Elämäni ihanin viikko!

Reiluun viikkoon ei ole postausta tullut, mutta tällä kertaa minulla on siihen ihan hyvä syy. Ihana pieni poikamme syntyi 31.3.2014, klo 21:49 raskausviikolla 36+6. Pienellä ukkelilla painoa oli 2740g ja pituutta 47cm. Synnytys meni hyvin ja oli erittäin helppo ja nopea; neljä tuntia kesto. Synnytyksestä kerron tarkemmin myöhemmin erillisessä postauksessa.

Tällaisten pakettien kanssa kotiuduimme sairaalasta viime perjantaina;

Pieni Hippu reilun viikon ikäisenä 

Liberolaukku

Liberolaukussa oli kahta erikokoista vaippaa, siteitä äidille, liivinsuojat, kosteuspyyhkeitä, hoitoöljyä, lelu ja esitteitä. Itse hoitolaukku on oikein näppärän kokoinen ja tulee meillä varmasti käyttöön!

Vauva-arki on ihanaa ja jännittävää. Meillä on mennyt kaikki todella hyvin, mitä nyt vanhempia vähän väsyttää. Vauvalla on lähtenyt hienosti paino nousuun ja muutenkin on oikein rauhallinen, mutta reipas ja jäntevä pikku Hippu. Perjantaina tulee neuvolan täti kotikäynnille, joten saadaan tietään miten on paino lähtenyt kehittymään. Täysimetän Hippua kolmen tunnin välein ja ainakin pojalla on massu kovasti kasvanut ;) 

Palailen blogin pariin mahdollisimman pian kertomaan teille tarkemmin kuulumisia, nyt tarvitsen unta :)

Raskausviikko 36+1: Paineita ja paniikkia

Vauvamasu, Rv 36+1

Ihanaa, kun viikot vierii eikä ole tullut tunnetta että aika olisi pysähtynyt. Oikeastaan tuntuu siltä, että aika vain katoaa käsistä. Jatkuvasti saan olla kirjoittamassa uutta raskausviikkopostausta. Varsinkin, kun postaustahtini on ollut viime aikoina melko hitaanlainen. Anteeksi siitä, olen vain ollut kovin väsynyt. 

Raskausviikolla 37 sikiön paino on noin 2700g ja pituus noin 44cm. Vooi, minulla olisi Hipulle tuolla se pienoinen body koossa 44! ;) Vauva alkaa olla kohtapuolin jo aika valmis maailmaan, mutta minun puolesta saa pysytellä massusani vaikka sinne laskettuun aikaan saakka kunhan nyt ei hirveän paljon yli mennä. :)

Vauva potkii edelleen TODELLA kovasti. Välillä se käy oikeasti kipeää. Hippu tykkää työntää peppuaan kylkeäni vasten ja välillä täräyttelee mojovia iskuja kantapäällään.  Kolmisen päivää sitten illalla istuskelin tietokoneella ja tunsin voimakasta kipua kohdunsuulla. Yhtäkkiä tuntui omituinen "rysähdys" ja massu oli paljon alempana kuin ennen. Kämmen mahtui oikein hyvin rintojen ja massun väliin. Nousin ylös ja käveleminen tuntui oudolle. Ihan kuin jokin pallo olisi keinunut jalkojeni välissä. Lisäksi tuli aika voimakasta paineen tunnetta alapäähän. Nykyään kävelenkin oikeasti kuin ankka, joka meinaa kaatua selälleen. Ilmeisesti vauva on nyt kiinnittynyt. 

Oma olotila on oikein hyvä muuten, mutta hillitön väsymys on viimeisen viikon painanut päälle. Tuntuu, että olen koko ajan nukkumassa, joko yöunia tai päiväunia...Tai muuten vain levähtämässä. Olen koko päivän taas hirveässä horroksessa, vaikka olisinkin levännyt hyvin. Mieli on kuitenkin hyvä ja ajoittain käy todella voimakkaita innostuksen tunteita tehdä jotakin kotona. Olenkin touhuillut kaikenlaista; leiponut, järjestellyt paikkoja, pikkuisen sisustanut, laittanut vauvalle juttuja valmiiksi... Ihan selvästi jokin pesänrakennusvietti on iskenyt. Olen tehnyt ruokaakin pakkaseen valmiiksi, jotta on sitten lämmityksiä myöhemmin jos ei jakseta ruokaa tehdä joka päivä. 

Voimakkaita sähköiskumaisia vihlaisuja tulee edelleen pitkin päivää, mutta iltaisin ne ovat jo aika kovia. Eilen illalla nukkumaan mennessäni, tunsin monta vihlaisua peräkkäi ja tuntui jo että järki menee niiden kanssa. Ne alkaa olla aika kivuliaita. Jos ne olisivat pitkäkestoisempia, niin en varmaan kestäisi sitä kipua. Onneksi ne ovat ihan normaaleja, tarkistin asian kun alkoi vaivata mieltä :) Rintani ovat kasvaneet, niitä kuumottaa ja ne ovat hieman arat. Kävin ostamassa kaarituettomat pehmeät liivit vähän isomassa koossa, niin pärjään taas.

Unenlaatu on taas vähän parempaan suuntaan menossa; pystyn nukahtamaan aika nopeasti ja nukunkin sikeästi. Yöllä kuitenkin joudun käymään 3 - 5 kertaa vessassa. Joskus H joutuu nostamaan minut sängystä ylös, kun rakko on niin täynnä etten pysty itse ponnistamaan. Outoja unia näen edelleen joka yö ja jatkuvasti olen höpöttänytkin taas unissani. H raukka säikähtelee pitkin yötä, että minulla on jokin hätänä kun saatan alkaa huutamaan unissani. 

Viikonloppuna H:n sisko kävi tyttönsä ja lapsenlapsensa kanssa meillä kyläilemässä. Pikkuinen on 1,5 vuotias ja kyllähän siinä melkoisia hellyyden tunteita tuli, kun pienen neidin touhuja katseli. Toinen oli vain hirveän väsynyt, että itkeskeli jatkuvasti. Minulle tuli hassu tunne, kun tytöllä oli vähän vaippa falskannut ja lainasin hänelle Hipun 80cm housuja että minulla on antaa pienelle vaatetta. En osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta se tuntui todella jännälle. Nämä on näitä tilanteita, kun yhtäkkiä aina havahdun siihen että minusta on tulossa ihan pian äiti. 

Oli myös ihanaa nähdä, kuinka hienosti Aada leikki pienen tytön kanssa. Aada nuuski nätisti ja nuolaisi vain pikkuisen leuasta. Sitten se kulki tytön perässä sievästi ja varoi hänen liikkeitään. Ei ollenkaan riehunut ja hyppinyt lasta vasten, vaikka tyttö välillä innostuikin kovasti. Pieni tyttönen silitteli Aadan poskia ja isoja korvia ja Aada vain silmät kiinni onnessaan nautti huomiosta. Tytön alkaessa itkemään, yritti Aada kovasti lohduttaa pikkuista mutta kun ei onnistunut siinä, meni H:n jalkojen väliin nököttämään. 

H:n sisko oli taas käynyt kirpparikierroksella ja toi Hipulle vaatteita. Vaatteet ovat hyväkuntoisia ja mieluisia, joskin jotkut värit ovat hieman oman värimieltymyksien ulkopuolella. Ehkä johtuu siitä, että en haluaisi vaatteiden perusteella kategorioida vauvaa vielä kumpaankaan sukupuoleen. Tytölläkin voi käyttää sinistä ja pojalla punaista. Tykkään vaaleansinisistä, vaaleanpunaisista, punaisista, keltaisista ja beigeistä vaatteista... Yleensä tykkään kyllä kirkkaistakin väreistä, mutta ihan kaikki sävyt eivät kuitenkaan miellytä silmääni. Mutta olen todella kiitollinen, että meillä on auttavia ihmisiä ympärillä jotka välittää ja ovat odotuksessamme mukana. 

Potkuhousuja Hipulle

Potkuhousuja meillä alkaakin olla jo melkoinen satsi. Kohta minua alkaa ahdistamaan tämä vaatemäärä... Pitää varmaan sanoa kohta, että mitä tarvitsemme ja mitä emme. Haluaisin kuitenkin ehtiä käyttämään kaikkia mahdollisimman paljon, enkä tykkää siitä että vaatteet vain lojuvat tyhjän panttina kaapissa. Leijonapotkari on Veikka & Venla- merkiltä ja on kokoa 60. Rinnassa kuvana suloinen leijona. Tämä on ihanan keväinen ja pirtsakka vaate! Turkoosit potkuhousut ovat Pikkuset- merkiltä  ja myöskin koossa 60. Sitten on potkuhousut, joissa on valkoisia, keltaisia, vihreitä ja vaaleansinisiä raitoja. Ne ovat myös merkiltä Pikkuset ja kokoa 60. Lopuksi vielä 80 kokoa olevat ruskea-valko- raidalliset potkuhousut Marlon- merkiltä. Näistä potkareista tulee ihan mieleen vaatteet, joita äitini piti meillä kun olimme pieniä. 

Bodeja ja yöpuku vauvalle

Bodejakin alkaa olla jo aika isot pinot meidän Hippusellemme. Tosin ne ovatkin todella käytännöllisiä ja hyödyllisiä vaatteita vauvoille. Vihreä lyhythihainen sammakkobody on Tutan, koossa 62. Vaaleansininen lyhythihainen body nallekuviolla on koossa 62 / 68, mutta merkkiä en löytänyt tästä vaatteesta. Pitkähihainen koiranpentubody on Name it- merkiltä, kokoa 56. Sitten vielä suloinen sammakkoyöpuku KappAhl: lta, koossa 74 / 80.

Maanantaina meillä oli taas neuvola. Nyt kyllä tuntuu, että neuvolakäyntejä on todella tiheään mutta oikeastaan ihan hyvä vain, onpahan aina tilanteen tasalla ja voi kysellä mieltä askarruttavista asioista. Neuvolakäynti oli taas aivan normaali. Ensin käytiin vähän vointiani läpi ja sitten mitattiin verenpaine. Verenpaineeni huitelivat taas ihan omissa lukemissaan: 123 / 90. Neuvolan täti katsoi taas minua huolestunein silmin ja kyseli moneen otteeseen, olenko tuntenut mitään erikoista. Aina kerron vain hänelle, että kotona mittaillessa H:n vanhempien mittarilla, lukemat ovat normaalit mutta jostakin syystä ne nousevat neuvolassa mitattaessa korkeaksi. Pulssikin oli melkoisen korkea. Tästä huolimatta neuvolan täti alkoi puhua, että hänen pitäisi varmaan soittaa keskussairaalalle, että ottavat minut sinne viikonlopuksi makoilemaan ja mittailemaan paineita. Lisäksi hän alkoi puhua verenpainelääkityksestä ja minä ahdistuin ihan kauheasti tästä. Onko todella niin, että verenpaineeni on noussut nyt yhtäkkiä korkeaksi vai onko tämä edelleen sitä valkotakkipelkoa? Sitten neuvolan täti ehdotti, että ostaisimme oman verenpainemittarin kotiin ja mittailisin kotosalla kaikessa rauhassa lukemia ja toisin ne hänelle ensi viikolla niin katsottaisiin niitä. Tämä minulle kyllä sopiikin, haluan itsekin päästä selvyyteen verenpaineeni kanssa.

Pissanäyte oli taas puhdas ja painoa oli tullut viime viikosta 100 grammaa lisää.  Sitten paineltiinkin massua ja tunnusteltiin vauvan asentoa. Neuvolan täti meinasi itsekin, että vauva saattaa olla hyvinkin kiinnittynyt kun ei enää oikein tuntenut Hipun päätä. Sanoi taas, että on minulla vain tilava lantio... Aina hän muistaa siitä mainita :D Sitten kuunneltiin sydänäänet ja Hippu ei meinannut millään pysyä paikoillaan ja potki anturia. Sydänäänet olivat taas hyvät ja selvät, 130 - 140. Kohdunpohjankorkeus oli 32cm.

Tästä neuvolakäynnistä minulle jäi paniikki päälle. Jotenkin ahdistuin hirveästi, kun neuvolan täti tavallaan tietää että joillakin verenpaine nousee voimakkaasti lääkärissä mutta ei kuitenkaan oikein uskonut, että kotosalla paineet ovat normaalit. Onhan se todella hyvä, että asioihin tartutaan mutta minusta nyt lietsottiin ihan turhaan paniikkia. En haluaisi sairaalaan makoilemaan turhaan, varsinkin kun viimeksikin siellä jo minulle sanottiin että verenpaineet ovat normaalit, välillä jopa alhaiset eikä minun tarvitse niistä huolehtia eikä mistään muustakaan. Enkä varsinkaan haluaisi alkaa turhaan syömään verenpainelääkitystä. Lisäksi neuvolan täti sanoo aina, että minun ei saisi tehdä enää YHTÄÄN mitään, vaikka lääkäri sanoi minulle että kannattaa kokeilla tehdä perus kevyitä kotitöitä niin pysyy mieli, vireys ja kunto hyvänä. Ja muutenkin olenhan tietoisempi omasta voinnistani, kun teen jotakin kun että vain pötköttelisin sängyssä puolikuolleena. 

Kävimme heti neuvolan jälkeen ostamassa kotiin verenpainemittarin ja aloinkin heti mittailemaan. Olen nyt ottanut joka päivä verenpaineeni ja se on ollut korkeimmillaan luokkaa 127 / 81 ja alhaisimmillaan 109 / 62. Pulssi on myös ollut ihan normaali. Soittelin tänään aamulla neuvolaan ja neuvolan täti oli itsekin huojentunut kuullessaan, että verenpaineeni on todellakin normaali. Hän ohjeisti minua mittaamaan seuraavan kerran vasta perjantaina, lauantaina ja sitten vielä maanantaina. Vien hänelle lukemat ensi viikon keskiviikkona neuvolakäynnilläni, toivottavasti hän uskoisi etten huijaa lukemia. Miksi haluaisin tiedostaen vaarantaa vauvan ja oman terveyden? Minusta ainakin tuntuu hurjalle, jos aikuista ihmistä ja hänen puolisoaan ei uskota. No, se nähdään sitten ensi viikolla. Pääasia kuitenkin, että meillä on kaikki kaikinpuolin hyvin ja tiedän itse, että verenpaineeni on normaali ja Hippu voi hyvin. Ensi viikon tiistaina meillä onkin tutustuminen synnytyssairaalaan ja synnytysvalmennus!

Beurer- verenpainemittari

Rv. 35+6 (35+1)

Paino: 63,9kg (63,8kg)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Verenpaine: 123 / 90 (122 / 76)

Hemoglobiini: - (126)

Kohdunpohjan korkeus: 32cm (31cm)

Vauvan liikkeet: ++

Vauvan syke: 130 - 140

Raskausviikko 35+1

Vauvamasu, Rv. 35+1

Viikot kuluvat hirveän nopeasti, jatkuvasti tulee havahduttua siihen että ihan kohta Hippu on täällä. Onneksi lähes kaikki tarvittava on hankittuna, joten pääsemme varmasti hyvin alkuun. H ihmettelikin, että miksi hankin kaiken mahdollisen jo etukäteen. Ihan vain sen takia, että ei tarvitse sitten pienen vauvan kanssa kierrellä kauppoja taikka patistaa miestä käymään ostamassa pikkujuttuja. Meillä noita hoitotarvikkeita on vielä melko minimaalisesti, koska haluan nyt ensin nähdä että mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee. 

Eilen tulikin täyteen RV. 35 ja kuulostaa hurjalta lukemalta ajatella, että olemme menossa raskausviikolla kolmekymmentäkuusi! Tällä viikolla sikiön paino on noin 2500g ja pituus noin 42,5cm. Hippu on oleskellut jo hyvin kauan pää alaspäin ja potkuja tulee edelleen todella paljon. Muutamana yönä on jäänyt yöunet todella vähiin, kun pikkuinen on heittänyt hirveitä jumppasarjoja ja todella kovasti! Välillä potkut käyvät ihan kipeästikin. Onneksi kuitenkin liikkuu paljon, niin minun ei tarvitse huolehtia että onko vauvalla kaikki hyvin. Kuitenkin olen sikiön vilkkaudesta huolimatta huomannut, että sillä on jo melko säännölliset ja pitkähkötkin unijaksot.

Itselläni olo on koko ajan vain parempaan suuntaan menossa. Enää ei tule supistuksia yhtenään ja kipeät supistukset ovat jääneet kokonaan pois. Edelleenkään en ala mahdottoman paljon rehkimään ja tekemään, olen ajatellut ottaa tämän loppuraskauden rennosti ja kerätä voimia vauvan tuloa varten. Silloin varmasti saadaan valvoa koko porukalla. On minulla kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä, kun pitäisi tehdä muutamia muita hankintoja joten nettiä on tullut selailtua viime päivinä todella paljon ja ostoslistaa kirjoiteltua. 

Viime päivinä on tullut aika inhottavan tuntoisia kipuja alavatsaan, kohdunsuulle ja nivustaipeisiin. Kipu tulee varoittamatta, todella kovana, aivan kuin sähköiskun saisin ja se vetää välillä jalatkin ihan voimattomaksi. Sitten kipu on poissa. Ilmeisesti nämä ovat jonkinnäköisiä liitoskipuja vai olenko ihan väärässä? Tällaisia tuntemuksia minulla ei ole aikaisemmin ollut, mutta voisin kuvitella että tältä tuntuu kun joku tökkisi puukolla. Yölläkin näitä "kipupiikkejä" tulee yhtäkkiä ja välillä olen ihan ääneen sanonut "AI", tosin olen yrittänyt sanoa sen hiljaa ettei mies turhaa säikähdä ja herää. 

Onko muilla ollut tällaisia voimakkaita vihlaisuja?

Olen nauttinut viime päivinä ihan täysillä, kun on aurinko paistanut niin ihanasti ja on ollut keväinen ilma. Ollaan ulkoiltu koko perhe aika paljon, tosin minä olen kävellä töpötellyt melko hissukseni. Ihanaa on käydä taas lenkillä, kun olo on paljon parempi. Kyllä se levon merkitys on aika suuri tässä vaiheessa raskautta. Ainakin minun kohdallani. 

Tänään meillä oli taas vaihteeksi neuvolakäynti. Nyt niitä tuleekin hurjan usein, kun seuraava käynti on jo ensi viikon maanantaina. Onhan se kyllä hyvä, että on tällainen mahdollisuus ja tilannetta seurataan koko ajan. Onneksi neuvola on vajaan kilometrin päässä meiltä, joten siellä käyminen on helppoa. Meidän neuvolan tätikin on niin mukava tapaus, että ihan mielellään käymme H:n kanssa siellä juttelemassa. 

Tänään taas tehtiin ihan normaalit tarkastukset, mutta hemoglobiinia ei tarvinnut ottaa kun viime kerralla se oli hyvä. Verenpaineet olivat ihan normaalit, mutta alapaine minulla on aina korkeampi neuvolassa mitattuna kuin kotona. Jostain syystä se tilanne vain jännittää minua niin kovasti, on aina jännittänyt. Pissa oli puhdas ja painoa oli viime perjantaista tippunut 700g. Neuvolan täti ei tästä mitenkään suuttunut, kun viimeksi painoa oli tullut niin hyvin. Ilmeisesti äitini kyläily täällä sai aikaan pienen painonnousun. Tuli vähän herkuteltua silloin. Nyt kun olemme palanneet takaisin normaaliin arkisyömisiin, niin paino alkaa palautua takaisin ja painon nousu menee taas sillä vanhalla kaavalla kuin aina ennenkin. 

Seuraavaksi taas tutkiskeltiin ja tunnusteltiin sikiön asentoa ja hän on siellä edelleen raivotarjonnassa. Neuvolan täti sanoikin, että minun lantiossani on todella hyvin tilaa vauvalla olla ku ei nosta päätään ollenkaan ylemmäs. Onhan se huojentavaa kuulla, että lantiossa on tilaa ja se antaa periksi. Uskoisin, että normaalille alatiesynnytykselle ei ole mitään estettä niin kuin lääkärikin jo viimeksi sen totesi. Neuvolan täti sanoi vielä, että Hippu tykkää olla melko pitkänä massussani, ei siis köllöttele mitenkään kumpaankaan kylkeen päin. Siinä mielessä onkin hyvä, että vauva on jo niin alhaalla lantiossani, muuten saattaisi olla tukala olo ja vaikea hengittää. Kohdunpohjan korkeus vielä mitattiin ja se oli 31. Tällä hetkellä mennään hieman keskikäyrän alapuolella, mutta se johtuu vain siitä että Hippu on painunut lantiooni. 

Neuvolan jälkeen käytiin vielä apteekista ostamassa minulle lisää kalaöljykapseleita ja hoitamassa normaalit kauppa-asiat. Kirpputorikierroskin tehtiin pikaisesti ja olisihan siellä ollut taas paljon edullisia vaatteita vauvalle. Olen kuitenkin päättänyt, että kun meillä jo kaikki tarvittava alkuun pääsemiseksi löytyy niin en hanki mitään vielä enempää. Täytyy ensin katsella, että millaisia vaatteita tykätään pitää ja mitkä vaatteet ovat Hipulle helpoin pukea. 

Kaiken kaikkiaan loppuraskaus tuntuu tällä hetkellä sujuvan oikein hyvin ja vointini on kaiken kaikkiaan melko normaali. Ei ainakaan vielä ahdista ja tunnu siltä, että syntyisipä vauva jo. Tietysti me jo malttamattomina häntä odotellaan, mutta parempi Hipun on vielä pysytellä masuni suojissa muutaman viikon. Eilen illalla jo mietiskelin, että kuinkahan sitä tuleekin ikävä tätä pallomasua ja niitä ihania potkuja :') 

Lopuksi vielä muutamia lukemia:

Rv. 35+1 (34+3)

Paino: 63,8kg (64,5kg)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Verenpaine: 122/76 (122/73)

Hemoglobiini: - (126)

Kohdunpohjan korkeus: 31cm (30cm)

Vauvan liikkeet: ++

Vauvan syke: 140

Raskausviikko 34+0: Perhevalmennus vol. 2

Vauvamasu, Rv. 34+0

Täällä pyöräytettiin  eilen käyntiin 35. raskausviikko! Taas on Hippu viikon verran vanhempi ja vahvempi. Painoa sikiöltä näillä viikoilla löytyy noin 2300g ja pituutta noin 41cm. Hurjaa ajatella, että Hippu painaa ja on pituudeltaan kohta saman verran kuin mitä minä olin syntyessäni. 34 viikon täyttymistä odottelinkin kuin kuuta nousevaa ja se onkin ikään kuin raskauteni yksi tärkeimmistä etapeista. Kaksi viikkoa sitten jännitin sairaalassa, että pääsemmekö näin pitkälle. Jos Hippu olisi päättänyt syntyä alle 34 viikkoisena, olisimme joutuneet synnyttämään Oulun Yliopistollisessa sairaalassa enkä sitä halunnut. Nyt jos vauva päättää syntyä, saan synnyttää täällä Kemissä. 

Supistukset ovat rauhoittuneet, mutta edelleen kivuttomia supistuksia tulee pitkin päivää jonkin verran, joskus ihan levossakin. Autossa istuminen on aivan hirveää. Joudun istumaan ihan ihmeellisessä asennossa tököttäen enkä pysty liikahtamaan mihinkään, ettei vain tulisi supistuksia. Ne sitten ovat ikävän tuntoisia automatkalla. Kotityöt ovat lähinnä pölyjen pyyhkimistä ja kevyttä ruuanlaittoa, H hoitaa imuroimisen ja raskaiden asioiden nostelun. Onneksi hän on ollut mukavasti apuna, eikä minun ole tarvinnut huolehtia ja hoitaa asioita joita en nyt kykene tekemään. Vaikka supistukset ovatkin vähentyneet, johtuu se ihan täysin siitä että lepään nykyään todella paljon. Heti jos teen jotakin niin kuin ennen, muuttuu olotila paljon tukalammaksi ja vatsaa kiristää todella paljon. 

Kyllähän se hieman meinaa mielen päälle ottaa, kun ei oikein kykene enää tekemään niin kuin ennen ja kovasti haluttaisi kuitenkin touhuta vielä. Onneksi kuitenkin pikku jutuistakin tulee hyvä mieli ja aina kyllä keksii jotakin pientä näperreltävää. En vain jotenkin olisi uskonut, että menen näin pian tällaiseen tilaan. No, koskaan ei voi etukäteen tietää.

Muuten oloni on oikein hyvä, saan nukutuksikin ihan hyvin. Mitään paikkaa ei varsinaisesti kolota, mitä nyt pieniä liitoskipuja on ja selkä välillä kipuilee. Henkinen puolikin alkaa olla taas aika hyvin koottuna, enkä enää itkeskele tai turhaudu joka asiasta. Voisi sanoa pikku jutuista huolimatta, että voin aika hyvin. 

Hippu potkii edelleen hirveän paljon ja todella lujasti! Potkusarjoja tulee edelleen alkuillasta ja yöllä, mutta päivällä se nukkuu mukavan pitkiäkin aikoja ja on muutenkin liikkeissään paljon rauhallisempi. Hikkaamista on ollut viime päivinä aika paljon, vauva riepu. 

Maidontulo rinnoista on vähentynyt onneksi sitten sairaalareissun jälkeen, mutta on minulla nyt muutamana aamuna aivan hulahtanut rinnoista maitoa joten varmaan se pitää hankkia sitten jotkut hyvät liivit yöksikin ja niihin suojat. Mitenhän opin nukkumaan rintaliivit päällä.. Toivottavasti ne eivät sitten heikennä yöunia. Ei vain ole kiva, että yöpaita ja lakana on ihan märkiä tahroja täynnä aamulla herätessä. Toivottavasti tätä maitoa tulee sitten hyvin, kun pienokainen syntyy. 

Eilen meillä oli myös meille toinen perhevalmennus. Siellä käsiteltiin vauvan hoitoon liittyviä asioita. Perhevalmennuksen vetäjänä oli meidän oma neuvolan täti, mikä oli kyllä mukavaa. Ehdittiin paljon jutella hänen kanssaan, ennen kuin valmennus alkoi. Valmennuksesta jäi edelliskertaa paljon enemmän käteen, vaikkakin hyvin pintapuolisesti käytiin vauvan hoitoon liittyvät asiat läpi. Uskoisin, että siitä kuitenkin on hyötyä siinä vaiheessa kun ensimmäisiä kertoja hoidamme vauvaa. Jos silloin kuulisin nuo asiat ensimmäisen kerran, saattaisi ne unohtua heti jännityksen takia. 

Minua on hieman mietittytänytkin se, miten osaan hoitaa vauvaa. No, tietysti jokainen vanhempi osaa lastaan hoitaa, sehän on ihan selvä mutta tietynlaista epävarmuutta on kyllä havaittavissa omalla kohdallani. Eihän se lastenhoito mitään rakettitiedettä ole, mutta itselläni ei ole kovinkaan paljoa kokemuksia pienistä vauvoista. Olen minä serkkujani hoitanut joskus heidän äitinsä kanssa, mutta en ole koskaan ollut vastuussa pienestä vauvasta. Yritän kuitenkin luottaa siihen, että sairaalassa saamme hyvät eväät alkuun ja opimme sitten itse vauvamme kanssa, mikä on hänelle ja meille parasta ja sopivin tapa. 

Eilen loppui myös vuodelepo ja saan nyt pikkuisen sitten tehdä enemmän oman vointini mukaan. Lähdemme tänään käymään Ikeassa shoppailemassa mm. vauvalle pinnasänky ja muita juttuja ja kotiinkin pitäisi muutama asia löytää. Lisäksi minun pitää käydä parissa vaatekaupassa ja on muitakin asioita mitä pitäisi hoitaa. Minun äitini tuleekin parin tunnin päästä ja lähdemme sitten kolmestaan kauppoja kiertelemään. Tarkoituksena olisi ottaa oikein rennosti shoppailureissu ja ihan minun vointini ja jaksamiseni mukaan. Käydään myös syömässä jossakin kivassa paikassa, joten siellä onkin sitten hyvä väli vähän levähtää. Eniten jännitän automatkaa, kun minulla on ollut viime automatkat melko hankala olla. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jaksan koko ostosreissun ilman sen suurempia supisteluja. Illalla täytyy sitten levähtää kunnolla ettei vain tulisi enää niitä kipeitä supistuksia. 

Perjantaina meillä olisikin taas neuvolakäynti ja voisin siitä sitten tehdä postauksen ja samalla esitellä teille H:n siskon hankkimat muutamat vaatteet Hipulle. Kunertin vauvanvaunujakin olen nyt päässyt loskasäässä kokeilemaan, joten niistäkin on tulossa sitä esittelyä ja arvostelua ihan lähipäivinä kunhan vain saisin sen aikaseksi teille rustata! 

Raskausviikko 33+2!

Vauvamasu, Rv. 33+2

Vuodelevosta huolimatta aika on mennyt ilmeisesti aika nopeasti, kun en ollut huomannut tehdä raskausviikkopostausta tiistaina! Meidän pienokaisemme on siis hyvää vauhtia menossa 34. raskausviikolla. Tällä viikolla vauva on...jaa.. sitäpä ei meille enää näköjään vau.fi:n raskauslaskuri kerrokaan... Hmh. No, onneksi googlettamalla löytyi tällaisia suuntaa antavia lukuja; pituutta n. 39cm ja painoa 2100g. Tällä viikolla sikiöllä alkaa olla jo hieman ahtaat paikat kohdussa ja sen pitäisi liikkua ilmeisesti vähemmän kuin ennen. Meillä taas Hippu on viime päivinä innostunut entistä enemmän jylläämään yksiössään :) Tällä viikolla sikiö pääsee ensimmäisiä kertoja unen REM- vaiheeseen ja vauvan pupillit alkavat reagoida valoon.

Minä olen voinut ihan hyvin nyt viime päivät. Sairaalasta kotiuduttuani olo oli viikonlopun yli melko tukala; vatsaa kiristi kokoajan, jouduin kulkemaan aivan kumarassa koska olo oli niin hankala. Selkää myös vihloi ikävästi, ilmeisesti sairaalan sänky ei ollut sille mitenkään mieleinen. Ajattelinkin viikonloppuna, että tätäkö tämä nyt on loppuaika, en pysty enää kävelemäänkään suorassa ja joka ikinen liike saa vatsan kivikovaksi ja tuntuu kuin sitä revittäisiin joka suuntaan.

Onneksi olo on nyt helpottanut, tosin edelleen pitää lepäillä suurin osa päivästä. Supistusherkkyys masussa on hiukan jo vähentynyt eikä olo ole muutenkaan enää niin huonovointinen. Kuumia aaltoja tulee päivän aikana todella paljon ja voimakkaat vatsan supistukset hankaloittavat myös hengittämistä. Maitoakaan ei enää tihku koko ajan rinnoista, kun ei ole vauvoja lähettyvillä itkeskelemässä :) Öisin näen hirveästi unia, painajaisiakin ja sängyssä pitää olla monta tyynyä tukemassa asentoa.  Vessassa saa ravata jatkuvasti öisin, joten uni on melko katkonaista. No, onneksi ei ole mihinkään kiire niin päivälläkin voi ottaa unia :)

Vauvan liikkeet ovat voimakkaat ja hyvät edelleen, tuntuvat vain kovenevan eivätkä suinkaan ole vähenemään päin ainakaan vielä. Välillä onkin melko tuskallista, kun Hippu vain potkii ja myllertää ja itse on väsynyt ja kipeä. Olen koittanutkin vain pakottaa mieltäni paremmaksi ja asennetta reippaammaksi, niin olen sitten jaksanut nämä hankalatkin hetket ihan hyvin. 

Henkinen puoli joutuu ehkä hieman koville tässä lepäillessä. Olen tottunut osallistumaan kaikkeen, tekemään paljon juttuja kotona ja touhuamaan kaikenlaista pientä. Nyt pitäisi jaksaa vain levähtää ja ottaa rauhallisesti, mutta kun mieli tahtoisi niin kovasti ruokaa laittamaan, siivoamaan, leipomaan, ulkoilemaan, askartelemaan... Välillä tunnen itseni aivan turhaksi ja hyödyttömäksi. Nautin hirveästi siitä, kun saan laittaa miehelleni ruuat ja häneltä saa aina niin aitoa kiitosta kaikesta mitä teen. On vaikeaa poiketa totutuista tavoista. Onneksi tällä lepäämisellä on maailman tärkein syy; Hipun ja minun terveys ja hyvinvointi. Kyllähän sen takia pitää jaksaa ottaa rauhallisemmin ja työntää muut asiat hetkeksi sivuun. Yritän aina ajatella näin, niin jaksan sitten päivä kerrallaan :)

En minä kuitenkaan aivan sänkyyn liimautuneena ole täällä ollut. Olen miehen kaverina pelaillut viime päivinä, jotta voisin jotenkin viettää hänen kanssaan aikaa. Olen myös laittanut aamupuuron, leiponut mokkapaloja ja on mies käyttänyt minua parina iltana hyvin lyhyellä kävelylläkin. Mieltä piristää mukavasti, kun edes pienesti pystyy jotakin tekemään. Kävelyllä ei montaa askelta ole ehtinyt ottamaan, kun vatsa menee ihan kivikovaksi ja pitää palata kotiin. Lyhyitä pätkiä ollaankin vain käyty, jotta hieman saisin päätäni tuuletettua ja verryteltyä lihaksia. 

Eilen meillä oli sitten ihana "hemmottelupäivä" miehen kanssa. Otettiin koko päivä oikein rennosti ja nautiskeltiin vain olostamme ja haaveiltiin tulevaisuudesta. Ruokaakaan ei alettu itse tekemään, vaan mies haki meille grilliltä huippuhyvät hampurilaisateriat. Olikin mukavaa vaihtelua! Illalla vielä laitoin meille molemmille Freemanin avokado kasvonaamiot.  Naamio on avokadoa ja kauraa sisältävä mutanaamio, joka imee itseensä ihon rasvaisuutta ja puhdistaa mustapäät ja muut epäpuhtaudet erittäin hyvin, samalla kuitenkin kosteuttaen ihoa. Jos iho on herkkä, kuivuuteen taipuvainen, ei kannata naamion antaa kuivua liian kuivaksi iholla vaan naamiota voi esimerkiksi kostutella sen vaikutusajan aikana pirskottamalla siihen kevyesti sormilla vettä. Naamioiden kuivattavuus riippuu siitä, kuinka kuivaksi antaa naamion iholla mennä. Meillä on miehen kanssa molemmilla melko herkkä iho, mutta ei tämä naamio ole saanut ihoamme ärtymään vaikka olemmekin antaneet sen täysin kuivua iholla. Tämä on ainoa kasvonaamio, joka on saanut kasvoni samanaikaan hyvin puhdistetun ja raikkaan näköiseksi, mutta samalla kosteuttanut ihoa ja tasoittanut sen väriä. Lisäksi tykkään tämän naamion hyvästä levittyvyydestä ja tuoksusta.  Plussaa myös edullisesta hinnasta (n. 5€) ja riittoisuudesta!

Kc Color Mask Silver ja Freeman Avokado- kasvonaamio

Kasvonaamion lisäksi hemmoteltiin hiuksiamme. H tosin ei omia hiuksiaan hemmotellut, vaan laittoi hiuspohjaansa René Furtererin kuorinnan, joka puhdistaa ja raikastaa hiuspohjaa. Itse laitoin hiuksiini luottotuotettani: Kc Color mask Silver- tehohoitoainetta. Color mask on sävyttävä ja korjaava hoito hiukselle, joka tarttuu hiuksen pintakerrokseen tuoden siihen haluttuja sävyjä tai taittaen eihaluttuja sävyjä pois. Silveriä olen käyttänyt keltaisuuden taittamiseen vaaleissa hiuksissani ja on toiminut siinä erittäin hyvin. Se sisältää siniviolettia pigmenttiä, joka on keltaisen vastakohta ja näin ollen neutraloi keltaisuutta hiuksesta pois. Tämä ei siis vaalenna, ainoastaan vain sävyttää. Käytän tuotetta pari kertaa kuukaudessa ja parhaimman tuloksen olen sillä saanut, kun olen levittänyt sen kuivaan hiukseen ja antanut vaikuttaa jopa puolikin tuntia. Pitkä vaikutusaika ei tee hiukselle mitään pahaa, koska tuote sisältää paljon hoitavia ainesosia. Tuotteen tehokkuus vaihtelee hiuksen laadusta, sillä kuivassa ja hauraassa hiuksessa hiussuomut ovat niin auki, että väri voi tarttua siihen todella voimakkaastikin, kun taas lasimainen hyväkuntoinen hius ei ota sävyhoitoainetta niin hyvin itseensä. Nämä eivät myöskään juurikaan tartu värjäämättömään, luonnontilassa olevaan hiukseen. Sarjalta on monia muitakin sävyjä, itse olin kauan punahiuksinen ja sarjan pepper- suoraväri oli todella hyvä tuote kirkkaanpunaisen ylläpitoon. Punaiseen hiukseen saa myös hiukan pinkkiä vivahdetta lisäämällä punaiseen suoraväriin tilkan violettia suoraväriä. Myös tähän silver- suoraväriin voi tuoda syvyyttä ja kylmyyttä lisäämällä hyvin pienen määrän violettia, mutta se määrä pitää todellakin olla aivan olematon! Käytön jälkeen hiukset ovat ihanan sileät, kiiltävät ja liukkaat ja hiusväri näyttää raikkaammalta!

Kc Color Mask Silver:n käytön ennen-jälkeen- kuvat luonnonvalossa 

Pääsinpäs vaahtoamaan taas kauneudenhoidosta ;) Hiusasiat ovat myös niin lähellä sydäntäni, ehkä ammattitauti, että innostun joskus selittämään niistä todella kauan. Pitäisi varmaan päästä kohta purkamaan tätä hiusinnostusta jonkun tuttavan hiuksiin, omiin hiuksiin kun ei voi kaikenmaailman värejä ja malleja kokeilla :)

Löytyykö teiltä samoja hemmottelutuotesuosikkeja? 

Raskausviikko 32+5: Sairaalakeikka ja lepohoitoa

Vauvamasu, Rv. 32+5

Kolkytkolme raskausviikko on jo hyvässä vauhdissa käynnissä! Tällä viikolla pieni Hippumme on pitkä noin 38cm ja painoa vauvalta löytyy ultran mukaan 2000g!  Vauva on kääntynyt jo hyvän aikaa sitten pää alaspäin ja onkin painunut jo todella alas lantiooni.

Meillä oli viime tiistaina normaali neuvolakäynti. Siellä punnittiin painoani, joka nousee 220g viikkovauhdilla. Neuvolantäti vähän huolestui, kun painoni on noussut niin heikosti koko raskauden aikana. Hänen mitattuaan kohdunpohjan korkeuden, hänen huolensa hälveni kun huomasi että Sf-mitta oli 29cm. Yläpaine oli normaali, mutta alapaine oli ensimmäistä kertaa hieman koholla. Siitä hän sitten alkoikin kovasti vouhkaamaan, vaikka sanoin että kotona mitatessa se on aina normaali tai jopa hieman alhainen. Jos joku toinen mittaa minulta paineita, niin minua jännittää niin kovasti ja sen vuoksi ne saattavat nousta.

Kertoilin neuvolan tädille, että minulla on ollu viime päivinä aika paljon kivuttomia supistuksia ja muutama sellainenkin, joka on jo tuntunut menkkamaisena kipuna. Hän halusi varmuuden vuoksi varata minulle ajan seuraavaksi päiväksi neuvolalääkärille, jotta kohdunsuu tarkistettaisiin. 

Illalla tiistaina meillä oli ensimmäinen perhevalmennus, jossa käsiteltiin synnytystä. Powerpoint esityksenä käytiin läpi hetket, jolloin täytyy lähteä sairaalaan, synnytyksen vaiheet ja kivunlievityksestä. Sitten katsottiin hyvin neutraalin oloinen synnytysvideo. Oikeastaan valmennuksesta ei jäänyt mitään uutta tietoa käteen, mutta valmennuksen vetäjä oli oikein mukava ja puhelias nainen!

Keskiviikkona suuntasimme sitten mieheni kanssa taas neuvolaan lääkärin vastaanotolle. Verenpaine taas oli hieman koholla, mutta hän sitten jätti meidät hetkeksi rauhaan ja mittailin paineet H:n kanssa ja otimme ne ylös. Kappas vain, paineet olivat palautuneet takaisin normaaliksi: 112/68. Neuvolan täti sanoikin, että antaa minun tästä lähtien mitata ihan itse verenpaineeni. Sitten lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen, hän sanoi että se on pehmennyt ja kohdunkaulaa ei olisi kuin 1cm jäljellä! Minä säikähdin tästä hirveästi ja minulle kirjoitettiin heti samalle päivälle lähete äitipolille sairaalaan.

Sairaalassa pääsimme hyvin äkkiä ultrattavaksi. Vauvalla oli kaikki erinomaisen hyvin, siellä hän kovasti liikkui ja potkiskeli. Painoarvioksi saatiin 2kg. Sukupuolikin on nyt aivan täysin selvä, mutta en ala sitä täällä enää paljastelemaan jos se vaikka vielä sattuisi muuttumaan. Jännäillään nyt loppuun saakka sitten ;) Lääkäri tarkasti kohdunsuun, joka oli hänen mukaansa kiinni ja kohdunkaulaa on jäljellä 3cm. Istukka oli normaali ja hyvissä voimissa. He päättivät kuitenkin ottaa minut sairaalaan yöksi seurattavaksi, jotta saisivat supistuskäyrää ja vauvan sydänkäyrää otettua.

Minusta otettiin paljon kaikenlaisia näytteitä ja selvisikin, että minulla on alapäässä streptokokkibakteeri joka mahdollisesti aiheutti supistuksia. Sain tähän bakteeriin emätinpuikkoja, joita laitoin jo sairaalassa ja kotona hoitoa jatketaan kymmenen päivää. Olo hieman helpottui, kun tajusin ettei mistään hirveän vakavasta ole kyse ja vauvalla on kaikki hyvin. 

Illan mittaan sairaalassa minusta otettiin supistus- ja vauvan sydänkäyrää. Supistuksia piirtyi aina muutama käyrään, mutta ne eivät olleet kipeitä. Vauvan sydänkäyrä näytti kuulema erittäin hyvälle. Joka kerta hoitajat muistivat mainita kuinka hieno käyrä vauvallamme on ;) Sairaalassa en saanut kuin levätä ja käydä vessassa, suihkukieltokin minulla oli. Minun kanssa oli onneksi samassa huoneessa puheliais nainen, joka oli viikoilla 31 ja hän oli jo melkein täysin auki. Juteltiin paljon raskaudesta ja vauvoista, oli mukava kuunnella hänen kokemuksiaan asiasta. 

H oli aika pitkään kanssani sairaalassa ja lähti illalla kotiin, kun minulle tuotiin iltapalaa. Itkuhan minulta pääsi, kun tuntui niin surkealle jäädä vain sairaalaan makoilemaan ja kotiin oli jo ikävä. Minun luona kuitenkin ravasi koko ajan hoitaja laittamassa kanyylin kautta antibioottia suoneen ja nestettä tuli tipan kautta nautittua kaksi kertaa 1,5 litraa. Lisäksi sain kortisonipiikin reiteeni, joka vahvistaa vauvan keuhkoja, mikäli hän päättäisi nyt alkaa syntyä. 

Yhdeksän aikoihin otettiin vielä käyrää ja edelleen tuli muutama supistus, itse en vain hirveästi niitä tuntenut. Yö meni älyttömän huonosti sairaalassa, koska sänky oli hirveän kova ja huone todella kuuma kun sieltä sammutettiin ilmastointi yöksi. Nukuimme tuuletusikkuna auki ja silti oli hirveän kuuma. Itse en saanut koko yönä ollenkaan unta. Rinnoistani valui jatkuvasti todella paljon maitoa, kun kuulin osastolla vauvojen itkevän. Tuntui aivan hassulle, minäkin olen kohta äiti!

Aamulla puoli kahdeksan aikoihin minulla alkoi tulla supistuksia melko tiheään ja tasaiseen tahtiin. Oli todella ahdistavaa olla ja lantiota pakotti. Minut laitettiin aamupalan jälkeen heti käyrille ja siihen piirtyikin tasaisesti useampi iso supistus. Minua alkoi hirveästi pelottaa ja kauhistuttaa, kun hoitajat alkoivat puhua minun siirtämisestä Ouluun koska täällä ei hoideta alle 34 viikkosia vauvoja. Soitin äkkiä H:lle, että lähtee viemään Aadaa "mummolaan" hoitoon koska meillä saattaa olla Ouluun lähtö edessä. Minulle iski tässä vaiheessa hirveä paniikki ja itkeskelin jatkuvasti. Hoitajat rauhoittelivat, että jos vauva nyt päättää syntyä, ei sillä ole mitään hätään kun on niin hyvinvoiva ja elinvoimainen. Rauhoittelu ei oikein auttanut, kun päässäni myllersi kaikenlaista, enkä ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. 

Lounaan jälkeen joskus kahdentoista aikoihin lääkäri tuli luokseni ja kertoi, ettei minua tarvitse siirtää Ouluun eikä synnytys ole käynnistynyt vielä mihinkään. Hän oli tarkastellut supistuskäyrää ja tullut siihen tulokseen etteivät supistukset ole niin kovia ja ovat vaarattomia. Hänen mukaansa olen niin hoikka, että kaikki pienimmätkin supistukset näkyvät ja tuntuvat selvästi. Hän vielä ohjeisti minua streptokokkibakteerin hoidossa ja kertoi tarkemmin mitä se tarkoittaa. Oloni helpottui ja soitin H:lle.

H olikin oikeastaan koko päivän kanssani sairaalassa. Minua ei vielä torstaina päästetty kotiin, vaikka alunperin puhuttiinkin vain yhdestä yöstä. He halusivat katsoa, että auttaisiko minuun supistuksia lieventävä lääke ja halusivat vielä antaa minulle reiteen toisen kortisonipiikin. Minulla olisi hirveästi haluttanut lähteä kotiin ja olin ihan tunnemyllerryksessä, kun en ollut saanut nukuttua yhtään. Mietin koko ajan, kuinka ihanaa onkaan saada olla kotona, syödä mitä haluaa, nukkua hyvin, käydä ulkona ja suihkussa. Sairaalassa sain vain maata ja käydä nopeasti vessassa. 

Torstai päivän aikana minulta otettiin pari kertaa supistuskäyrää ja supistuksia ei kumpaankaan tullut enää yhtään. Rauhotuin itse lääkärin käynnistä niin paljon, että supistuksetkin loppuivat ja olo helpottui. Enää ei ollut mitään hätää. Tietysti edelleen päässäni pyöri hirveästi asioita ja olin aika sekaisin tilanteesta. Niin ne vain tilanteet voivat yhtäkkiä kääntyä ihan päälaelleen. 

H lähti illalla kotiin ja minä jäin vielä sairaalaan "nauttimaan" yhdeksi yöksi. Huonekaverin kanssa jutustelimme kaikennäköistä ja katselimme telkkaria. Meidän luona kävi useasti hoitajia, joille oli helpottavaa purkaa tuntojaan. Juttelimme yhden hoitajan kanssa siitä, kuinka jotkut naiset aloittavat hyvissä ajoin raskauttaan tekemään omia toimenpiteitään jotta lapsi ei vain menisi yliajalle. Minut tällainen sai aivan raivon valtaan. Minä itse jalat ristissä sydän syrjällään toivon sairaalassa, että pieni vauvamme pysyisi vielä hetken sisälläni ja sillä välin joku yrittää tehdä kaikkensa, että vauva olisi mielellään jo 36 viikolla syntynyt. Hoitaja sanoikin, että harvoin siihen voi itse vaikuttaa, milloin vauva päättää maailmaan saapua mutta eihän se ole aivan tervettä ajatusmaailmaa. Miksi ei anneta vauvan rauhassa kasvaa äidin kohdussa loppuun saakka, mikäli siitä ei ole mitään VAARAA äidille tai sikiölle. Kyllähän ne lääkärit sen raskauden käynnistävät, mikäli siihen on tarve. Ainoastaan sen takia ei kannattaisi itse näitä vippaskonsteja käyttää, että jos vauva sitten päättääkin syntyä etuajassa ja vauvalle tapahtuukin tästä syystä jotakin ja vauvalle koituu siitä jotakin pysyvää haittaa, saattaa äiti syyllistää itseään asiasta. Minä ainakin ajattelin antaa Hipun kasvaa masussani rauhassa niin kauan kuin hän siellä vain viihtyy ja se on turvallista meille molemmille. Tuskin se sinne loppuelämäksi jää ;)

Pyysin illalla hoitajalta nukahtamislääkettä, kun pää meinasi levitä. Väsytti, mutta unta ei tullut ja ajatukset vain kiersivät ympyrää. Otin lääkkeen joskus kahdentoista aikoihin yöllä ja nukahdin varmaan tunnissa. Neljän aikoihin heräsin, kun ulkoa kuului epämääräistä mölinää. Siellä joku kaveriporukka oli kotiutumassa baarista. Enää ei väsyttänyt ja aloinkin odottelemaan aamupalaa, supistuskäyrän ottoa ja lääkärin päätöstä josko pääsisin kotiin. Huonekaverikin heräsi aika pian ja aloimme taas jutustelemaan kaikennäköistä. 

Aamupalan jälkeen minut laitettiin käyrille, eikä supistuksia taaskaan tullut. Lääkäri tuli melko pian tarkistamaan tilanteeni ja teki sisätutkimuksen. Kohdunsuun tilanne ei ollut muuttunut ja kaikki oli hänen mielestään oikein hyvin. Hän kehui vauvaamme reippaaksi ja jänteväksi vauvaksi jolla on kaikki oikein hienosti. Hän ohjeisti vielä kerran streptokokkibakteerin kotihoidossa ja sanoi, että 10 päivää vuodelepoa kotosalla ja sitten saan alkaa elämään taas aivan niin kuin ennenkin. Jos vauva päättää 34 viikolla syntyä, saamme synnyttää täällä Kemissä eikä meidän tarvitse lähteä Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. 

Soitin äkkiä äidilleni, että hänkin voi huokaista helpotuksesta. H:lle soitin myös ja sanoin, että minut saa tulla hakemaan kotiin. Voi että sen sanominen tuntui hyvältä. Olin niin odottanut, että pääsisin kotiin. Olo oli hirveän surkea, kun ei ollut päässyt suihkuun, eikä saanut nukuttua. Tilanne oli säikäyttänyt minua hirveästi ja mieli oli hyvin herkillä. Oli ihanaa ajatella, että kohta pääsen kotiin vaikka sielläkään en saa tehdä juuri mitään. 

Odottelin vielä, että sain syödä lounaan sairaalassa, koska minulta perittiin perjantailtakin hoitomaksu. Ruuan jälkeen hoitaja tuli ottamaan minulta kanyylin pois kädestäni ja pääsin vaihtamaan omat vaatteet päälle. Toivottelin huonekaverilleni hyviä vointeja ja lähdettin H:n kanssa kotia kohti. 

H kertoi myös, että oli säikähtänyt kovasti tilannetta eikä ollut oikein saanut nukuttua eikä ollut pystynyt keskittymään mihinkään. Hän lupasi hoitaa meitä hyvin kotosalla, ettei minun tarvitse rasittaa itseäni. Kotimatkalla autokyyti aiheutti muutaman kivuttoman supistuksen, mutta muuten olo oli oikein hyvä. Kotiin päästessäni Aada meni aivan sekaisin, kun näki minut. Se vinkui, hyppi, halusi syliin ja nuoli kasvojani kovasti. Se oli niin onnellinen, kun äiti oli tullut takaisin kotiin. Olihan se etsinytki minua kovasti, eikä ollut kuulema oikein rauhoittunut nukkumaankaan. Nyt sekin on sitten vetänyt sikeitä kellon ympäri ja ollut oma ihana itsensä. 

Nyt ollaan kotosalla levähdetty kovasti, lähinnä makoilen, istun jonkin verran, syön, käyn vessassa ja suihkussa. Tätä siis jatketaan sinne saakka, että Hippu on 34 viikkoinen ja sen jälkeenkin otan oikein rauhallisesti. En halua, että vauva vielä tulisi vaikka olo meinaa olla aika tukala tämän kivikovan vatsan kanssa. Sairaalasta jäi ainakin ihan hyvä kuva, vaikka siellä ei unta tullutkaan. Osasto oli oikein viihtyisän oloinen, ruoka oli hyvää ja sitä olikin vähäväliä tarjolla, välillä en jaksanut edes syödä kaikkea mitä tarjottiin. Ei minua ainakaan enää tuleva synnytys pelota ollenkaan! Minulla vain meni sairaalassa ollessa ääni aivan käheäksi ja se ei vieläkään meinaa oikein pysyä. Iltaisin kuuluu vain pientä pihinää, kun yritän puhua...

Tästä nyt vain jatketaan sitten kotosalla lepohoidossa ja jos vuotoja tai kipeitä supistuksia ilmaantuu, niin minun pitää ottaa heti sairaalaan yhteys. Neuvolassa käyn niin kuin ennenkin, ei tarvitse käyntejä erityisemmin tihentää. Kohdunsuuta ei saa neuvolassa enää tutkia ja turhaa ärsyttää, ettei sen takia aukea. Olen ottanut kaiken ilon irti, kun saan olla kotona H:n ja Aadan kanssa, käydä suihkussa, hengitellä raikasta ulkoilmaa ja syödä miehen tekemiä herkkuruokia. Kyllähän tämä kaikki säikäytti ja tämän kaiken jälkeen todella moni asia tuntuu aivan turhalta ja mitättömältä. Onneksi vauvalla ja minulla on kaikki hyvin ja selvisimme säikähdyksellä!

Lopuksi vielä muutamia lukemia: 

Rv. 32+1 (27+1)

Paino: 63kg (62kg)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Verenpaine: 112 / 68 (112/76)

Hemoglobiini: 115 (121)

Kohdunpohjan korkeus: 29cm (27cm)

Vauvan liikkeet: ++

Vauvan syke: 140

Raskausviikko 31+0: Väsynyt mamma

Vauvamasu, Rv 31+0

No nyt ei oikein ajatus kulje. Ensimmäistä kertaa piti alkaa ihan miettimällä miettimään, että millä raskausviikolla sitä painellaan menemään. Meillä siis siirryttiin 32. raskausviikolle! Tällä viikolla sikiö painaa n. 1750g ja pituutta on kertynyt 37cm. Hippu alkaa olla jo pikkuisen vauvelin kokoinen! 

Lueskelin Vau.fi:n raskauslaskurista, että tällä viikolla sikiö harjoittelee nielemistä ja pissaa PUOLISEN LITRAA päivässä. Hurja määrä. Hippu on hikannut tällä viikolla tosi paljon, ilmeisesti nielemis- ja hengitysharjoituksia on tullut tehtyä ;) Jännältä kuulosti myös se, että voimakkaan valon osuessa vatsaan, voi sikiö seurata sitä ja kurkottautua valoa kohti. 

Kulunut viikko on ollut helppo kaikin puolin kipujen osalta. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia kipuja. Ainoastaan selkä vihotteli välillä, mutta sitä en nyt sanoisi raskausoireeksi koska se on vihotellut viimeiset kaksi vuotta. Sen sijaan minulle on iskenyt hirveä väsymys ja voimattomuus. Nukun aika huonosti öisin, kun Hippu potkii aivan hurjana kaikki yöt. Mikään asento ei tunnu oikein hyvältä ja kylkeä tai selkää pakottaa jos on pitkään samassa asennossa. Vaikka nukkuisin pitkän yön, olen silti päivällä todella väsynyt koska yö on ollut katkonainen. Nykyään joudun vähäväliä mennä levähtämään, kun tuntuu etten enää jaksa. Saatan tollottaa pitkän aikaa yhteen paikkaan, enkä edes tajua mitä teen. Koneella lueskellessani juttuja joudun välillä lukemaan saman asian monta monituista kertaa, ennen kuin tajuan mitä siinä edes lukee. 

Aamupäivät ja päivät ovat tällaista totaalihorrosta ja välillä meinaa kiukuttaa, kun ei ole saanut nukutuksi. Iltaisin sitten piristyn ja silloin välillä löytyykin virtaa tehdä erilaisia juttuja. Olen väkerrellyt nyt useampana iltana ihanaa yllätystä H:lle, jonka varmaankin esittelen sitten joskus täällä bloginkin parissa. Siitä ei nyt sen enempää. H aavistaa, että jotakin on tulossa kun menen välillä tekemään omia juttujani ja väkerrän yllätyksen parissa. Kuitenkaan hänellä ei ole mitään tietoa, että mikä se voisi olla niin en paljasta sitä täällä bloginkaan puolella vielä :)

Meillä on mennyt ruokailurytmikin ihan hassuksi. Aamulla herätään ihan hyvissä ajoin, syödään vähän jotakin ja ollaan tietokoneella. Sitten minua alkaakin väsyttämään ja on pakko käydä levähtämässä. Aamupuuro on pakko syödä joka päivä, ilman sitä emme lähde millään käyntiin. Puuro syödään nykyään vasta yhden aikoihin. Päivä menee taas horrostaessa ja illalla vasta joskus seitsemän aikaan jaksan alkaa tekemään meille ruokaa. En vain millään osaa syödä mitään eineksiä, joten on pakko jaksaa tehdä joka toinen päivä jotakin ruokaa jota sitten syödään pari päivää. Ei tämä rytmi meitä mitenkään varsinaisesti haittaa, minua haittaa vain tämä hirveä väsymys. Tämän väsymyksen takia blogikin on jäänyt vähemmälle huomiolle ja olen siitä hirveän pahoillani. Lupaan paneutua tähän taas enemmän, kunhan saan vain jostakin revittyä lisää jaksamista! Minulle on tullutkin muutamia postaustoiveita, jotka lupaan toteuttaa heti kun vain jaksan! Minulla on itsellänikin liuta postausideoita, jotka vain odottavat virkeämpää toteuttajaansa. Toivottavasti te jaksatte odottaa ja pysytte mukanamme :)

Väsymyksen lisäksi en halua enää kyykkiä, kumarrella tai kurkotella yhtään ylimääräistä. Minua on alkanut supistamaan oikeastaan joka kerta, kun kumarrun. Vältän jo paljon sellaisia juttuja, jotka aiheuttavat näitä supistuksia koska ne tuntuvat epämiellyttävälle, kipeältäkin joskus. Välillä väsymyksen ja supistusten takia olen hirveän äreä ja lyhytpinnainen ja saatan kiukustua helposti. Esimerkiksi H saattaa jättää asioita levälle tai sotkea huolimattomuuttaan. Minua alkaa ärsyttämään, kun tiedän että pitäisi nostaa jokin asia tai siivota jotakin mutta kun en millään jaksaisi tai pelkään että sattuu. Onneksi H ymmärtää hyvin tilanteen ja tulee nopeasti auttamaan, kun olen ensin rauhoittunut äreyteni kanssa. Hän osaa aina vetää oikeasta narusta ja on juuri oikeaan aikaan paikalla auttamassa ja sanomassa jotakin lohduttavaa. Kauhulla mietinkin, kun tänään pitäisi vähän siivoskella... Onneksi H imuroi meillä nykyään, kun imurointiliike aiheuttaa myöskin minulle supistuksia. Minä nappailen sitten pölyjä ilmasta kiinni ;)

Lenkillä pystyn käymään edelleen normaalisti kerran päivässä. Kävelymatka ei ole mitenkää pitkä, noin kolme kilomertiä ja käymme sen melko hitaaseen tahtiin. Loppumatkasta kävelenkin aina kuin ankka vaappuen, jalat harallaan ja pieniä kivuttomia supistuksia saattaa olla. Venyttely on nykyään hirveän hankalaa, kun vatsa on tiellä ja Hippu alkaa aina potkia hirveästi kun yritän venytellä. Lisäksi jotkut venyttelyasennot aiheuttavat supistuksia. Olen kuitenkin yrittänyt joka ilta pikkuisen venytellä, etten olisi aivan jumissa. Yksi ilta aivan turhauduin koko hommaan, kun olin todella jumissa ja kipeä enkä pystynyt venyttelemään mitenkään tämän mahani kanssa. 

Meillä olisi ensi viikolla pitkästä aikaa neuvola, viimeisestä onkin aikaa jo viisi viikkoa! Lisäksi meillä on ensimmäinen perhevalmennus ensi viikolla, joka on siis synnytysvalmennus. Hurjaa ajatella, että tässä aletaan semmoiseenkin touhuun jo valmistautumaan. 

Lopuksi vielä nakkaan teille tämmöisen pikkuisen ruokaohjeen. Innostuin eilen seitsemän aikoihin illalla väkertämään meille jauhelihapihvit porkkanaperunamuusilla ja salaatilla. Oli muuten hurjan hyvää. Nämä pihvit sopisivat hyvin omatekoisten hampurilaistenkin väliin! Tällä ohjeella tuli muistaakseni 15 pihviä!

Omatekoiset jauhelihapihvit porkkanaperunamuusilla ja salaatilla

Jauhelihapihvit:

600g nauta-sikajauhelihaa

3kpl kananmunia

1 iso sipuli

4 valkosipulinkynttä

1,5 dl maitoa

1dl korppujauhoja

1 sipulikeittoainespussi

+ Muita mausteita oman maun mukaan. Itse ripsautin vähän vielä mustapippuria sekaan.

Sekoita korppujauhot ja maito. Anna jauhojen turvota hetki. Lisää seokseen jauheliha, pilkottu sipuli, kananmunat ja sipulikeittoainespussi. Itse laitoin tässä vaiheessa vähän taikinaan sipulia ja loput sipulit painoin lastalla raa'an pihvin päälle, kun paistelin pihvejä. Sekoita taikina hyvin. 

Muotoile taikinasta samankokoisia, ohuita pihvejä leivinpaperin palasten päälle ja kokoa ne pinoon ja laita pakastimeen. Pakastimen kautta käytetyistä kohmeisista pihveistä tulee paistaessa todella mehukkaita! Pihvit voi myös muotoilla ja paistaa samantien, ellei halua pakastusvaihetta tehdä. 

Raa'at jauhelihapihvit pinottuina pakastimeen menossa

Kaada paistinpannulle joko öljyä tai laita nokare voita ja paista pihvit. Paina puolen minuutin kohdalla lastalla pihviä kunnolla, että paistopinta sulkeutuu. Näin mehut jäävät pihvin sisään. Pihvejä paistellaan noin 1min / puoli. Tarjoile pihvit haluamasi lisukkeiden kanssa tai vaikkapa hampurilaisten välissä! 

Raskausviikko 30+0!

Vauvamasu, Rv. 30+0

Niin se vain viikko taas hurahti ohitse hirveällä vauhdilla ja meillä lähti 31. raskausviikko käyntiin. Tällä viikolla vauvamme painaa noin 1600g ja on pitkä suunnilleen 36cm. Sikiö kasvaa melkeinpä 200g:n viikkovauhdilla! 

Hippu on selvästi kääntynyt pää alaspäin ja ehkä jo laskeutunut ja painunut lantioon. Minulla on vatsa tipahtanut paljon alemmas, painetta tuntuu lantiossa ja Hippu ei potki enää kuin ylävatsaan ja sivuille. Kylkiä ei enää ahdista niin paljon, kun vauva majailee paljon alempana mutta nyt on tullut kunnon keilapallo haarojen välissä- fiilis. Etenkin kävelylenkkien loppupuolella tämä iskee ja kävelenkin kotiin jalat harallaan kuin ankka vaappuen. 

Vauva liikkuu edelleen kovasti. Ei ole paljoakaan hetkiä, ettei massussa tuntuisi mitään liikettä. Sikiö potkii kovasti kylkiäni ja ylävatsaani. Välillä se ponnistaa molemmista kyljistä yhtä aikaa itseään ulos ja välillä tökkii ihan pieniä iskuja, ilmeisesti käsillään. Eilen illalla ihmeteltiin H:n kanssa yhdessä Hipun hurjaa hikkaa. Se kestikin pitkään ja tuntui ihan hassulle. Piinaava pieni napsutus kävi vatsassani, kun pieni vauvamme hikkasi. 

Muutama yö on ollut vähän hankala. Minua on alkanut nyt närästämään aika paljon ja öisin oikein rintakehää polttaa. Lisäksi vatsan sivuja polttaa ja pakottaa, eikä kunnon asentoa meinaa löytyä. Lonkat meinaavat olla kipeät öisin, mutta peitolla ja lisätyynyllä saan onneksi paranneltua asentoani.  

Toissa yönä heräsin hirveään närästykseen ja ahdistukseen. Hengästytti ja posket helotti aivan kuumana. Vatsa oli kipeä ja aivan kova. Nousin ylös ja vatsa oli niin kireä, että kumarassa jouduin kävelemään vessaan. Palasin takaisin sänkyyn ja olin hetken aivan paikoillani. Outo olo onneksi lähti pikku hiljaa pois. Lisäksi minua on vaivannut iltaisin päänsärky, joka on silmien takana. Osittain varmaan johtuu jumissa olevasta niska - hartia- seudusta, mutta minulla on migreeni ja ilmeisesti raskaus on saanut sen vähän villimmäksi. Päänsäryn kanssa olen kuitenkin pärjännyt ihan mukavasti, sitä on kehittynyt aika korkea kipukynnys tämän kipeän selän myötä. 

Rintani ovat myös kokeneet muutoksen. Niitä on kuumottanut, ne ovat turvonneet ja niistä on tullut pikkuisen jo maitoa. Nännit ovat myös suurentuneet ja nännipihan alue tummentunut ja laajentunut epämääräiseksi. Alan kyllä jo näyttämään ihan mammalta! :D

Ajattelin käydä huomenna mittauttamassa lähiapteekissa verenpaineeni, koska minulla tulee joskus päivällä outoja hetkiä kun sydän alkaa kovasti jyskyttämään ja posket helahtaa aivan tulikuumiksi. Olo menee hengästyneeksi ja ahdistuneeksi, korvissa oikein tuntuu kuinka veri kohisee. Tällaisia tulee helpommin esimerkiksi siivouksen yhteydessä, mutta on niitä tullut ihan levossakin. 

Nyt alkaa huomata, että kuinka loppuraskauden puolella sitä mennään. Vauhti on hidastunut entisestään ja kaupungilla ei jaksa enää kävellä kovin pitkiä shoppailureissuja. Tänään olimme H:n kanssa kaupungilla kiertelemässä autokauppoja ja kirpputoreja, kun automme oli korjaamolla "pikahuollossa". Siihen piti vain asentaa korjattu webasto takaisin paikalle. Kuljimme reilu pari tuntia kaupungilla ja minulla alkoi loppu vaiheessa tosissaan painamaan alavatsaan. Vatsa kovettui taas ja tuli kivuttomia supistuksia. Olo alkoi käydä raskaaksi ja piti istuskella pitkäänkin, ennen kun jaksoi lähteä jatkamaan matkaa. Sitten soitti auton korjaaja, että webaston uusi vesipumppu on entistä pumppua isompi ja hänen pitää tehdä siihen jokin väkerrys, että sen saa paikalleen. Autoa ei saada tänään ja meidän pitää päästä kotiin aika piakkoin, kun olin jo niin väsynyt. Onneksi H:n siskontyttö heitti meidät kotiin ja huomenna saamme auton. Kuitenkin, kun kuulin tämän, nousi hirveä stressi taas päälle että automme olisi taas korjaamolla sen kolme viikkoa kuin viimeksi. Minulla tuli koko kotimatkan ajan autossa istuessani kivuttomia supistuksia ja poskeni helottivat ihan tulikuumina. Kotiin päästessämme, olo helpottui mutta tulin todella väsyneeksi. Nukuin sitten kolmen tunnin päiväunet ja nyt olo on taas aivan normaali. Huomaa kyllä, että nyt ei kestä paljoa stressata mistään kun heti tulee tällaisia tilanteita. Meillä tosiaan ehti olla se auto viimeksi korjaamolla kolme viikkoa ja saimme sen viime viikolla takaisin. Autossa ei ollut kuin pikku vika, mutta silti siinä kesti noin kauan. En uskalla edes ajatella kuinka kauan menisi, jos olisi jokin isompi vika kyseessä. Nyt kuitenkin haluan automme pian takaisin kotiin, koska ei voi koskaan tietää milloin tulee äkkinäinen hätä ja on pakko päästä nopeasti sairaalalle. 

Minulla on viime päivinä tullut jatkuvasti mieleen, että ei tosiaan ole enää pitkä aika kun Hippu- vauvamme syntyy. Välillä iskee vasten kasvoja hirveä aikapula ja tuntuu, ettemme ehdi hankkia ja laittaa kaikkea valmiiksi ennen kuin Hippu syntyy. Aika on mennyt niin äkkiä, juuri kun olen alkanut tottua raskauteen, pitäisi minun alkaa totuttelemaan äitiyteen. Melkoisen mullistava elämänvaihe :) Lisäksi iltaisin lähestyvä synnytys mietityttää, välillä jopa vähän pelottaa ja kauhistuttaa. Pelko ei ole kovin paha, eikä mitenkään varsinaista pelkoa. Ehkä sitä voisi sanoa enemmänkin epävarmuudeksi. En halua kuulla kenenkään synnytyskokemuksia, koska niistä tulee vain jotenkin ahdistunut olo. Jokainen synnytys on erilainen, omanlaisensa, joten ei sitä auta kuin mennä vain avoimin mielin kokemaan, millainen se on meidän kohdalla :) Onneksi H on mukavasti ollut koko ajan tukenani ja kuunnellut huoliani ja mietteitäni. Olisi hirveää jos joutuisi yksin olemaan tässä myllerryksen keskellä. 

Aada on alkanut entistä enemmän suojelemaan minua. Se kulkee ihan joka paikkaan perässäni ja jos laitan oven kiinni ja jätän Aadan huoneen ulkopuolelle, se alkaa vinkumaan oven takana ja yrittää saada sitä auki. Aada haluaa nykyään myös jatkuvasti syliini ja laittaa päänsä masuni päälle. Erikoista, kuinka koira vaistoaa tällaiset asiat. 

Tällaista kuuluu meidän raskausviikkoon, aika lailla tasaisesti ollaan menty koko raskauden läpi. Olossa ja voinnissa ei ole ollut suuria heittelyjä ja muutenkin olen tuntenut oloni melko normaaliksi. Voi, kun tämä olisi yhtä helppoa loppuun saakka. Mutta vaikkei olisi, niin olen kyllä todella onnellinen että tähän astinen raskausaika on ollut äärettömän helppo!