Raskaus henkisesti ja fyysisesti

Ajattelin kirjoitella tässä välissä teille vähän mietteitäni raskaudestani, siitä miten olen kokenut sen henkisesti ja fyysisesti. Tänään laskettuun aikaan on tasan kaksi kuukautta, ehkä olisin voinut kirjoittaa tämän tekstin vasta raskauden loppupuolella tai raskauden jälkeen. Kuitenkin raskausviikko- postauksissa käsittelen aina jonkin verran näitä aihealueita, joten ei teillä varmastikaan jää viimeisten viikkojen tuntemukset kuulematta. Nyt vain tuli jotenkin sellainen olo, että haluan kertoa näistä koska niin moni asia on tällä hetkellä pinnalla.

Raskauteni on ehdottomasti ollut enemmänkin henkinen raskaus kuin fyysinen. Tällä siis tarkoitan sitä, että olen henkisellä puolella kokenut melko suuriakin muutoksia itsessäni. Alkuraskaus minulta meni aikalailla ohitse, koska sain tietää vasta raskausviikolla 18 olevani raskaana. Olihan minulla ollut pieniä oireita, mutta kuukautiset eivät olleet jääneet pois ja pillereitä olin syönyt koko ajan neuroottisen tarkkaan. 

Muistan kuitenkin raskauden alkuajoilta tällaisia tuntemuksia; voimakasta väsymystä, päänsärkyä, turhautumista ja masennusta. Elin tuolloin monta viikkoa aivan horroksessa, olin todella väsynyt kaikkeen. En jaksanut oikein ajatella enkä tehdä mitään. Yläkertaan kävellessäni kaaduin portaissa, kun jalkani olivat niin väsyneet etten jaksanut nostaa niitä. Tästä seurasi hirveää turhautumista eri asioihin; olin pettynyt itseeni kun en jaksanut tehdä yhtään mitään. Turhauduin välillä ihmisiinkin, monissa ärsytti heidän luonne. Jatkuva päänsärky aiheutti myös väsymystä. Jouduin pötköttelemään pitkiäkin päiväunia aivan pimeässä huoneessa, jotta olisin tuntenut itseni terveemmäksi edes pari tuntia vuorokaudessa. 

Näistä kaikista seurasi masentunut olo. Luulin, että oireiluni johtui tuolloin ikävästä elämäntilanteesta. Olen kirjoittanut erillisen postauksenkin, jossa kerroin viime kesän tapahtumista. Meiltä oli mennyt tuleva elinkeino ja koti joka meidän piti ostaa olikin sukulaisten riitelyn tyyssija. Halusimme äkkiä pois maatilalta, koska kaikki muistutti siellä meitä siitä mitä meillä piti siellä olla. Päivittäin näin keskeneräisen tallin, hevosten tyhjät karsinat, koiranpennut olivat lähteneet uusiin koteihin, myös se pentu jonka piti jäädä meille. Amor- koira oli lähtenyt myös uuteen kotiin. Halusin niin kovasti pois maatilalta, mutta emme vain osanneet heti lähteä sieltä pois. Rakastimme sitä paikkaa niin kovasti ja luopuminen otti koville. Se aika oli yhtä helvettiä, onneksi saimme kuitenkin tehtyä päätöksen suht' pian ja muutimme tänne nykyiseen kotiimme.

Edelleenkään ei ollut tullut mitään uusia oireita, jotka olisivat suoranaisesti viitanneet raskauteen. H:lla oli samankaltaisia oireita kuin minulla, joten kuvittelin vain olevani masentunut kesän tapahtumista. Aloin kuitenkin ihmetellä, että miksi yksikään näistä oireista ei ota täysin poistuakseen vaikka meillä oli hyvä olla uudessa kodissamme ja menneisyyskin oli käyty hyvin läpi ja päästy siitä melko hyvin yli.

Ensimmäinen raskausoire, joka herätti epäilymme oli se, että vatsallani tuntui voimakas painon tunne. Kun makoilin sängyllä selälläni, tuntui kuin raskas kirja olisi laitettu vatsalleni. Sitten kuukautiset jäivät pois, mutta kuvittelimme vielä että se johtuisi stressistä. Teimme kuitenkin raskaustestin varmuuden vuoksi, koska aloin panikoimaan että minulla olisi jokin vakava sairaus. Ihana asia onneksi vain aiheutti nämä oireet. 

Testin teon jälkeen nämä oireet hävisivät aivan täysin. Ehkä rentouduin, joten sen vuoksi oloni helpottui. Sitten elinkin aika mukavaa keskiraskautta. Ei ollut henkisen puolen muutoksiakaan juuri haivaittavissa. Oloni oli onnellinen ja kevyt. Joskus tietysti tuli ihan hassuja oloja, mutta pääasiassa sellaisia vähän höpsähtäneen tytön fiiliksiä, ei mitenkään raskaita.

Loppuraskaudessa onkin sitten ollut tätä henkistä puolta enemmän mukana. Suurin osa ajasta olen todella onnellinen, reipas, iloinen, avoin ja varma. Nykyään tulee kuitenkin ajoittain sellaisia negatiivisia hetkiä. Oma olo tuntuu oudolta; aivan kuin olisin joku ihan vieras ihminen. Ihan kuin minun mieli olisi törkätty sivuun ja tilalle on tullut joku, jolla on minun sieluni, mutta erilainen mieli ja erilainen vartalo. Varsinaisesti muuttuva vartalo ei ole aiheuttanut minulle minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia, päin vastoin. Ihastelen pyöreää pientä masuani ja olen ylpeä omasta kehostani. H:n kauniit sanat vartalostani lämmittävät todella mieltä.

Kuitenkin olo itseni kanssa on välillä vähän omituinen. En osaa selittää sitä oikein paremmin, mutta olo on siis jollain tapaa tyhjä. En vain aina jotenkin tunne itseäni. Välillä ihmettelen, että miten oikein olen tässä tilanteessa nyt, miten minulle on käynyt näin? Tietysti tähän vaikuttaa se, että olen tiennyt varsinaisesti raskaudestani niin vähän aikaa ja kohta tämä on ohitse. Kaikki on vain tapahtunut niin hurjan nopeasti ja meille on tullut suuria muutoksia elämään lyhyen ajan sisällä. Ei minulle ole kuitenkaan koskaan tullut oloa, että katuisin jotenkin tätä tai haluaisin pois tästä tilanteesta. Oloni on välillä vain niin outo ja vieras. 

Loppuraskaudesta olen vasta tuntenut niitä herkistymisen hetkiä. Edelleenkään en itke söpöille mainoksille, mutta esimerkiksi H:n puhuessa minulle nätisti, saatan herkistyä ja pillahtaa onnelliseen itkuun. Myös toisten ihmisten sanat vaikuttavat minuun eri tavalla kuin ennen. Nykyään, jos joku sanoo minulle jotenkin ilkeästi, napautan hyvin pikaisesti samalla mitalla takaisin. Sitä saa mitä tilaa. Olen päättänyt, etten ole kenellekään enää itsestäänselvyys enkä anna mitään ilmaiseksi. Jos minun ystävä haluaa olla, se pitää ansaita. En enää suostu olemaan kynnysmatto, enkä sellainen jota voi mennen tullen kohdella niin kuin haluaa. Minua ärsyttää suunnattomasti monet sukulaiseni tällä hetkellä tai oikeastaan olen lähinnä surullinen heidän ikävästä käyttäytymisestään. Suru muuttuu kuitenkin pian ärsytykseksi ja joskus jopa vihaksi näitä ihmisiä kohtaan. Eikö ne jo ota pikku hiljaa järkeä käteensä ja ajattelisi edes Hippua. He eivät ehkä minusta niinkään välitä tai ainakin he haluavat olla minulle ilkeitä. Mutta miksi vetää jo kaikkiin ilkeilyihin meidän syntymätön pieni vauva? 

Tilanne todella huolestuttaa minua ja olenkin ollut tämän asian kanssa hyvin herkillä. Vaikka osaan sanoa asiallisesti vastaan näille ilkeileville ihmisille, mietin kyynel silmässä iltaisin tilannetta. Miksi minulle puhutaan noin, miksi minua satutetaan ilkeillä sanoilla? Miksi minua arvostellaan joka asiassa? Tiedän, että heidän puheet ovat aivan perättömiä ja heillä on tarkoituksena vain olla ilkeitä, mutta miksi ihmeessä? Mikä ihmisiä oikeasti vaivaa, mitä esimerkiksi isäni oikein sai siitä, kun hän ilmoitti minulle päin naamaa ettei olisi oikein tyytyväinen jos Hippu onkin poika, niin kuin edellisessä ultrassa katsoimme lääkärin kanssa. Paremmin hyväksyisin tilanteen, että he sanoisivat ihan aiheesta. Silloin minä voisin mennä itseeni. Nyt he vain puhuvat niin perättömiä asioita, että minäkin huomaan että ympärilläni on todella ilkeitä ja kaksinaamaisia ihmisiä. Olen päättänytkin ryhdistäytyä ja lopettaa mahdollisuuksien antamisen. En enää jaksa tällaista. Haluan meidän ja vauvamme elämään vain aitoja ja tervejärkisiä ihmisiä, vaikka sitten sillä uhalla että matkassamme ei pysyisi kuin pari ihmistä. Parempi se, että vain muutama kiltti ihminen kuin kasa ilkeitä. 

Raskaus on myös lyhentänyt aina ennen tooodella pitkää pinnaani. Saatan turhautua äkkiä omiin tekemisiini, koska olo alkaa ahdistaa enkä jaksaisi enää yhtään hinkata likatarhaa lattiasta irti. Joskus turhaudun mieheeni, mutta onneksi hän ymmärtää tilanteeni ja minä menenkin aina heti pyytelemään häneltä anteeksi. Turhautumiseni onneksi kuitenkin kohdistautuu enemmänkin itseeni kuin muihin. Joustamaton pallomasu ja raskaushormonit lyhentävät pinnaa kyllä huomattavasti. 

Karmiva väsymys on iskenyt minuun pari viikkoa sitten, eikä ota lähteäkseen. Aamulla herään aika väsyneenä, hoidan päivän asiat puoliteholla ja otan pitkiä päiväunia.  Aamu ja päivä menevät aina aivan horroksessa. Illasta virkistyn ja jaksan tehdä kaikenlaista. Iltayöstä saatan olla hyperaktiivinen, mutta en kehtaa alkaa tehdä mitään kotiaskareita enää tuohon aikaan etteivät naapurit hermostu. Öisin en meinaa saada unta, vaikka olen väsynyt. Toivottavasti tämä väsymys hellittäisi pian.

Viimeinen henkinen asia; pelko. Keskiraskaudessa en osannut pelätä mitään; en pelännyt miten loppuraskaus menee, en pelännyt synnytystä, en pärjäämistämme enkä tulevaisuutta. Nyt nämä kaikki ovat vähän alkaneet pelottamaan. En pelkää mitenkään kauhusta kankeana, mutta asiat lähinnä mietityttävät. Iltaisin väsyneenä sängyssä nämä mietteet muuttuvat peloiksi. Etenkin tuleva synnytys on alkanut pelottamaan. En pelkää kipua, pelkään vain että Hipulle tapahtuu jotakin. Tai pelkään, että H ei pysty olla mukanamme ja jää jostain syystä pois. Minulla on lapsuudestani jäänyt hirveän voimakas menettämisen pelko, joten tällaisia pelkoja tulee ihan ilman aihettakin. Tulevaisuudesta pelkään sitä, että mitä jos olen väsynyt enkä jaksa hoitaa vauvaa, kotia ja parisuhdetta. Uskon, että meidän parisuhteemme kestää oikein hyvin muuttuvan arjen ja uuden elämäntilanteen. Lähinnä vain pelkään omaa jaksamistani ja osaamistani. Enhän minä ole edes hirveästi ollut vauvojen kanssa tekemisissä. Tiedostan kuitenkin sen, että pelko ei vie asiaa yhtään eteen päin vaan pahentaa vain oloani. Jos jotakin tapahtuu, niin se tapahtuu ilman sitä hirveää pelkoakin ja ennakkoon stressaamista. Olen yrittänyt pitää tämän mielessäni enkä ole antanut pelolle valtaa.

Onneksi nämä kaikki henkiset jutut käyvät vain hetken mielessäni ja suurimman osan ajasta olen todella huoleton ja onnellinen. Ehkä nämä hormonit ja muuttunut tilanne saa pään välillä sekaisin, mutta kun olen levännyt ja virkeä niin ei näitä ikäviä ajatuksia käy edes mielessäni.

Fyysisiä juttuja onkin sitten vähemmän. Pahoinvointia minulla ei ole koskaan ollut, mutta viime aikoina vatsaani on pakottanut ja kiristänyt. Kasvava kohtu tuntuu välillä aika kipeältä ja Hipun voimakkaat potkut tuntuvat välillä aika rajuilta. Hippu tykkää oleskella melko ylhäällä vatsassani, joten se painaa myös tympeästi välillä alimpia kylkiluitani, joten välillä istuminen on todella vaikeaa.

Löystynyt lantio aiheuttaa välillä ikävää tunnetta, ikään kuin lantioni olisi aivan irti. Varon välillä liikkeitäni ettei lantio lonksuisi, koska tämä käy välillä oikeasti ihan kipeää. Alaselkä minulla on vihotellut työtapaturman takia viimeiset kaksi vuotta, joten se on hiukan kipeytynyt raskaudenkin vuoksi. Onneksi tämän kivun kanssa olen oppinut elämään, enkä jaksa siitä hirveästi välittää. 

Rinnat ovat vasta nyt alkaneet kasvaa ja ovat välillä hieman kipeätkin. Nännit ovat kasvaneet ja nännipihat tummentuneet ja laajentuneet. Rinnoista tihkuu välillä maidon kaltaista nestettä ja niitä kuumottaa. Nännit halkeilevat välillä ja niitä pitää jo nyt rasvailla. Muutama päivä sitten kaupassa sattui hassu tilanne; pieni vauva alkoi itkeä hysteerisesti vieressäni ja katsoin pientä vauvaa. Minut valtasi hirveän voimakas hoivavietti ja halu ottaa vauva syliin. Rintojani alkoi kihelmöidä ja kuumottaa. Tästä tuli ihan hassu olo itselleni; onko minulle jo jokin äidinvaisto kehittynyt?

Viime aikoina on myös tullut säännöllisesti kivuttomia supistuksia. Niitä tulee pitkin päivää jonkinasteisina; kenkiä pukiessa, kyykkiessä, nauraessa, jonkun kovan äänen kuuluessa... Niitä tulee nykyään todella helposti, mutta neuvolassa niistä ei oltu ollenkaan huolissaan. Eilen rankan päivän jälkeen kuitenkin säikähdin. Meillä oli päivällä ollut auton kanssa ongelmia, enkä päässyt sovittuun tapaamiseen. Iski hirveä paniikki, kun jäimme autolla välille enkä tiennyt miten pääsisimme sieltä pois. En löytänyt numeroa, että olisin voinut soittaa etten pääse tapaamiseen. Onneksi apua järjestyi ja pääsin kotiin soittamaan ja pahoittelemaan etten tullut tapaamiseen. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä ja sain uuden ajan kuukauden päähän. Lisäksi tämän panikoinnin jälkeen meidän piti kävellä melko pitkästi eilen.

Makoilin sitten rankan päivän jälkeen yöllä sängyssä ja koitin saada unta. Yhtäkkiä alavatsassani tuntui voimakasta menkkamaisia kipuja aaltoilevasti. Ne tulivat säännöllisesti ja kävivät melko kipeää. Kohdunsuun seutua vihloi ja nipisteli. Minulle tuli yhtäkkiä vessahätä ja yritin vessassakin miettiä, että tuleeko minulla virtsaa vaiko lapsivettä. Minulle iski paniikki ja ihmettelin ja odottelin vain, että nytkö se alkaa? H heräsi panikointiini ja lohdutti. Sain onneksi pian unta ja aamulla herätessäni oloni oli aivan normaali. Soitin äidilleni ja kyselin häneltä, mitä tällainen voisi olla. Hän meinasi, että rankka päivä olisi aiheuttanut tällaisia tuntemuksia tai sitten Hippu hengaili niin alhaalla, että lantion seutu olisi kovilla. Onneksi meillä on tiistaina neuvola ja asia tutkitaan silloin. Oloni on kuitenkin palautunut takaisin normaaliksi ja kaikki on hyvin kaikin puolin... Autokin on taas kunnossa :)

Päänsärkyä minulla on ollut edelleenkin aika ajoin. Onneksi nämä tulevat nykyään vain siten, että jos aamulla särkee päätä, on päänsärky läsnä koko päivän mutta seuraavana päivänä poissa. Sitten menee useampi päivä ennen kuin uusi päänsärky tulee. Enää en siis ole kärsinyt päiväkausia kestävistä migreenikohtauksista, eivätkä päänsäryt ole edes voimakkaita.

Raskauteni on siis melkolailla painottunut tuonne henkisten oireilujen puolelle. Onhan minulla kaikenlaisia fyysisiäkin tuntemuksia, mutta en minä niistä jaksa niin välittää. Kaikki kipu on kuitenkin positiivista ja olen niin ainutlaatuisessa tilanteessa, etten koe niitä ongelmaksi. Ainoa mikä päätäni vaivaa, on nuo muutamat henkisen puolen asiat jotka todella rasittavat mieltäni ja saavat välillä oloni aika surulliseksi. Toivottavasti nekin jäisivät pian pois, kun päätin ettei minua enää voi kohdella miten tahansa. 

Kaikin puolin raskauteni on kuitenkin ollut hyvinkin helppo ja olen mielestäni päässyt todella helpolla. Voin edelleen olla ja tehdä asioita niin kuin ennen. Onhan minun vauhtini lenkillä hidastunut huomattavasti, enkä ole enää niin notkea kuin ennen. Ne kuitenkin kuuluvat tähän hetkeen ja elän niiden kanssa ihan sovussa. Olen ollut jopa yllättynyt, kuinka helppo raskauteni on ollutkin. Kuvittelin sen aina olevan ensiksi hirveän voimakasta pahoinvointia ja että itsetuntoni murenisi muuttuvan kehon myötä. Onhan muuttunut keho erilainen ja välillä tuntuu hyvinkin vieraalta. Minun itsetuntoani se on vain lähinnä nostattanut. Kuvittelin myös, että seksielämä muuttuisi raskauden aikana. Onhan se muuttunutkin, positiivisesti vain. H on hienosti tukenani, enkä ole riehuva hermoraunio vaan suurimman osan ajasta olen aivan sama Iina kuin aina ennenkin. Minulle tulee suunnattoman onnellinen olo, kun ajattelen että kohta minusta tulee äiti. H muistuttaa asiasta myös joka päivä ja ylpeänä puhelee, kuinka hänestä tulee ihan kohta meidän pienen vauvamme isä.  Ikävistä asioista huolimatta, olen loppujen lopuksi onnellisessa tilassa tällä hetkellä ja nautin olostani ja odottavasta tunnelmasta.