Raskausviikko 27+0: Säikäyttäviä tilanteita

Vauvamasu Rv. 27+0

Viikko on taas kulunut ja pääsimme käynnistämään 28. raskausviikon. Tällä viikolla pikkuinen Hippunen on saavuttanut 1000g painon ja pituutta sikiölle on kertynyt noin 32cm. Vauvalle on mielestäni kehittynyt selkeä päivärytmi. Viime viikolla oli jo jotakin rytmin tapaista, mutta viime päivinä se on ollut jotenkin tarkempi ja säännöllisempi. Sen huomaa siitä, kun ennen vauva potkiskeli päivän mittaan silloin tällöin mutta nykyään ollaan pari tuntia melko rauhassa ja nukuskellaan. Sitten alkaakin hurja potkimisvimma, ja potkitaankin urakalla jos kuinka kauan! Välillä niissä on kyllä kestämistä, varsinkin kun parhaimmat jumpat ajoittuvat edelleenkin yöaikaan. 

Tällä viikolla masu on ottanut hurjan harppauksen kasvussaan, mikä kuvastakin varmasti näkyy! Ei kai enää kukaan voi luulla, että olen jouluherkkujen jäljiltä vain vähän pöhöttynyt? ;) Sukkien ja kenkien laittaminen on nykyään jo vähän työlästä ja joutuu ähisemään ja puhisemaan kyykyssä tai kumarassa ollessa. Vasemman kylkiluun alle sattuu edelleen ajoittain, etenkin jos olen istunut pitkään. Tämä onkin aiheuttanut sen, että minun on pitänyt opetella istumaan koko ajan selkä suorassa mikä onkin vain hyvä asia. Kipu on vain välillä aika ahdistavaa. Lisäksi hengitykseni on voimistunut melko paljon entisestään. Huomaan hengittäväni tiheämmin ja yleishengitys on aika pinnallista. Välillä haukkaisen happea sitten oikein kunnolla. H kyseleekin välillä, että mitä oikein puhisen ;)

Hipun potkut ovat voimistuneet entisestään, mikä tuo aika jänniä tuntemuksia mukanaan. Se on innostunut ilmeisesti nyrkkeilemään, kun pieniä iskusarjoja tulee vähä väliä pitkin päivää. Minun istuessani vauva potkii aina navan yläpuolelle ja maatessani hän potkii minua kylkeen. Öisin sikiö innostuu potkimaan kylkeäni ja aamuisin hän vain möyrii vatsassa ja aivan kuin yrittäisi päätään tai peppuaan puskea ulos kyljestäni. Ehkä vauva venyttelee aamuisin? :) Potkut tuntuvat jo yli 10cm navasta ylöspäin!

Fyysinen vointi on kuitenkin oikein hyvä edelleenkin kaikin puolin, näitä pieniä vaivoja lukuun ottamatta. En halua kuitenkaan antaa niille valtaa, vaan ajattelen positiivisesti ja pärjään näin paremmin pienten kolotusten tai vähän heikompien yöunien kanssa. Olemme edelleen päivittäin käyneet muutaman kilometrin kävelylenkin ja joka toinen päivä teen myös lihaskuntotreeniä. Lihastreenit olen pitänyt kevyinä, raskaana olevalle sopivana ja olen koittanut muistaa ajatella tuota kipeää selkäänikin ja välttää liian kovaa rasitusta. Ruokavalio on pysynyt samana kuin ennen raskautta; monipuolinen perusruokavalio, paljon marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Tästä pidän kyllä tiukasti kiinni, jotta sitten voi hyvällä omalla tunnolla välillä herkutella kun sellainen tunne tulee :) 

Edelleenkin synnytys ja tuleva arki vauvan kanssa pyörii paljon mielessä. Nyt on herännyt mieleen kysymys, osataanko me hoitaa vauvaa, tulkita käyttäytymistä ja täyttää hänen tarpeitaan? Me olemme kumpikin olleet jonkin verran vauvojen kanssa tekemisissä, mutta emme koskaan ole yksin hoitaneet kenenkään lasta. Muutenkin on kaikki vauvoihin liittyvät kokemukset aika vähäisiä. Tietystihän me osataan vauvamme hoitaa ja koko ajan opitaan vauvan kanssa yhdessä lisää. Uskoisin, että jokin vaisto sen sanoo kuinka sitä lasta hoidetaan. Ei varmaan koskaan  voi sanoa, että on täysin valmis äiti eikä enää tarvitse mitään oppia. Eiköhän tämä elämä ole kokonaisuudessaan oppimista...

Omaa lapsuuttakin tulee nykyään mietittyä useammin kuin ennen. Tulee palattua niihin negatiivisiin ja positiivisiin asioihin. Tavallaan onneksi lapsuuteni ja nuoruuteni ikävät muistot ovat vielä niin tuoreita, tiedän ainakin tasan tarkkaan mitä teen oman lapseni kohdalla toisin. Olen jo hiukan muodostanut käsitystä siitä, minkälainen äiti haluan lapsellemme olla. Siitä voisinkin joskus tehdä ihan kokonaisen postauksen ;) 

On tähän viikkoon sisältynyt myös pari pelottavaakin tilannetta, joita olemme H:n kanssa säikähtäneet. Viitisen päivää sitten siivoskelin, tein ruokaa ja touhusin oikeastaan koko päivän. H:n sisko oli meillä kylässä ja vieraiden ollessa paikalla, lähtee minulla helposti hössötysvaihde päälle. Illalla olin aivan väsynyt ja jalat olivat ihan voimattomat. Makoilin sohvalla, kunnes yhtäkkiä vatsani meni aivan kovaksi ja siihen sattui. Kipu oli inhottavan viiltävää, mutta meni nopeasti ohi. Vatsakin alkoi palautua normaaliksi. Kohta tuli samanlainen kipu ja vatsa kovettui. Tämän jälkeen ei enää tullut. Ihan selviä supistuksiahan nämä oli ja pitihän minun heti soittaa äidilleni ja kysellä. Supistuksilla oli selvä yhteys päivän rasitukseen, joten tuli taas todettua että minun ei tosiaankaan kannata hössöttää enää. Supistuksen jäivät pois ja kipujakaan ei enää tullut.

Sunnuntaina siivosin ja järjestelin toista makuuhuonetta. Nostelin laatikoita ja säkkejä, kyykkyyn - ylös- liikettä tuli tehtyä monesti. Pesin Hipun vaatteita ja järjestelin niitä kaappeihin. Nostaessani isoa säkkiä, vatsani kovettui taas yläosasta. Tähän ei liittynyt mitään kipua ja meni nopeasti ohi. Sitä en säikähtänyt ollenkaan, kun meni niin pian ohi ja oli kivuton. Illalla kuitenkin käydessäni vessassa jäi paperiin ohutta verensekaista limaa. Tätä säikähdin aivan valtavasti ja huusin H:n luokseni analysoimaan tilannetta. Mielessäni pyöri jo, että aikaisemmat supistukset olisivat avanneet kohdunsuuta tai että minulta irtosi limatulppa. Kipuja tähänkään ei liittynyt ja vertakin oli ihan niin vähän, että se vain värjäsi liman vaaleanpunertavaksi. 

Kello alkoi olla jo aika paljon yöllä ja olin väsynyt. Tietystihän kaikki tuntui paljon raskaammalta ja ikävämmältä, kun olin väsynyt enkä oikein saanut mistään otetta. Tuijotin vain katse tyhjänä ja mietin, mitä nyt oikein tapahtuu? Mitä jos verentulo lisääntyy, alkaa supistella tai tulee kipuja? H rauhoitteli minua ja kehotti katselemaan netistä, löytyisikö tähän hätään mitään vastauksen poikasta. No löytyhän sieltä, joka vielä enemmän järkytti mieltäni. Kivuttomaan verentuloon syynä voi olla kohdun suun eteen laskeutunut istukka. Minullahan on istukka etuseinämässä ja melko alhaalla, mutta ei viime ultrassa ainakaan vielä lähelläkään kohdun suuta. Päässäni alkoi pyöriä sektiosynnytys ja kaikki kauhukuvat. Ei netin selailu ainakaan helpottanut tilannetta. Menin sänkyyn peiton alle ja käperryin H:n kainaloon. Aloin pikkuhiljaa rauhoittua ja ajatella järkevämmin. Ehkä pieni verensekainen lima oli peräisin vain limakalvoiltani? Ehkä ne ovat niin "verevät" ja turpeat nyt ja niihin oli tullut vain jokin pieni nirhauma? Kävin vielä vessassa, eikä verta enää ollut tullut.

Yö oli kuitenkin aika huono. Mielessäni pyöri tapahtunut ja minulle tuli sellainen tunne, että Hippu on pakko saada potkaisemaan. Tökkäsin vatsaani muutaman kerran ja odottelin vastausta. Mitään ei kuulunut ja päässäni pyöri taas kaikenlaista. Paikat alkoivat puutua, kun olin makoillut toisella kyljelläni jo aika kauan joten minun täytyi vaihtaa asentoa. Kylkeä vaihtaessani alaselkäni / lonkkani naksahti inhottavasti ja samalla sattui aivan järkyttävästi. Toinen jalka meni kipeäksi ja kohta tunnottomaksi. Minun täytyi herättää H ja pyytää hänet kääntämään minut. Siivoaminen oli taas tehnyt alaselkäni todella kipeäksi. Tämä on toistunut ennenkin useasti, mutta kuvittelin selkäni nyt kestävän siivoamisen kun ei ole viime päivinä niin kovasti vihotellut. Olo alkoi olla jo aika kiukkunen ja tympääntynyt; nuori ihminen ja tällainen kanttura, jota miehen pitää keskellä yötä herätä kääntämään. Mielen kuitenkin piristi nopeasti Hipun voimaa täynnä oleva potku. Olo oli huojentunut ja löysin vihdoinkin paremman asennon, kun asettelin tyynyjä tukemaan paremmin. Sitten alkoikin unta tulla. 

Aamulla olin väsynyt, mutta ihan hyvillä mielin. Tarkistin heti, ettei verensekaista limaa enää tullut eikä sitä ole tullutkaan enää ollenkaan. Kipuja tai supistuksia ei ole myöskään kuulunut. Selkäkin alkoi hellittää, kun vuorotellen pidin siinä kylmää ja lämmintä sekä olen levännyt ja välttänyt rasitusta. Kevyillä lenkeillä ja venytyksillä olen saanut itseni taas vetreämmäksi. 

Tänään oli neuvola, joten pääsin purkamaan sinne tuntojani. Neuvolan täti oli myös sitä mieltä, että ei kannata huolehtia liikaa pienestä verilimasta tai rasituksesta johtuvista muutamasta supistuksesta. Huomenna minulla on lääkärineuvola, joten silloin tutkitaan asiaa tarkemmin sekä päästään vihdoinkin tutkimaan tämä minun selkäni! Kertoilen seuraavassa postauksessa sitten tarkemmin tämän päiväisestä neuvolasta ja huomisesta lääkärineuvolasta. Nyt lähden syömään ja lepäilemään väsymystä pois :)

Miten teillä muilla näillä viikoilla pyörivillä... Onko samanlaisia tuntemuksia ollut? Onko kenelläkään muulla tullut vielä kivuttomia tai kipeitä supistuksia? Entä onko kenelläkään ollut tällaista limaan sekoittunutta pientä verenvuotoa?