Raskausviikko 29+0

Vauvamasu, Rv. 29+0

Raskaus on jo hurjan pitkällä, meillä lähti käyntiin jo kolmaskymmenes raskausviikko! Tällä viikolla sikiön paino on noin 1350g ja pituudeltaan hän on jo 35cm. Tähän viikkoon mennessä vauvalle on kehittynyt jo jonkinlainen muisti. Itse en ole vielä huomannut mitään muuta tähän liittyvää kuin, että aina se Hippu muistaa alkaa potkia samoihin aikoihin ;) Minä odottelenkin aina päivällä tiettyihin kellonaikoihin potkusarjaa ja huolestun, jos mitään ei ala kuulua. Sitten pitääkin tökkäistä vähän masua ja johan sieltä reippasti vastataan mojovalla potkulla. Öisin potkuharjoitukset ovat ihan hurjia ja se, miten Hippu itseään välillä työntää "ulos" kyljestäni, tuntuu välillä aika epämiellyttävälle ja jopa kipeälle. Potkut ovat kuitenkin niin tärkeitä minulle ja niistä tulee todella onnellinen olo, joten ei se haittaa vaikka välillä olisikin huonommin nukuttuja öitä ja vähän kylkiluuni ottaisivatkin osumaa. 

Itselläni olo on edelleen hyvinkin normaali, kolotuksetkin ovat vähentyneet. Lantio lonksuu ja naksuu toisina päivinä enemmän ja kylkeenkin saattaa vihlaista, mutta näiden "vaivojen" kanssa on oikein helppo elää. Eniten minua vaivaa vain tämä hirvittävä väsymys. Nukun todella pitkät yöunet, olen aamulla väsynyt kun herään mutta piristyn aika nopeasti. Jaksan olla aktiivinen pari tuntia ja sitten pitäisikin olla taas levähtämässä ja keho kaipaa päiväunia. Välillä olenkin miettinyt, että miten ihmeessä jaksaisin olla päivittäistavarakaupassa enää töissä, varmaan nukkuisin hyllyjen välissä. Tai olisi pakko olla maitokaapissa tai lihahuoneessa koko ajan töissä, että kylmyys pitäisi minut hereillä :D Raskaiden laatikoiden nostelu olisi varmasti jo hankalaa ja kaupan alalla joutuu myös paljon tekemään kyykkyyn - ylös- liikettä. On ne vain sitkeitä sissejä, jotka raskauden viime metreillä jaksavat olla töissä! Toisaalta voisihan se olla niinkin, että kun olisi säännöllinen päivärytmi ja tekemistä, niin sitä ei muuttuisi tällälailla apaattiseksi. 

Masukin on kasvanut ja pyöristynyt kovasti. Se on jotenkin ollut nyt alempana kuin ennen, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Enää ei tosiaankaan tarvitse yrittää näyttää raskaana olevalta, eiköhän tuo jo hyvinkin erotu. Ainakin monet ovat sanoneet, että nyt näkee jo todella selvästi masun ja muutaman päivänkin kasvun jo huomaa. Sivusta se näyttää oikein näppärältä, keskikokoiselta vauvamasulta mutta ylhäältä päin alkaa olla jo melkoinen pallo. Istuessa se meinaa jo ahdistaa keuhkoja ja kylkiluita, mikä varmasti johtuu myös siitä että kohdunpohjan korkeuteni on melko suuri. 

Hipun potkut näkyvät jo todella hyvin vatsan päälle ja nykyään voi jo päältä päin sanoa, missä asennossa vauva milloinkin on. Oikein hyvin näkyy, kuinka Hippu vaihtaa asentoaan vatsassani ja kuinka hän siirtyy oikealta laidalta vasemmalle. Tästä me revitäänkin nykyään paljon hupia irti :)

Minulla on nyt vauhtikin hidastunut huomattavasti. Siivoillessa olen kyllä jo todella hidas, mutta johtuu se siitäkin että jumitun aina haaveilemaan jotakin kodin nurkkaa kuinka siihen olisi mukava saada joku pikkuinen sisustusjuttu. Kyykistymiset ovat hankalia tai paremminkin sieltä nouseminen. Lenkillä jäisin jo H:sta pahasti jälkeen, jos hän ei malttaisi minua odotella. Jotenkin on kankea olo kävellä ja jalatkin väsyvät nopeammin kuin ennen. Välillä taas Hippu laskeutuu niin alas lantioon pieneksi möykyksi, että on sen vuoksi tukalaa kävellä. Tätä kun se tekee, saattaa kävely jopa ihan sattua. Silloin vain pitää hetkeksi pysähtyä ja hengähtää, niin vauvakin antaa periksi. 

Olenkin kertonut teille siitä, kuinka raskaus on saanut minut näkemään mitä erikoisempia unia. Aina olen nähnyt paljon unia ja hyvinkin vaihderikkaita, mutta nykyään ne ovat todella ailahtelevia, negatiivisia ja välillä ihan pelottaviakin. Olen nyt monena yönä makoillut sängyssä, ihan varmasti hereillä. Olo on ollut jotenkin tukala, enkä ole pystynyt liikuttamaan muuta kuin silmiäni. Sitten yhtäkkiä makuuhuoneen ovelle ilmestyy jokin vaaleareunainen iso hahmo, ihan selkeästi mies. Se yleensä nostaa kädet ylös tai osoittaa meitä. Joka yö olen alkanut kiljua tämän vuoksi ja kyyneleitä on tullut paljon silmiini. Muutama yö sitten, kun näin tämän samaisen jutun, H sanoi minulle "ei ole mitään hätää". Jotenkin tulkitsin hänen sanomansa niin, että hänkin näki tämän hahmon ja yritti rauhoitella minua, ettei hahmo huomaa meitä tai tee meille mitään. Menin hirveään paniikkiin tästä ja menin peiton alle itkemään. Sitten jotenkin tajusin, että näin vain unta ja kokosin itseni. Sydän hakkasi hirveästi, mutta pystyin nukahtamaan kuitenkin kohtauksen jälkeen nopeasti. Viime yönä oli taas sama hahmo ovellamme, minä kiljahdin ja kyyneleet tulivat taas silmiini. Menin aivan H:n kylkeen kiinni ja peiton alle. Hän sanoin minulle jotakin ja pian taas tajusin, että näin unta. Olen nähnyt lapsesta asti ajoittain samankaltaisia unia, ilmeisesti nämä ovat niitä valveunia joissa ihminen on ikäänkuin hereillä mutta silti unimaailmassa. Kaikki tuntuu vain aina niin todelliselta, ettei sitä heti huomaa ajatella että se olisi vain unta. Nämä vähän vaivaavat minua päivisinkin ja vaikuttavat mielialaan. Toivottavasti ne eivät saa aikaan pelkoa, etten uskalla iltaisin nukahtaa. Näiden takia myös pelkään hirveästi nukkua yksin. 

Näkeekö kukaan muu tällaisia valveunia?

Ensimmäisestä ultrasta lähtien olen tuntenut rakkauden, huolenpidon, suojelemisen ja kiintymyksen tunteita vauvaamme kohtaan. Nyt on kuitenkin tullut sellainen vaihe, että kiintymys on muuttunut todella suureksi. Päivän mittaan tulee hoivattua masua, juteltua Hipulle ja jatkuvasti vauva on mielessä. Ajatus sisällä kasvavasta pienestä vauvastamme saa mieleni todella herkäksi ja oloni suunnattoman onnelliseksi. Tietysti välillä tulee myös ahdistavia tilanteita, kun tulevaisuus mietityttää, jännittää ja vähän pelottaakin. H:stakin näkee kuinka hän on jo kiintynyt Hippuun ja hänellä on aina niin lempeä ja onnellinen ilme hoivatessaan masuani. Odotamme vain niin kovasti, että saamme pienen vauvamme syliin!