Väsynyttä arkea ja muutoksen tuulia

Blogin puolella on hiljaiseloa ollut jo viikon verran. En vain ole yksinkertaisesti jaksanut tulla kirjoittelemaan mitään, vaikka tuhottomasti onkin postausideoita päässä ja tavallaan halu päästä kirjoittelemaan niitä. Nyt vain on itselläni jaksamisessa ihan nolla tilanne. 

Muutama viikko sitten neuvolassa juttelin omasta väsymyksestäni, masentuneesta mielentilasta, ärtymyksestä, itku- ja vihaisuuskohtauksista. Jätin Cerazette- minipillerit pois, jos ne vaikka aiheuttaisivat nämä inhottavat mielialanvaihtelut. Lääkäri kuitenkin meinasi, että minulla voisi olla oireiden perusteella synnytyksen jälkeinen masennus. Itsekin lueskelin netistä siihen liittyviä oireita ja ne kyllä täsmäsivät kovasti. 

Mielentila vaihtelee kyllä päivittäin; välillä olen todella iloinen ja jaksan tehdä koko päivän kaikkea. Toisena päivänä olen taas aamusta saakka alakuloinen, surullinen, välillä äkäinen ja kiukkuinen. Niinä päivinä harmittaa valtavasti ja kyynelten läpi katson iloista ja onnellista poikaani; miksi minä en ole iloinen? Miksi minulla on näin surullinen mieli, vaikka oikeasti kaikki on todella hyvin. Ikään kuin jokin toinen persoona vetää minun mieleni matalaksi ja samaan aikaan se toinen persoona tietää, että kaikki on paremmin kuin hyvin eikä ole mitään hätää.

Hugo kukkasia tutkimassa

Näistä mielentilavaihteluista olen sitten väsynyt aivan hirveästi. Minulla on ollut päivittäin jo pari viikkoa hirveä päänsärky ja jotenkin huono olo. Ruokakaan ei meinaa maistua aivan kuin ennen. Kuitenkin olen pitänyt siitä vahvasti kiinni, että Hugo saa päivittäin kotitekoista ruokaa ja me H:n kanssa syömme joka päivä kaksi lämmintä ateriaa, nekin kotitekoisia. Koti on ihan siistinä pysynyt ja puhdasta vaatetta on saatavilla. Ulkopuolisesta saattaa näyttää, että minähän olen energiaa täynnä. Kuitenkin mieleni on aivan väsynyt.

Joka ikinen pienikin kotityö tai muu asia vaatii ihan hirveästi ponnisteluja ja henkisen puolen tsemppaamista, että jaksan alkaa tekemään niitä. Hugon hoitaminen ei kuitenkaan tunnu raskaalta ja sen haluankin aina tehdä hyvin. Nyt onkin käynyt niin, että en jotenkin jaksa kaiken muun ohella enää huolehtia itsestäni. Olen ollut niin alakuloinen, että nyt H:kin on jo aika väsynyt tähän tilanteeseen. 

Hugo nukkui tuossa jokin aika sitten useamman yön 7 tuntia putkeen, mutta päivällä ei sitten juurikaan. Tuolloin olimme iloisia ja energiaa täynnä koko perhe. Nyt ollaan otettu rajusti takapakkia. Hugo nukkuu päivisin pari puolen tunnin pätkää ja yöllä ensin kolme tuntia ja sitten heräilee puolen tunnin - tunnin välein. Hän ei itke vaan pyörii ja ähisee. Päivisin poika on kyllä todella aurinkoinen ja tarmokas, mutta vanhempien jaksamiseen vaikuttaa kovasti kun itse ei ehdi levähtää juuri ollenkaan. Päivittäin tulee mietittyä, että voi kun meillä olisi joku henkilö joka auttaisi. Isovanhemmat tai ystävät lähellä, joille voisi joskus viedä Hugon pariksi tunniksi ja itse vain mennä levähtämään. Tai olisi joku, joka tulisi vaikka laittamaan pyykit, imuroimaan ja tyhjentämään astianpesukoneen. Mutta, kun ei meillä vain ole täällä ketään. Ja vaikka olisikin niin ainakin isovanhemmat ovat tehneet aika selväksi, etteivät tule meille kuin kyläilemään. Kyllä he pitävät Hugoa sylissä ja leikittävät, mutta Hugon alkaessa itkemään, he eivät saa sitä millään rauhoittumaan. 

Välillä on todellakin aika toivoton olo ja mieli todella matalalla. Toivon niin kovin, että arki alkaisi taas pian helpottaa ja mekin jaksaisimme tehdä muutakin kuin pakolliset päivän asiat. Onneksi H on kuitenkin kotona ja voimme auttaa ja tukea toisiamme. Se onkin auttanut meitä molempia kovasti jaksamaan eteen päin!

Surkeina päivinä sitä tulee pyöriteltyä mielessä, että miten voin olla näin surkea että en jaksa. Miten en muka voi jaksaa, kun minulla ei ole kuin yksi lapsi ja mieskin on kotona auttamassa. Kuinka huono äiti sitä onkaan, kun ei meinaa kyetä pitämään perus arkea kasassa. Näistä ajatuksista tietysti vain masentuu koko ajan enemmän ja väsyttääkin paljon enemmän. Olen yrittänyt jättää nämä ajatukset taka-alalle ja ajatella vain, että minä koen tämän näin. Onhan tässä syynä tietysti sekin, että Hugo on jo 5kk ja nukkuu yönsä 2-3 tunnin pätkissä. Ja se, että meillä ei ole oikeastaan minkään näköistä tukiverkkoa täällä.  

Olemme kuitenkin aivan valtavan onnellisia meidän ihanasta pienestä pojasta ja oikeasti nautimme vauva-arjesta noin muuten. Meillä menee H:n kanssa todella hyvin ja oikeasti kaikki pitäisi olla oikein hienosti. Hugon takia jaksaa mitää vain ja sen hymy kyllä saa äidinkin hymyilemään ja unohtamaan masentuneen olon. Onneksi minulla ja H:lla on kuitenkin hyvä kyky tsempata itseämme ja toisiamme, emmekä helposti ala rypemään huonossa olotilassamme.

Onko siellä muita joilla on ollut synnytyksen jälkeistä masennusta? Milloin teillä on mieliala kohentunut normaaliksi ja voisiko olla joitakin keinoja miten tästä pääsisi nopeasti yli?

On meille tapahtunut mukavia ja jännittäviäkin asioita. Irtisanoimme tämän asunnon ja olemme muuttamassa Ouluun. Olemme asuneet kolme vuotta sitten Oulussa, keskustassa. Nyt olisi tarkoitus muuttaa jonnekin Oulun laitamille vähän rauhallisemmalle alueelle. Tämä nykyinen asuinalue, jossa asumme, on mennyt yhtäkkiä rauhattomaksi ja muutenkin tämä koko kaupunki on niin masentava ja mitäänsanomaton. Haluamme jotakin uutta ja piristävää elämäämme ja H:llekin löytyisi Oulusta töitä. Jännittävää tästä tekee sen, että vielä ei ole sopivaa asuntoa löytynyt ja meillä on tämä kuukausi enää vain aikaa asua tässä nykyisessä asunnossa. Onneksi Oulussa on kuitenkin paljon asuntoja tarjolla, joten uskon että kyllä meille sieltä mukava koti löytyy.

Mökin portailla ihmettelemässä

Mutta tämmöstä siis tänne. Lepäilen nyt muutaman päivän ja hoidan ihan perus arkiaskareita tässä kotosalla. Koitamme kovasti etsiä sitä asuntoa ja pakkailemmekin tässä jo tavaroita, joita menne nyt tällä hetkellä tarvitse. Luvassa on lähiaikoina siis reissuja Oulun suunnalle asuntoja katsomaan sekä Ranualle mökille olisi tarkoitus lähteä Aadan kanssa metsästämään. Meidän elämässä nyt siis tapahtuu ja monen monta rautaa on tulessa, joten toivottavasti ymmärrätte että blogi nyt joutuu jäämään vähän taka-alalle. Viime viikkokin oli todella kiireinen, kun suoritin autokoulun kakkosvaiheen ja oli muutakin häslinkiä jokaiselle päivälle.

Palailen blogin pariin tässä joku päivä, kun saan sopivan rakosen ja energiaa tulla kirjoittelemaan teille. Luvassa on siis Hugon 5kk postaus sekä Kunertin vaunuista arvostelua. Pysykäähän kuulolla, en minä ole kokonaan täältä häipymässä vaan tämä on vain tällainen väliaikainen tilanne!

Postauksen kuvat ovat otettu pari viikkoa sitten mökiltä Ranualta. Tuossa kuvassa, kun Hugo istuskelee portailla, on H takana varmistamassa ettei poitsu vain horjahda. Ihan kuvan oton ajaksi laitoimme Hugon tuohon tököttämään. Kukkakuvassa Hugo köllöttelee mökin pihalla onnellisena kukkasten seassa lämpimässä auringonpaisteessa. Hugo viihtyikin siinä hyvän aikaa kukkia tutkiskellen ja ruohoa repien :)