Kahdestaan

H lähti eilen kuusi päivää kestävälle työreissulle Joensuuhun. Me vietetään Hugon kanssa siis koko viikko kahdestaan. Harkitsin jo, että lähtisimme pojan ja Aadan kanssa Rovaniemelle äitini luokse mutta sitten tuli muutama kysymys eteen joten päätimme jäädä kotiin. Inhoan olla yksin. Tai enhän minä yksin ole, onhan minulla Hugo täällä mutta kyllä te varmaan ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Heipat tuntuivat taas niin raskailta sanoa, aina pitää kyynel tirauttaa. Kerran olimme erossa kuukauden, kun H kävi Kajaanissa työreissulla ja se vasta olikin raskasta aikaa, ikävä oli aivan tajuttoman suuri. Tästä kerrasta on tosin jo yli neljä vuotta aikaa. H kyllä lupasi nyt, että ei tämän reissuviikon jälkeen tarvitse käydä tänä vuonna enää kuin pari kertaa muualla viikon töissä. 

Hugo oli ihan reippaana, kun isi sanoi heipat. Joskus Hugo meinaa alkaa itkeä, kun huomaa että isi lähtee. Lähdimme siinä samalla lenkille, niin ehkä sen vuoksi pojalla ei niin harmittanut. Illalla poika oli kotona aivan kuin ei mitään. Oli leikkisä ja nauravainen. Ainoastaan yöunille meno harmitti normaalia enemmän.

Hugon sänky siirrettiin meidän huoneeseemme, minun viereeni, nyt viikoksi jotta äidillä Hugolla olisi turvallinen olo. Päiväunet me ollaankin nukuttu käsikädessä samassa sängyssä, saman peiton alla kynhöttäen. On se vain paljon mukavampaa nukkua kahdestaan, sillä kyllähän nukkuessakin seuraa kaipaa! Minä ainakin suorastaan pelkään öisin nukkua yksin, olen aina pelännyt. Ehkäpä pääsisin tämän viikon aikana eroon tuosta pelosta.

Tänään päivällä Hugo oli hiukan itkuisempi ja joka ikinen rasahdus, joka tuli ulko-ovelta päin, kiinnitti pojan huomion. Hän konttasi ilosta hihkuen ovelle, pysähtyi, odotti...odotti... ja laittoi lopuksi leuan rintaan pettyneenä, kun ei isi tullutkaan kotiin. Niinpä päätin, että poikkeamme lenkin jälkeen Citymarketissa ostamassa pojalle Mega Bloks - ensipalikat. 

Mega Bloks First builders- ensipalikat

Palikat ovatkin olleet ihan huippu juttu! Hugo kiljui innoissaan, kun nosteli niitä pussukasta lattialle. Kovasti alettiin heti rakentamaan äidin kanssa, aivan niin kovasti että ihan hengästyi! Vielä ei aivan rakentaminen suju, mutta on muutama palikka osunut jo kohdalleen. Lisäksi palikoita on kiva hakata yhteen, tutkia ja maistella. Ihan mahtava ostos! 

Nämä pari päivää ovat kuitenkin menneet aika nopeasti, kun ollaan Hugon kanssa touhuiltu paljon. Ikävä iskeekin illalla, varsinkin sen jälkeen kun ollaan H:n kanssa juteltu puhelimessa päivän kuulumiset. Illalla on niin tylsää syödä yksin, olla tietokoneella ja tehdä iltatoimet. Kurkkuakin oikein kuivaa ja kuristaa, kun ei voi puhua kenenkään kanssa. Siksipä olenkin yhtenään soitellut äidilleni, joka on todella kova puhumaan. Kuitenkin tuntuu niin yksinäiselle. 

On tässä kuitenkin hyviäkin puolia. Tämä viikko tuntuu tavallaan kuin lomalta. Minun ei tarvitse niin usein imuroida (kun on yksi sotkija vähemmän ;) ), ruokaa ei tarvitse tehdä kuin itselleni, koska Hugo saa pääasiassa ruokansa pakkasesta, saan valita mitä ohjelmaa katson televisiosta, saan olla tietokoneella rauhassa, voin tehdä omia hömpötysjuttuja ja läträtä naamaani jos mitä naamiota ihan niin kauan kuin haluan. Olen myös mestari kuluttamaan aikaani haaveiluun. Siihen voi helpostikin vierähtää koko ilta, kun poika on mennyt nukkumaan. Mutta silti, kyllä se on paljon paljon kivempaa kun mies on kotona.

Hugosta on muuten tullut ihan mahtavaa seuraa. Pojan kanssa on tosi kivaa leikkiä, jutella, hassutella, tanssia, lukea kirjaa... Lisäksi Hugo vastaa ihanasti äidin hellyyspuuskiin; suukottelee, halailee pitkään ja kiehnää kyljessä kiinni. Meillä on ihan huippuhauskaa pojan kanssa sekoilla omiamme täällä päivät pitkät :) Mutta silti...tule perjantai pian!