maanantai 3. maaliskuuta 2014

Isyyspakkaus ja Baby box

Sairaalareissu pyörii edelleen ikävästi mielessä, kun säikäytti niin kovasti ja eilisen postaus on siitä koko ajan muistuttamassa joten ajattelin heittää teille vähän kivempaa postausta tähän perään! Meidän kotiimme on viime aikoina ilmaantunut jos minkä näköistä pakettia, kun on tullut tilailtua tuotteita netistä. Niiden seassa olivat myös nämä pari pakettia...


Ajattelin aikaisemmin, etten tekisi H:lle mitään isyyspakkausta. Hän näki jostakin, että sellaisen voi tehdä mutta ei sen kummemmin kysellyt sen perään. Meillä ei muutenkaan juuri koskaan lahjota toisiamme tavaroilla, joten pakkauksen teko ei tuntunut oikein meidän jutulta. Ajattelin sitten muistaa tulevaa isukkia jotenkin muuten.



Aikani mietittyä ja eksyessäni palstalle, jossa oli tehtyjä isyyspakkauksia, aloin minäkin lämmetä ajatukselle. Ajattelin, että hankkisin siihen muutaman isi- tuotteen verkkokaupasta ja muuten sitten kokoisin pakettiin jotakin pikkujuttuja ostellen niitä kaupoista. Yritin pitää budjetin mahdollisimman pienenä ja yritin tehdä paketista tulevan isin näköisen muilla pienillä konsteilla. H pitääkin enemmän lahjoista, joita on vähän itse joutunut väkertämään eikä kaikkea ideaa ole ostettu kaupasta :) Isyyspakkauksen varsinaiset isi- tuotteet ovat peräisin verkkokaupoista Mussukat ja Tikkunekku. Tällainen siitä sitten tuli:


"KELAN" kirje


Itsetehty Isyyspakkaus
Laatikko on ihan vain asemakellon laatikko, jonka päällystin lahjapaperilla ja "koristelin". Tein itse tuollaisen Kelan päätöstä muistuttavan kaavakkeen ja laitoin sen Kelan kuoreen. Kirjeen tulostamisesta tulikin melkoinen säätö, kun meidän oma tulostin ei alkanut jostakin syystä yhteistyöhön ja minun piti lähettää äitilleni Rovaniemelle sähköpostitse kaavake ja hän tulosti sen minulle ja lähetti postiin. Vähän H ihmetteli, kun postista tupsahti meidän äitiltä kirje minulle, onneksi hän ei kuitenkaan innostunut liikaa kyselemään siitä.


Kelalta tulleen kuoren sain uusiokäyttöön siten, että avasin sen lyhyellä sivulla olevasta saumasta veitsellä ujuttaen, enkä perinteisesti repimällä. Sitten vain kirje sisään ja liimasin sauman takaisin kiinni. Kirje näytti aivan avaamattomalta. Tämä kirjeidea oli ilmeisesti oikein mieluisa juttu, H luki sen useaan otteeseen läpi kasvot hymyssä. Oli kuulema hyvä lisä tähän pakkaukseen ja vaikutti hyvinkin aidolta.



Kelan kirjeessä luki näin: 


''PÄÄTÖS ISYYSAVUSTUKSESTA

Teille on myönnetty isyysavustus lapsenne lasketun syntymäajan 22.4.2014
perusteella.

Etuuden määrä
Isyysavustuksena on myönnetty isyyspakkaus.

Perustelut
Tasa-arvon vuoksi myös lapsen isä on oikeutettu omaan  avustuspakkaukseensa.

Isyyspakkauksen toimittaminen
Pakkaus on noudettavissa välittömästi makuuhuoneesta sängyn alta.

Lainkohdat
Isyysavustuslaki 1-3 §

(Isyysavustukseen on oikeutettu jokainen Suomessa asuva mieshenkilö,
mikäli hänen puolisonsa katsoo tämän asialliseksi/hänellä on
ylimääräistä aikaa tällainen toteuttaa/hän keksii tämän toteuttaa ja jonka
puoliso on oikeutettu äitiysavustukseen.

Isyyspakkaus on henkilökohtaisesti suunniteltu vastaamaan saajan tarpeita 
sekä vaivalla toteutettu eikä sen eteenpäin myyminen ole soveliasta.

Puolison kiittäminen/muu muistaminen tulisi toteuttaa välittömästi
pakettiin tutustumisen jälkeen mahdollisuuksien mukaan halauksella ja/tai
suukolla.)''

Isyyspakkauksen sisältöä
Isyyspakkauksen sisältöä


Isyyspakkauksen sisältöä

Isyyspakkauksen sisältö:

- Musta Super isi- paita
- Vaipan vaihdon Suomenmestari- sukat
- Sport Sock- sukat
- Isin pelikaveri- tutti
- Äänenvaimennin- tutti
- 2 kpl valkoisia harsoja ja 1 kpl kuvioharsoja
- Vauva omistajaopas
- 2kpl Nivea deodorantti
- Black Velvet- viskipullo
- Fazer suklaalevy
- Sisuaski
- 2kpl lakupiippuja
- Korvatulpat
- 3kpl lahjakortteja 

Jokaiseen tuotteeseen kiinnitin tuollaisen pikkuisen sydämen, jossa oli "ohjeet" sen käyttöön. Esim. Äänenvaimennin- tutti: " Kun haluat hiljaisuutta! Ei toimi puolisoon." Korvatulpat: "Kun äänenvaimennin- tutti on epäkunnossa" Sisupastilleja sisua vaativiin tilanteisiin ja deodorantit hiostaviin tilanteisiin. Lahjakortit tein itse ja niissä on mm. vapautus vaipanvaihdosta vuorokaudeksi (4krt) ja Isin hemmotteluhieronta- lahjakortti. Lisäksi tein vielä kortin, jonka kannessa on iso sydän jossa lukee "Tulevalle isille". Korttiin listasin sisäpuolelle isyyspakkauksen sisällön ja kirjoittelin vielä omat terveiset kauniilla sanoilla tulevalle isille.

Isin pelikaveri- tutista H piti kovasti, koska hän on itse kova pelaamaan videopelejä ja onkin puhunut että Hipusta tulee hänen pelikaverinsa. Lisäksi kuulemma miesten tyyliin kirjoitettu vauvan ohjekirja oli oikein mieluisa. Hän piti myös todella hyvänä ideana noita pikkusydämiä, joissa oli humoristisia "ohjeita". Ne kuulemma toivat pakkaukseen tietynlaista persoonallisuutta. H on hypistellyt isyyspakkausta vieläkin säännöllisesti, eikä ole vieläkään malttanut ottaa niistä noita sydämiä pois ja purkaa laatikkoa. Suklaan hän on jo raaskinut kuitenkin syödä! ;) Aina hän laittaa nätisti tavarat takaisin laatikkoon ja hymyilee hölmö virne kasvoilla. Ilmeisesti oli oikein mukava ja hänen näköisensä lahja :)

Viime tiistaina haimme paikallisesta Lastentarvike- liikkeestä tilaamani ilmaisen Baby boxin. Käydään sen sisältö vielä nopeasti läpi. Baby boxiin voi tutustua ja sen voi tilata TÄÄLTÄ!

Ilmainen Baby box lastentarvikeliike
Ilmainen Baby box

Baby boxin sisältö voi vaihdella paikkakunnittain jonkin verran, mutta meidän paketista löytyivät seuraavat tuotteet:
- Vaukirjasta pieni kirjanen pienokaiselle
- Pampers New Baby vaippa 1kpl + 300 pistettä pamperskerhoon
- Me&I- kuolalappu
- mySafety avainturvapalvelu puoleksi vuodeksi ilmaiseksi käyttöön
- Emma- tuttipullo


Lisäksi tuli kaikennäkösiä lippulappusia ja alennuskuponkeja lastentarvikeliikkeeseen. Yksi kuponki oli sellainen, että saamme noutaa liikkeestä ilmaiseksi jonkin Emma- yllätyslahjan. Paketti oli ihan mieluisa meille, tykkään tuosta kuolalapusta! Tuttipullokin on nätti, siinä on pieniä vaaleansinisiä kukkasia. Tuota avainturvapalvelua olen miettinyt, josko kokeilisi ottaa sen käyttöön.  Ainahan tällaiset pikkujutut piristävät mieltä. Pitääkin muistaa ensi viikolla hakea tuo yllätyslahja vielä :)


7 kommenttia:

  1. tilasin kans pojalle tollasen "isin pelikaveri"- tutin.. muuten tosi ihana mut poika ei tykkää pitää sitä..::( siinä se mikä suuhun menee on jotenkin erilaisempi kun muissa tuteissa mitä meillä on.. jotenkin ohuempi..:( mut kyl se sitä aina välillä hetken tykkää imeskellä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselin, että tutiosa on jotenkin matalampi ja kapeampi kuin meidän muissa tuteissa. Saas nähdä mitä meidän vauva tuosta sanoo, tai alkaako yleensäkään koskaan tuttia imemään.. :D Kaverin vauvalla on isin prinsessa- tutti ja se ainakin kyseiselle vauvalle maistuu :)

      Poista
  2. Ihana isyyspakkaus! Varsinkin toi KELAn päätös on ihan loistava. Onko sulla se koneella tallella? Mulle kelpais kopio. Laita liitteenä osoitteeseen anu.viitanen@alumni.helsinki.fi, jos sulla on aikaa / viitsit. Pelastais mun isyyspakkausprojektin.
    - Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiitokset, pakkausta olikin mukava väkertää ja isukki oli oikein yllättynyt ja tyytyväinen. Olisin mielelläni lähettänyt kirjeen pohjan, mutta minulla ei ole enää sitä tallessa :( Mutta jos sinulla vain on koneellasi word niin kirjoittelet vain nuo tekstit siihen asiakirjaan ja asettelet ne tuohon tyyliin kuin minullakin. Fonttia en vain muista, mitä käytin. Sitten googlesta vain kuvahaulla KELAn logo ja kopioit sen koneelle ja liität tiedoston ylätunnisteeseen- ja alatunnisteeseen noiden KELAn osoitetietojen yms lisäksi..Wordissa voipi pienentää logon kokoa sopivaksi, mutta kannattaa googlesta etsiä valmiiksi jo mahdollisimman pieni logo. Olisin kyllä voinut tehdä asiakirjan sulle, mutta minulla ei ole enää kummallakaan koneella Wordia windowsin palauttamisen jälkeen niin en pysty :( Minä oon itse ihan tumpelo tietokoneiden kanssa mutta tässä sentään onnistuin :) Toivottavasti onnistuu!

      Oikein paljon onnea raskauteesi ja hyvää kesää perheellesi!

      -Iina

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä, ja mukavaa kesää myös sinne!
      - Anu

      Poista
  3. Ihana blogi, ja mulle tuli tää isyyspakkaus aivan uutena juttuna :) Loistava idea, kun meilläkin on tulossa ensimmäinen lapsi vuoden vaihteessa, ja selvästi isukki kokee olevansa vielä vähän ulkopuolella :) Kiitos tuhannesti, kamat meni tilaukseen ja kopsasin röyhkeästi sun tekstin omaan kirjeeseen :) Kiitos vielä kun jaoit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Hienoa, että sait vähän inspiraatiota ja vinkkejä, ne ovatkin ihan vapaasti käytettävissä.. Sen vuoksi esittelinkin :) On muuten aivan huippu lahja odottavalle iskälle, meillä ainakin toinen liikuttui kovasti pakettia tutkaillessaa ja vieläkin jaksaa muistella sitä :)

      Onnea paljon loppuraskauteen ja vauva-arkeen! <3

      Poista