Vauvavuoden muistelua

Nyt, kun päästiin vauhtiin näissä vauvajutuissa, niin päätin vielä hetkeksi palata muistelemaan kulunutta vauvavuotta ja kertomaan sen ajan fiiliksistä. Hugon kuulumispostaus nosti vahvasti taas tunteita pintaan menneestä.

Raskausaika oli todella helppo; en ollut koskaan juurikaan mistään kipeä ja raskausoireet olivat muutenkin todella vähäiset. Masun koko oli melko pieni, eikä se juurikaan häirinnyt normaaleissa arkitoimissa. Jaksoin käydä lenkilläkin hyvin loppuun saakka. Raskausajasta pystyin nauttimaan täysillä ja siitä on ihanat muistot.

Hugo syntyi keväällä 2014 kuukauden etuajassa, neljä tuntia kestävän helpon synnytyksen jälkeen. Mietin, että kun olen saanut kokea niin helpon raskausajan ja helpon synnytyksen, että tuleekohan meille rankka vauvavuosi. No, tulihan se. Rankka, mutta ihana ja ainutlaatuinen tietysti.

Sairaalassa olo oli minulle suhteellisen helppoa aikaa. Tietysti kaipasin kotiin, imetykseen painostamista oli jonkin verran häiritsevästi, mutta muuten oli ihan mukavaa. Olin aika epävarma ensin vauvan kanssa, mutta sitten kun eräs mukava kätilö näytti vauvanhoidon tarkemmin läpi ja opasti imetyksen kanssa, varmistuin koko ajan ja luotin enemmän itseeni.

Ensimmäinen kuukausi kotosalla meillä meni vain ihastellessa vauvaa, tissillä roikkuessa ja nukkuessa. Kaikki sujui aika helposti, vaikkakin olin joissakin asioissa vähän epävarma. Epävarmuutta aiheutti ehkä eniten se, kun mietin, saako vauva tarpeeksi ruokaa. Imetin todella monta tuntia päivässä, mutta kun en yhtään tiennyt paljonko vauva milloinkin on syönyt. Asiaa hieman hankaloitti se, kun Hugo aina nukahti rinnalle. Hän ei kauaa ehtinyt maitoa imemään, kunnes oli jo unessa. Tässä vaiheessa pumppasinkin jonkin verran ja annoin maitoa lisäksi tuttipullosta.

Alkuun oli myös hankala rentoutua, kun joku muu kuin minä hoidin vauvaa. Enimmäkseen se joku muu oli H ja muutaman kerran suututinkin hänet, kun aloin neuvomaan sohvalta käsin tai varmistamaan, että hän on tehnyt kaiken "oikein". Kun H loukkaantui käytöksestäni, tajusin että minun pitää vain luottaa häneen ja rauhoittua. Tottakai isä osaa hoitaa vauvaa aivan kuten minäkin.

Parin viikon jälkeen Hugo meni todella itkuiseksi. Hän vain itki ja itki. Mikään ei ollut hyvin, kovasti oli ilmavaivoja ja nukkuminen oli hyvin katkonaista. Poikaa piti kantaa oikeastaan koko ajan ympäri asuntoa, että hän rauhottuisi ja saisi vähän levähdettyä. D- vitamiinit vaihdettiin ja se auttoi vähän, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi.

Neuvolassa ei oikein mitään neuvoa osattu antaa ja olin jo hätääntyä asian suhteen. Monet illat ja aamuyöt itkeskeltiin vauvan kanssa yhdessä, kun vauvalla oli huono olla ja minusta tuntui etten osaa hoitaa lastani. Eräänä aamuna sitten seurasin enemmän Hugoa ja huomasin, että poika nieleskelee jatkuvasti, irvistelee ja silloin hän alkoi puklauttelemaankin todella runsaasti. Tajusin, että poikaahan närästää.

Ostimme apteekista Gaviscon- nimistä närästyslääkettä ja annoimme sitä pojalle. Sehän auttoi heti! Lisäksi aloimme sakeuttamaan osan maidosta maidonsakeuttajalla. Poika oli kuin eri vauva, hän oli iloisempi aivan silmin nähden. Hän nukkuikin paljon paremmin ja sain itsekin vihdoin levähtää.

Kesäaika meni nopeasti, kun reissasimme aika paljon. Kesällä vietimme myös häitämme ja Hugon ristiäisiä. Hugo oppi koko ajan uutta ja äitiys oli ihanaa. Meillä nukuttiinkin jo melko yhtenäisiä yöunia, mutta toki poika söi pari kertaa yössä. Kesällä nukuin pojan kanssa sängyssämme ja H nukkui toisessa huoneessa. H heräsi aina, kun aloin imettää Hugoa yöllä, eikä hän saanut sen jälkeen enää unta. Näillä nukkumisjärjestelyillä meillä meni hyvin ja jaksettiin molemmat paremmin. Yösyötöt menivät huomaamattomasti, kun nukuimme Hugon kanssa perhepedissä ja aamuisin sain itse nukkua pitkään, kun H hyvin levänneenä tuli hakemaan Hugon alakertaan aamutoimille. 

Kesällä reissatessa nukuttiin paljon sukulaisten luona. Tuolloin tuli muutamia hetkiä, kun epäröin äitiydessäni. Sukulaisilla oli monesti tapana vähän liikaa "neuvoa" tai puuttua lastenhoitoon, sanoa aika kärkkäästi mielipiteensä tai kyseenalaistaa tapojamme. Silloin mietin todella paljon, teenkö kaiken varmasti "oikein", vaikka eihän sitä yhtä ainoaa oikeaa tapaa olekaan. Oisin vain tajunnut sen silloin. Stressasin sitä aivan turhaan, pahoitin mieleni, suutuin sukulaisiin. Ärsytti hirveästi, kun jollakin oli johonkin aina sanottavansa. Tästä pääsin yli, kun juttelin H:n kanssa ja hän palautti minut järkiini. Me tehdään varmasti kaikki Hugon parhaaksi, niin hyvin kuin vain osataan ja pojalla on kaikki hyvin.

Kesän jälkeen Hugo muuttui taas itkuiseksi ja yöunet menivät huonoiksi. Refluksivaivaa ei enää ollut, tai se ei ainakaan ollut näkyvää. Mutta jos otimme närästyslääkkeen ja maidonsakeuttajan pois, alkoi poika heti oireilla. Muiden oireiden lisäksi Hugolle alkoi tulla ihottumaa poskiin, taipeisiin ja peppuun. Ajattelimme ensin, että nämä ovat oireita kun olimme hiljattain aloittaneet kiinteät ruuat. Kiinteät ruuat kyllä maistuivat pojalle hyvin ja pitivät hyvin nälän. Joku oli nyt vain huonosti.

Oli hirveän hankala erottaa, että mikä sen oireilun aiheutti mutta sitten tajusimme, kun annoimme Hugolle  yhden ruokailun jälkeen korvikemaitoa. Korviketta joiduimme antamaan äidinmaidon lisäksi, koska maidontuloni ei aivan riittänyt Hugolle. Maitohan ne oireet aivan selvästi aiheuttivat. Heti, kun Hugo oli maitonsa juonut, alkoi tulla kovasti ihottumaa joka puolelle. Kasvot aivan helahtivat punaisiksi. Äidinmaidosta tätä reaktiota ei tullut, mutta suolistoperäistä oiretta tuli äidinmaidostakin.

Neuvolassa tätä ei otettu oikein tosissaan, mikä aiheutti hirveästi meille ahdistusta ja epätietoutta. Päätimme sitten vain kokeilla yhden lääkärin rohkaisemana äidinmaidon lisäksi soijapohjaista korviketta. Hugo muuttui päivässä! Hän oli niin iloinen, jokelteli paljon enemmän ja nukkui hyviä yöunia. Suolistokin alkoi taas pikkuhiljaa toimimaan. Olin niin ylpeä itsestäni, kun olin luottanut äidinvaistooni ja vienyt asian loppuun. Tiesin, että tämä ei ole aivan normaalia vaikka neuvolassa sanoivatkin muuta. 

Imetys loppui pikkuhiljaa, kun maidontuloni hiipui tämän kovan Hugon voinnista stressaamisen takia. Hugo oli 6kk, kun imetys loppui. Imetyksen loppuminen tuntui haikealta ja olin hieman surullinen asiasta. Tykkäsin niin kovasti imettää, se oli oikeasti rentouttavaa. Tuli niin hyvä mieli, kun pystyin imettämään ja Hugo nautti siitä niin kovasti. Kaipaan vieläkin suuresti sitä, kun Hugo rinnalla ollessaan katsoi minua koko ajan silmiin, maiskutteli niin tyytyväisenä ja välillä väläytti leveän hymyn. No, mikään ei kuitenkaan auttanut ja maidontulo vain hiipui. Hugo ei tuntunut kuitenkaan enää kaipaavaan rintaa, joten kaikki oli siinä mielessä hyvin.

Aloimme puhua neuvolassa enemmän Hugon maitoallergiasta ja pääsimme verikokeisiin, joissa tutkittiin onko Hugolla maitoallergiaa. Muitakin allergioita tutkittiin ja Hugolta otettiinkin muistaakseni seitsemän pulloa verta. Verenotto tuntui minusta niin kauhealle, kun toinen sairaanhoitaja piti hirveällä voimalla Hugoa paikalla ja toinen pisti. Hugo itki aivan kauheasti ja oli aivan väsynyt sen jälkeen. Hän vain roikotti päätään ja nyyhkytti sylissäni. Tuolloin meinasi itseänikin itkettää. Vaikka verinäyte ei nyt mikään  kauhea toimenpide oikeasti ole, näin tuosta asiasta useampana yönä painajaisia.

Verikokeista ei oikein selvinnyt mitään, niin kuin lääkäri oli etukäteen varoitellutkin. Lääkärin mukaan kuulemma harvoin allergiat näkyvät verikokeissa näin pienellä lapsella. En ymmärrä, miksi ne silti piti ottaa. Jatkoimme kuitenkin arkea aivan kuin ennenkin ja kaikki sujui hyvin, kun pojalle ei annettu lehmänmaitoa.

Hugo oli oppinut nukkumaan hyvin omassa huoneessa ja elämä hymyili. Me saimme nukuttua hyvin ja lapsiperheenarki tuntui meidän jutulta. H sai töitä ja me vietimme pojan kanssa päivät kahdestaan kotosalla ja käytiin me paljon lenkilläkin. Jännitin alkuun hirveästi, kuinka jaksaisin ja pärjäisin lapsen kanssa kahdestaan päivät kotona, mutta hyvinhän meillä meni. Kaikki vain lutviutui paikoilleen.

Hugon ollessa 11 kuukautta pääsimme vihdoin maitoaltistukseen. Hirveän kauan meni, että pääsimme niihin, mutta onneksi Hugolle oli koko ajan saatavana reseptivapaata maidotonta korviketta, niin ei joutunut poika kärsimään oireista. Maitoaltistuksen kulusta olenkin kertonut täällä aikaisemmin, mutta hiukan vielä palaan sen tuomiin tunteisiin. Lääkäri, joka maitoaltistusta seurasi oli todella tympeä. Hän vain koko ajan vähätteli, hän oli sitä mieltä että mitään allergioita ei oikeasti edes ole. Kaikki vain siedätetään pois. Hän epäili meidän sanomisiaan ja kyseenalaisti koko ajan. 

Tuolloin olin jo itsevarma äitinä ja uskalsin ihan oikeasti haastaa lääkärin. Meinasin jo sanoa hiukan pahasti, kun lääkäri vain tivasi asioita mutta onnistuin pitämään itseni rauhallisena. Kaiken huippu oli, kun pojalle tuli jo pieniä hengitystieoireita maitoaltistuksesta ja kakkakin meni hiukan veriseksi ja lääkäri vain edelleen väitti, ettei pojalla ole maitoallergiaa. Lopulta sain lääkärin tajuamaan, että maitoallergiaa se on ja asia raukesi siten.

Hugo on nyt alkanut pikkuhiljaa sietämään paremmin maitoa, mutta edelleen juodaan kauramaitoa. Meillä menee todella hyvin ja kaikki on tasapainossa sen suhteen. Arki ollaan saatu mukavaksi ja sujuvaksi. Eniten vauvavuodessa rasitti meitä juurikin tuo maitoallergia ja sen kanssa venkslaaminen. Olisimme tarvinneet paljon tukea neuvolasta ja läheisiltämme. Niitä vain ei saatu. Meillä ei juurikaan ole tukiverkostoa, joka auttaisi, joten olimme silloin aivan yksin. Me vain opimme luottamaan itseemme ja opimme pärjäämään ilman apua. 

Joinakin hetkinä vauvavuotena olin todella väsynyt ja tunsin itseni jo masentuneeksi. Olin niin epätoivoinen välillä, kun edellä mainittujen asioiden takia oli raskasta. Onneksi H on aina ollut tukenani ja nämä olivat vain hetkittäisiä tunteita. 

Vauvavuotena tunsin suurta ylpeyttä ja onnellisuutta. Olin niin ylpeä, kun Hugo oppi jotakin uutta ja kehittyi. Olin ylpeä itsestäni, osaamisestani ja jaksamisestani. Olin todella ylpeä miehestäni, josta kuoriutui mahtava, huolehtiva isä.  Olin niin onnellinen kaikesta mitä minulle on suotu.

Vauvavuotena opin arvostamaan entistä enemmän puolisoani. H:n tuki ja turva oli todella tärkeää, jotta jaksoin hankalimpina aikoina. Hän auttoi aina, oli aina lähellä, kuunteli, ymmärsi ja neuvoi. Hän otti vastuulleen osan kotitöistä ja vauvan hoidosta. Me oltiin oikeasti tasavertaiset vanhemmat ja meille muodostui samanlaiset tavat hoitaa ja kasvattaa lasta.

Jos pitäisi ynnätä vauvavuosi yhteen, sanoisin sen olevan opettavainen, ainutlaatuinen ja täynnä rakkautta ja välittämistä. En ehkä ihan heti jaksaisi lähteä toteuttamaan uusintakierrosta, mutta kaikesta huolimatta ajattelen aikaa positiivisesti ja se kyllä kasvatti meitä ja itsetuntoamme suuresti.

Nykyään elämä on niin tasaista ja arki on sujuvaa ja aika helppoakin. Saamme nukuttua hyvin ja olemme jo päässeet vanhemmuudessa toiselle asteelle. Nykyään tosin välillä tasaista arkea hetkauttaa pojan tulevat hampaat ja alkava, aika ärhäkkä uhma ;) Mutta nämä ovat pikkujuttuja menneiden rinnalla, enkä enää stressaa vanhemmuudesta, epäile osaamistani äitinä tai pahoita mieltäni muiden sanomisista. 

Harmittavan monet eroavat vauvavuoden aikana ja tavallaan ymmärrän sen kyllä. Vauvavuosi on parisuhdetta kuormittava ja suhteessa pitää olla kaikki kunnossa, jotta se kestää tämän ajan. On toki "helppojakin" tapauksia, mutta yleensä vauvojen kanssa saa valvoa ja joillekin voi olla hankalaa laittaa omat asiat toiselle sijalla ja huolehtia pienestä lapsesta. Enää ei voi vaan keskittyä itseensä ja omiin tarpeisiin. Pitää tehdä kompromisseja ja suunnitella asioita uudelleen. Me päätettiin alusta saakka, että meidän täytyy pysyä yhdessä koska rakastamme toisiamme ja tarvitsemme toisiamme. Me selvittiin, me pysyttiin yhdessä ja jatketaan matkaa yhdessä, entistä vahvempina ja rakastuneimpina. Parasta tässä on, kun saamme tehdä yhdessä ihanan lapsuuden meidän rakkaalle pojallemme.

Kahdestaan

H lähti eilen kuusi päivää kestävälle työreissulle Joensuuhun. Me vietetään Hugon kanssa siis koko viikko kahdestaan. Harkitsin jo, että lähtisimme pojan ja Aadan kanssa Rovaniemelle äitini luokse mutta sitten tuli muutama kysymys eteen joten päätimme jäädä kotiin. Inhoan olla yksin. Tai enhän minä yksin ole, onhan minulla Hugo täällä mutta kyllä te varmaan ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Heipat tuntuivat taas niin raskailta sanoa, aina pitää kyynel tirauttaa. Kerran olimme erossa kuukauden, kun H kävi Kajaanissa työreissulla ja se vasta olikin raskasta aikaa, ikävä oli aivan tajuttoman suuri. Tästä kerrasta on tosin jo yli neljä vuotta aikaa. H kyllä lupasi nyt, että ei tämän reissuviikon jälkeen tarvitse käydä tänä vuonna enää kuin pari kertaa muualla viikon töissä. 

Hugo oli ihan reippaana, kun isi sanoi heipat. Joskus Hugo meinaa alkaa itkeä, kun huomaa että isi lähtee. Lähdimme siinä samalla lenkille, niin ehkä sen vuoksi pojalla ei niin harmittanut. Illalla poika oli kotona aivan kuin ei mitään. Oli leikkisä ja nauravainen. Ainoastaan yöunille meno harmitti normaalia enemmän.

Hugon sänky siirrettiin meidän huoneeseemme, minun viereeni, nyt viikoksi jotta äidillä Hugolla olisi turvallinen olo. Päiväunet me ollaankin nukuttu käsikädessä samassa sängyssä, saman peiton alla kynhöttäen. On se vain paljon mukavampaa nukkua kahdestaan, sillä kyllähän nukkuessakin seuraa kaipaa! Minä ainakin suorastaan pelkään öisin nukkua yksin, olen aina pelännyt. Ehkäpä pääsisin tämän viikon aikana eroon tuosta pelosta.

Tänään päivällä Hugo oli hiukan itkuisempi ja joka ikinen rasahdus, joka tuli ulko-ovelta päin, kiinnitti pojan huomion. Hän konttasi ilosta hihkuen ovelle, pysähtyi, odotti...odotti... ja laittoi lopuksi leuan rintaan pettyneenä, kun ei isi tullutkaan kotiin. Niinpä päätin, että poikkeamme lenkin jälkeen Citymarketissa ostamassa pojalle Mega Bloks - ensipalikat. 

Mega Bloks First builders- ensipalikat

Palikat ovatkin olleet ihan huippu juttu! Hugo kiljui innoissaan, kun nosteli niitä pussukasta lattialle. Kovasti alettiin heti rakentamaan äidin kanssa, aivan niin kovasti että ihan hengästyi! Vielä ei aivan rakentaminen suju, mutta on muutama palikka osunut jo kohdalleen. Lisäksi palikoita on kiva hakata yhteen, tutkia ja maistella. Ihan mahtava ostos! 

Nämä pari päivää ovat kuitenkin menneet aika nopeasti, kun ollaan Hugon kanssa touhuiltu paljon. Ikävä iskeekin illalla, varsinkin sen jälkeen kun ollaan H:n kanssa juteltu puhelimessa päivän kuulumiset. Illalla on niin tylsää syödä yksin, olla tietokoneella ja tehdä iltatoimet. Kurkkuakin oikein kuivaa ja kuristaa, kun ei voi puhua kenenkään kanssa. Siksipä olenkin yhtenään soitellut äidilleni, joka on todella kova puhumaan. Kuitenkin tuntuu niin yksinäiselle. 

On tässä kuitenkin hyviäkin puolia. Tämä viikko tuntuu tavallaan kuin lomalta. Minun ei tarvitse niin usein imuroida (kun on yksi sotkija vähemmän ;) ), ruokaa ei tarvitse tehdä kuin itselleni, koska Hugo saa pääasiassa ruokansa pakkasesta, saan valita mitä ohjelmaa katson televisiosta, saan olla tietokoneella rauhassa, voin tehdä omia hömpötysjuttuja ja läträtä naamaani jos mitä naamiota ihan niin kauan kuin haluan. Olen myös mestari kuluttamaan aikaani haaveiluun. Siihen voi helpostikin vierähtää koko ilta, kun poika on mennyt nukkumaan. Mutta silti, kyllä se on paljon paljon kivempaa kun mies on kotona.

Hugosta on muuten tullut ihan mahtavaa seuraa. Pojan kanssa on tosi kivaa leikkiä, jutella, hassutella, tanssia, lukea kirjaa... Lisäksi Hugo vastaa ihanasti äidin hellyyspuuskiin; suukottelee, halailee pitkään ja kiehnää kyljessä kiinni. Meillä on ihan huippuhauskaa pojan kanssa sekoilla omiamme täällä päivät pitkät :) Mutta silti...tule perjantai pian!

Unikoulua ja maitoaltistusta

Hugo on aina ollut aika huono nukkumaan. Hän nukkuu kyllä pitkään, mutta heräilee vähä väliä. Poika ei ole myöskään osannut nukahtaa itsekseen, joten iltaisin on nukuttamissessiot venähtäneet pitkiksi ja öisin jokaiseen pieneen heräämiseen on tarvittu uudelleen nukuttaja. Päiväunetkin ovat aina olleet tosi lyhyet ja Hugo on pitkin päivää ollut väsynyt ja hieroskellut silmiään.

Aloimme olla H:n kanssa jo niin väsyneitä, kohta 10 kk jatkuneesta pätkissä nukkumisesta, että päätimme alkaa tehdä asialle jotakin. Hugo on kyllä satunnaisesti nukkunut pitempiäkin öitä, mutta pääosin yöt ovat olleet hyvin rikkonaisia. 

Otimme unikoulumuodoksi tuoliunikoulun. Eli istumme siis Hugon pinnasängyn vieressä tuolilla ja odottelemme, että poika nukahtaa. Pieneen kätinään ei reagoida, mutta jos itku yltyy hysteeriseksi, sitten tassutellaan. Silloinkaan ei nosteta poikaa pois sängystä.

Unikoulu meillä lähti sujumaan yllättävän hyvin. Päätimme, että iltarutiinimme ovat; puuron syönti, hammaspesu, iltapesu, vaipanvaihto, iltamaito, jonka jälkeen poika lasketaan pinnasänkyyn ja peitellään. Sitten luetaan iltasatu. Hyvin poika on ensimmäisestä unikouluillasta saakka kuunnellut iltasatua.

Iltasadun jälkeen laitetaan loputkin valot pois ja toivotetaan hyvät yöt ja käydään vähän paijaamassa. Sitten vain istuskellaan pinnasängyn vieressä. Ekana iltana ei kitisty ollenkaan. Vähän aikaa poika källäili pinnasängyn laitaa vasten, kunnes meni massulleen ja nukahti. Odotin noin 5 min. ja vaihdoin vähän Hugon asentoa paremmaksi ja laitoin peiton paremmin. Hugo nukahti 20 minuutissa sadun jälkeen.

Seuraavana iltana sadun jälkeen vähän kätistiin, mutta ei kunnolla itketty. Nukahtamiseen meni 15 minuuttia. Siitä seuraavat illat ovat menneet samalla kaavalla, mutta nukahtaminen on tapahtunut 10 minuutissa. 

Yöt ovat unikoulun myötä rauhoittuneet. Kuulen Hugon ääntelevän pari kertaa yössä, mutta se on hyvin vaimeaa ja nukahtaa itsekseen pian. Päiväuniinkin unikoulu on auttanut positiivisesti. Hugo nukahtaa päikkäreille itsekseen, toiset kestää 2h ja toiset 1h. Olemme saaneet nauttia 8-10h yhtäjaksoisista yöunista, kunnes tuli päivä kun meidän piti mennä maitoaltistukseen...

23.1 Meille oli varattu aika maitoaltistukseen julkiselle puolelle. Menimme aamulla puoli yhdeksältä lääkärin vastaanotolle. Lääkäri vähän kyseli kaikenlaista ja tutki korvat, suun, keuhkot ja ihon. Siitä sitten siirryimme terveydenhoitajan huoneeseen, joka teki altistuksen.

Altistus tehtiin jugurtilla ja sitä syötiin pikku purkillinen (150ml). Jugurttia annettiin ensin ihan vähän ja puolen tunnin välein annosta nostettiin. Jugurtin syömiseen meni pari tuntia. Sen jälkeen olimme sairaalassa vielä tunnin, että oireet nähdään kunnolla.

Jo pienestä annoksesta Hugolla helahti posket ihottumalle. Tästä kuitenkin terveydenhoitaja sanoi, että normaali reaktio, ehkä voisi olla vain atooppinen ihottuma. Sitten hän löi meille käteen artikkelin, jossa joku professori kertoi kuinka allergioita ei ole edes olemassa vaan kaikki yliherkkyysreaktiot voi siedättämällä poistaa. Sitten terveydenhoitaja alkoi kertoilemaan, kuinka Hugonkin "muka maitoallergian" voi alkaa siedättämään pois, kun oireet eivät ole hengenvaaralliset. Tässä vaiheessa alkoi vähän jo ärsyttämään.

Terveydenhoitaja halusi tietää, millaisia oireita Hugolla on tullut maidosta ja kertoilin ihottuman, voimakkaan refluksin, ripulin, kovat vatsakivut ja todella itkuiset ja levottomat yöt. Hän vain tokaisi "mutta sehän kuulostaa hyvälle, ettei ole ollut hengenahdistusta." Siitä hän sitten päätti, että altistusta jatketaan vielä kotona mahdollisimman isolla annoksella, minkä poika vain kestää ja siinä tapauksessa vain lopetetaan jos henkeä alkaa ahdistamaan.

Altistuksen jälkeen Hugolla olikin kasvot ihottumalla, mutta se ei riittänyt edes lääkärille koska ihottumaa pitäisi olla koko vartalossa. Myös hän oli sitä mieltä, että altistetaan vain niin isolla määrällä, ettei se ala vaikuttaa hengitykseen. Menimme kotiin ja huomasimme illalla että pojalle oli tullut myös alaraajoihin ihottumaa. Ihottuma kuitenkin onneksi helpotti hyvällä rasvaamisella.

Aloimme altistamaan Hugoa kotona jugurtilla siten, että annoimme hänelle aamuisin kaksi teelusikallista jugurttia. Yöt alkoivat mennä levottomiksi. Enää ei nukahdettu noin vain sänkyyn, itkettiin kovasti ja oli ilmavaivoja. Nukkumispaikaksi kävi vain joten kuten isin ja äidin sänky ja siinäkin piti vähä väliä taputella pepulle. Refluksioireet palasivat myös takaisin pitkän tauon jälkeen ja Hugo veti itsensä aivan mutkalle. Ihottumaa ei enää tullut mutta suolisto alkoi reagoimaan voimakkaasti.

Maanantaina terveydenhoitaja soitti ja kyseli kuulumiset. Kerroin miten meillä on mennyt ja hän sanoi taas "hyvä, ettei henkeä ahdista, jatkakaa altistusta vielä viikon verran, soittelen sitten taas." Maanantai iltana Hugon ääni alkoi mennä todella käheäksi. Otin pojan viereeni nukkumaan ja seurailin häntä koko yön. Tiistaina ääni oli edelleen käheä, eikä Hugo oikein halunnut jutella. 

Ohjeeksi olimme saaneet, että jos maidosta tulee hengitystieinfektio, niin annosta ei nosteta vaan annetaan se määrä mitä on aikaisemminkin annettu. En antanut kuitenkaan tiistai-aamuna Hugolle kuin yhden lusikallisen jugurttia. 

Tiistaina aamulla Hugolla tuli ihan hirveä ripuli, jota oli valehtelematta niskatukassa saakka. Illalla poika oli itkuinen ja hän halusi olla paljon sylissä. Ääni alkoi palautua normaaliksi, mutta masu vaivasi kovasti ja annoin hänelle maitohappobakteereja. Vielä tiistai iltana Hugolla tuli samanlainen ripuli ja taas koko poika oli yltä päältä kakassa. Alkoi jo ärsyttämään koko altistaminen. Onneksi lämpimän kylvyn ja iltapuuron jälkeen Hugo rauhottui nukkumaan, mutta yö oli levoton.

Keskiviikkona en antanut taaskaan kuin yhden teelusikallisen jugurttia ja vatsa alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan. Keskiviikkopäivä oli taas hiukan normaalia itkuisempi ja illalla oli vaikea päästä uneen, samoten yö oli levoton. Kuitenkaan ei ihan hirveitä oireita ollut. Onneksi koko tämän altistuksen ajan päivät ovat menneet suht' hyvin ja Hugo on ollut ihan iloinen (vaikkakin hiukan itkuisempi kuin normaalisti) ja leikkisä, etenkin nyt kun maitomäärää on pienennetty paljon!

Tänään torstaina annoin taas sen yhden teelusikallisen ja seurailen nyt tässä, mihin tilanne kehittyy. Saa nähdä mitä maanantaina terveydenhoitaja sanoo, kun kerron Hugon oireista. Mietityttää vain, kun lääkärikin puhui että he kirjoittavat erikoiskorvikkeeseen reseptin sitten, jos maito aiheuttaa hengityksen ahtautumista. Eihän se nyt noin voi mennä! Eihän me voida alkaa juottamaan Hugolle tavallista korviketta, kun hän on aivan ripulilla, vatsa kipeänä, refluksin kourissa, nukkuu huonosti ja itkeskelee. Annankin jugurttia enää ihan vähän vain tavan vuoksi ja jos reseptiä ei ensi viikolla ala tippumaan niin sitten mennään yksityiselle. Tai sitten vain ostan tuota erikoiskorviketta ilman sitä reseptiä, kun kyllähän nyt tyhmäkin näkee ettei poika maitoa kestä. Joka tapauksessa olen ajatellut, että annan päivittäin Hugolle jotakin maitotuotetta hyvin vähän, sen mitä hän kestää, että elimistö pikkuhiljaa siihen tottuisi.

Hohoi kaikki maitoallergisten lasten vanhemmat, minkälaisten oireiden perusteella te saitte reseptin erikoiskorvikkeeseen? Kuulostaako tämä meidän homma jotenkin oudolle teidän mielestänne vai meneekö se oikeasti näin?

Katsaus vuoteen 2014

Blogi on ollut päivittäin mielessäni ja kova halu on ollut kirjoittelemaan teille tänne. Tällä hetkellä vain on aikaa niin kovin rajallisesti sekä jaksaminen ei meinaa riittää enää blogin kirjoitteluun. Meillä on taas tapahtumassa vaikka mitä jännää, joista kertoilen teillekin heti kunhan asiat varmistuvat!  Nyt kuitenkin vielä palataan hetkeksi vuoteen 2014. Kulunut vuosi oli meille varmastikin meidän elämämme tapahtumarikkain. Siihen liittyi odotusta, jännitystä, väsymystä, huolta, onnea ja etenkin rakkautta!

Vuosi 2014 meillä alkoi ultralla, jossa tarkistettiin vastaako sikiö viikkojaan. Silloin meille paljastui vauvan sukupuolikin. Meille oltiin lupailtu alkuun tyttöä, mutta ihan selvältä pojalta hän näytti tässä ultrassa, sekä meidän että lääkärin mielestä.:) Massua kasvateltiin onnellisena, hyvinvoivana ja tunnusteltiin ihania potkuja. Innostuin taas hirveästi meikeistä ja kokeilinkin monia uusia juttuja. Meikkailin päivällä aikani kuluksi, välillä jos minkälaista meikkiä. Loppukuusta meille saapuivat odotetut vauvanvaunut. Vauvan tulo alkoi koko ajan konkretisoitumaan!

Tehtävänimike masun kasvattaja. Koko kuukausi meni raskaushuuruissa ja innostuin pesemään, viikkaamaan ja järjestelemään vauvan vaatteita. Loppukuusta alkoivat tulla mukaan voimakas väsymys ja jatkuvat supistukset, joista osa oli melko kivuliaitakin. Helmikuun lopulla jouduin sairaalaan pariksi päiväksi lepäämään ja minulle annettiin tuolloin supistuksia estävää sekä vauvalle annettiin keuhkoja vahvistavaa lääkettä. 

Maaliskuun alusta meni pari viikkoa ihan vain sängyn pohjalla. Joka ikinen liike supisteli ja vatsa tuntui koko ajan niin tiukalta ja kovalta, tuntui että räjähdän! Parin viikon lepäilyn jälkeen sain luvan nousta sängystä ylös ja alkaa elämään taas niin kuin normaalisti. Oli ihanaa tehdä ihan perus kotihommia, päästä taas ulos lenkille ja nähdä vähän muutakin kuin makuuhuoneen seiniä. Supistukset vähenivät huomattavasti ja olo oli oikein hyvinvoiva. Tuolloin aloin yhtäkkiä laittamaan hirveästi kotiamme ja leipomaan sekä temään ruokaa pakkaseen.

Äitini tuli puolen kuun maissa meille kyläilemään ja toi vauvalle ison kasan ihania villavaatteita. Kävimme äitini ja H:n kanssa Ikeassa ja ulkona syömässä. Ikeasta ostimmekin vauvalle kaikkia ihania juttuja. Äitini kanssa kasaillessani pinnasänkyä, alkoi supistamaan voimakkaasti ja tuli voimakkaita sukkapuikkovihlaisuja. Ne menivät kuitenkin pian ohitse. Viikon päästä vatsa tipahtikin selvästi alas ja neuvolassa todettiin vauvan olevan kiinnittynyt. Maaliskuun viimeinen päivä, aivan yllättäen, alkoi synnytys. Illalla syntyi täydellinen pieni poikavauvamme, helpon ja nopean synnytyksen jälkeen.

Sairaalassa vietimme vauvan kanssa viisi päivää. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa kotosalla olivat täynnä ihmetystä. Pientä hippusta tuli ihailtua ja ihmeteltyä pitkin päivää. Minun piti aloittaa maidon pumppaaminen, kun vauva aina nukahti rinnalle eikä jaksanut imeä niin että olisi saanut vatsansa täyteen. Imetyksen oheella vauva siis sai maitoa pullosta. Loppukuusta jätimme pumppaamista vähemmälle, kun vauva voimistui ja jaksoi imeä pitempään.

Huhtikuussa vietimme myös ihanan aurinkoisen pääsiäisen meillä kotona Kemissä. Vieraaksemme saapuivat äitini sekä veljeni. Siitä viikon päästä lähdimme Ranualle H:n vanhempien luo, maatilalle jossa mekin aikoinaan asuimme. Siellä Aada sai juosta vapaana ja me saimme nauttia ihanasta maaseudun rauhasta.

Ensimmäinen äitienpäiväni vietettin kotosalla syöden kakkua ja nautiskellen olostamme pienen perheemme kesken. H osti minulle äitienpäivälahjaksi Tove 100v- muumimukin. 

Toukokuu oli väsynyt kuukausi, siksi kuviakin löytyy siltä ajalta melko vähän. Vauva alkoi kärsiä voimakkaasta refluksista, mutta onneksi saimme siihen loppukuusta jo kovasti apua! Pian vauva alkoikin nukkua hiukan paremmin. Kuitenkin päiväunet olivat todella lyhyet ja niitä suostuttiin nukkumaan vain heijaavassa sylissä, sitterissä tai vaunuissa. Vähän vajaa kahden kuukauden ikäisenä vauva väläytti meille ihanan pienen hymynsä ensi kertaa!

Kesäkuu olikin meille juhlakuukausi. Pääosin kesäkuu meni ulkoillessa pitkiä vaunulenkkejä ja illalla katsellessa jalkapallon mm-kisoja. Tuolloin vauvakin kiinnostui kovasti telkkarista ja poikaa saikin olla koko ajan kääntämässä pois television ääreltä. Kesäkuussa vaaleat hiukseni muuttuivat nopealla päätöksellä punaiseksi ja tunsin heti oloni paljon virkeämmäksi. 

18.6 menimme H:n kanssa naimisiin maistraatissa ja perheemme sai käyttöönsä uuden sukunimen. Loppukuusta vietimme poikamme ristiäisiä kotonamme kymmenen hengen porukalla ja vauva sai nimekseen Hugo Julius! Ristiäispäivä oli todella aurinkoinen, ehkä jopa liiankin kuuma. Kolme kuukautta täytettyään Hugo sai ensimmäiset pistettävät rokotteet.

Hellettä hellettä hellettä! Sen ainakin muistan heinäkuusta, että se oli niiiiin hikistä aikaa! Sisällä ei voinut oikein olla, ulkonakaan ei ollut hyvä olla. Hugo itki kuumuutta, halusi syliin, halusi pois sylistä kun oli liian kuuma. Hyh, ei ole yhtään ikävä niitä helteitä. Oli kuitenkin Heinäkuussa paljon kivaakin. Kävimme koko perhe iltasella ilman viilentyessä kävelylenkeillä satamassa. Heinäkuussa tehtiin myös kaikenlaisia herkkuruokia kotosalla, jotka olisivat paljon rasvaisempia jos ne ostaisi kaupasta valmiina. Teimme reissun Rovaniemelle vanhempieni luokse, jossa Hugo pääsi uimaan ja saunomaan ensimmäistä kertaa! Minä taas kruisailin isäni kanssa hänen moottoripyörällään. Samaisella reissulla kävimme myös Kemijärvellä maakuntamatkailemassa päivän mutkin. 

Elokuussa meillä alkoi unihommat Hugon kanssa pikkuhiljaa helpottamaan. Hugo nukkui noin pari viikkoa täysiä yöunia ja me vanhemmat olimmekin virtaa täynnä. Elokuussa teimme viikon mittaisen reissun Ranualle minun mummoni luokse. Siellä vain oleskelimme ja nautimme olostamme. Saunoimme paljon rantasaunassa, kävimme uimassa, lenkkeilimme hiekkateitä pitkin ja hyysäsimme mummolan ihania lehmiä. Mummolasta siirryimmekin H:n vanhempien luo ja siellä olimme vielä pari yötä. Tutuista metsistä poimimme syksyn ensimmäiset mustikat, joita saimmekin nelisenkymmentä litraa. Olisihan tuota enemmänkin saatu. mutta tarvetta ei ollut.

Syyskussa alkoivat taas yöheräämiset parin tunnin välein sekä päiväunet menivät rikkonaisiksi. Syykuun alku meni aivan sumussa ja olin hiukan masentunutkin. Mikään ei tuntunut onnistuvan, olin itkuinen, väsynyt ja hermostuin helposti. Väsymystä piti sitten helpottaa herkkuruuilla. Loppukuusta aloimme kokeilla lääkärin suosituksesta soijamaitoa, joka helpottikin ihan heti! Poika muuttui ihan toiseksi vauvaksi, oli iloinen ja nukkui paljon paremmin. Kuitenkin hän heräsi 1-2 kertaa yössä, mutta se ei haitannut minua yhtään. Pääsin todella nauttimaan vauva-arjesta. Syyskuussa alkoi myös jäniksen metsästys ja me lähdimme koko porukka metsästysreissulle viikoksi Ranualle. Siellä teimme myös herkullista pihlajanmarjahyytelöä.

Kuun vaihteessa muutimme viikonlopun aikana Kemistä Ouluun. Aloin pikkuhiljaa laittaa uutta kotiamme ja olin niin onnellinen maiseman vaihdosta. Hugo siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen, kun heräsi jokaiseen kääntymiseemme yöllä. Siirtyminen omaan huoneeseen sujui hyvin. Hugo nukkui 7-10h yössä heräämättä ja me olimme virtaa täynnä. Päivät olivat niin helppoja, kun Hugo oli iloinen ja hyvinvoiva. 

Lokakuun lopulla sairastuimme koko perhe sitkeään flunssaan, joka oli Hugolle ensimmäinen. Se olikin raskas viikko, kun kaikki olimme todella kipeitä ja väsyneitä. Flunssan myötä yöunet menivät taas rikkonaisiksi. Lokakuussa satoi maahan ensilumi.

Marraskuussa vietimme H:n ensimmäistä isänpäivää, joka oli oikein ihana ja onnistunut päivä. 7 kk ikäinen Hugo oppi istumaan horjahtamatta mihinkään suuntaan ja siitä lähtien lattialla köllöttely onkin ollut tylsää puuhaa. Pari viikkoa oli kulunut edellisestä flunssasta, joten olihan se aikakin saada uusi flunssa meidän kotiimme. Olimme taas koko perhe petipotilaina viikon verran. Loppukuusta H lähti koulutukseen Kokkolaan ja äitini tuli meille minun ja Hugon seuraksi viikoksi. Viikon aikana sisustimme äitini kanssa kotiamme, maalasimme pinnatuoleja, shoppailimme ja herkuttelimme. Viikon koulutuksen jälkeen H aloitti työt ja minä jäin Hugon kanssa kahdestaan kotiin. Marraskuussa innostuin kokeilemaan kaikkea uutta, mm. itsetehtyä maapähkinävoita sekä kotitekoista mysliä.

H oli päivät töissä ja me ulkoilimme Hugon ja Aadan kanssa paljon. Kävimme keinumassa ja leikkimässä ulkosalla, josta poika nautti kovasti. Päivät menivät nopeasti ja meillä meni hyvin kotosalla. Hugo teki jos mitä pikkupiruutta ja minä juoksin pää kolmantena jalkana pikku termiitin perässä. Aadan pedistä löysinkin pojan harva se päivä! Minä loihdin H:lle kaikenlaisia herkkuruokia, joten hänellä oli mukava tulla pitkän työpäivän jälkeen suoraan ruokapöytään. 

Joulukuussa pieni mies sai myös ikioman syöttötuolinsa ja siinä viihdyttiinkin alusta asti hyvin. Kahdeksan kuukauden iässä pojalle putkahtelikin ensimmäisiä hampaita ja niitä alettiinkin heti alusta alkaen pesemään aamuin illoin. 

Sitten tulikin se kauan odotettu Jouluaatto, Hugon ensimmäinen Joulu! Vietimme Joulun Rovaniemellä minun vanhempieni luona. Joulu oli ihana, tunnelmallinen ja me saimme rentoutua oikein kunnolla. Hugo oli ollut kilttinä lahjamäärän perusteella ja me H:n kanssa ei niin kilttejä. Uutta vuotta vietimme kotosalla perheen kesken syöden hyvin, katsellen raketteja sekä valoimme tinoja. Hugo katseli ikkunasta raketteja suu ammollaan ja höpisi jotakin omiaan. Hugon tinasta tuli ihan linnun näköinen. Lintu on suuren onnen merkki ja se tarkoittaa myös matkustamista.

Sellainen oli meidän vuotemme 2014! Saa nähdä mitä vuosi 2015 tuo tullessaan!

Kuulumisia

Nyt tuleekin sitten sekalainen sepustus meidän viime aikojen kuulumisistamme. Kolmisen viikkoa olin kokonaan kirjoittamatta tänne blogiin ja siinä välissä ehti tapahtua joitakin asioita, mitä en ollut täällä jakamassa.

Hugo sairasti ensimmäisen flunssansa reilu kuukausi sitten. Flunssa oli erittäin sitkeää laatua, mutta ei onneksi tullut korvatulehdusta. Silloin myös minä ja H sairastuimme, olimme koko porukka petipotilaana. Siitä 1,5 viikkoa ja sama uudelleen. Ensin sairastui H, sitten Hugo ja lopuksi minä. Tällä kertaa Hugo selätti flunssan aika pian, samoten H, mutta minua se vaivaa vieläkin. Tästä syystä minulla ei kertakaikkiaan ole ollut voimia kirjoitella blogiin tai ylipäänsä juurikaan viettää aikaa tietokoneella. Onneksi flunssa on jo menossa kovaa vauhtia ohitse ja olen pari viime viikkoa voinut jo aika hyvin. Tympeä nuha vain on jäänyt vaivaamaan.

Pari viikkoa sitten H lähti eräälle viikon kestävälle kurssille Kokkolaan ja minä jäin kotiin Hugon kanssa. Hugo oli todella levoton ja itkuinen, kun isi ei ollut kotona. Samoten Aada oli levoton ja kävi vähä väliä ovella tarkistamssa, josko rapusta tulleet äänet olisivat iskän ääniä. Olin vielä tuolloin aika flunssainen, joten äitini tuli sitten meille tänne seuraksi ja auttamaan minua Hugon kanssa. Viikko meni nopeasti, vietimme äitin ja Hugon kanssa kivoja shoppailureissuja, söimme herkullista ruokaa, käytimme Aadaa pitkillä lenkeillä ja juttelimme äitini kanssa useita tunteja illalla olohuoneen sohvalla, Hugon jo nukkuessa.

H palasi kotiin kurssilta ja olihan meillä ollutkin häntä kova ikävä! Aada juoksi vinkuen ovelle, kun H tuli kotiin ja hyppi häntä vasten aivan hurjana. Hugo ryömi kovaa vauhtia olohuoneesta eteiseen, kun kuuli iskän äänen. Hugo oikein kiljui ja hihkui, kun näki isin. Minulla vierähtikin kyynel poskelle, kun katselin meidän onnellista pientä poikaamme.

Leivoin H:lle kunnon suklaakakun ja ostin lahjankin. Lahja oli etukäteisjoululahja ja sieltä paljastuikin Philipsin tasokas partakone (Linkki!). H oli todella otettu huomionosoituksista ja tyytyväinen, kun olin tutkaillut ja ottanut selvää, mikä partakone olisi hyvä hänen kovalle, monia kasvusuuntia omaavalle parralle. 

H palasi takaisin työelämään viime maanantaina. Kyseinen kurssi oli siis kouluttamista ja perehdyttämistä työhön. H:n työ on yrittäjäluonteista, joten työpäivät ovat hyvin erilaisia, työaika vaihtelee ja töitä tuodaan hiukan kotiinkin. Työssä on myös paljon hyviä puolia, esimerkiksi liukuva työaika ja sehän sopiikin lapsiperheelle oikein mainiosti. 

Tämä on siis ensimmäinen viikko, kun olen Hugon kanssa ihan kahdestaan kotona. Onhan meillä ollutkin vauhdikasta, tuntuu ettei minulla mitenkään kädet riitä pyörittämään tätä koko hommaa. Olen kuitenkin nauttinut kovasti tästä, kun voin koko päivän vain omistautua Hugolle ja touhottaa hänen kanssaan. Sitten, kun Hugo nukkuu päikkäreitä niin vähän siivoskelen kotia ja laitan ruokaa. Olen ollut reipas nyt koko kuluneen viikon, olen saanut paljon aikaiseksi vaikka kotihommat ovat siirtyneet täysin minun hoidettaviksi ja suuri osa myös Hugon hoitamisesta. Voin nyt todella hyvin ja olen onnellinen, että jaksan näin hyvin. Muutama kuukausi sitten kävin mielentilani kanssa niin pohjalla, että on ihanaa kun nyt menee näin. Toivottavasti tämä arki jatkuukin tällaisenaan!

Myös kaiken maailman asioiden levittäminen ja penkominen on Hugosta hauskaa. Lehdet lähtevät arkkupöydältä aika viuhaan tahtiin, samoten tyhjenee alakaapit. Tänään varsinkin pojalla on ollut ihan hirveä virtapiikki, kun hän on touhottanut koko päivän menemään.  Innolla odotan milloin multa lentää kukkapurkeista. Milloin tuosta pojusta tulikin noin "iso"?

Me olemme Hugon kanssa vähän rytmittäneet myös meidän päiväämme, nyt kun H:llakin on tietynlainen rytminsä töiden vuoksi. Me olemme Hugon kanssa alkaneet käydä pitkiä kävelylenkkejä, jotta Aadakin saa ulkoilla oikein kunnolla. Hugo istua pönöttää vaunuissa nenä menosuuntaan ja nauttii aivan selvästi ulkoilusta. Hän höpöttelee omia juttujaan melkeinpä taukoamatta, kiljahtelee, ulisee, naureskelee ja muuten vain pölöttää. Ihmisiä ja autoja seuraillaan, toisia lapsia ja koiria ihmetellään. Meillä oli myös tapana käydä päivittäin pihallamme keinumassa, mutta keinut laitettiin pari päivää sitten talviteloille joten täytyy etsiskellä jokin puisto missä on vauvakeinu paikallaan.

Hugon kehityksestä kertoilinkin teille viime postauksessa. Poikahan on todella nopea nykyisin, ihan joka paikassa ja tuntuu että vieläpä yhtä aikaa! Hän ehtii tehdä hirveän paljon asioita sillä välin, kun äitin silmä välttää. Hän on joka paikassa, missä äitikin. Tänään kuvailin muumiastioita, joita olen viime aikoina ostanut. Pitihän sen Hugon siihenkin tulla mukaan ;)

Fazer sekä Muumipeikko unelmoi- keräilylautaset ovat vitriinissä turvassa, mutta Seikkailukulhon sekä lautasen ostin tänään Iittalan Outlet- myymälästä Hugolle kymmenellä eurolla! Aivan huippu löytö. Nyt saa poika syödä puuronsa ja soseensa hienoista astioista ;) Ei vaan, jotenkin koin hyväksi tuon mallisen kulhon, kun joskus jossain kylässä syötin sellaisesta pojalle puuroa. Huokean hinnan vuoksi tuli sitten napattua tuo lautanenkin mukaan. Mukia ei ollutkaan enää saatavilla, tuo Seikkailusarja kun on jo poistunut tuotannosta.

Hugo on kehittynyt liikkumisensa kanssa aivan hirveän paljon muutamassa päivässä. Nykyään noustaan jo ihan mitä vain vasten. Aadan peti on ollut aina lemppari paikka, mitä vasten nousta mutta tänään noustiin jo ihan ikiomaa pinnatuoliakin vasten kun olin kuvailemassa kuvituskuvia blogiin. Jonkin aikaa Hugo siinä tönötti tuolia vasten, mutta sitten alkoi ilmeisesti pelottamaan kun itku pääsi ja haluttiin jo äitin syliin. 

Kotia olen tässä sisustanut pikkuhiljaa. En ole jaksanut sen kanssa pitää mitään kiirettä, vaan aina vähäsen olen jotakin laittanut. Tavarat ovat löytäneet jo hyvän aikaa sitten paikkansa ja muutamia uusiakin hankintoja on tullut tehtyä. Ajattelin tehdä teille kotipostausta heti, kun saan vähän tuunailtua keittiön pöytää ja mahdollisesti myös olohuoneen tv- tasoa uuteen ilmeeseen. 

Joulukin hiipii pikkuhiljaa meidän kotiimme ja olen laittanut jo muutamia pieniä somisteita esille. Kuitenkin haluan vielä pitää ne hyvin minimaalisina, ettei vain ehdi kyllästyä niihin. Ei minun olekaan tarkoitus montaa joulujuttua laittaa esille, kun tämä koti on niin pieni että saattaisi helposti tulla liian sekava yleisilme. Yritän ujuttaa joulukoristeet sopimaan hyvin meidän muuhun sisustukseen. 

Eipä meille sen kummoisempia kuulu, tällaista perus arkea joka tuntuu oikein mukavalta tällä hetkellä. Pahoittelen postauksen sekalaisuutta ja epäloogista järjestystä, en vain oikein keksinyt että miten muutenkaan olisin nämä tänne kirjoitellut. Niin ja tämäkin postaus on nopsaan näpytelty Hugon päiväunien aikana ;)

Vauvan ensimmäinen flunssa

Nyt se sitten iski meillekin, syysflunssa. Tämä on Hugon elämän ensimmäinen flunssa eikä mitään helpointa laatuaan. Lisäksi tämä on meidän perheen yhteinen eka flunssa. Me olemme H:n kanssa sairastelleet todella vähän, joten tällainen sitkeä flunssa laittaa olon aika huonoksi. 

Minkä ikäisenä teidän lapsenne ovat sairastelleet ensimmäisen kerran?

Hugon flunssan oireet alkoivat näkyä sunnuntaina 19. päivä. Pojalla nenä vuoti kirkasta räkää ja arvasin heti, että flunssa on iskemässä. Hugo oli myös itkuinen ja todella lyhyt pinnainen. Iltasella räkää tulikin jo todella paljon ja vauvaa yskitti kovasti. Onneksi Hugolla ei ole ollut ollenkaan kuumetta, mutta limaisuus ja ikävä yskä ovat vaivanneet poikaa. Päivä- sekä yöunet ovat olleet aika rikkonaiset, kun flunssainen olo vaivaa. Melkein kaikki unet Hugo onkin nukkunut meidän välissämme. Minä sairastuinkin flunssaan sitten seuraavana päivänä.

Kipeää lasta on valtavan työläs hoitaa, kun itsellä on tukkoinen ja väsynyt olo. Eräs ilta, kun H oli kokouksessa, hoidin minä Hugoa kotona yksin. Vaipan vaihdon aikana tuntui, että pyörryn siihen paikkaan. Hugo vetäisi minua silloin myös hiuksista ja meinasin alkaa itkemään. Minulla on todella alhainen kipukynnys sairaana. Mittasin vaipanvaihdon jälkeen kuumeeni ja se oli 38,6'C. Onneksi H tuli pian kotiin ja annoinkin samantien Hugon hänelle ja menin itse levähtämään. Seuraavana päivänä sairastui sitten mies itsekin. 

Kipeä pieni vauva

Vaikka Hugo on ollut melko kiukkuinen ja itkuinen, kuvittelin hänen olevan kipeänä vielä kärttyisempi. Hugo naureskelee ja leikkii kovasti, mutta on hän normaalia väsyneempi ja nuhruinen. Iltaisin väsy tulee paljon aikaisemmin ja kovemmin kuin ennen ja silloin ollaankin aika känkkäränkkä. 

Ruokahalu Hugolla on ollut hieman huonompi kuin aikaisemmin. Soseita hän syö noin puolet entisestä määrästä, mutta puuro kelpaa melkein yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Sen sijaan maitoa on juotu nyt kovasti. Pääasia kuitenkin on, että lapsi jotakin täytettä sinne massuun saa ja tietysti nesteytyksestä pitää huolehtia kun kyseessä on kipeä vauva!

Korvat eivät tunnu Hugolla olevan kipeät, ei hän ainakaan niitä arista vaikka vähän korvalehdestä vetäisi hellästi tai painelisi korvan takaa. Toivotaan nyt, että flunssa menisi pian ohi ja vältyttäisi siltä korvatulehdukselta. Nyt on menossa siis viides päivä flunssaisena ja Hugo on selvästi tervehtymään päin. Hän on paljon iloisempi ja reippaampi, ei ole enää niin räkäinen eikä yskäkään vaivaa pientä enää niin paljoa. 

Pienen karhunpojan flunssan hoidossa meille ovat olleet aivan ehdottoman tärkeitä pilkottu sipuli nilkkasukassa ja ilmankostutin. Pilkomme joka ilta sipulia sekä valkosipulia ja laitamme ne tuollaiseen ohueen sukkaan. Sukka sitten roikkumaan pinnasänkyyn Hugon lähelle. Kyllä vain pysyy nenä paljon paremmin auki! Oleme myös laittaneet sängyn jalkojen alle kirjoja, jotta toinen pääty nousisi kunnolla ylemmäs. Lisäksi meillä on täällä kotona koneellinen ilmastointi jonka vuoksi huoneilma on melko kuiva, joten flunssaiselle vauvalle on hyväksi kosteampi ilma ja sen saakin näppärästi tuolla ilmankostuttajalla. Se meillä onkin melkein koko ajan päällä. Olemme myös käyneet suihkussa höyryttelemässä ja sen jälkeen limaa onkin tullut aivan hirveät määrät! Mihin ihmeeseen se kaikki räkä noin pienessä ihmisessä mahtuu?

Pilkottu sipuli pitää vauvan hengitystiet flunssassa auki sekä lievittää yskää. Ilmankostutin pitää huonekosteuden sopivana!

Ollaan me haettu myös apteekista vähän apuja pojan oloon. Physiomer Baby- suihke on ollut aivan huippu tuote! Se puhdistaa ja avaa tukkoisen nenän. Se pistää liman liikkeelle, joka on sitten helppo imeä tuolla niistimellä. Hugolla on pysynyt kauan nenä auki näiden avulla! Lisäksi varalla on aina kotona suppoja, jos sattuu tarvitsemaan. Parina yönä olen pojalle supon laittanut, kun on ollut kipeän oloinen. Muuten on pärjännyt hyvin ilmankin.

 Physiomer Baby- suihkeen laittaminen on aina onnistunut näppärästä, mutta tuon imuniistimen käyttö vaatii H:n viihdyttämään Hugoa ja minä sitten olen tämän aparaatin käyttäjänä. Hugo ei tykkää ollenkaan, kun räkää imetään, mutta kun hän keskittyy iskän höpöttelyyn niin homma sujuu helpommin. Välillä Hugo on ihan tyytyväinen, kun räkää imetään mutta toisinaan hän parahtaa aika kovaan itkuun. Nämä itkukohtaukset tulevat vain väsyneenä. Eihän se varmastikaan mitenkään kivalta tunnu, mutta tärkeää onkin saada kaikki räkä mahdollisimman hyvin pois jotta voitaisiin paremmin välttyä korvatulehduksilta.

Mitkä hoitokeinot teillä ovat auttaneet flunssaisen lapsen hoidossa?

Pikkupotilaan flunssan hoitoon

Sairaan lapsen hoitaminen on aika työlästä, kun on itsekin kipeä. Nukkuminen on tosi katkonaista, paljon pitää sylitellä, heijailla ja paijailla. Ruokailussa pitää yrittää olla reipas ja viihdyttää, jotta toiselle maistuisi sapuska. Sitten on tietysti nämä "hoitotoimenpiteet", jotka pitää tehdä. Minusta on kuitenkin ihanaa hoitaa omaa pikkuistani ja äidinvaistoni ovat kyllä niin valloillaan nyt. Omaa rakasta poikaa tulee nyt huolehdittua niin paljon ja helliteltyä, jotta hänen olonsa olisi parempi. Itsellä meinaa vaan välillä olla pää niin pökkyrässä tämän oman kuumeilun takia, että jaksaminen on aika nollassa.

Viime päivinä meillä ollaan otettukin aivan rennosti. Aamuisin ollaan katseltu koko perhe muumeja ja päivisin olemme leikkineet paljon Hugon kanssa. Nyt ollaan myös luettu paljon Hugolle lastensatuja, kun hän ei ole niin vauhdikkaana menossa joka paikkaan kuin normaalisti.  Olemme myös nukkuneet ihania päiväunia samassa sängyssä, Hugo meidän välissämme, minun peiton alla :)

Onneksi nyt näyttäisi siltä, että tämä flunssa on pian selätetty ainakin Hugon osalta. Ehkä jossakin välissä minäkin ehtisin parantumaan. Ainakin teetä on mennyt nyt extrapaljon sekä kurkkupastilleja. Kipeästä kurkusta huolimatta olen yrittänyt laulaa Hugolle joka nukutuksessa, kun se on meillä ollut tapana ja selkeästi Hugolle tärkeä juttu. 

Nyt tämä mamma lähtee teekupposen kanssa peiton alle levähtämään, kun pieni Hugokin nukkuu. 

Onkos siellä muita perheitä flunssan kourissa tällä hetkellä? 

Rakkaudesta metsästykseen

 Metsästäminen on harrastus, jota on monen vaikea ymmärtää mitä hienoa siinä muka on. Maalla sitä pidetään ihan tavanomaisena harrastuksena, sitä jopa kunnioitetaan ja pidetään suuressa arvossa. Uusi sukupolvi kritisoi tätä harrastusta aika rankalla kädellä, on ennakkoluuloja ja metsästäjiä pidetään viattomien eläinten tappajina. Ehkä joku harrastaakin metsästystä kyseenalaisella tavalla, mutta suurin osa kuitenkin tekee sitä täydellä sydämellään. Minä sekä mieheni ainakin teemme, joten kertoilempa teille mitä metsästys minulle merkitsee. 

Kasvoin perheessä, jossa metsästettiin. Olin lapsena paljon isäni kanssa hirvimetsällä. Siellä olivat myös setäni, pappani ja paljon tuttavia. Minun tehtävänä oli seisoskella tyytyväisenä passissa ja lauleskella ajankuluksi lauluja. Kyllä minä muutamat makkaratkin ehdin syksyn aikana paistaa ja hauskuuttaa jutuillani vanhoja hirvimiehiä. Lisäksi huolehdin koirille juomavettä ja taluttelin niitä autoille. Hirven nylkeminen oli minulle arkipäivää, enkä nähnyt siinä mitään hirveää. Toki minulla oli koko ajan pieni sääli näitä eläimiä kohtaan, mutta samalla olin tyytyväinen kuinka hienon hirven iskäni oli ampunut. 

Teini-iässä en käynyt metsällä, mutta kun reilut neljä vuotta sitten aloimme seurustella H:n kanssa, innostuin metsästyksestä uudelleen. Hankin metsästyskortin ja ostin Browning 525 nordic hunter- päällekkäispiippuisen haulikon. Noihin aikoihin meille otettiin myös ihana beagletyttönen, Aada.

Metsällä nautiskelemassa ensimmäisistä syysaamuista

Minä harrastan lähinnä jänismetsästystä. Jonkin verran käymme metsästämässä myös kanalintuja, mutta se on jäänyt viime vuosina vähälle. Aadaa aloimme treenata pennusta saakka joka toinen päivä. Istuimme aamu kuudelta metsässä ja katselimme, kun Aada opetteli hakemaan itsenäisesti. Koiraa ei saa siis auttaa hakemaan jänistä, vaan tärkeintä on itse vain istua paikallaan ja yrittää pysyä lämpimänä. Joka kerta olimme metsässä useamman tunnin, yleensä noin neljä tuntia. Paistelimme siellä makkaraa ja nautiskelimme syksyn kirpakkaasta säästä.

Parin kuukauden harjoittelu tuotti tulosta ja Aada sai ensimmäisen kerran jäniksen nostettua ylös. Tyttö haukkui niin kaunista ajohaukkua ajaessaan pupua. Minulla vierähti kyynel poskelle, olin niin ylpeä Aadasta. Näimme jäniksen, olisimme pystyneet ampua mutta emme halunneet. Aada teki useita virheitä ajon aikana, joten halusimme harjoitella vielä. Meille oli tärkeää opettaa koira hyväksi, pitkäjänteiseksi ajajaksi, joka ei vain opi siihen että lyhyt ajo ja PAM, isäntä ampuu pupun. Koiran pitää pysyä pitempään jäniksen perässä, selvittää paluuperiä ja hukat joita jänis tekee. 

Aada ja pupunen

Ensimmäinen jänis ammuttiin Aadalle hänen ollessaan viiden kuukauden ikäinen. Olin niin ylpeä meidän tytöstä, että itkeä vollotin H:n nylkiessä jänistä. Me olimme onnistuneet, Aada oli onnistunut! Meillä oli aivan mahtava joukkuehenki metsällä ollessamme.

Aada on oppinut oikein hyväksi ja tasalaatuiseksi ajokoiraksi. Se hoitaa hommansa hyvin ja varmuudella. Aada on myös synnyttänyt ja kasvattanut maailmalle kuusi hienoa beaglea, joista jokainen ajaa jänistä! Me olemme aivan valtavan ylpeitä meidän kennelnimellämme olevista koiristamme!

Aada etsimässä jäniksen hajuja

Miksi me käymme sitten metsällä, mitä hienoa siinä on? Meille on tietysti ensisijaisen tärkeää, että Aada pääsee toteuttamaan itseään. Beagle on alkukantainen metsästyskoira, jolla on voimakas metsästysvietti. Beaglen pitää päästä metsälle, vaikkei omistaja itse metsästäisikään. Beaglen luonteesta jää omistajalla puolet näkemättä, jos koira ei koskaan pääse metsälle. 

Aadan metsästysvietin toteuttamisen lisäksi on myös paljon muita syitä rakastaa tätä harrastusta. Minä nautin todella paljon varhaisista aamuista, raikkaasta, kirpakkaasta luonnon tuoksusta. Kauniista, rauhallisista maisemista ja kaikesta mitä luonto voi vain parhaimmillaan antaa. Metsällä voi rauhoittua, elää kiireettömästi, pysähtyä ajattelemaan ja olla itsekseen. On mahtavaa nähdä teeret soitimella ja kylmät väreet nousevat kun näkee ilveksen jälkiä. On kivaa tehdä H:n kanssa yhdessä nuotio ja fiilistellä tulen äärellä. Paistella makkaraa, juoda teetä ja olla vain. 

Oman koiran ajohaukun kuuleminen on jotakin aivan upeaa, sitä ei voi oikein kuvailla. Kylmät väreet nousevat joka kerta iholle, kun kuulen Aadan innostuneen ajohaukun. Suuri ylpeys nousee heti pintaan, kun tiedän tytön ajavan onnellisena pupua. Ehkä saatan nähdä vilauksen Aadan ajamasta jäniksestä ja se vasta jännittävää onkin. Joka kerta kuitenkin, kun päästämme Aadan irti juoksemaan metsään, sydäntä riipaisee ajatus jos jotakin käy eikä Aada tule enää häntä heiluen takaisin luoksemme. Metsä on täynnä vaaroja, jänikset menevät jonkin verran heikoille jäille, mitä vain voi tapahtua. Kuitenkin päästämme Aadan aina matkaansa, sillä jos reissu jää Aadan viimeiseksi, on hän silti varmasti saanut elää täysillä ja onnellisena.

Meille kummallekaan ei ole tärkeää jäniksen ampuminen. Se ei ole myöskään koiralle tärkeää, koiralle kaikista parasta on se että se saa vain ajaa. Aadalla ainakin lopahtaa innostus heti, kun näkee jäniksen ammuttuna. Me ei ammuta useinkaan metsällä riistaa. Me seuraamme tutkasta ajoa, kuinka hyvin jänis harhauttelee koiraa tehden paluuperiä. Kuinka fiksu jänis on. Onko tämä elinkelpoinen eläin? Jos jänis ei saa karkotettua koiraa, miten se saisi viikon päästä karkotettua sitä ajavan ketun? Tällaisen jäniksen voi siis ampua. Me ammumme vain jäniksiä, joiden uskomme joutuvan jonkin ajan päästä jonkun pedon suuhun tai jotka eivät vain tule selviämään talvesta. Nämä ovat yleensä nuoria yksilöitä. Jätämme  suosiolla rauhaan jänikset, jotka osaavat harhautella Aadaa, ne ovat varmasti elinkelpoisia yksilöitä ja niiden on hyvä pysyä elossa ja lisääntyä.

Jos käy niin, että ammumme jäniksen, olen siitä tietysti jo kovin ylpeä että saimme sen ammuttua. Liikkuvan kohteen ampuminen ei ole mitenkään helppoa, vaan se vaatii tarkkuutta ja pitkiä hermoja. Räiskimään ei pidä ryhtyä, siinä voi vaarantaa pahimmassa tapauksessa metsästyskavereiden hengen. Meistä ei kumpikaan hirveästi tykkää nylkeä eläintä, mutta kun sen teemme, teemme sen riistaa kunnioittavalla tavalla. Olemme ylpeitä metsästäen hankkimasta ravinnosta, sillä se jos mikä on puhdasta, luontoa kuormittamatta hankittua ruokaa ja aivan älyttömän hyvää! Riistaa voi syödä hyvällä omalla tunnolla, sillä eläin on varmasti saanut elää elämänsä vapaana tehden juuri lajilleen ominaisia asioita.

Vauvankin kanssa on helppo käydä metsällä!

Metsästys on Suomessa tarkoin säädeltyä ja valvottua. Lain rikkomisesta voidaan tuomita rangaistuksiin. Laki määrittelee tarkoin, kuka saa metsästää, millä keinoin saa metsästää, mitä riistaa saa metsästää ja milloin. Metsästyksen tarkoituksena on poistaa pääsääntöisesti vain nuoria yksilöitä, jottei kanta pääse metsästyksen vuoksi pienentymään. 

Metsästyksellä myös säädellään, ettei kanta pääse liian suureksi ja näin poistetaan sieltä heikoimmat yksilöt. Jos esimerkiksi metsäjäniksiä on paljon, alkaa ravinto käydä vähiin ja vastustuskyky tauteja ja sairauksia vasten huononee. Tällöin jäniksiä menehtyy ja jäniskanta vähenee, kunnes taudit on selätetty ja ruokaa taas on riittävästi. Metsästyksellä voidaan siis tasoittaa tällaista kannan heilahtelua. Lajia, jonka kanta on huimassa kasvussa, metsästetään enemmän ja ne joiden kanta on taas hupenemassa, metsästetään vähän tai ei ollenkaan. 

Meille metsästys on mielenravintoa. Me nautimme siitä valtavasti, vietämme metsässä paljon mukavia hetkiä perheen kesken ja annamme koirallemme mahdollisuuden toteuttaa itseään. Itse riistan ampuminen on meille ihan toissijainen asia, mutta kun sen teemme, teemme sen riistanhoidollisista syistä. Metsästyksen lisäksi hoidamme riistaa ruokkimalla sitä talvisin. Ruokimme pääasiassa jäniksiä heinällä ja viemme niille suolakiviä metsään. Meille tämä harrastus on aika kokonaisvaltainen ja se sisältää niin paljon erilaisia asioita, että emme voisi ikinä kuvitellakaan lopettavamme harrastamista. Aikeissamme on myös opettaa Hugolle metsästyksen salat, hän saa sitten tietysti itse päättä haluaako olla metsällä vaiko ei. Ainakin toistaiseksi poika on nukkunut metsäreissuilla onnellisen sikeästi vaunuissa :)

Onkos siellä lukijoissa muita metsästystä harrastavia?

Meidän metsästävä perhe