Elämäni ystävä

Heräsin aamulla tekstiviestiin, joka oli ystävältäni. Siinä oli iloinen riimittely ystävyydestä ja ystävänpäivätoivotukset. Viestistä tuli iloinen mieli, sellainen olo että kyllä minulla vielä joku ystävä on joka muistaa. Seuraavaksi viereeni takaisin sänkyyn kömpi mieheni, joka halasi minua pitkään ja lämpimästi. Tällaisista huomionosoituksista tulee todella hyvä mieli. 

Olen varmaan kertonutkin teille, että minulla ei hirveästi ole kavereita, ystäviä ei juurikaan. Pitkin elämääni on ollut kavereita, muutama ystäväkin, mutta he ovat vain jääneet sinne elämän varrelle. Etenkin vajaa kolme vuotta, mitä asuimme maatilalla aivan korvessa, etäännyimme paljonkin sosiaalisista piireistä. Sillä välin kaverimme olivat kiireistäneet arkensa perheellä ja tiuhalla työnteon tahdilla. Nykyään ihmisillä on hirveän vähän aikaa järjestää tapaamisia ja panostaa ihmissuhteisiin. Sosiaalisissa medioissa on niin helppo vaihtaa silloin tällöin muutama sananen ja sinne voi jopa jättää viestin, jonka toinen voi lukea sitten joskus kun ehtii. 

Niin se vain tahtoo mennä, että kaikella on aikansa. Päiväkodissa sain pari hyvää kaveria, jotka jäivät pikkuhiljaa erilaisista syistä pois matkasta. Joku muutti toiselle paikkakunnalle, jonkun kanssa vain peruskoulussa eivät enää kemiat kohdanneet. Peruskouluaikoina minulla oli myös muutaman kaverin lisäksi kaksi hyvää ystävää, joiden kanssa päätimme pitää yhteyttä ja järjestää tapaamisia vaikka menimmekin eri toisen asteen kouluihin. Kesälomalla nähtiinkin, mutta uuden koulun alkaessa, näkemiset harvenivat. Ammattikoulussa minulla oli yksi ihana, luotettava ja kaikin puolin hyvin samanlainen ystävä kuin minä. Hänen lisäksi minulla oli myös muutama kaveri. Näiden kavereiden kanssa yhteydenpito harveni hyvinkin pian koulun loputtua, mutta ystävän kanssa jatkoimme yhteyden pitoa aika pitkään. Koulun jälkeen aloimme molemmat seurustella, hän alkoi luomaan uraa ja minä muutin toiselle paikkakunnalle, melko kauas hänestä. Yhteydenpito alkoi vähenemään. Edelleen pidämme yhteyttä silloin tällöin ja aina kun hänestä kuulee, on helppo palata samoihin vanhoihin juttuihin, aivan kuin olisimme viimeksi eilen jutelleet. Kuitenkin se vahva side välillämme on haurastunut huomattavasti. Meillä molemmilla on nykyään niin omat juttumme ja hänellä varsinkin on melko kiireinen elämä. 

Seuraava askel olikin työelämä, josta sain pari hyvää kaveria. He kuitenkin jäivät vain työkavereiksi, vaikka jonkin verran vietimme yhteistä aikaa vapaa-aikanakin. Heidän kanssaan kuitenkin jutunaiheet menivät nopeasti työasioihin, joten en jaksanut käydä niitä juttuja läpi työajan ulkopuolellakin. Näihinkin kavereihin pidän edelleen silloin tällöin yhteyttä, vaikka emme ole nähneet toisiamme kohta kolmeen vuoteen. 

Minulla on myös yksi miespuolinen ystävä, joka on H:n ystävä myöskin. Hän on sellainen ihminen, jonka kanssa olemme koko ajan jonkin verran tekemisissä, lähinnä facebookin kautta vaihtelemme kuulumisia. Soitellaan myös silloin tällöin, mutta näkemiset ovat melko harvassa. Hänelläkin työrytmi on melkoisen tiivis. Hän on myös sellainen ihminen, joka varmasti tulee aina pysymään meidän elämässämme ja hänen kanssaan on helppo jatkaa juttua siitä samasta, mihin viimeksi jäimme. 

Sitten meillä on toinenkin yhteinen miespuolinen ystävä, jonka kanssa juttelemme vain netin kautta ja pelailemme hänen kanssaan päivittäin. Keskustelemme mikrofonien kautta niitä näitä, välillä todella syvällisiäkin juttuja. Tiedämme hänestä paljon asioita ja hän tietää lähes kaiken meistä. H on tuntenut hänet kymmenen vuotta ja minä noin neljä vuotta. Hän oli todella liikuttunut, kun kuuli meidän odottavan lasta. Kuulemma hänen veljensä vauvauutisetkaan eivät ole koskaan niin koskettaneet syvästi. Hän on meille hyvin tärkeä ja läheinen ystävä, emme ole vain koskaan nähneet. Hän asuu toisella puolella Suomea. 

Lisäksi meillä on yhteisenä ystävinä tämä pariskunta, joilta tuli aamulla se tekstiviesti. Heidän kanssa näemme aina silloin tällöin, mutta pidämme muuten säännöllisesti yhteyttä. He ovat yrittäjiä, heillä on paljon harrastuksia ja perhe-elämä vie paljon aikaa. He ovat kuitenkin aivan korvaamattomia ystäviä meille; heidän kanssa me molemmat voimme olla täysin omana itsenämme, voimme jutella heidän kanssa kaikesta, meillä on samanlainen huumori ja muutenkin heidän kanssaan on vapauttavaa, rentouttavaa ja iloista olla. Voi, kun sitä yhteistä aikaa löytyisikin enemmän. He asuvat myös eri paikkakunnalla kuin me. 

Minulla on ihmisiä elämässäni, ystäväksikin muutamia voisi sanoa. Kuitenkin minulta puuttuu sellainen läheinen ihminen, jolla olisi enemmän aikaa nähdä, suunnitella minun kanssani kaikkea ja jolle voisin aina soittaa kun tarvitsen juttukaveria. Kaipaan jonkin verran sellaista naispuolista ystävää, jonka kanssa voisin välillä höpöttää kevyitä pinnallisia juttuja, jutella naistenjuttuja, käydä shoppailemassa ja puhua syvällisiä. H:n kanssa kaipaamme myös kovasti niitä koti-iltoja ystävien kanssa, joita joskus oli aikaa järjestää. 

En kuitenkaan koe olevani yksinäinen, vaikka joskus tällaisia ajatuksia ja haikailuja ihmisten perään käykin. Syy tähän on se, että H on minulle niin läheinen ja rakas ystävä. Hän on maailman parhain puoliso, mutta myös elämäni ystävä. Hänestä tulee Hipulle mitä parhain isä; hän rakastaa jo nyt syntymätöntä lastaan valtavasti, hoivaa, juttelee ja suojelee häntä. Ensimmäisenä aamulla H kysyy, onko Hippu herännyt ja kuinka voimme. Hän on koko ajan lähelläni, hän kuuntelee, auttaa, lohduttaa ja ilahduttaa. Hän on luomassa turvaa ja hän on aina kaikessa mukana. Kukaan muu ihminen ei ole koskaan ollut näin paljon elämässäni mukana kuin mieheni. Hän juttelee minun kanssa niitä tyttöjen juttuja, hänellä on niistä paljon kokemusta kun on kasvanut kahden isosiskon kanssa. Hänen kanssaan voi jutella kaikesta; kevyistä asioista, syvällisistä asioista, yhteiskunnan asioista... Pohtia kaikenlaista ja välillä vähän väitellä ja haastaa toista mielipide-eroissa. H on kiinnostunut juttelemaan minun kanssani vaatteista, lemmikeistä, meikeistä, sisustuksesta... Ihan kaikesta mikä minua vain kiinnostaa. Hän leikkaa ja raidoittaa hiukseni jos vain pyydän. Hän innostuu monista asioista, mitä keksin. Hän on aina menossa mukana, kun vain ehdotan. Minulle tärkeät asiat ovat myös hänelle tärkeitä. Hän oli täysillä mukana kotimme sisustuksessa ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että jos haluan keittiöön nätin, vaikkakin turhanpäiväisen seinähyllykön, pitää minun sellainen saada. 

Ihana maalaisromanttinen seinähylly keittiössä

Ei hän kuitenkaan anna minulle kaikkea periksi, vaikka huomioikin minua paljon. Hän on järjenääneni, toppuuttelija, rahallisesti hyvinkin pihi ja välillä saattaa olla melko hankala ja haasteellinen persoona. Hän osaa haastaa ihmisiä, kyseenalaistaa asioista mutta ei tee sitä koskaan perusteetta tai piruillessaan. Hän osaa aina tuoda oman kantansa vahvasti esille, mutta on huippuhyvä tekemään kompromisseja. 

Meille on yleensäkin alusta asti ollut parisuhteessä erittäin tärkeää se, että tehdään kaikkea yhdessä. Monikaan pariskunta ei tee näin paljon asioita yhdessä, kuin me. Sen ymmärrän hyvinkin, koska monilla on niitä tyttökavereita ja harrastuskavereita joiden kanssa tehdään eri asioita kuin puolison. Ei mekään toisissamme roikuta emmekä ole mitenkään toistemme armoilla, me vain viihdytään yhdessä niin hyvin. Yhtälailla, kun H innostuu minun jutuistani, niin minä innostun hänen jutuistaan. Olenkin menossa suuna päänä suurella innolla (joskus jopa suuremmalla innolla) mukaan juttuun, jonka H on keksinyt. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Ehkä tämän on tehnyt se, että olemme niin avoimia persoonia. Kaikkea voi harrastaa ja kaikkea voi tehdä yhdessä. 

H:n kanssa voin olla ehdottomasti aina täysin se, mitä olen. Olen välillä melkoinen hulluttelija ja hassuttelija, joskus iskee kunnon lapsetusvaihde päälle ja pitää pelleillä kaikenlaista. Haluan olla välillä ihan tahalleen tyhmä, estoton ja "omituinen". Moni varmasti häpeilisi tällaista hassuttelua, koska nykyään pitää olla niin aikuinen ja sivistynyt. Olen minäkin oikeassa tilanteessa aikuinen ja sivistynyt, mutta välillä on hauskaa vain heittää aivot narikkaan ja pöljäillä. Joskus H sihisee korvaani, että nyt ei varmaan ole ihan oikea paikka tällaiselle, mutta yleensä hän on ihan täysillä itsekin mukana minun hassutuksistani ja vähät välittää mitä muut ajattelevat. Nautimme vain täysillä hetkestä, kun saamme irrotella. Tästä syystä ehkä muutama kaverini on jättäytynyt pois kelkastani, he eivät ole kehdanneet olla tällaisia. He ovat ikäänkuin aikuistuneet tällä saralla nopeammin kuin minä.

Minulle on myös ehdottoman tärkeää huomioida miestäni. Osoitan hänelle päivittäin erilaisilla pienillä teoilla, kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka minä häntä arvostan. Emme lahjo tavaralla toisiamme juuri koskaan, koska näytämme rakkautemme toisin keinoin. Kun päivittäin parisuhdetta ja ystävyyttä hoitaa erilaisilla tavoilla, ei tarvitse koskaan mitään erikoista spektaakkelia. Tämä on vain meidän tyylimme ja hyväksi havaittu :)

Siinä missä parisuhteessa luottamus, rehellisyys, avoimuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä, pätevät ne ystävyyssuhteisiinkin. Ystävyyssuhteita täytyy vaalia, niihin täytyy panostaa ja niistä pidetään huolta, jotta ne säilyvät. Toiselle täytyy löytyä ymmärrystä ja aikaa. Toista ihmisistä pitää kunnioittaa ja kohdella häntä arvostaen. Kaikin puolin ystävyys on hyvin paljon saman tyylinen kuin parisuhde; täytyy antaa toisen kulkea rinnallasi omasta vapaasta tahdostaan. 

Ystävät ja kaverit vaihtuvat elämän varrella. Yleensä muutama ihminen pysyy matkassa koko ajan, ajoittain ehkä vähän taka-alalla. Olen huomannut, että nämä ystävyyssuhteet menevät sykleissä; ensin on päiväkotiystävät, peruskouluystävät... Sitten tulevat ystävät toisen asteen koulutuksesta ja työelämästä. Sen jälkeen monet saavat ystäviä perustaessaan perheen; perhekerhoista ja harrastuksista tulee uusia ystäviä. Saadaan perhetuttuja ja omien lapsien kavereiden vanhemmista saadaan uusia ystäviä. Joskus sitä miettii haikeana entisiä ystäviä, jotka ovat vain jääneet jonnekin matkan varrelle. Sen tunteen kanssa on helppo elää, kun pitää aina mielessä; elämä on luopumista ja aina tulee jotakin uutta tilalle. Täällä kaikki on meillä vain lainassa ja sen aikaa kun se on, täytyy nauttia joka hetkestä. Sitten jäävätkin kultaiset muistot elämään, joita kukaan ei sinulta vie pois. 

Lopuksi vielä herkullinen ja helppo omenaviinereiden ohje, joilla me herkuttelemme tänään ystävänpäivänä mieheni kanssa!

Herkulliset omenaviinerit

Lehtitaikinalevyjä

1 prk omenahilloa (itse käytin Rainbowin omenahilloa)

Kanelia

Mantelirouhetta

Tomusokeria

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan noin 30 minuuttia ennen, kuin aloitat viinereiden teon. Kun taikina on sulanut, leikkaa ne kahteen osaan ja kaulitse niitä hieman ohuemmiksi ja suorakaiteen muotoiseksi. Laita levylle omenahilloa ja halutessasi ripaus kanelia. Taita levyn toinen reuna keskelle ja toinen reuna toisen päälle. Painele liitoskohta kiinni vedellä kostutetuilla sormilla. Viinerin pinnalle voi tehdä veitsellä muutamia viiltoja. Voitele viinerit kananmunalla ja ripottele päälle mantelirouhetta oman maun mukaan. 

Laita viinerit 225'c uuniin noin 10-15 minuutiksi. Paistamisen jälkeen ripottele halutettasi viinereiden pinnalle tomusokeria. Sitten vain otat jotakin hyvää juotavaa, istahdat mukavasti sohvalle ja herkuttelet!

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!