään osaa syödä mitään eineksiä, joten on pakko jaksaa tehdä joka toinen päivä jotakin ruokaa jota sitten syödään pari päivää. Ei tämä rytmi meitä mitenkään varsinaisesti haittaa, minua haittaa vain tämä hirveä väsymys. Tämän väsymyksen takia blogikin on jäänyt vähemmälle huomiolle ja olen siitä hirveän pahoillani. Lupaan paneutua tähän taas enemmän, kunhan saan vain jostakin revittyä lisää jaksamista! Minulle on tullutkin muutamia postaustoiveita, jotka lupaan toteuttaa heti kun vain jaksan! Minulla on itsellänikin liuta postausideoita, jotka vain odottavat virkeämpää toteuttajaansa. Toivottavasti te jaksatte odottaa ja pysytte mukanamme :)

Väsymyksen lisäksi en halua enää kyykkiä, kumarrella tai kurkotella yhtään ylimääräistä. Minua on alkanut supistamaan oikeastaan joka kerta, kun kumarrun. Vältän jo paljon sellaisia juttuja, jotka aiheuttavat näitä supistuksia koska ne tuntuvat epämiellyttävälle, kipeältäkin joskus. Välillä väsymyksen ja supistusten takia olen hirveän äreä ja lyhytpinnainen ja saatan kiukustua helposti. Esimerkiksi H saattaa jättää asioita levälle tai sotkea huolimattomuuttaan. Minua alkaa ärsyttämään, kun tiedän että pitäisi nostaa jokin asia tai siivota jotakin mutta kun en millään jaksaisi tai pelkään että sattuu. Onneksi H ymmärtää hyvin tilanteen ja tulee nopeasti auttamaan, kun olen ensin rauhoittunut äreyteni kanssa. Hän osaa aina vetää oikeasta narusta ja on juuri oikeaan aikaan paikalla auttamassa ja sanomassa jotakin lohduttavaa. Kauhulla mietinkin, kun tänään pitäisi vähän siivoskella... Onneksi H imuroi meillä nykyään, kun imurointiliike aiheuttaa myöskin minulle supistuksia. Minä nappailen sitten pölyjä ilmasta kiinni ;)

Lenkillä pystyn käymään edelleen normaalisti kerran päivässä. Kävelymatka ei ole mitenkää pitkä, noin kolme kilomertiä ja käymme sen melko hitaaseen tahtiin. Loppumatkasta kävelenkin aina kuin ankka vaappuen, jalat harallaan ja pieniä kivuttomia supistuksia saattaa olla. Venyttely on nykyään hirveän hankalaa, kun vatsa on tiellä ja Hippu alkaa aina potkia hirveästi kun yritän venytellä. Lisäksi jotkut venyttelyasennot aiheuttavat supistuksia. Olen kuitenkin yrittänyt joka ilta pikkuisen venytellä, etten olisi aivan jumissa. Yksi ilta aivan turhauduin koko hommaan, kun olin todella jumissa ja kipeä enkä pystynyt venyttelemään mitenkään tämän mahani kanssa. 

Meillä olisi ensi viikolla pitkästä aikaa neuvola, viimeisestä onkin aikaa jo viisi viikkoa! Lisäksi meillä on ensimmäinen perhevalmennus ensi viikolla, joka on siis synnytysvalmennus. Hurjaa ajatella, että tässä aletaan semmoiseenkin touhuun jo valmistautumaan. 

Lopuksi vielä nakkaan teille tämmöisen pikkuisen ruokaohjeen. Innostuin eilen seitsemän aikoihin illalla väkertämään meille jauhelihapihvit porkkanaperunamuusilla ja salaatilla. Oli muuten hurjan hyvää. Nämä pihvit sopisivat hyvin omatekoisten hampurilaistenkin väliin! Tällä ohjeella tuli muistaakseni 15 pihviä!

Omatekoiset jauhelihapihvit porkkanaperunamuusilla ja salaatilla

Jauhelihapihvit:

600g nauta-sikajauhelihaa

3kpl kananmunia

1 iso sipuli

4 valkosipulinkynttä

1,5 dl maitoa

1dl korppujauhoja

1 sipulikeittoainespussi

+ Muita mausteita oman maun mukaan. Itse ripsautin vähän vielä mustapippuria sekaan.

Sekoita korppujauhot ja maito. Anna jauhojen turvota hetki. Lisää seokseen jauheliha, pilkottu sipuli, kananmunat ja sipulikeittoainespussi. Itse laitoin tässä vaiheessa vähän taikinaan sipulia ja loput sipulit painoin lastalla raa'an pihvin päälle, kun paistelin pihvejä. Sekoita taikina hyvin. 

Muotoile taikinasta samankokoisia, ohuita pihvejä leivinpaperin palasten päälle ja kokoa ne pinoon ja laita pakastimeen. Pakastimen kautta käytetyistä kohmeisista pihveistä tulee paistaessa todella mehukkaita! Pihvit voi myös muotoilla ja paistaa samantien, ellei halua pakastusvaihetta tehdä. 

Raa'at jauhelihapihvit pinottuina pakastimeen menossa

Kaada paistinpannulle joko öljyä tai laita nokare voita ja paista pihvit. Paina puolen minuutin kohdalla lastalla pihviä kunnolla, että paistopinta sulkeutuu. Näin mehut jäävät pihvin sisään. Pihvejä paistellaan noin 1min / puoli. Tarjoile pihvit haluamasi lisukkeiden kanssa tai vaikkapa hampurilaisten välissä! 

Elämäni ystävä

Heräsin aamulla tekstiviestiin, joka oli ystävältäni. Siinä oli iloinen riimittely ystävyydestä ja ystävänpäivätoivotukset. Viestistä tuli iloinen mieli, sellainen olo että kyllä minulla vielä joku ystävä on joka muistaa. Seuraavaksi viereeni takaisin sänkyyn kömpi mieheni, joka halasi minua pitkään ja lämpimästi. Tällaisista huomionosoituksista tulee todella hyvä mieli. 

Olen varmaan kertonutkin teille, että minulla ei hirveästi ole kavereita, ystäviä ei juurikaan. Pitkin elämääni on ollut kavereita, muutama ystäväkin, mutta he ovat vain jääneet sinne elämän varrelle. Etenkin vajaa kolme vuotta, mitä asuimme maatilalla aivan korvessa, etäännyimme paljonkin sosiaalisista piireistä. Sillä välin kaverimme olivat kiireistäneet arkensa perheellä ja tiuhalla työnteon tahdilla. Nykyään ihmisillä on hirveän vähän aikaa järjestää tapaamisia ja panostaa ihmissuhteisiin. Sosiaalisissa medioissa on niin helppo vaihtaa silloin tällöin muutama sananen ja sinne voi jopa jättää viestin, jonka toinen voi lukea sitten joskus kun ehtii. 

Niin se vain tahtoo mennä, että kaikella on aikansa. Päiväkodissa sain pari hyvää kaveria, jotka jäivät pikkuhiljaa erilaisista syistä pois matkasta. Joku muutti toiselle paikkakunnalle, jonkun kanssa vain peruskoulussa eivät enää kemiat kohdanneet. Peruskouluaikoina minulla oli myös muutaman kaverin lisäksi kaksi hyvää ystävää, joiden kanssa päätimme pitää yhteyttä ja järjestää tapaamisia vaikka menimmekin eri toisen asteen kouluihin. Kesälomalla nähtiinkin, mutta uuden koulun alkaessa, näkemiset harvenivat. Ammattikoulussa minulla oli yksi ihana, luotettava ja kaikin puolin hyvin samanlainen ystävä kuin minä. Hänen lisäksi minulla oli myös muutama kaveri. Näiden kavereiden kanssa yhteydenpito harveni hyvinkin pian koulun loputtua, mutta ystävän kanssa jatkoimme yhteyden pitoa aika pitkään. Koulun jälkeen aloimme molemmat seurustella, hän alkoi luomaan uraa ja minä muutin toiselle paikkakunnalle, melko kauas hänestä. Yhteydenpito alkoi vähenemään. Edelleen pidämme yhteyttä silloin tällöin ja aina kun hänestä kuulee, on helppo palata samoihin vanhoihin juttuihin, aivan kuin olisimme viimeksi eilen jutelleet. Kuitenkin se vahva side välillämme on haurastunut huomattavasti. Meillä molemmilla on nykyään niin omat juttumme ja hänellä varsinkin on melko kiireinen elämä. 

Seuraava askel olikin työelämä, josta sain pari hyvää kaveria. He kuitenkin jäivät vain työkavereiksi, vaikka jonkin verran vietimme yhteistä aikaa vapaa-aikanakin. Heidän kanssaan kuitenkin jutunaiheet menivät nopeasti työasioihin, joten en jaksanut käydä niitä juttuja läpi työajan ulkopuolellakin. Näihinkin kavereihin pidän edelleen silloin tällöin yhteyttä, vaikka emme ole nähneet toisiamme kohta kolmeen vuoteen. 

Minulla on myös yksi miespuolinen ystävä, joka on H:n ystävä myöskin. Hän on sellainen ihminen, jonka kanssa olemme koko ajan jonkin verran tekemisissä, lähinnä facebookin kautta vaihtelemme kuulumisia. Soitellaan myös silloin tällöin, mutta näkemiset ovat melko harvassa. Hänelläkin työrytmi on melkoisen tiivis. Hän on myös sellainen ihminen, joka varmasti tulee aina pysymään meidän elämässämme ja hänen kanssaan on helppo jatkaa juttua siitä samasta, mihin viimeksi jäimme. 

Sitten meillä on toinenkin yhteinen miespuolinen ystävä, jonka kanssa juttelemme vain netin kautta ja pelailemme hänen kanssaan päivittäin. Keskustelemme mikrofonien kautta niitä näitä, välillä todella syvällisiäkin juttuja. Tiedämme hänestä paljon asioita ja hän tietää lähes kaiken meistä. H on tuntenut hänet kymmenen vuotta ja minä noin neljä vuotta. Hän oli todella liikuttunut, kun kuuli meidän odottavan lasta. Kuulemma hänen veljensä vauvauutisetkaan eivät ole koskaan niin koskettaneet syvästi. Hän on meille hyvin tärkeä ja läheinen ystävä, emme ole vain koskaan nähneet. Hän asuu toisella puolella Suomea. 

Lisäksi meillä on yhteisenä ystävinä tämä pariskunta, joilta tuli aamulla se tekstiviesti. Heidän kanssa näemme aina silloin tällöin, mutta pidämme muuten säännöllisesti yhteyttä. He ovat yrittäjiä, heillä on paljon harrastuksia ja perhe-elämä vie paljon aikaa. He ovat kuitenkin aivan korvaamattomia ystäviä meille; heidän kanssa me molemmat voimme olla täysin omana itsenämme, voimme jutella heidän kanssa kaikesta, meillä on samanlainen huumori ja muutenkin heidän kanssaan on vapauttavaa, rentouttavaa ja iloista olla. Voi, kun sitä yhteistä aikaa löytyisikin enemmän. He asuvat myös eri paikkakunnalla kuin me. 

Minulla on ihmisiä elämässäni, ystäväksikin muutamia voisi sanoa. Kuitenkin minulta puuttuu sellainen läheinen ihminen, jolla olisi enemmän aikaa nähdä, suunnitella minun kanssani kaikkea ja jolle voisin aina soittaa kun tarvitsen juttukaveria. Kaipaan jonkin verran sellaista naispuolista ystävää, jonka kanssa voisin välillä höpöttää kevyitä pinnallisia juttuja, jutella naistenjuttuja, käydä shoppailemassa ja puhua syvällisiä. H:n kanssa kaipaamme myös kovasti niitä koti-iltoja ystävien kanssa, joita joskus oli aikaa järjestää. 

En kuitenkaan koe olevani yksinäinen, vaikka joskus tällaisia ajatuksia ja haikailuja ihmisten perään käykin. Syy tähän on se, että H on minulle niin läheinen ja rakas ystävä. Hän on maailman parhain puoliso, mutta myös elämäni ystävä. Hänestä tulee Hipulle mitä parhain isä; hän rakastaa jo nyt syntymätöntä lastaan valtavasti, hoivaa, juttelee ja suojelee häntä. Ensimmäisenä aamulla H kysyy, onko Hippu herännyt ja kuinka voimme. Hän on koko ajan lähelläni, hän kuuntelee, auttaa, lohduttaa ja ilahduttaa. Hän on luomassa turvaa ja hän on aina kaikessa mukana. Kukaan muu ihminen ei ole koskaan ollut näin paljon elämässäni mukana kuin mieheni. Hän juttelee minun kanssa niitä tyttöjen juttuja, hänellä on niistä paljon kokemusta kun on kasvanut kahden isosiskon kanssa. Hänen kanssaan voi jutella kaikesta; kevyistä asioista, syvällisistä asioista, yhteiskunnan asioista... Pohtia kaikenlaista ja välillä vähän väitellä ja haastaa toista mielipide-eroissa. H on kiinnostunut juttelemaan minun kanssani vaatteista, lemmikeistä, meikeistä, sisustuksesta... Ihan kaikesta mikä minua vain kiinnostaa. Hän leikkaa ja raidoittaa hiukseni jos vain pyydän. Hän innostuu monista asioista, mitä keksin. Hän on aina menossa mukana, kun vain ehdotan. Minulle tärkeät asiat ovat myös hänelle tärkeitä. Hän oli täysillä mukana kotimme sisustuksessa ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että jos haluan keittiöön nätin, vaikkakin turhanpäiväisen seinähyllykön, pitää minun sellainen saada. 

Ihana maalaisromanttinen seinähylly keittiössä

Ei hän kuitenkaan anna minulle kaikkea periksi, vaikka huomioikin minua paljon. Hän on järjenääneni, toppuuttelija, rahallisesti hyvinkin pihi ja välillä saattaa olla melko hankala ja haasteellinen persoona. Hän osaa haastaa ihmisiä, kyseenalaistaa asioista mutta ei tee sitä koskaan perusteetta tai piruillessaan. Hän osaa aina tuoda oman kantansa vahvasti esille, mutta on huippuhyvä tekemään kompromisseja. 

Meille on yleensäkin alusta asti ollut parisuhteessä erittäin tärkeää se, että tehdään kaikkea yhdessä. Monikaan pariskunta ei tee näin paljon asioita yhdessä, kuin me. Sen ymmärrän hyvinkin, koska monilla on niitä tyttökavereita ja harrastuskavereita joiden kanssa tehdään eri asioita kuin puolison. Ei mekään toisissamme roikuta emmekä ole mitenkään toistemme armoilla, me vain viihdytään yhdessä niin hyvin. Yhtälailla, kun H innostuu minun jutuistani, niin minä innostun hänen jutuistaan. Olenkin menossa suuna päänä suurella innolla (joskus jopa suuremmalla innolla) mukaan juttuun, jonka H on keksinyt. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Ehkä tämän on tehnyt se, että olemme niin avoimia persoonia. Kaikkea voi harrastaa ja kaikkea voi tehdä yhdessä. 

H:n kanssa voin olla ehdottomasti aina täysin se, mitä olen. Olen välillä melkoinen hulluttelija ja hassuttelija, joskus iskee kunnon lapsetusvaihde päälle ja pitää pelleillä kaikenlaista. Haluan olla välillä ihan tahalleen tyhmä, estoton ja "omituinen". Moni varmasti häpeilisi tällaista hassuttelua, koska nykyään pitää olla niin aikuinen ja sivistynyt. Olen minäkin oikeassa tilanteessa aikuinen ja sivistynyt, mutta välillä on hauskaa vain heittää aivot narikkaan ja pöljäillä. Joskus H sihisee korvaani, että nyt ei varmaan ole ihan oikea paikka tällaiselle, mutta yleensä hän on ihan täysillä itsekin mukana minun hassutuksistani ja vähät välittää mitä muut ajattelevat. Nautimme vain täysillä hetkestä, kun saamme irrotella. Tästä syystä ehkä muutama kaverini on jättäytynyt pois kelkastani, he eivät ole kehdanneet olla tällaisia. He ovat ikäänkuin aikuistuneet tällä saralla nopeammin kuin minä.

Minulle on myös ehdottoman tärkeää huomioida miestäni. Osoitan hänelle päivittäin erilaisilla pienillä teoilla, kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka minä häntä arvostan. Emme lahjo tavaralla toisiamme juuri koskaan, koska näytämme rakkautemme toisin keinoin. Kun päivittäin parisuhdetta ja ystävyyttä hoitaa erilaisilla tavoilla, ei tarvitse koskaan mitään erikoista spektaakkelia. Tämä on vain meidän tyylimme ja hyväksi havaittu :)

Siinä missä parisuhteessa luottamus, rehellisyys, avoimuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä, pätevät ne ystävyyssuhteisiinkin. Ystävyyssuhteita täytyy vaalia, niihin täytyy panostaa ja niistä pidetään huolta, jotta ne säilyvät. Toiselle täytyy löytyä ymmärrystä ja aikaa. Toista ihmisistä pitää kunnioittaa ja kohdella häntä arvostaen. Kaikin puolin ystävyys on hyvin paljon saman tyylinen kuin parisuhde; täytyy antaa toisen kulkea rinnallasi omasta vapaasta tahdostaan. 

Ystävät ja kaverit vaihtuvat elämän varrella. Yleensä muutama ihminen pysyy matkassa koko ajan, ajoittain ehkä vähän taka-alalla. Olen huomannut, että nämä ystävyyssuhteet menevät sykleissä; ensin on päiväkotiystävät, peruskouluystävät... Sitten tulevat ystävät toisen asteen koulutuksesta ja työelämästä. Sen jälkeen monet saavat ystäviä perustaessaan perheen; perhekerhoista ja harrastuksista tulee uusia ystäviä. Saadaan perhetuttuja ja omien lapsien kavereiden vanhemmista saadaan uusia ystäviä. Joskus sitä miettii haikeana entisiä ystäviä, jotka ovat vain jääneet jonnekin matkan varrelle. Sen tunteen kanssa on helppo elää, kun pitää aina mielessä; elämä on luopumista ja aina tulee jotakin uutta tilalle. Täällä kaikki on meillä vain lainassa ja sen aikaa kun se on, täytyy nauttia joka hetkestä. Sitten jäävätkin kultaiset muistot elämään, joita kukaan ei sinulta vie pois. 

Lopuksi vielä herkullinen ja helppo omenaviinereiden ohje, joilla me herkuttelemme tänään ystävänpäivänä mieheni kanssa!

Herkulliset omenaviinerit

Lehtitaikinalevyjä

1 prk omenahilloa (itse käytin Rainbowin omenahilloa)

Kanelia

Mantelirouhetta

Tomusokeria

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan noin 30 minuuttia ennen, kuin aloitat viinereiden teon. Kun taikina on sulanut, leikkaa ne kahteen osaan ja kaulitse niitä hieman ohuemmiksi ja suorakaiteen muotoiseksi. Laita levylle omenahilloa ja halutessasi ripaus kanelia. Taita levyn toinen reuna keskelle ja toinen reuna toisen päälle. Painele liitoskohta kiinni vedellä kostutetuilla sormilla. Viinerin pinnalle voi tehdä veitsellä muutamia viiltoja. Voitele viinerit kananmunalla ja ripottele päälle mantelirouhetta oman maun mukaan. 

Laita viinerit 225'c uuniin noin 10-15 minuutiksi. Paistamisen jälkeen ripottele halutettasi viinereiden pinnalle tomusokeria. Sitten vain otat jotakin hyvää juotavaa, istahdat mukavasti sohvalle ja herkuttelet!

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!

Raskausviikko 30+0!

Vauvamasu, Rv. 30+0

Niin se vain viikko taas hurahti ohitse hirveällä vauhdilla ja meillä lähti 31. raskausviikko käyntiin. Tällä viikolla vauvamme painaa noin 1600g ja on pitkä suunnilleen 36cm. Sikiö kasvaa melkeinpä 200g:n viikkovauhdilla! 

Hippu on selvästi kääntynyt pää alaspäin ja ehkä jo laskeutunut ja painunut lantioon. Minulla on vatsa tipahtanut paljon alemmas, painetta tuntuu lantiossa ja Hippu ei potki enää kuin ylävatsaan ja sivuille. Kylkiä ei enää ahdista niin paljon, kun vauva majailee paljon alempana mutta nyt on tullut kunnon keilapallo haarojen välissä- fiilis. Etenkin kävelylenkkien loppupuolella tämä iskee ja kävelenkin kotiin jalat harallaan kuin ankka vaappuen. 

Vauva liikkuu edelleen kovasti. Ei ole paljoakaan hetkiä, ettei massussa tuntuisi mitään liikettä. Sikiö potkii kovasti kylkiäni ja ylävatsaani. Välillä se ponnistaa molemmista kyljistä yhtä aikaa itseään ulos ja välillä tökkii ihan pieniä iskuja, ilmeisesti käsillään. Eilen illalla ihmeteltiin H:n kanssa yhdessä Hipun hurjaa hikkaa. Se kestikin pitkään ja tuntui ihan hassulle. Piinaava pieni napsutus kävi vatsassani, kun pieni vauvamme hikkasi. 

Muutama yö on ollut vähän hankala. Minua on alkanut nyt närästämään aika paljon ja öisin oikein rintakehää polttaa. Lisäksi vatsan sivuja polttaa ja pakottaa, eikä kunnon asentoa meinaa löytyä. Lonkat meinaavat olla kipeät öisin, mutta peitolla ja lisätyynyllä saan onneksi paranneltua asentoani.  

Toissa yönä heräsin hirveään närästykseen ja ahdistukseen. Hengästytti ja posket helotti aivan kuumana. Vatsa oli kipeä ja aivan kova. Nousin ylös ja vatsa oli niin kireä, että kumarassa jouduin kävelemään vessaan. Palasin takaisin sänkyyn ja olin hetken aivan paikoillani. Outo olo onneksi lähti pikku hiljaa pois. Lisäksi minua on vaivannut iltaisin päänsärky, joka on silmien takana. Osittain varmaan johtuu jumissa olevasta niska - hartia- seudusta, mutta minulla on migreeni ja ilmeisesti raskaus on saanut sen vähän villimmäksi. Päänsäryn kanssa olen kuitenkin pärjännyt ihan mukavasti, sitä on kehittynyt aika korkea kipukynnys tämän kipeän selän myötä. 

Rintani ovat myös kokeneet muutoksen. Niitä on kuumottanut, ne ovat turvonneet ja niistä on tullut pikkuisen jo maitoa. Nännit ovat myös suurentuneet ja nännipihan alue tummentunut ja laajentunut epämääräiseksi. Alan kyllä jo näyttämään ihan mammalta! :D

Ajattelin käydä huomenna mittauttamassa lähiapteekissa verenpaineeni, koska minulla tulee joskus päivällä outoja hetkiä kun sydän alkaa kovasti jyskyttämään ja posket helahtaa aivan tulikuumiksi. Olo menee hengästyneeksi ja ahdistuneeksi, korvissa oikein tuntuu kuinka veri kohisee. Tällaisia tulee helpommin esimerkiksi siivouksen yhteydessä, mutta on niitä tullut ihan levossakin. 

Nyt alkaa huomata, että kuinka loppuraskauden puolella sitä mennään. Vauhti on hidastunut entisestään ja kaupungilla ei jaksa enää kävellä kovin pitkiä shoppailureissuja. Tänään olimme H:n kanssa kaupungilla kiertelemässä autokauppoja ja kirpputoreja, kun automme oli korjaamolla "pikahuollossa". Siihen piti vain asentaa korjattu webasto takaisin paikalle. Kuljimme reilu pari tuntia kaupungilla ja minulla alkoi loppu vaiheessa tosissaan painamaan alavatsaan. Vatsa kovettui taas ja tuli kivuttomia supistuksia. Olo alkoi käydä raskaaksi ja piti istuskella pitkäänkin, ennen kun jaksoi lähteä jatkamaan matkaa. Sitten soitti auton korjaaja, että webaston uusi vesipumppu on entistä pumppua isompi ja hänen pitää tehdä siihen jokin väkerrys, että sen saa paikalleen. Autoa ei saada tänään ja meidän pitää päästä kotiin aika piakkoin, kun olin jo niin väsynyt. Onneksi H:n siskontyttö heitti meidät kotiin ja huomenna saamme auton. Kuitenkin, kun kuulin tämän, nousi hirveä stressi taas päälle että automme olisi taas korjaamolla sen kolme viikkoa kuin viimeksi. Minulla tuli koko kotimatkan ajan autossa istuessani kivuttomia supistuksia ja poskeni helottivat ihan tulikuumina. Kotiin päästessämme, olo helpottui mutta tulin todella väsyneeksi. Nukuin sitten kolmen tunnin päiväunet ja nyt olo on taas aivan normaali. Huomaa kyllä, että nyt ei kestä paljoa stressata mistään kun heti tulee tällaisia tilanteita. Meillä tosiaan ehti olla se auto viimeksi korjaamolla kolme viikkoa ja saimme sen viime viikolla takaisin. Autossa ei ollut kuin pikku vika, mutta silti siinä kesti noin kauan. En uskalla edes ajatella kuinka kauan menisi, jos olisi jokin isompi vika kyseessä. Nyt kuitenkin haluan automme pian takaisin kotiin, koska ei voi koskaan tietää milloin tulee äkkinäinen hätä ja on pakko päästä nopeasti sairaalalle. 

Minulla on viime päivinä tullut jatkuvasti mieleen, että ei tosiaan ole enää pitkä aika kun Hippu- vauvamme syntyy. Välillä iskee vasten kasvoja hirveä aikapula ja tuntuu, ettemme ehdi hankkia ja laittaa kaikkea valmiiksi ennen kuin Hippu syntyy. Aika on mennyt niin äkkiä, juuri kun olen alkanut tottua raskauteen, pitäisi minun alkaa totuttelemaan äitiyteen. Melkoisen mullistava elämänvaihe :) Lisäksi iltaisin lähestyvä synnytys mietityttää, välillä jopa vähän pelottaa ja kauhistuttaa. Pelko ei ole kovin paha, eikä mitenkään varsinaista pelkoa. Ehkä sitä voisi sanoa enemmänkin epävarmuudeksi. En halua kuulla kenenkään synnytyskokemuksia, koska niistä tulee vain jotenkin ahdistunut olo. Jokainen synnytys on erilainen, omanlaisensa, joten ei sitä auta kuin mennä vain avoimin mielin kokemaan, millainen se on meidän kohdalla :) Onneksi H on mukavasti ollut koko ajan tukenani ja kuunnellut huoliani ja mietteitäni. Olisi hirveää jos joutuisi yksin olemaan tässä myllerryksen keskellä. 

Aada on alkanut entistä enemmän suojelemaan minua. Se kulkee ihan joka paikkaan perässäni ja jos laitan oven kiinni ja jätän Aadan huoneen ulkopuolelle, se alkaa vinkumaan oven takana ja yrittää saada sitä auki. Aada haluaa nykyään myös jatkuvasti syliini ja laittaa päänsä masuni päälle. Erikoista, kuinka koira vaistoaa tällaiset asiat. 

Tällaista kuuluu meidän raskausviikkoon, aika lailla tasaisesti ollaan menty koko raskauden läpi. Olossa ja voinnissa ei ole ollut suuria heittelyjä ja muutenkin olen tuntenut oloni melko normaaliksi. Voi, kun tämä olisi yhtä helppoa loppuun saakka. Mutta vaikkei olisi, niin olen kyllä todella onnellinen että tähän astinen raskausaika on ollut äärettömän helppo!

Raskausviikko 29+0

Vauvamasu, Rv. 29+0

Raskaus on jo hurjan pitkällä, meillä lähti käyntiin jo kolmaskymmenes raskausviikko! Tällä viikolla sikiön paino on noin 1350g ja pituudeltaan hän on jo 35cm. Tähän viikkoon mennessä vauvalle on kehittynyt jo jonkinlainen muisti. Itse en ole vielä huomannut mitään muuta tähän liittyvää kuin, että aina se Hippu muistaa alkaa potkia samoihin aikoihin ;) Minä odottelenkin aina päivällä tiettyihin kellonaikoihin potkusarjaa ja huolestun, jos mitään ei ala kuulua. Sitten pitääkin tökkäistä vähän masua ja johan sieltä reippasti vastataan mojovalla potkulla. Öisin potkuharjoitukset ovat ihan hurjia ja se, miten Hippu itseään välillä työntää "ulos" kyljestäni, tuntuu välillä aika epämiellyttävälle ja jopa kipeälle. Potkut ovat kuitenkin niin tärkeitä minulle ja niistä tulee todella onnellinen olo, joten ei se haittaa vaikka välillä olisikin huonommin nukuttuja öitä ja vähän kylkiluuni ottaisivatkin osumaa. 

Itselläni olo on edelleen hyvinkin normaali, kolotuksetkin ovat vähentyneet. Lantio lonksuu ja naksuu toisina päivinä enemmän ja kylkeenkin saattaa vihlaista, mutta näiden "vaivojen" kanssa on oikein helppo elää. Eniten minua vaivaa vain tämä hirvittävä väsymys. Nukun todella pitkät yöunet, olen aamulla väsynyt kun herään mutta piristyn aika nopeasti. Jaksan olla aktiivinen pari tuntia ja sitten pitäisikin olla taas levähtämässä ja keho kaipaa päiväunia. Välillä olenkin miettinyt, että miten ihmeessä jaksaisin olla päivittäistavarakaupassa enää töissä, varmaan nukkuisin hyllyjen välissä. Tai olisi pakko olla maitokaapissa tai lihahuoneessa koko ajan töissä, että kylmyys pitäisi minut hereillä :D Raskaiden laatikoiden nostelu olisi varmasti jo hankalaa ja kaupan alalla joutuu myös paljon tekemään kyykkyyn - ylös- liikettä. On ne vain sitkeitä sissejä, jotka raskauden viime metreillä jaksavat olla töissä! Toisaalta voisihan se olla niinkin, että kun olisi säännöllinen päivärytmi ja tekemistä, niin sitä ei muuttuisi tällälailla apaattiseksi. 

Masukin on kasvanut ja pyöristynyt kovasti. Se on jotenkin ollut nyt alempana kuin ennen, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Enää ei tosiaankaan tarvitse yrittää näyttää raskaana olevalta, eiköhän tuo jo hyvinkin erotu. Ainakin monet ovat sanoneet, että nyt näkee jo todella selvästi masun ja muutaman päivänkin kasvun jo huomaa. Sivusta se näyttää oikein näppärältä, keskikokoiselta vauvamasulta mutta ylhäältä päin alkaa olla jo melkoinen pallo. Istuessa se meinaa jo ahdistaa keuhkoja ja kylkiluita, mikä varmasti johtuu myös siitä että kohdunpohjan korkeuteni on melko suuri. 

Hipun potkut näkyvät jo todella hyvin vatsan päälle ja nykyään voi jo päältä päin sanoa, missä asennossa vauva milloinkin on. Oikein hyvin näkyy, kuinka Hippu vaihtaa asentoaan vatsassani ja kuinka hän siirtyy oikealta laidalta vasemmalle. Tästä me revitäänkin nykyään paljon hupia irti :)

Minulla on nyt vauhtikin hidastunut huomattavasti. Siivoillessa olen kyllä jo todella hidas, mutta johtuu se siitäkin että jumitun aina haaveilemaan jotakin kodin nurkkaa kuinka siihen olisi mukava saada joku pikkuinen sisustusjuttu. Kyykistymiset ovat hankalia tai paremminkin sieltä nouseminen. Lenkillä jäisin jo H:sta pahasti jälkeen, jos hän ei malttaisi minua odotella. Jotenkin on kankea olo kävellä ja jalatkin väsyvät nopeammin kuin ennen. Välillä taas Hippu laskeutuu niin alas lantioon pieneksi möykyksi, että on sen vuoksi tukalaa kävellä. Tätä kun se tekee, saattaa kävely jopa ihan sattua. Silloin vain pitää hetkeksi pysähtyä ja hengähtää, niin vauvakin antaa periksi. 

Olenkin kertonut teille siitä, kuinka raskaus on saanut minut näkemään mitä erikoisempia unia. Aina olen nähnyt paljon unia ja hyvinkin vaihderikkaita, mutta nykyään ne ovat todella ailahtelevia, negatiivisia ja välillä ihan pelottaviakin. Olen nyt monena yönä makoillut sängyssä, ihan varmasti hereillä. Olo on ollut jotenkin tukala, enkä ole pystynyt liikuttamaan muuta kuin silmiäni. Sitten yhtäkkiä makuuhuoneen ovelle ilmestyy jokin vaaleareunainen iso hahmo, ihan selkeästi mies. Se yleensä nostaa kädet ylös tai osoittaa meitä. Joka yö olen alkanut kiljua tämän vuoksi ja kyyneleitä on tullut paljon silmiini. Muutama yö sitten, kun näin tämän samaisen jutun, H sanoi minulle "ei ole mitään hätää". Jotenkin tulkitsin hänen sanomansa niin, että hänkin näki tämän hahmon ja yritti rauhoitella minua, ettei hahmo huomaa meitä tai tee meille mitään. Menin hirveään paniikkiin tästä ja menin peiton alle itkemään. Sitten jotenkin tajusin, että näin vain unta ja kokosin itseni. Sydän hakkasi hirveästi, mutta pystyin nukahtamaan kuitenkin kohtauksen jälkeen nopeasti. Viime yönä oli taas sama hahmo ovellamme, minä kiljahdin ja kyyneleet tulivat taas silmiini. Menin aivan H:n kylkeen kiinni ja peiton alle. Hän sanoin minulle jotakin ja pian taas tajusin, että näin unta. Olen nähnyt lapsesta asti ajoittain samankaltaisia unia, ilmeisesti nämä ovat niitä valveunia joissa ihminen on ikäänkuin hereillä mutta silti unimaailmassa. Kaikki tuntuu vain aina niin todelliselta, ettei sitä heti huomaa ajatella että se olisi vain unta. Nämä vähän vaivaavat minua päivisinkin ja vaikuttavat mielialaan. Toivottavasti ne eivät saa aikaan pelkoa, etten uskalla iltaisin nukahtaa. Näiden takia myös pelkään hirveästi nukkua yksin. 

Näkeekö kukaan muu tällaisia valveunia?

Ensimmäisestä ultrasta lähtien olen tuntenut rakkauden, huolenpidon, suojelemisen ja kiintymyksen tunteita vauvaamme kohtaan. Nyt on kuitenkin tullut sellainen vaihe, että kiintymys on muuttunut todella suureksi. Päivän mittaan tulee hoivattua masua, juteltua Hipulle ja jatkuvasti vauva on mielessä. Ajatus sisällä kasvavasta pienestä vauvastamme saa mieleni todella herkäksi ja oloni suunnattoman onnelliseksi. Tietysti välillä tulee myös ahdistavia tilanteita, kun tulevaisuus mietityttää, jännittää ja vähän pelottaakin. H:stakin näkee kuinka hän on jo kiintynyt Hippuun ja hänellä on aina niin lempeä ja onnellinen ilme hoivatessaan masuani. Odotamme vain niin kovasti, että saamme pienen vauvamme syliin! 

Vaatteita vauvalle: Punaiset

Välillä taas vauvanvaatteiden pariin, tänään vuorossa punaiset! Meillä on aika paljon punaisia ja vaaleanpunaisia haalareita (villaisia ja vanuhaalareita) Hipulle, mutta näitä varsinaisia sisävaatteita on vähemmän. Punainen on yksi minun lempiväreistä, joten niitä varmaan tulee myöhemmin ostettua sitten enemmän, kunhan ensin näkee millaisia vaatteita meidän vauvalla on mukavia pitää. Näiden jälkeen onkin sitten enää esittelemättä vaaleat vaatteet ja ne haalarit. 

Punaisia vaatteita pienelle vauvalle

Ihan peruspunaisia vaatteita... Sukkahousut ovat Tutan ja kokoa 56, collegehousut ovat Finnvearin, koossa 60. Nämä collegehousut ovat kyllä todella jämäkkää materiaalia, niissä on hyvä vyötärö ja napakat resorit lahkeissa. Peruspunainen paita on Lappituotteelta hankittu, koossa 80. Sitten on vielä tämä ihana body, jossa on taas tällainen minun silmääni miellyttävä ja sydäntä lämmittävä eläinkuosi. Bodysta löytyy pupuja, kettuja ja kaikkea metsän juttuja, ihana! Jostain syystä nämä metsän sekä maatilan eläimien kuvilla varustetut vauvanvaatteet iskevät minuun :) Tämä body meiltä löytyy koossa 68 ja on Tutta- merkiltä.

Pupupotkarit ja suloinen asukokonaisuus

Ihanan pehmoinen vanhan roosan värinen, samettia jäljittelevä pupupotkari! Kuva hieman muuttaa väriä jotenkin oranssimmaksi. Taas kerran silmääni kovasti miellyttää näissä potkuhousuissa tämä vanhanaikainen tyyli ja etenkin tuo pupu rinnuksissa :) Nämä potkuhousut ovat Cirafin, kokoa 62. Sitten on ruutupaita-farkkuhaalari- asukokonaisuus, josta minulle tulee mieleen aina kesä ja heinäpellot. Olenkin jo suunnitellut, että näissä vaatteissa Hippu lähtee kyläilemään meidän mummolaan, jossa on lehmiä ja sitä peltoa.. Juuri sopivat siihen miljööseen, vielä vain heinä suupieleen ;) Tämä ihana maalaisasu on Napero- merkiltä, kokoa 62.

Kukkakuvioisia vaatteita Ciraf- merkiltä

Kukkakuosisia suloisia pieniä vaatteita! Koko setti on Ciraf- merkiltä. Paidat ovat kokoa 56 ja toinen 62. Puuvillaiset, vakosamettia jäljittelevät housut ovat koossa 68. Nätit pikkutytön vaatteet, joita kyllä ajattelin pitää Hipulla kotona vaikka hän olisikin poika ;)

Havahduin tänään näitä vaatteita pyöritellessä siihen, että ihan oikeasti Hippu voi olla kohta täällä ja nämä vaatteet pääsevät käyttöön. Meidän äiti on synnyttänyt meidät kaikki viikoilla 36-37, joten jos Hippu päättäisi samoihin aikoihin tulla, niin eihän tässä ole enää kuin seitsemän viikkoa. Sitten iskikin paniikki, että ehditäänhän me varmasti kaikki asiat hoitaa ja saada järjestykseen siihen mennessä. Toiset ne on jo kovasti suunnitelleet ristiäisiä ym. vauvalle, me ollaan H:n kanssa kaikesta vähän jäljessä ;) No, me ollaan aina oltu tällaisia, että asioita hoidetaan vain inspiraation sattuessa kohdalle :)

Viime perjantaina tupsahti muuten ihana iloinen yllätys meille! Makoilin vielä aamusella sängyssä, kunnes ovikello soi. Sydän hyppäsi kurkkuun, eihän meillä käy kuin harvoin joitakin kylässä. H oli minua nopeampi, joten hän meni avaamaan oven. Hän kuittasi lähetyksen puolestani ja kantoi olohuoneeseen valtavan paketin. Sieltähän ne Preecon Kunert- merkkiset ihanat vaunut meille tulivat. Olin jotenkin varautunut pitempään toimitusaikaan, mutta eihän tuossa mennyt kuin kolme viikkoa. Siinä sitten hypisteltiin ja ihasteltiin vaunuja. Oltiin muuten vähän sormi suussa niiden kokoamisen kanssa, kun ei ollut ohjeita mukana. Eihän meidän ole koskaan tarvinnut sellaista hommaa tehdä! Vaunut saatiin kuitenkin näppärästi lopulta kasaan ja ollaan niihin todella tyytyväisiä näin ensisilmäykseltä. H rälläsi niillä ympäri asuntoa testimielessä, hyvin kuulemma meni tiukemmassakin kurvissa ;) Vanuille löytyi paikka pienemmästä eteisestä ja minä ihastelenkin niitä aina joka kerta, kun menen ulos tai tulen ulkoa sisälle. Siinä ne koko ajan muistuttavat meitä ihanasta pienestä vauvastamme. Vaunuista on lähipäivinä tulossa arvostelu / esittelypostausta kuvien kera, kunhan ehdin paneutua niihin oikein kunnolla!

Lopuksi vielä näytän teille, kuinka nätit mukit saatiin ystävältämme lahjaksi! Hänellä on meidän Aadan yksi pennuista, Aatelisen Alma ja hän oli taitavana naisena tehnyt meille itse nimikkomukit Alman muotokuvalla. Minä aivan herkistyin, kun näin nämä. Arvostan todella suuresti tällaista uniikkia, itsetehtyä lahjaa jossa on mukana lämpimiä ajatuksia. Nämä pääsivätkin meille aivan paraatipaikalle :)

Beagleaiheiset nimikkomukit oman kasvatin muotokuvalla

Toisella puolella mukia on siis nimi, mukin korvan luona on tassujen kuvia ja toiselta puolelta löytyy Alma- beagle. Tuo toinen muki on H:n, mutta näytän sen näin päin, ettei hänen nimi paljastu :) Hienosti on saatu kaikki Alman yksiyiskohdat kuvaan...Todella upeat mukit ja tällaisille beaglehöperöille juuri sopivat!